Adressi kristillisten arvojen ja uskonnonopetuksen puolesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Adressi kristillisten arvojen ja uskonnonopetuksen puolesta.
Rauhaa ja lepoa Vieras |
#376 Näistä voisi keskustella esim. uskonnon tunneilla22.11.2010 23:32Hyvä Myyryläinen: Vanha Testamentti on kristinuskossa alisteinen Uudelle Testamentille, jossa kerrotaan sanoma armosta ja painotetaan Jumalan rakkautta. Kristinuskon sisällä on monia eri suuntauksia. Kaikki asiat eivät ole järjellä pääteltävissä, jotkut on itse koettava. Järjen päätelmiä käyttäen voisimme esim. kieltää taiteen turhana ja naureskella kummalliselle käsitteelle rakkaus. Lapsilta voisimme riistää tutit ja lelut jne. Monien ihmisten elämässä usko toimii eheyttävällä tavalla. Miksi he uskoisivat niitä, jotka pilkaavat heidän uskoaan. Heille helvetti on juuri sitä, että heiltä riisteään mahdollisuus turvautua vaikeissa tilanteissa rakastavaan Jumalaan eikä heille anneta mitään positiivista tilalle. Silti saa myös epäillä, jos ei voi uskoa. |
Liisa Niemelä Vieras |
#37723.11.2010 00:45Kaikkien koululaisten täytyy saada uskontokasvatusta kuten ennenkin. Siinä lapset saavat ohjeita elämään ja saavat elämälleen tarkoituksen. He tuntevat elämänsä turvalliseksi. |
Myyryläinen Vieras |
#378 Rauhalle ja levolle23.11.2010 08:07R&L kirjoitti: "Vanha Testamentti on kristinuskossa alisteinen Uudelle Testamentille, jossa kerrotaan sanoma armosta ja painotetaan Jumalan rakkautta." Missäköhän tuollainen alistussuhde käy ilmi, esim. Raamatussa? Käsittääkseni Jessen suuhun on UT:in laitettu sanat "en minä tullut rikkomaan lakia vaan pitämään sen". Mitenköhän se pitäisi tulkita ellei vahvistukseksi n.s. Mooseksen laeille? Jos tuollainen alistussuhde aidosti olisi olemassa, kristittyjen olisi parasta se mitä pikimmin Raamattuun editoida. R&L kirjoitti: "Kristinuskon sisällä on monia eri suuntauksia." Tästä olen samaa mieltä, lahkoja ja kuppikuntia todella riittää kirkkokuntien sisälle ja ulkopuolelle. R&L kirjoitti: "Kaikki asiat eivät ole järjellä pääteltävissä, jotkut on itse koettava." Tämä on taas tämä yleinen kristittyjen selitys kun asia-argumentit loppuu. Oikeasti meidän aistimme valehtelevat meille. Tai itse asiassa me tulkitsemme aistinsolujemme impulsseja aikaisemman kokemuksemme, kulttuuritaustamme y.m. vaikutuksen alaisena ja lopputulos on monasti harhainen. Esimerkiksi kun vasemman aivolohkon ylimääräinen ärsytys lähettää signaalin josta aivot ovat tunnistavinaan ulkopuolisen läsnäolon, kristillisessä ympäristössä elänyt tulkitsee sen helposti kristilliseksi jumal'hengeksi tai itsekseen vanhaksi vihtahousuksi, riippuen mielentilasta, lähiajan muista tietoisista kokemuksista ja alitajunnassa myllertävistä jutskista. Muunlaisessa kulttuurissa ja ympäristössä elänyt taas joksikin muuksi. Oikeasti kyseessä on yleensä eriasteinen, yleensä lievä, vaurio aivoissa. Samalla tavalla outoja valoilmiöitä näkevä saattaa ajautua "näkemään" lentäviä lautasia vaikka oikeasti kyseessä voi olla vaikka tuulessa heiluva katulamppu. R&L kirjoitti: "Järjen päätelmiä käyttäen voisimme esim. kieltää taiteen turhana ja naureskella kummalliselle käsitteelle rakkaus. Lapsilta voisimme riistää tutit ja lelut jne. " Ei kuitenkaan noin sillä taiteen