Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#28156 Re: Re: Re: Re: Re: Re:10.02.2014 13:15#28155: - Re: Re: Re: Re: Re: Luuk 21:29 -> Ja hän puhui heille vertauksen: "Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita. Kun ne jo puhkeavat lehteen, niin siitä te näette ja itsestänne ymmärrätte, että kesä jo on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tapahtuu. Sekä Vanhassa testamentissa että Uudessa testamentissa Israeliin viitataan käyttäen esikuvina eri puulajeja. Jeesus itse käyttää niitä omissa puheissaan. Raamattua tutkiessamme voimme päätellä, että viikunapuu viittaa valtiolliseen Israeliin, viinipuu Israelin uskonnolliseen järjestelmään ja öljypuu Pyhän Hengen eläväksi tekemään Israeliin. Meidän uskomme juuret ja hengellisten aarteidemme lähteet ovat Israelissa. Herramme ja Vapahtajammekin on lihan puolesta juutalainen. Raamattumme opettaakin meitä rakastamaan juuriamme. Kun olemme Israelin kautta saaneet hengellistä hyvää, meidän tulee jakaa takaisin Israelille aineellista hyvää silloin, kun se sitä tarvitsee. Myös hengellisen hyvän (evankeliumin) jakaminen on välttämätöntä. Tässä hetkessä edessämme on nähtävissä viikunapuun ihme (Israelin valtion perustaminen 1948), kuivuudesta kärsivä viinipuu ja puhkeamistaan odottava öljypuu.
|
Vastaukset
Vieras |
#28157 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:2014-02-10 13:29:50Lähetystyöntekijät eivät olleetkaan demokratiakehityksen sivuroolissa,
No sieltä tulikin aukoton selvitys! KIITOS! (Puut)
|
Vieras |
#28166 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:2014-02-10 18:06:21#28156: - Re: Re: Re: Re: Re: Re:
|
Vieras |
#28167 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:2014-02-10 18:58:42#28156: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Onkohan kukaan teistä kuullut tätä selitystä... Luuk. 21:19 |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42911 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10376 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1043 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
689 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
575 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
650 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
103 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
89 Luotu: 15.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
66 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
57 Luotu: 18.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
56 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
804 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1700 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
50 Luotu: 09.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20800 Luotu: 20.03.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2760 Luotu: 08.04.2024
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1143 Luotu: 16.05.2025