Auroran päivystys säilytettävä!
Kommentoitu viesti
Vieras |
#8302.06.2014 19:04Itse Auroran päivystyksessä kaksi kertaa ja Hesperian päivystyksessä kerran käyneenä voin sanoa, että ihan yhtä vaikea olisi ollut mennä Haartmaniin tai Malmille. Mieluummin olisin mennyt yleispäivystykseen, että olisi ollut normaalejakin ihmisiä ympärillä. Ja nyt yleispäivystysten resurssejahan aiotaan uudistuksessa vahvistaa integroimalla psykiatrista ja päihdehuollon päivystystä somaattisen päivystyksen yhteyteen päivystysasetuksen vaatimusten mukaisesti. Lisäksi edellä olleista linkeistä ymmärsin, että yleissairaaloiden yhteyteen oltaisiin rakentamassa psykiatrisia osastoja, "kriisikeskuksia", joihin kaiken järjen mukaan olisi helpompi päästä sisään kuin kalliiseen suljetun osaston hoitoon, joka on Auroran sairaalan tarjonta tällä hetkellä. Hoito kevenisi ja kriisitilanteessakin olisi mahdollisuus päästä hoitoon, eikä käännytettäisi päivystyksessä. Lisäksi luin, että suunnitteilla on käsiin hajoavien nykyisten mielisairaaloiden tilalle HUS:n iso sairaalakeskus, joka mahdollistaisi erikoistunutta hoitoa. Potilasta ei ehkä sitten säilöttäisi osastolle telkkaria katsomaan vaan jotain täsmähoitoakin omaan sairauteen voisi saada. HUS:n uuteen sairaalakeskukseen ollaan suunnittelemassa myös psykiatrisen päivystyksen keskittäminen. Eli oman järkeni mukaan yleispäivystyksestä olisi edelleen pääsy psyk. päivystysosastolle. Voi olla, että tässä menee nyt HUS:n ja Helsingin kaupungin palvelut sekaisin, mutta tärkeää olisi kehittää Helsingin kaupungin psykiatrista sairaanhoitoa kevyempään ja erikoistuneempaan suuntaan ja uudistuksessa pitää huoli, että yleispäivystyksen yhteyteen rakennettaisiin myös niitä "kriisikeskuksia". Auroran osastohoito 10 vuotta sitten ei ollut hyvää ja sitä pitäisi kehittää paljon. Hyvä, että uudistuksia tehdään, mutta samalla pitää pitää huoli siitä suljetun osastohoidon keventämisen säästöt menee "kriisikeskuksiin" ja avohoitoon! http://www.hs.fi/kaupunki/Psykiatrian+potilaille+on+tulossa+uusi+j%C3%A4ttisairaala/a1374378348633 http://www.hs.fi/kaupunki/P%C3%A4%C3%A4tt%C3%A4j%C3%A4t+Auroran+p%C3%A4ivystyksen+siirrosta+ei+k%C3%A4yty+kunnon+keskustelua/a1401676759742 |
Vastaukset
Vieras |
#96 Re:2014-06-02 21:21:43Aurorassa on huomattava määrä osastoja, jotka eivät ole suljettuja. Auroran päivystyksestä potilas on helppo ohjata tarvitsemansa avun piiriin välittömästi, lyhyen välimatkan päähän. Voin lyödä vetoa, että resursseja Haartmaniin tai Malmille ei lisätä. Sen sijaan että psykiatrinen potilas pääsee Auroraan oikeasti ammattitaitoisen avun piiriin, joutuu tämä todennäköisesti täyteen lääkkeitä pumpattuna vuoteeseen odottamaan, jos joku ehkä joskus huomenna ehtisi tulla katsomaan mikä meiniki. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1389 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
805 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1207 Luotu: 19.04.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
540 Luotu: 11.09.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
364 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21235 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
230 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
970 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
166 Luotu: 11.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
148 Luotu: 12.09.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
420 Luotu: 21.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11140 Luotu: 09.06.2025