Kehitysvammaisten lasten oppimateriaaleille on turvattava riittävä rahoitus
Kehitysvammaliiton oppimateriaalikeskus Opikkeen rahoitus on päättymässä vuoden 2025 alussa, kun sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA lopettaa tukensa. Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa on käyty neuvotteluja korvaavasta rahoituksesta, mutta ratkaisua ei ole toistaiseksi löydetty.
Opike on ainoa taho Suomessa, joka tuottaa suomeksi kehitysvammaisille ja muille runsaasti tukea tarvitseville oppilaille pedagogisesti räätälöityjä selkokielisiä oppimateriaaleja. Ruotsinkieliset materiaalit tuottaa FDUV:n Lärum, jonka rahoitus on myös vaarassa.
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Opikkeen oppimateriaalituotannolle taataan jatkuva ja riittävä rahoitus. Ilman näitä materiaaleja kehitysvammaisten lasten oppivelvollisuus ei toteudu.
Opikkeen oppimateriaalit ovat elintärkeitä yhdenvertaisen oppimisen takaamiseksi. Kehitysvammaisten ja muiden runsaasti tukea tarvitsevien lasten käytettävissä tulee olla heidän erityistarpeensa huomioivia oppimateriaaleja. Kehitysvammaisia oppijoita ei saa syrjiä. Yhdenvertaisuuslain nojalla viranomaisilla on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta ja olla syrjimättä muun muassa vammaisuuden perusteella.
Oppivelvollisuuslain tavoitteena on turvata kaikille elämässä ja yhteiskunnassa tarpeellinen perusosaaminen ja sivistys sekä edistää yhdenvertaisia mahdollisuuksia kehittää itseään kykyjensä ja tarpeidensa mukaisesti. Yhteiskunta ei saa jättää kehitysvammaisia ja muita kaikista eniten tukea tarvitsevia lapsia ilman heille soveltuvia oppimateriaaleja. Oppimateriaalien tuottaminen nykyistä vähemmällä tai liian pienellä rahoituksella ei turvaa vammaisten henkilöiden oikeuksia edes nykytasolla.
Asialla on kiire. Hallituksen on pikaisesti löydettävä pysyvä ja riittävä rahoitus kehitysvammaisten oppimateriaalituotannon turvaamiseksi. Tämä on välttämätöntä yhdenvertaisuuden ja koulutuksellisen tasa-arvon varmistamiseksi. Tätä edellyttää myös YK:n vammaissopimus, jonka kautta Suomi on sitoutunut turvaamaan vammaisten ihmisten yhdenvertaisuuden ja oikeuden koulutukseen.
Lisätietoja: Opikkeen johtaja Eija Roisko, eija.roisko(at)kvl.fi
Susanna Hintsala, toiminnanjohtaja Kehitysvammaliitto Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
| Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Yle Radio 1 muutokset peruttava
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Maantien 468 peruskorjaus
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
2014 Luotu: 17.10.2025
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
2032 Luotu: 15.10.2025
Adressi Pyynikin vanhojen mäntyjen puolesta – Älkää kaatako historiaa!
686 Luotu: 22.10.2025
Konneveden terveysasema on säilytettävä!
606 Luotu: 22.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
416 Luotu: 19.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1649 Luotu: 11.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
946 Luotu: 13.10.2025
Korpilahdelle sote-palvelupiste
278 Luotu: 23.10.2025
Länkipohjan palvelutalo aiotaan lakkauttaa, me allekirjoittameet vaadimme, että Keski-Suomen hyvinvointialue turvaa ikäihmisten inhimillisen loppuelämän ja hoidon lähellä omaisiaan.
216 Luotu: 25.10.2025
Eteläisen alueen koulu tulee rakentaa esityksen 2b mukaisesti Niittylahden koulun paikalle ja varhaiskasvatusyksiköt Niittylahdenrantaan ja Reijolan yhteisötalon taakse
175 Luotu: 24.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
670 Luotu: 14.10.2025
Kuusankosken uimahallin säilyttäminen
167 Luotu: 21.10.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
225 Luotu: 14.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
684 Luotu: 15.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2743 Luotu: 05.10.2025
ADRESSI Ympäristölupa tai 3 km suojaetäisyys Kiuruveden tuulivoimaloille
129 Luotu: 20.10.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
103 Luotu: 20.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
317 Luotu: 05.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6478 Luotu: 22.09.2025
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4471 Luotu: 22.09.2025