#27606: - JUMALALLAKIN ON TUNTEET 

 Teillä ei sensijaan ole paljonkaan tunteita niitä ihmisiä kohtaan joiden rakkauden mitätöimiseksi te yritätte täällä  parhaan ymmärryksenne mukaan kommentoida ja perustella  ja joiden liittojen estämisessä kilvan  ( nyt vielä, viime hetkelläkin...) kunnostautua -`Rakkauden Jumalaanne` vedoten !

Kai te sen tiedätte ,että lisääntymisparittelu sujui ihmisiltä mainiosti ennen Raamattuakin ? Ei ihmiskunta siihen mitään käskyjä,lakeja tai kirjoja tarvinnut !

 Lapsia syntyi silloin (perusperiaatteessaan) samalla tavalla kuin nytkin ja ihmiskunta on sitten niiden muinaisten aikojen jälkeen lisääntynyt ja lukumäärältään kasvanut niin valtavasti , että mitään ei  haittaa vaikka muutama prosentti siitä ei nyt saisikaan jälkeläisiä.Turhaan siis  kannatte siitäkään huoltanne.

´Avioliitolle´ei jossain kollektiivista elämää eläneissä metsästäjä-keräilijäyhteisöissä ollut edes tarvetta.Se on tullut vasta paljon myöhemmin, uskontojen myötä.Siviiliavioliitto taas, on tullut käytäntöön  Ranskan ns. ´Suuren  vallankumouksen´ myötä,jolloin siinä  maassa valtio erotettiin kirkosta.

Neuvostoliitossa ja muissa kommunistimaissa avioliittoon  vihkimiset eivät tapahtuneet kirkoissa ,eikä niissä käytetty mitään uskonnollisia vihkimiskaavoja. Tämäkin on todistus siitä ,ettei avioliitolla ja perheellä ole välttämättä aina ollut  historiassa yhteyttä  uskontoihin-ja silti niitä on ollut  aivan samalla tavalla( ja vähintään  yhtä paljon kuin silloin,kun  uskonto  ja kirkko  vielä asettivat - esim. noissa maissa -rajoituksia monillekin ns.´epäsäätyisille suhteille).

Se taas ,ettei entisessä Neuvostoliitossa ja muissa  entisissä kommunistisissa maissa suhtauduttu ennen,  eikä suhtauduta nytkään suvaitsevasti homoseksuaaleihin  yleensäkään todistaa puolestaan sen ,että yhteiskunta ei tarvitse kirkkoa edes suvaitsemattomuuteensa- se kykenee aivan samaan  niin kirkon avulla ja myötävaikutuksella ,kuin ilman sitäkin.

Se, millaisessa yhteiskunnassa me tässä asiassa elämme tulee ratkeamaan hyvin pian. Onko se avoin ,Pohjoismainen kansalaisyhteiskunta ,jonka päätöksenteossa otetaan  myös vähemmistöt huomioon vaiko jälkikommunistisille maille ominainen ,byrokraattinen,jäykkä sanelupolitiikan yhteiskunta, jossa  ´oikeauskoisten´ valtionkirkko on ottanut puolueen aatteen paikan ja vähemmistöjen vaatimukset otetaan vastaan vesitykein ja mellakkapoliisien kilpiä vasten...pian sen näemme.Minulla  kun nyt on vain sellainen aavistus, että kansalaisaloitteen torjuminen , vieläpä toiseen kertaan, olisi Niinistöllekin jo melkoisen kiusallinen "sivukysymys" seliteltäväksi pohjoismaisissa yhteistyötapaamisissa demokratiamme toimivuudesta lainsäädäntömme tasolla ja lehdistön, ym -toimittajien innokkaan uteliaita  kysymyksiä olisi hänen siinä vaiheessa  jo aivan mahdotonta väistää ,saati kiertää...Asia alkaisi herättää huomiota jo kansainvälisessäkin uutisvälityksessä.Suomeahan näet  on totuttu kansainvälisesti  pitämään ´pohjoismaana´ .Pian oltaisiinkin jo  tilanteessa,että sanottaisiin Pohjoismaat JA Suomi...( siis :omana"erillistapauksenaan"...)

#27611: res.matr. - Re: JUMALALLAKIN ON TUNTEET-KAS KUMMAA...

Kyllä arvoisa Res.Matr.  sanoisin kaikella ystävyydellä,  että elämä on niin paljon syvempiä asioita kuin lisääntymisparittelu.
Kun menet eteenpäin elämänkaaressa kohtaat oman itsesi, ja  läheisten ihmisten kautta,  etenkin niiden,  joista olet kotoisin,  niin voimakkaita haasteita,  että eväsreppusi sisältö tulee mitatuksi,  kestääkö se niissä mittelöissä.
Jokainen elämä ravistellaan,  jokainen rakennus koetellaan perustuksiaan myöten.  Silloin ei suvaitsevuusta ja muista joustoista  ole apua.
Silloin on oltava ihmistä suurempi käsi,  johon tarttua.
Ihmisen voima ja itsenäisyys on harhaa,  jonka kaatumiseen ei paljon tarvita - yksi henkäys.
Kun aitius alkaa asua kynnyksellä,  omat elämänratkaisut tulevat takuulla vastaan. Maineella ei silloin ole mitään merkitystä.
Kivulla olen huomannut,  että juuri vahvuutensa tunnossa oleva terve tekee suurimmat laskuvirheet elämässään. Tuo aika
on pian ohi,  sitten kohdataan toisenlaisia todellisuuksia,  askel kerrallaan kutakin.  Ne eivät enää pönkitäkkään ihmisen  
mahtia ja suvereenisuutta.   Kaikki tämä on annettu mahdollisuuksiksi  nähdä,  huomata,  noteerata toisin.  
Monessa kohden elämä huutaa: luuletko että tässä on kaikki!