Porin Liinaharjan vanhainkotia ei saa sulkea
Kommentoitu viesti
![]() Anonyymi |
#602.04.2015 15:20Kyllä tuntuu älyttömältä, että kaupunki sulkee viimeisimmätkin vanhainkodit ja siinä samassa pitkäaikaisosastoja, kun jo nyt ollaan pulassa paikkojen kanssa ja jonot hoitolaitoksiin ovat isoja. Lisäksi vanhainkodinasukkaat joutuvat maksamaan hoidostaan rutkasti lisää muuttaessaan palvelukoteihin. Lisäksi on surullista, että vanhainkodissa asuvilta vanhuksilta tai heidän omaisiltaan ei kysytä ollenkaan heidän tahtoaan. Monen vanhuksen omaiset, kuten puolisot asuvat vanhainkodin lähistöllä ja muuton vuoksi joutuisivat päivittäin lähteä katsomaan vanhuksiaan pidemmän matkan päähän. Lisäksi monelle muistisairaalle ovat omat tutut ympäristöt ja hoitajat erittäin tärkeitä ja nyt niitäkin ollaan viemässä pois. Kyllä vähemmästäkin muistisairaat vanhukset menevät päästä pyörälle. Lisäksi vanhainkotihoitoa vaativat vanhukset eivät mitenkään voi pärjätä kotiolosuhteissa, joten sitäkään vaihtoehtoa ei voida ottaa huomioon. Muutenkin tuntuu kummalta, että kun talossa ollaan pärjätty jo vuosia sisäilmaongelmien ja vesivahinkojen kanssa, niin miksi juuri nyt täytyisi kauhealla hopulla saadat vanhukset tästä paikasta pois? Toivottavasti kaupunki ymmärtäisi ajatella asiaa vielä uudelleen. |
Vastaukset
Korhonen |
#7 Re:2015-04-06 13:58:33Minusta voi sulkea koko vanhainkodin. Uusia ja hienompia tulee lisää, kuten Karjarantaan. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1375 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
788 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1207 Luotu: 19.04.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
523 Luotu: 11.09.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
338 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
283 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21227 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
227 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
970 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
153 Luotu: 11.09.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
114 Luotu: 12.09.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
793 Luotu: 17.03.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
419 Luotu: 21.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025