Perussuomalaiset ei ole "The Finns"
Kommentoitu viesti
Emme vaikene enää! |
#162 Soinin häikäilemättömyydellä ei rajoja?23.08.2011 11:54Soinistien natsihenkinen siedätyshoito Suomen kansaa kohtaan muuttuu päivä päivältä yhä röyhkeämmäksi ja julkeammaksi. Soinistit ilmeisesti kuvittelevat, että he voivat marssia SS rautasaappailaan pienin askelin jatkuvasti eteenpäin ilman, että kukaan huomaa mitään tai ei ainakaan uskalla puuttua asiaan. Emme vaikene enää. Sotiemme Veteraanit Ja Kotirintamanaiset eivät uhranneet aikanaan henkeään Suomen puolesta siksi, että joku Soinin epämääräinen poliittisten loikkareiden sakki, voi pelkästä häikäilemättömästä kieroilunhalusta ryöstää Suomi-neidon nimen ja käyttää sitä poliittisena kynnysmattonaan maailman äärioikeistopiirien markkinoilla. Soinistit rypekööt natsistisessa viharopakossaan mielensä mukaan. Täysin ulkopuolisia on kuitenkin turha koittaa sinne niskasta vääntämällä käskyttää ja pakottaa. Meillä enemmistön edustajillakin on oikeuksia, eikä niitä voi millään Soinin mahtikäskyllä ottaa pois. Tehköön Soini omassa pSS diktatuurissaan mitä tykkää, mutta jättäköön meidät ulkopuoliset rauhaan. Sillä emme tahdo olla minkään sortin sätkynukkeina mukana hänen häikäilemättömässä poliittisessa narripelissään. |
Vastaukset
Vieras |
#167 Re: Soinin häikäilemättömyydellä ei rajoja?2011-08-23 12:00:56#162: Emme vaikene enää! - Soinin häikäilemättömyydellä ei rajoja Miten kehtaat verrata veteraaneja tähän? He oksentavat verta kun Suomea myydään kohti liittovaltiota muiden puolueiden toimesta ja rahat jaetaan ulkomaille ja somalit kerätään joukolla loisimaan. Perus Suomalaiset ovat ainoita jotka voivat edes viitata sotaveteraaneihin, jotka taistelivat Suomen itsenäisyyden puolesta. |
Tomi |
#259 Re: Soinin häikäilemättömyydellä ei rajoja?2011-08-23 21:00:25#162: Emme vaikene enää! - Soinin häikäilemättömyydellä ei rajoja? Lopeta sinä oma vihapuheesi ja opettele kritisoimaan asiallisesti. |
Kannattaa vaieta jos on noin tyhmä |
#284 Re: Soinin häikäilemättömyydellä ei rajoja?2011-08-24 00:31:09#162: Emme vaikene enää! - Soinin häikäilemättömyydellä ei rajoja? Hah. Sovit niin helvetin hyvin narripeliin sillä todistat juuri olevasi täysi pelle. Ota ensin selvää mikä on oikeisto. Tämän jälkeen voit selvittää mikä on natsi. Nyt olet valmis lukemaan PerusSuomalaisten vaaliohjelma jonka jälkeen huomaat olevasi niin tyhmä kuin olet. Huvittaa myöskin "epämääräisten poliittisten loikkareiden sakki" kun ottaa huomioon faktan että PerusSuomalaisten valituista edustajista valtaosa tuli valituksi ensimmäistä kertaa kansanedustajiksi. Kuinka edes julkeat mainita sotaveteraanit joilta kaltaisesi kullia lutkuttavat viherpiiperöt ovat vieneet tuhkatkin pesästä. Sotaveteraanit sotivat Suomen puolesta ja tuota samaa Suomea edustaa vain yksi puolue ja sen nimi on The Finns. Täysin oikeutettu nimivalinta. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10167 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40326 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
675 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
512 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
458 Luotu: 14.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
626 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
75 Luotu: 13.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20786 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
801 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
47 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1685 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
794 Luotu: 21.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
952 Luotu: 08.03.2024
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
38 Luotu: 16.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
38 Luotu: 15.06.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1135 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024