Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#26605 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:02.01.2014 18:35#26601: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: En puolustele tässä Hamasin toimintatapoja, jotka ovat humanitaaristen periaatteiden vastaisia, vaikka hyvin kyllä ymmärrän toiminnan alkuperäisen motiivin (siis en tarkoita uskonnollisia motiiveja, jotka ovat AINA väärin tällaisissa tilanteissa). Sen sijaan kritisoin kritiikitöntä Israel-fanitusta, jossa totaalisesti virheellinen propaganda peittää alleen sen, että ihmisiä edelleen ajetaan pois omilta mailtaan laittoman maahantunkeutumisen jälkenn ja elinkeinon menetettyään heistä tehdään työttömiä tai lähes orjatyövoimaa Israelille, joiden elämää muurin molemmin puolin vaikeutetaan ihan tahallaankin, turvallsiuusasioihin toki virallisesti vedoten. Osa Suomenkin Jeesustelijoista olettaa, että Israelilaiset yhtyvät heihin Jeesuksen uuden tulemisen yhteydessä. Israelin siionistit ottavat mielellään vastaan tuon hehin lähes palvovasta ja kritiikittömästä suhtautumisesta koituvan henkisen tuen, mutta Jeesuksen tulemiset ja menemiset ovat heille täydellisesti EVVK.
Laitan tähän raakakäännöksen mainitusta artikkelista: YK: n ihmisoikeuksien tutkimus on kehottanut Israelia poistamaan kaikki juutalaiset siirtokunnat Länsirannalta ja lopettaa niiden laajentamisen. Raportin mukaan siirtokunnat rikkovat kansainvälistä oikeutta ja niillä yritetään ajaa ulos palestiinalaiset painostamalla heitä. "Israelin on noudatettava neljännen Geneven sopimuksen 49. artiklaa ja lopettaa kaikki siirtokuntien perustaminen ilman ennakkoehtoja", raportti toteaa lisäten, että Israelin on heti alettava vetämään pois kaikki uudisasukkaat miehitetyillä palestiinalaisalueilla . Israel syytti raporttia voimakkaassa reaktiossaan puolueelliseksi. "Ihmisoikeusneuvoston toiminnassa valitettavasti korostuu systemaattisesti yksipuolinen ja vääristynyt näkemys Israelia kohtaan. Tämä uusin raportti on jälleen yksi valitettava muistutus", sanoi tiedottaja Yigal Palmor lausunnossaan. (Näin aina, kun rosvovaltion toimet tuomitaan riippumattomissa tutkimuksisssa kansanvälisesti…, oma huomioni.) 1949 Geneven yleissopimuksessa kielletään siviiliväestön siirto miehitetylle alueelle - tällainen teko voidaan katsoa sotarikokseksi, jos se saatetaan kansainvälisen rikostuomioistuimen käsiteltäväksi. Kun YK de facto tunnusti Palestiinan valtion viime joulukuussa, Israel on ilmoittanut suunnitelmistaan rakentaa tuhansia asuntoja. Vastauksena Palestiina kirjoitti YK:lle varoituksen, että Israelin suunniteltu laajennus miehitysalueelle aiheuttaa uusia sotarikoksia (tarkoittaa siis lähinnä palestiinalaisten karkotuksia). YK: n tutkijat haastattelivat yli 50 ihmistä, jotka ajettiin kodeistaan. He kuvailivat, miten heidän toimeentulonsa tuhottiin ja heidän maansa takavarikoitiin, ja miten he joutuivat jatkuvasti väkivallan kohteeksi juutalaisten siirtokuntien asukkaiden taholta. "Tutkimuskomissio uskoo, että tämän väkivallan ja pelottelun motiivi palestiinalaisia ja heidän omaisuuttaan vastaan on ajaa paikallinen väestö pois mailtaan ja edistää siirtokuntien laajentamista", raportissa todettiin. |
Vastaukset
Vieras |
#26609 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:2014-01-02 19:30:15#26605: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: "YK: n ihmisoikeuksien tutkimus on kehottanut Israelia poistamaan kaikki juutalaiset siirtokunnat Länsirannalta ja lopettaa niiden laajentamisen. Raportin mukaan siirtokunnat rikkovat kansainvälistä oikeutta ja niillä yritetään ajaa ulos palestiinalaiset painostamalla heitä. YK: n tutkijat haastattelivat yli 50 ihmistä, jotka ajettiin kodeistaan. He kuvailivat, miten heidän toimeentulonsa tuhottiin ja heidän maansa takavarikoitiin, ja miten he joutuivat jatkuvasti väkivallan kohteeksi juutalaisten siirtokuntien asukkaiden taholta. Tutkimuskomissio