He ovat kävelleet tarpeeksi
He ovat kävelleet tarpeeksi: Suomeen saapuneiden turvapaikkahakemukset käsiteltävä täällä
***
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Suomi käsittelee tänne saapuneiden ihmisten turvapaikkahakemukset täällä ja keskeyttää turvapaikanhakijoiden palauttamisen Dublin-asetuksen perusteella. Lisäksi vaadimme, että Suomi ajaa EU:ssa linjaa, että Dublin-palautukset pannaan jäihin koko Euroopassa.
Meillä on täällä joukossamme ihmisiä, jotka ovat kävelleet läpi Euroopan päästäkseen Suomeen. Meillä on joukossamme ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan heidät vastaan, myös omiin koteihinsa. Se minkä harvat tietävät, on että osaa näistä tänne henkensä uhalla matkustaneista ihmisistä uhkaa palautus matkareitin varrelle. Unkariin, jossa valtio sulkee lapsiperheetkin leireillään häkkeihin, missä tuhannet ihmiset yöpyvät pelloilla ja rautatieasemilla pelkästään vapaaehtoisten tuen varassa. Italiaan, jossa turvapaikanhakijat päätyvät asunnottomiksi ja jossa tulijoiden määrä on niin suuri, ettei hakemuksia kyetä käsittelemään.
Palautus uhkaa niitäkin, jotka voisivat saada Suomesta turvapaikan. Tänä vuonna Suomi on palauttanut muihin EU-maihin 319 ihmistä, joukossa 43 lasta. Useampi kuin joka viides tulija palautetaan meiltä muualle Eurooppaan ilman että heidän hakemuksiaan käsitellään. Palautuksia tehdään tälläkin hetkellä - myös Unkariin ja Italiaan. Palautettavien joukossa on yksinhuoltajaäitejä, traumatisoituneita henkilöitä ja ihmisiä, joilla on täällä sukulaisia.
EU-lainsäädännön mukaan Suomi voi minä tahansa hetkenä päättää, että ihmisiä ei enää pallotella maasta toiseen, vaan heidän hakemuksensa käsitellään täällä. Vaadimme, että Suomi keskeyttää Dublin-palautukset kaikkiin maihin. Vain tällä tavalla Suomi todella kantaa vastuunsa ihmisistä, jotka ovat tänäänkin joukossamme. He ovat kävelleet tarpeeksi.
Vetoomus luovutetaan sisäministeri Petteri Orpolle YK-päivänä 24.10.
Vetoomuksen ovat kirjoittaneet yhdessä pakolaispolitiikkaa pitkään seuranneiden asiantuntijoiden ryhmä.
Huolestuneet kansalaiset Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45197 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10613 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1702 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1453 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
815 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
716 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
713 Luotu: 06.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
269 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
227 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
193 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
181 Luotu: 13.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1717 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20837 Luotu: 20.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
145 Luotu: 16.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
937 Luotu: 07.02.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
132 Luotu: 30.06.2025
Uittamon Kannuskadun täydennysrakentamisen pysäyttäminen
132 Luotu: 05.06.2025