Loikalan kartano pitää sulkea!!!
Kommentoitu viesti
Jarmo Syväterä Tervakoski |
#15 No voi voi07.09.2009 16:38En ole kylläkään väittänyt, että Loikalaan joutuneet ovat kriminaaleja. Eivät he ole kyllä ihan viattomia koulukiusattujakaan. Angie Myrsky ja Tiia Järvi eivät ole ilmeisesti nähneet katua - katu-uskottavauus puuttuu. Melko reippaasti ja heppoisesti kirjoittajat haukkuvat lastensuojelun ja väittävät Loikalan olevan vankila. Ihmisarvosta puheen ollen - Loikalassa pyritään siihen, että siellä oleviin nuoriin kasvaisi ihmisarvo ja sen kunnioittaminen ja että he itsenäistyisivät selviämään maailmassa. Kirjoittajien näkemys lienee se, että Loikalaan pääsevät lapset ovat pulmusia. Onneksi Loikalassa ollaan toista mieltä ja toimitaan sen mukaisesti. |
Vastaukset
entinen asukas loikalassa |
#17 Re: No voi voi2010-06-11 12:37:07#15: Jarmo Syväterä - No voi voi Loikalan kartano pitäisi polttaa, ja kasata uudestaan ja räjäyttää vielä kerran. Ja laitoksen johtaja pitäisi tappaa, elvyttää uudestaan henkiin, ja tappaa vittu vielä toisenkin kerran!!!!! SE on paholainen, saatanan riivaama käärme, ja sen tytär perkeleen tulikiviä syöksevä demoni! Ikinä en unohda enkä anna anteeksi niitä tekoja, joita minuun kohdistettiin! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45693 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10633 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
373 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2329 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
222 Luotu: 18.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
219 Luotu: 01.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
214 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
203 Luotu: 03.07.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
138 Luotu: 07.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20901 Luotu: 20.03.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
122 Luotu: 23.06.2025