uskoo, että tämän väkivallan ja pelottelun motiivi palestiinalaisia ja heidän omaisuuttaan vastaan on ajaa paikallinen väestö pois mailtaan ja edistää siirtokuntien laajentamista", raportissa todettiin." Hmm... YK:n ja Israelin välejä on pitkin historiaa rasittanut YK:n yleiskokousten leimallinen Israel-vastaisuus, jonka selittää se, että Israelia vastaan yleensä äänestäneet arabimaat, kommunistimaat ja arabimaihin ja kommunistimaihin riippuvuussuhteessa olevat kolmannen maailman maat ovat muodostaneet yleiskokouksissa enemmistön. YK:ssa esiintyvistä Israel-vastaisista ilmiöistä mainittakoon tässä yhteydessä vaikkapa ihmisoikeusloukkauksista tehdyt raportit: "Joka vuosi YK:n elimiä vaaditaan tuottamaan ainakin 25 raporttia Israelin tekemistä oletetuista ihmisoikeusloukkauksista, mutta ei yhtään raporttia esimerkiksi Iranin rikollisesta oikeusjärjestelmästä, joka käyttää sellaisia rangaistusmuotoja kuin ristiinnaulitseminen, kivittäminen ja syylliseksi todetun oikean käden ja vasemman jalan amputoiminen. YK:ssa ei myöskään ole hyväksytty yhtään päätöslauselmaa, jossa tuomittaisiin palestiinalaisten lasten käyttäminen itsemurhapommittajina tai ihmiskilpinä tai se, että suuri enemmistö arabimaita kieltäytyy ottamasta vastaan palestiinalaisia pakolaisia yhteiskuntiinsa ja tarjoamista heille kansalaisuuden suomia etuja." (Ote Kolumbian lakitieteen professori Anne Bayefskyn YK:n ensimmäisessä antisemitismiä käsittelevässä konferenssissa 21.6.2004 pitämästä puheesta.) |
Vieras |
#26610 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:2014-01-02 19:33:50#26605: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:
Ikävää on että tässä kysymyksessä jakaudutaan niin voimakkaasti ja kumminkin puolin. Ja olisi niin totisen tarpeellista juuri, että YK toimisi puolueettomalla tavalla. Mutta juuri sen tässä asiassa tärkein elin on miehitetty pahimmilla ihmisoikeusloukkaajilla. Onhan siellä iso liuta muita maita mukana, mutta avainvaltioiden, esim Saudi-Arabian vaikutus on voimakas koska se näkyy näissä esim.tärkeimmissä suunnanvedoissa näin voimakkaasti. Itsekkin yllätyin, vaikka olin tästä kyllä juuri kuullut, että nämä elimet ovat lähes kokonaan keskittyneet päätöslauselmissaan Israelia vastaan: Sellaisetkin valtiot kuin Malesia ja Pakistan, joilla ei ole edes mitään tekemistä Israelin kanssa, pitävät yhtenä päätavoitteenaan Israelin tuhoa! Se selittyy vain jihadista käsin, joka yhdistää ylirajojen ulottuvaa islamilaista maaperhettä.
----- ja tämä oli IHMISOIKEUSNEUVOSTON KANNANOTTO! Täältä taitaa olla turha odotella oikeudenmukaisuutta ja rauhaa. |
Vieras |
#26613 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:2014-01-02 20:00:05#26605: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:
Mutta kyllä joitakin agressiivisia ortod.juutalaisporukoita on. Heiltä Jakov Damkanikin on saanut verta nenästään. Mutta uskoisin, että saavat kyllä tuomion niistä projekteista mitä ovat tehneet siirtokunnissa. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10295 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42101 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
972 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
644 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
565 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
644 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
127 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
100 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
87 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
54 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
798 Luotu: 21.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20797 Luotu: 20.03.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2755 Luotu: 08.04.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2080 Luotu: 22.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
957 Luotu: 08.03.2024