KÄPYLÄN LIPPAKIOSKIN SÄILYTTÄMINEN NYKYISILLÄ TOIMIJOILLA

 

Käpylän lippakioskin nykyisten toimijoiden tulisi saada jatkaa vuokrasopimustaan ilman kilpailutusta!

 

Käpylän lippakioskista on muodostonut viiden toimintavuotensa aikana merkittävä kohtaamisten paikka kaupunginosansa asukkaille. Kioskin asiakaskunta on laaja, lapsiperheistä palvelutalon vanhuksiin. Lippakioski ei tarjoa ainoastaan erinomaista ja asiakasystävälliseti hinnoiteltua kahvia vaan myös yhteisöllisyyttä, sosiaalisuutta ja monenlaisuuden näkyvyyttä.

 

Käpylän lippakioski on erinomainen esimerkki rohkeasta ja sosiaalisesti tieodostavasta ruohonjuuritason liiketoiminnasta ja kaupunkitoimijuudesta. Viisi vuotta sitten joukko nuoria aikuisia aloittivat lippakioskin toiminnan ja sen kautta itsensä työllistämisen. Ei ole ollut yhdentekevää minkälainen ajattelu ja arvotausta toimintaa on ohjannut; lippakioskista on muodostunut toimiva ja Käpylään juurtunut esimerkki kaikille avoimen ja sosiaalisuutta rakentavan kaupunkitilan mahdollisuuksista.

 

Käpylän kaupunginosalle olisi suuri menetys, jos nykyisten vuokralaisten toiminta tulisi mahdottomaksi kaavaillun kilpailutuksen vuoksi. Suurin riski kilpailutuksessa on se, että kioskin yhteisölliset ja sosiaaliset merkitykset ohitetaan ja tilalle saadaan puhtaasti kaupallinen toimija.

 

 

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Lea linneo voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.







Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…