tuoma mielihyvä tai ajattelun herättäminen ovat todellisia, mitattavia asioita, samoin rakkaus. Mutta vaikka kuinka nuo asiat voidaan johtaa tutkimuksessa empiirisesti ja teoreettisesti henkiolentojen asemesta neurologiaan ja kemiaan, se ei vähennä niiden arvoa ihmisen elämälle ja ihmisyksilöille. R&L: "Monien ihmisten elämässä usko toimii eheyttävällä tavalla." Yleensä tuo "eheytys" on yhden huumeen tai harhan vaihtamista toiseen. Joskus se saattaa näyttää katukuvassa joidenkin mielestä siistimmältä mutta se ei muuta perimmäistä harhautumisen sisältöä. R&L kirjoitti: "Heille helvetti on juuri sitä, että heiltä riisteään mahdollisuus turvautua vaikeissa tilanteissa rakastavaan Jumalaan eikä heille anneta mitään positiivista tilalle." Tämä sisältää kristittyä arroganssia puhtaimmillaan: mukamas vain kristinusko voi tarjota jotakin positiivista ihmiselle, muu on helvettiä. Kannattaisi tutustua myös muihin vakaumuksiin ja maailmankatsomuksiin objektiivisesti ja tutkailla kristinuskoa ja sen monia variantteja niiden joukossa neutraalisti. |
Vuolasranta Vieras |
#379 Tulevaisuutta ajatellen23.11.2010 08:48Jos pidämme kristillisiä arvoja arvossa, varmistamme ettei muu uskonto pääse valloittamaan Suomea. Jos emme ota tosissamme ja puolusta omia perinteitä niin jälkeenpäin on turha itkeä jos esimerkiksi muslimismi saa ylivallan Suomessa. |
Kuulija Vieras |
#380 Kristillisten arvojen ja uskonnonopetuksen puolesta23.11.2010 09:41On voitava opettaa uskontoa perukouluissa. |
Sirpa Ahti Vieras |
#381 KRISTILLISET ARVOT KUNNIAAN23.11.2010 10:45Raamatussa sanotaan, että synti on kansakunnan häpeä, mutta vanhurskaus sen korottaa. - Kun lapset saavat pienestä pitäen kuulla Jumalan Sanaa, heidän elämänsä varjeltuu monelta pahalta ja koko kansakuntakin saa siunauksen. Ennenkaikkea, emmehän haluaa estää lapsilta ja nuoriltamme taivasosuutta, kun heille ei anneta riittävää tietoa Jumalasta ja pelastuksen tiestä Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta. |
Jeesus Kristus on Herra Vieras |
#382 Annammeko vieraan uskonnon vallata maamme?23.11.2010 10:57Jos emme pidä kiinni raamatun auktoriteetista ja arvosta sen pohjalta kristilllistä kasvatusta, niin tietty maahamme antautunut uskonto vie ja me vikisemme! |
Vieras Vieras |
#383 Re: Tulevaisuutta ajatellen23.11.2010 11:13#379: Vuolasranta - Tulevaisuutta ajatellen ..Tälläisten kommenttien takia kannatan ennemminkin elämänkatsomustiedon opetusta johon kuuluu filosofiaa, yhteiskunta- ja kulttuuritieteitä.Kyllä siellä varmasti tulee kulttuuriperinnöstäkin tietoa..ja onhan tuolla kristillisellä kulttuuriperinnöllä ollut jonkinlainen jalansija huimat alle 1000 vuotta. "..ettei muu uskonto pääsee valloittamaan Suomea" Kristinusko on lähetysuskonto ja tekee aika hallaa mm. afrikassa niin kuin islamkin. Toki kirkot tekee paljon hyvääkin, mutta suuressa mittakaavassa väitän, että esim. Afrikan kulttuurit ja kansat olisivat eheämpiä ilman uskontojen tuputtamista ja eurooppalaisten valloituksia. Perusoptuksen opetussuunnitelmassa elämänkatsomustiedon oppiainetta kuvaillaan mm. näin: "Elämänkatsomustiedon opetusta ohjaa käsitys oppilaiden mahdollisuudesta kasvaa vapaiksi, tasa-arvoisiksi ja kriittisiksi hyvän elämän rakentajiksi." Minusta se kuulostaa todella hyvältä tulevaisuutta ajatellen"
