Vastustan tiettyjen koirarotujen kieltolakia
Kommentoitu viesti
Meiju Vieras |
#215 Nyt lukee Hemmilän kotisivullakin30.01.2011 14:27Lakialoite järjestyslain 14 pykälän muuttamisesta ei toteudu Lakialoitteeni järjestyslain 14 §:n muuttamisesta ei tule etenemään eduskunnassa. Se on merkitty saapuneeksi hallintovaliokuntaan 7.12.2010. Nyt saamani palautteen pohjalta olen käynyt keskustelun valiokunnan puheenjohtajan kanssa. Keskustelun lopputuloksena totesimme yhdessä, että asiaa ei tulla millään tavalla käsittelemään hallintovaliokunnassa. Tämän aloitteen lisäksi eduskunnan valiokunnissa on satoja kansanedustajien lakialoitteita ja myös hallituksen esityksiä, joita ei enää oteta käsittelyyn tämän eduskunnan aikana ja näin ne raukeava. Aloite syntyi minulle tulleen runsaan kansalaispalautteen pohjalta. Kuulin useitakin koiraihmisiä sekä muita asiantuntijoita ja heidän antamien asiantuntija-arvioiden pohjalta lakialoite syntyi. Palautteessa oltiin huolissaan siitä, miten voidaan ennalta ehkäistä erityisesti lakialoitteen perusteluissa mainittujen vahinkojen sattuminen. Tein virheen siinä, kun en vielä laajemmalti kuullut koiran omistajia, rotuyhdistysten asiantuntijoita ja muita asianosaisia! Opetus tästä minulle on se, että ”ei saa luottaa vieraan apuun”, vaan on entistä tarkemmin ja monipuolisemmin itse selvitettävä taustat. Olen nyt saanut runsaasti palautetta ja keskustellut monien koiranomistajien kanssa tekemästäni lakialoitteesta Selvästikin lakialoitteeni ei ollut oikea tapaa korjata esille nousseita ongelmia. Useat palautteen antajat ovat pohtineet, miten voidaan muun muassa varmistaa kasvattajien vastuullisuus. On myös tullut palautetta, miten voitaisiin auttaa sitä, että koiranostajat tekisivät itselleen mahdollisimman sopivan rotuvalinnan ja että myös vaativampien rotujen kasvattaminen onnistuisi. Tulen huolella käymään läpi saamani palautteen, sekä koirayhdistysten, koiranomistajien että myös heidän kanssaan jotka ovat vaatineet joidenkin rotujen kieltämistä. Sen jälkeen on tarvittavien toimenpiteiden vuoro. Olen harkinnut kutsuvani lähiaikoina koolle eri tahot käymään keskustelua, mitä asiassa voitaisiin tehdä. |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#216 Re: Nyt lukee Hemmilän kotisivullakin2011-01-30 14:41:05#215: Meiju - Nyt lukee Hemmilän kotisivullakin Kun nyt asiallisilla kommenteilla ja yhteydenotoilla saatiin Hemmilän pää kääntymään, voitaisiinko jatkossa myös jatkaa asiallisesti ja näyttää olevamme vastuullisia koiranomistajia. Keskustelu asiasta jatkuu, ja ei se tällaisella vouhkaamisella, mitä täältä on saanut lukea, ainakaan hyväksi käänny. |
Vieras Vieras |
#232 Re: Nyt lukee Hemmilän kotisivullakin2011-01-30 19:09:43#215: Meiju - Nyt lukee Hemmilän kotisivullakin Tulen huolella käymään läpi saamani palautteen, sekä koirayhdistysten, koiranomistajien että myös heidän kanssaan jotka ovat vaatineet joidenkin rotujen kieltämistä. Sen jälkeen on tarvittavien toimenpiteiden vuoro. Just joo!!! Teilataan joku koirarotu sitten kuitenkin! Onpahan kunnon politikko, rasvattu ja kiero kuin korkkiruuvi. Ilmeisesti on luvannut jollekin kukkahattutädille koirakieltolain eikä voi nyt perääntyä - hyi s**tana |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1389 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
805 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1207 Luotu: 19.04.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
540 Luotu: 11.09.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
363 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21235 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
228 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
970 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
165 Luotu: 11.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
147 Luotu: 12.09.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
420 Luotu: 21.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11140 Luotu: 09.06.2025