Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#38930 Sukupuolineutraali-avioliittolakihanke jo kahdesti päin punaista17.07.2014 09:59Eduskunnan lakivaliokunta päätti 27.2.2013 äänin 9–8, hylätä 76:n kansanedustajan allekirjoittaman vetoomuksen Aloitteen puolesta äänestivät: Suna Kymäläinen (sd.), Antti Lindtman (sd.), Johanna Ojala-Niemelä (sd.), Aino-Kaisa Pekonen (vas.), Jaana Pelkonen (kok.), Kristiina Salonen (sd.), Jani Toivola (vihr.) ja Stefan Wallin (r.). Lakivaliokunnan päätös, että tämä aloite ei edellytä erityissuosimista, eli aloitteen poikkeuksellista ottamista eduskunnan asialistalle, oli myös oikea ja perusteltu, koska normaalikäytännön mukaan vasta vähintään 100:n edustajan allekirjoittamat aloitteet otetaan käsittelyyn. 25.6.2014 Eduskunnan lakivaliokunta tyrmäsi 10-6 kansalaisaloitteen ehdotuksen avioliittolainsäädännön muuttamisesta sukupuolineutraaliksi (eli ns. ”tasa-arvoiseksi avioliittolaiksi”). Aloitetta vastaan äänestivät Kaj Turunen (ps.), Arto Pirttilahti (kesk.), Markku Mäntymaa (kok.), Anne Holmlund (kok.), Kari Tolvanen (kok.), James Hirvisaari (muutos 2011), Ari Torniainen (kesk.), Peter Östman (kd.) sekä varajäsenet Mika Niikko (ps.) ja Eeva-Maria Maijala (kesk.). Aloitteen puolesta äänestivät Aino-Kaisa Pekonen (vas.), Stefan Wallin (rkp.), Johanna Ojala-Niemelä (sd.), Kristiina Salonen (sd.), Oras Tynkkynen (vihr.) ja Jaana Pelkonen (kok.). Valiokunnan puheenjohtaja Anne Holmlund (kok.) perusteli hylkäävää päätöstä kolmella keskeisellä ja painavalla seikalla: (1) Tyrmäys oli jo toinen, ja lakivaliokunnan äänestystulos oli perusteellisten asiantuntijakuulemisten jälkeen odotettu, ja perusteltu. Äänestysluvut olivat melko selkeät ja ennakoivat koko eduskunnan kantaa, joten kovin suuria toiveita sukupuolineutraalin avioliittolain osalta ei kannattane elätellä. Suomi tuskin haluaa lähteä hätiköidysti sooloilemaan (ja "soitellen sotaan") avioliittolain muutoksella vain sillä perusteella, että ”kun ne jotkut muutkin maat niin tekevät”. Onhan myös enimmäkseen kyse arvovalinnasta. Ja ennen kaikkea, harva puolue tuskin nyt haluaa tulevien eduskuntavaalit alla, olla näyttämässä vihreää valoa jollekin sellaiselle radikaalille hankkeelle, jossa oltaisiin lakkauttamassa perinteistä avioliitto-instituutiota luomalla sen tilalle jotain kokonaan uutta ja uudella tavalla määriteltyä instituutiota. Sikäli sukupuolineutraalin avioliittolaki-aloitteen kannattajilla on heikot asemat. |
Vastaukset
Vieras |
#38931 Re: Sukupuolineutraali-avioliittolakihanke jo kahdesti päin punaista2014-07-17 10:12:34#38930: - Sukupuolineutraali-avioliittolakihanke jo kahdesti päin punaista Näin on. Hyvä yhteenveto. Kukaan kansanedustaja ei uskalla lähteä tukemaan hiv tartuntojen lisä leviämistä, koska Hollannissa tartuntojen määrä kasvaa juuri homoliitoissa ja niiden keskinäisissä touhuissa. Tartunnat eivät lopu lisälevityksellä vaan niiden lopettamisella. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43154 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10427 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
711 Luotu: 14.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1079 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
619 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
96 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
89 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
105 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
655 Luotu: 06.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
682 Luotu: 04.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
51 Luotu: 09.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2765 Luotu: 08.04.2024
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
32 Luotu: 18.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1705 Luotu: 01.05.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20801 Luotu: 20.03.2025