Haukiputaan kirkonkylän alakoulurakennuksen säilymisen puolesta

Vuonna 1953 rakennettu ja 1984 peruskorjattu Haukiputaan kirkonkylän alakoulurakennus sijaitsee ylväänä Haukiputaalla Kiiminkijoen törmällä osoitteessa Jokelantie 17. Rakennus luo yhdessä lähellä sijaitsevan monitoimikeskus Jatulin ja Keskusurheilukentän kanssa toimivat puitteet harrastuksille ja liikunnalle. Oulun sivistys- ja kulttuuripalvelut päätti luopua rakennuksesta Haukiputaan koulun muuttaessa Jokelantien toiselle puolle uuteen rakennukseen vuoden 2014 alkupuolella. Oulun kaupunki ei ole toistaiseksi löytänyt rakennukselle jatkokäyttöä. Kellon koulu tarvitsi korvaavia tiloja koska koulun vanhassa osassa oli todettu paha sisäilmaongelma. Kesäkuussa 2014 koko vanha Kellon koulun osa purettiin pois. Syksyllä 2014 yhteensä 9 luokkaa tulivat Haukiputaan kirkonkylän koulurakennukseen Kellon koulun puretun osan rakennuksen ajaksi. Vuoden 2015 lopulla he palasivat takaisin rakennettuun osaan Kellon koululle. Samanaikaisesti Kuivasjärven koulu oli Haukiputaan kirkonkylän koulurakennuksessa vuoden 2016 helmikuun loppuun Kuivasjärven koulun perusparannuksen ajan. Pahimmillaan Haukiputaan kirkonkylän alakoulurakennus voidaan purkaa ja tontti kaavoittaa asuntorakentamiselle. Oulussa tehtiin valtuutettu Matti Roivaisen ehdotuksesta vuoden 2014 talousarvioon esitys selvittää, millä tavoin rakennus voidaan säilyttää. Tiedossamme ei ole onko selvitystä tehty. Arkkitehti Martti Heikuran suunnittelema rakennus voisi jatkossa olla väistötilana (mm. koulut, päiväkodit) ja mm. Oulu-opiston Kiiminkijoen yksikön, Oulu10 Haukiputaan yhteispalvelupisteen, Haukiputaan suuralueen asukastuvan, yhdistysten, lämpimien varastotilojen, vuokratiloina yrityksille, työttömien työtilojen, nuorten työpajojen, urheiluseurojen ja liikuntaa harrastavien käytössä. Keskittämällä erilaisia ja nyt jopa Oulun kaupungin ulkopuolisissa vuokratiloissa olevia toimintoja rakennukseen Oulu tulisi saamaan merkittäviä säästöjä tulevaisuudessa. Allekirjoittamalla tämän adressin olet osaltasi vaikuttamassa mahdollisuuksiin että rakennus voidaan säilyttää ja sitä kautta luoda sinne erilaisia toimintoja. Rakennusta ei kaavailla uudelleen koulukäyttöön. Samalla toivomme että välität tämän adressin haluamillesi tahoille. 

Rakennuksen säilymisen puolesta on perustettu kansalaisvaltuuskunta, jota johtaa Tytti Isohookana-Asunmaa ja jäseninä ovat Haukiputaan Kirkonkylän koulun eläkkeellä oleva rehtori Irma Pellinen, arkkitehti Ilpo Väisänen, Oulun kaupungin valtuutettu Samuli Pohjamo ja Terttu Kuusela.

Hannu Liljamo


TAI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista sivustollamme. Adressin tekijä näkee kaikki antamasi tiedot.

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Tarkasta sähköpostisi (myös roskapostikansio).
Facebook
Pitäisikö Suomen erota EU:sta?