Vastustamme Jokelan aseman lakkautusta
Kommentoitu viesti
Jokela=Peräkylä Vieras |
#14103.01.2011 22:00Jokela on outo paikka. Koulusurmat, junaonnettomuus, valittajia koko kylä. Ja uskon että jotenkin adressin tekijä on onnistunut pistää oman allekirjoituksensa 100 kertaa. Te olette kuin Nokian siurolaiset. Valittajia koko sakki. VR toimii oikein kun lopettaa tollasen kyläpahasen aseman. Hyvä säästökohde. |
Vastaukset
Heikki Kaaranen Vieras |
#143 Re:2011-01-03 22:45:10Jaha. Oletkohan sinä se sama trollaava reppana kuin jokin aika sitten? Kyllä minulle ihan yksi allekirjoituskerta riittää. Toisaalta, jos olet uskossasi vahva, minkäs minä sille voin. Jokelassa ei ole mitään outoa, eikä täällä ole suuremmin valittajiakaan. Kohtalaisen kehittyneenä kyökkipsykologina arvioisin, että sinulla, nimettömänä esiintyvä vieras, eivät taida kaikki lampaat käyskennellä samalla laitumella. Onhan se ikävää, että valtio on, VR:n lisäksi, asettanut säästöpaineita myös mielenterveyshoidolle. Ja se puolestaan näkyy kasvaneena avohoitopotilaiden määränä. Edelleen ystävällisin terveisin, Heikki Kaaranen |
Kalevi Kämäräinen Vieras |
#145 Re:2011-01-03 22:51:23Kysymys on myös siitä, millaiseksi me miellämme asemamme tässä yhteiskunnassa. Varsin yleisesti meissä suomalaisissa pesii hallintoalamaismentaliteetti, josta esimerkkinä on Helsingin Sanomien keskusteluketjuun klo 13.45 jätetty viesti: “Kyllä VR tietää itse miten junat liikkuu. Siitä on pitkä kokemus ja ainoa asiantuntemus mitä Suomesta löytyy. Turha siihen on kenenkään ulkopuolisen tulla mestaroimaan. Matkustajille rautateiden monimutkaisen kokonaisuuden käsittäminen on turhan vaikea asia joten heitä ei pidä alkaa kuunnella. Muuten ollaan loputtomassa vaatimusten suossa. Valittajia kyllä löytyy ja aina pitäisi päästä ilmaiseksi joka paikkaan.”
Kommentoija edustaa samaa linjaa, joka muodollisesti kuningaskuntana pysyttelevässä Britanniassakin on historiaa. Vielä paremmalla syyllä tällaisen menon pitäisi olla historiaa tasavallaksi itseään kutsuvassa valtiossa:
http://www.abandonedstations.org.uk/OngarBranchPoster.html
Terveisin Kalevi Kämäräinen |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45682 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
368 Luotu: 30.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2326 Luotu: 22.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
135 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
193 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
86 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20897 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
179 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3601 Luotu: 10.09.2021
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
213 Luotu: 13.06.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
18 Luotu: 10.07.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
10 Luotu: 05.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025