Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#26366 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Synti suuri surkia25.12.2013 10:19#26363: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Synti suuri surkia Totta, kliseiseltä kuulostaa. Hain edellisessä viestissä sitä, mihin voimme luottaa tietona ja sitä, mikä auttaisi meitä ymmärtämään eri "opettajien" suhdetta toisiinsa. Voimme ehkä vetää yhteen sen, mikä Uudessa testamentissa on kiistatonta. 1. On melkoisella varmuudella elänyt henkilö nimeltä Saul, joka koki näyn, jossa Messias ilmestyi hänelle. Otti sittemmin nimekseen Paavali. Oli ollut alkukristittyjen paha vainoaja, mutta muutti suuntansa. Rupesi reformoimaan vanhaa juutalaista lakia ja teologiaa uuden pelastukseen perustuvaan kokonaisuuteen, jota sitten kutsuttiin "uudeksi liitoksi". Oli myös ympäri Rooman valtakuntaa syntyvien seurakuntien ja niiden säännöstöjen ja hengenelämän keskeinen "paimen". Otti kovastikin kantaa juutalaiskristittyjen ja hellenistisiiven välisissä kiistoissa. 2. Evankeliumit kuvaavat Messias-ennustusten mukaisen miehen nimeltä Jeesus Nasaretilainen elämää ja hänen opetuksiaan. Mies joko eli tai ei, legenda hänestä joka tapauksessa levisi nopeasti alueella aluksi suusanallisesti ja lopulta myös kirjallisesti. Paavali on ollut tietoinen tästä ensimmäisestä aallosta, mutta on hyvin todennäköistä, että Jeesus Nasaretilaisen muodossa tarina ei ollut hänelle tuttu. Tekstit ovat eläneet ja niihin on tehty lisäyksiä ja muutoksia vielä senkin jälkeen, kun ne ensin olivat kirjallisessa muodossa. Niiden teologia poikkeaa toisistaan jossain määrin ja niiden lisäksi mukaan otettu Ilmestyskirja on koko lailla erilainen muihin verrattuna ja sen mukaan ottoa kaanoniin kritisoitiin jo alusta lähtien kovasti. Tekstiehdokkaita oli vielä paljon muitakin, mikä kuvaa hyvin, kuinka opin variaatiot heijastuivat teksteihin. On tärkeä huomata, että kaanoniin ei valittu sen perusteella, olivatko tekstit autenttisia vaan sen perusteella, vastasivatko ne "oikeaa teologiaa". Ja kanonisoinnin aikana tuosta oikeasta teologiasta käytiin kovaa vääntöä ja poliittista peliä. 3. Evankeliumeissa yksi olennainen osa on pelastusoppi, jonka myös Paavali tunsi. Tässä suhteessa kokonaisuus on opillisesti likimain ehyt. Eroja tekstien välillä on mm. opista kadotuksesta, joka sisältää joko helvetin tulen tai vain pelkän tyhjyyden, unohduksen. 4. Jeesuksen muu opetus on niinikään tuntematonta Paavalille. Samankaltaisuutta toki on, kuten rakkauden kaksoiskäsky ja Paavalin rakkauden ylistys Korinttolaiskirjeessä. Jeesuksen nimissä kirjattu opetus on paljon Paavalin oppeja radikaalimpaa ja se eroaa vanhoista laeista voimallisemmin. Vaikka Jeesus toteaakin, että ei hän ole lakeja tullut kumoamaan, niin hän a) kehottaa niiden tulkintaan rakkauden kaksoiskäskyn kautta, mikä oli aikanaan hyvin radikaali ajatus ja b) rikkoi lakeja ihan tahallaan, ilmeisesti kritisoidakseen lakiuskovaisuutta ja asetti näin nykykielellä "humaanit" asiat tiukan lakitulkinnan edelle. Paavalille tämä ei ole tyypillistä, vaan hän toimi koko ajan niin, että laaditaan uusi sääntö, jos sellaiseen on tarve. 5. Olipa Jeesusta olemassa tai ei, Jeesuksen opetukset joka tapauksessa ovat totta kuvauksena tuona ajan ihmisten eettisestä ajattelusta. Ne ovat edelleen sitten muovanneet kristikansan ja laajemminkin länsimaisen kulttuurin etiikkaa. - - - - - - - Oma juttunsa on se, että maailma on muuttunut ja myös ihmiskäsitys sen mukana. Jotain on "ikuista", niinkuin "kultainen sääntö", josta Jeesuksen lausuma rakkauden kaksoiskäsky on oma versionsa. Muuttuvaa on mm. se, että käsitys ihmisen ominaisuuksista, kuten seksuaalinen orientaatio ja sukupuoli-identiteetti, ovat saaneet lisävalaistusta. Tälla alueella on otettava oppia Paavalista, joka päivitti vanhan opin osia, jotka eivät enää sopineet tuon ajan maailmankuvaan. Tämän ovat tehneet myös modernit kirkkokunnat. Tiukkisuskikset taas takertuvat 2000 vuotta sitten kirjoitettuun. Traagista ja surkuhupaisaa samaan aikaan on se, että he tekevät sen tulkitsemalla näitä vanhoja kirjoituksia tämän päivän asenteellisuuden kautta ja väittävät tuon ajan käsitteiden osuvan yksi yhteen omiensa kanssa. |
Vastaukset
Vieras |
#26367 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Synti suuri surkia2013-12-25 15:11:51#26366: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Synti suuri surkia "Tiukkisuskikset taas takertuvat 2000 vuotta sitten kirjoitettuun." Sivusta: ”Tiukkisuskikset” keitä he ovat? Miten määritellään ”tiukkisuskis”? Minkäläisella termillä pitäisi kutsua sellaista henkilöä itseään, joka nimittää muita termillä "tiukkisuskis"? |
Vieras |
#26385 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Synti suuri surkia2013-12-26 22:00:32#26366: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Synti suuri surkia
http://sley.fi/luennot/Raamattu/UT/Joh_ev/Johdanto.htm "Jeesuksen opetukset joka tapauksessa ovat totta kuvauksena tuona ajan ihmisten eettisestä ajattelusta." |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10286 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
41841 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
952 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
632 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
563 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
641 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
126 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
100 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
84 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
54 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
798 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20792 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2755 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2080 Luotu: 22.03.2025