Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#3802106.07.2014 21:27Kaikki vanhemmuus on rikkinäistä ja vajavaista. Koska vanhempamme ovat rikkinäisiä, kaikki tarpeemme eivät lapsina täyty. Haavoitumme perimmältään synnin tähden. Näitä tekoja ovat hylkääminen, laiminlyönti ja väärinkohtelu. haavoittumisesta on tiettyjä seurauksia elämässämme. 1. Häpeä Se syntyy jo siitä, että vanhempi ei ole emotionaalisesti läsnä lasta varten. Hän ei kuule, ei näe lasta. Tästä seuraa lapselle se tunne, että olen jollakin tavalla vääränlainen. Minussa on jotain vikaa. Siitä tulee häpeä. Häpeä kuuluu väärinkäyttäjälle, mutta se tulee lapselle. 2. Identiteetti ongelmia 3. Kontrollointi, jottei enää koskaan tapahtuisi tuskallista asiaa. 4. Eriytyminen, yksinäisyys, kun tulemme tärkeän henkilön taholta syvästi haavotetuksi, me ikäänkuin irrottaudumme hänestä. Ja puolustavasti halutaan eriytyä hänestä. Sen jälkeen emme enää vastaanota mitään hyvää tältä taholta. Sen seurauksena meillä on eräänlainen puolustusmuuri itsemme ympärillä Se tuottaa ongelmia ihmissuhteisiin ja eristäydymme ja luovutamme ja pakenemme. Puolustava eriytyminen aiheuttaa ongelmia myös seksuaali-identiteetissä. Esim. poika, jota isä haavoittaa voinsynnyttää pojassa sisäisiä päätöksiä: En tahdo olla isän kanssa tekemisissä: On VAARALLISTA OLLA ISÄN KANSSA! KUN MURROSIÄSSÄ POJAN SITTEN TULISI SAMAISTUA OMAA SUKUPUOLTA OLEVAAN VANHEMPAAN, EI HÄN KYKENEKKÄÄN TEKEMÄÄN SITÄ. Vaan hän joutuu etsimään seksuaali-identiteettiään muualta. Samoin käy tyttären kanssa.Tulee hämmennystä seksuaali-identiteettiin. Sen lisäksi alamme itse reagoimaan haavoihimme synnillisillä tavoilla. Jokatapauksessa sisäistämme valheita, joista voi tulla jopa identiteettimme perusta. Olen arvoton, paha, syyllinen, minua ei voi kukaan oikeasti rakastaa, Vihaan itseäni, olen hyljännyt itseäni, olen kiltti, olen uhri. |
Vastaukset
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
2014-07-06 21:34:12- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Vieras |
#38025 Re:2014-07-06 21:39:10
Monet lapset tekevät sen päätöksen, että olen ikuisesti kiltti, niin kukaan ei koskaan hylkää minua. Mutta, aina, kun otamme jonkun roolin, oma minuutemme jää jonkun taakse. ( Tiedättekö, että
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43302 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10454 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
720 Luotu: 14.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1092 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
635 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
133 Luotu: 16.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
99 Luotu: 18.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
98 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
92 Luotu: 15.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
109 Luotu: 13.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
51 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
659 Luotu: 06.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
685 Luotu: 04.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1710 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2767 Luotu: 08.04.2024
Bussilinja Metsämaalle takaisin
58 Luotu: 12.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20805 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2081 Luotu: 22.03.2025
Kouvolaan ympärivuotinen rantalentopallohalli TikTokin ylijäämälämmöllä – maksimaalista hyötyä kaupungille!
20 Luotu: 17.06.2025