Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Bögarnas fel |
#41267 Kielteisen asenteen perustelu asiassa loppumattomiin vaikeaa..23.08.2014 19:11..ja yhä vaikeammaksi tulee muuttumaan edelleen.. Suomen poikkeuksellinen kanta on omiaan herättämään pohjoismaisissa keskusteluissa luonnollisestikin uteliaisuutta siitä miksi siihen oli päädytty. Pohjoismaat eivät yleensä ole hirveästi salailleet, ainakaan tällaisia , omia kansalaisiaan koskevia päätöksiä ja niiden perusteluja toisiltaan. Se vain ei oikein kuulu pohjoismaiseen ,avoimen yhteiskunnan henkeen. Tiettyjen ihmisten ja kansalaispiirien huonosti perustellut ennakkoluulot ja niiden suojeleminen eivät kylläkään perusteluina tule kovin pitkälle toimimaan. On tietystikin selvää ,että heidän mielestään keskustelukin koko asiasta olisi kiellettävä kokonaan,mutta yhteiskuntamme ei onneksi ole olemassa ja toimi pelkästään heitä varten. Tuollaiset "järkimaiden" joukkoon lukeutumisen perusteet estäisivät muuten esim. kaikki sosiaalipolitiikan uudistukset ja oikeastaan edellyttäisivät koko hyvinvointiyhteiskunnan purkua-ollaksemme todella ´tasa-arvoisesti samalla viivalla Irakin,Afganistanin, Ugandan ,Mauretanian, Albanian,Jamaikan ym.ym. "järkimaiden" kanssa ,mutta ehkä se juuri onkin sitä ´tasa-arvoa´ mihin nuo tässä keskustelussa ongelmia aiheuttavat yksilöt haluavat. Tautien ´levittämisestä´ ei muuten yleensä ole puhuttu ,kuin korkeintaan uhkakuvana biologisesta sodankäynnistä puhuttaessa. Normaalisti lääkärit eivät koskaan puhu minkään taudin "levittämisestä"-jo heidän lääkärinetiikkansa estää sellaisen puheen täysin. Ihmettelen suorastaan ,mikseivät nämä ihmiset ole alkaneet taistella -terveyssyistä- maidon homogenointia ja tietystikin homotransplantteja vastaan-tai vaatineeet poistettavaksi oppikirjoista kaikkia homonyymejä ja sivistyssanakirjoista yksintein kaikkia ´homo-´ alkuisia sivistyssanoja. Nehän ovat se SUURIN vaara täydellisen terveelle yhteiskunnallemme.... |
Vastaukset
ei kiito homohiviä. |
#41268 Re: Kielteisen asenteen perustelu asiassa loppumattomiin vaikeaa..2014-08-23 19:34:56#41267: Bögarnas fel - Kielteisen asenteen perustelu asiassa loppumattomiin vaikeaa.. Suomi on malli maa ja ei tarvita hävetä kun taas Ruotsissa hivi leviää juuri homoliittojen ansiosta. Ei kaikkien maiden tarvii viemärissä rypeä. Homohivi ja aidsi on kansankunnan katastrofi, jolla ei ole tulevaisuutta. |
Naisen ja miehen tasa arvoinen liitto toimii ja voi hyvin. |
#41269 Re: Kielteisen asenteen perustelu asiassa loppumattomiin vaikeaa..2014-08-23 19:49:37#41267: Bögarnas fel - Kielteisen asenteen perustelu asiassa loppumattomiin vaikeaa.. Homoliittoja ei kaipaa kukaan. Kukaan kansanedustaja ei uskalla tukea homohivin leviämistä avioliiton suojissa. Hollannissa ja Ruotsissa näin on tutkimuksien mukaan käynyt. Suomessa ei käy niin huonosti. Lakivaliokunnalle SUURI KIITOS KUN LAITTOI JARRUT PÄÄLLE 10-6 HOMOLIITOT KAATUI LOPPULLISESTI. Soini ja Junger ovat kovia jätkiä, kiitos heille. Kyllä kansa tietää. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43330 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10458 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1093 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
721 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
636 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
134 Luotu: 16.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
104 Luotu: 18.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
98 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
93 Luotu: 15.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
61 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
112 Luotu: 13.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
686 Luotu: 04.05.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
659 Luotu: 06.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1711 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20806 Luotu: 20.03.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
59 Luotu: 12.06.2025
Kouvolaan ympärivuotinen rantalentopallohalli TikTokin ylijäämälämmöllä – maksimaalista hyötyä kaupungille!
21 Luotu: 17.06.2025
Valtatie 2 moottoritieksi tai moottoriliikennetieksi
45 Luotu: 12.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2081 Luotu: 22.03.2025