Adressi kristillisten arvojen ja uskonnonopetuksen puolesta
Kommentoitu viesti
Tzippor Vieras |
#63 Menestyykö kirkko vain pakkovallalla?18.06.2010 14:40Puhut Suomesta jota ei ole pitkään aikaan ollut. Yhden ainoan uskonnon Suomi oli viimeksi olemassa Ruotsin vallan aikaan 1700-luvulla 1809 asti.
Nykyään koulu (virallisesti) opettaa ei-tunnustuksellisesti uskontoa. Miten se onnistuu, on kyseenalaista.
Laki vannoo kuitenkin "oman uskonnon" opetuksen nimiin. Tämä tarkoittaa muslimilapsille islamin opetusta, buddhalaisille buddhalaisopetusta bahaille bahai-opetusta - ja kaikki tämä lasten erottelua uskonnon perusteella eri ryhmiin. Tämä ei ainakaan edistä maahanmuuttajien kotoutumista. Heille muistutetaan, että he kuuluvat oikeasti "siihen toiseen" porukkaan.
Outoa on myös, ettei kirkon jäsenellä Suomessa ole oikeutta itse päättää uskonnonharjoittamisensa ajasta, muodosta ja paikasta. Kouluissa tätä perustellaan sillä, että koululaiset ovat 18 ikävuoteen asti alaikäisiä, eivätkä täten esim. saa erota kirkosta ilman vanhempiensa suostumusta.
Ja armeijassa rukoilutetaan täysi-ikäisiä ihmisiä käskystä rivissä... |
Vastaukset
Ateisti Vieras |
#69 Väkivalta on uskonnon kasvualusta2010-06-25 16:07:49#63: Tzippor - Menestyykö kirkko vain pakkovallalla? "Oman uskonnon opetus" koulussa on yhtä tunnustuksellista kuin opetus ennenkin. Kyseessä oli vain termin vaihto. Tunnustuksetonta uskonnonopetusta ei voi olla olemassa. Uskonnonopetus ei kuitenkaan (viranomaisten mielestä) ole uskonnon harjoitusta. Näin ollen se voi olla pakollista. Erottelu ei synny koulussa vaan ihmiset tosiaan uskovat eri lailla ja erilaisiin jumaliin. On kunnia-asia, että opettajat koulussa huomioivat esim. ateistilapsen eivätkä pakota tätä uskonnonharjoitukseen. Uskonnonharjoitus on Suomessa vapaaehtoista kaikille. Koulu ei voi pakottaa minkään ikäistä oppilasta uskonnonharjoitukseen, ei oman uskonnon harjoitukseenkaan. Perustuslain mukaan uskonnonharjoitukseen ei tarvitse osallistua, jos kokee sen omantunnon vastaiseksi. Sama koskee armeijaa. Jos pakottamista ilmaantuu, ottakaa yhteys rehtoriin tai komentajaan ja ellei tämä auta, poliisiin.
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Riikka Purran erottava valtiovarainministerin tehtävistä!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Säilyttäkää opistotalo työväenopistoilla – Bevara institutshuset för Arbetarinstituten
1658 Luotu: 27.11.2023
Vetoomus nykyisen akuuttilääketieteen ja perusterveydenhuollon päivystyksen statuksen säilymisen puolesta Kymenlaaksossa
1502 Luotu: 19.11.2023
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuultava asioiden valmistelussa hyvinvointialueen jäseniä
1583 Luotu: 17.11.2023
Vetoomus kansanedustajille: ei vieraan vallan sotilastukikohtia Suomeen!
1902 Luotu: 07.11.2023
STOP Jyväskylän kulttuurileikkauksille!
4492 Luotu: 17.11.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
323 Luotu: 29.11.2023
Poppikoulu on säilytettävä Yleisradion ohjelmistossa
307 Luotu: 28.11.2023
Suomen ja Venäjän rajaliikenne sallittava perhesiteellä.
14401 Luotu: 16.11.2023
Varhaiskasvatuspalvelut säilytettävä Kangasniemen pohjoisilla kylillä
165 Luotu: 27.11.2023
Heinolan sorsien talviruokinta
152 Luotu: 29.11.2023
Mansikkasaareen musiikkiklubi
89 Luotu: 01.12.2023
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
9689 Luotu: 25.08.2023
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
67 Luotu: 16.11.2023
Vaatimus Suomen hallitukselle: Tulitauko Gazaan
16680 Luotu: 16.10.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
9028 Luotu: 13.12.2020
Pikisaaren ja Korkeasaaren metsät turvattava
251 Luotu: 20.11.2023
Toijalan kierräyskeskus lopetusuhan alla!
236 Luotu: 18.11.2023
Ylen on jatkettava Sydänjuurilla-ohjelman tuottamista
2250 Luotu: 02.11.2023
Stansvikin metsä säästettävä rakentamiselta
6527 Luotu: 01.10.2023
Oulaisten kyläkoulujen puolesta!
286 Luotu: 22.11.2023