|
Vieras |
#38423.11.2010 12:24Kristillisten perusarvojen puolesta. uskonnonopetusta. |
Marjatta Seppänen Vieras |
#385 Nuoremme tarvitsevat ISÄÄ JUMALAA23.11.2010 13:34Toivottavasti voimme näillä mielipiteillämme pysäyttää päättäjät tekemästä nuorillemme tuhoisia päätöksiä!!! |
Vieras Vieras |
#386 Re: Nuoremme tarvitsevat ISÄÄ JUMALAA23.11.2010 13:55#385: Marjatta Seppänen - Nuoremme tarvitsevat ISÄÄ JUMALAA Ei siihen jumalia tarvita, ei välttämättä isääkään niinkuin viime aikojen keskusteluissa ollaan huomattu. ..nuorille täytyy antaa tilaa itse määritellä itseään sekä rohkaisua ja opastusta siinä, sitä ei tule tehdä uskonnon nojalla joka määrittelee syntejä ja sääntöjä. UskontoJA tulee opettaa jatkossakin, koska kaikissa niissä on hyvää mutta myös asioita jotka voidaan, ja on hyvä kyseenalaistaa. Kristinuskoa ei tule opettaa yhtenä totuutena. Jos sen kuitenkin tuntee omakseen, hakeutukoot niihin piireihin. |
kristillisten arvojen puolesta Vieras |
#38723.11.2010 15:53maallisuneessa yhteiskunnasamme tarvitaan selviä kristinuskon arvoja ja opettaa koulussa lapsille ja nuorille uskonperusteita. jollei koulussa opeteta tunnustavaa kristinuskoa Jeesuksesta ja Jumalasta, niin mistä tulevaisuuden lapset kuulevat ilomsanomaa ja vapautusta synneistä. nykyihminen tarvitsee ja kaipaa syvästi, että hänelle kerrotaan rakastavasta jumalasta. |
vaikka ernesti. Vieras |
#38823.11.2010 16:07Ei. Kulttuurillisesti ottaen uskonnon opetus on tärkeää mutta vihaan termiä "Kristilliset arvot" Olen ateisti ja silti jotenkin ihmeellisesti olen ystävällinen, kohtelias, rehellinen ja muutenkin ihan hyvä ihminen. Ateismi ei ole uskonto vaan juurikin sitä ettei usko yliluonnollisuuksiin. Moraaliset arvot omaan jo itse mutta vastustan sitä että yritetään pakottaa nuorille uskontoa. Jumalia on useita tuhansia useissa eri kulttuureissa kautta historian ja yhdestäkään jumalasta ei ole ollut koskaan todisteita. Jumalat kuuluivat siihen aikaan kun oli puutteellinen maailmankuva. Kaikki oli ihmeellistä maagista, askarruttavaa joten piti keksiä jokin selitys maailmasta, syntyi jumalhahmot. Tiede kehittyy jatkuvasti ja ihminen kasvattaa ympäristöstään tietoa jatkuvasti, joten ei ole syytä enään uskoa satukirjan hahmoihin. Ikivanhoihin selityksiin maailman synnystä. Tämä sukupolvi on sitä sukupolvea, joka pikkuhiljaa ryhtyy luopumaan uskonnoista ja keskittymään todisteisiin pohjautuviin väitteisiin. Uskonnot syyllistävät, saavat syrjimään toisia ihmisryhmiä, syntyy vaarallisia aatteita kuten se että joku olisi "vääräuskoinen" joka on pelottavan yleinen asia ääripään muslimeillakin. On aika jättää uskonnot ja keskittyä elämään, tutkimaan ja kehittämään kuvaa maailmasta. On tieteen, logiikan ja realismin aika. |
unto Seppänen Vieras |
#389 Kristillinen!23.11.2010 16:50Ennenkaikkea Kristillinen Uskonnon opetus! |
Vieras Vieras |
#390 Re: Kristillinen!23.11.2010 16:50 |
juhani jokiniemi Vieras |
#39123.11.2010 17:25uskonnonopetuksen pitää tähdätä aina siihen että,on ikuinen taivas ja ikuinen kadotus. Jos opetetaan vain hyvää elämää tässä ajassa, voimme menettää kaikkein tärkeimmän. |
Irma Moilanen Vieras |
#392 Ei jätetä lapsiamme heitteille!23.11.2010 17:58Jokaiselle tulee elämässä vaiheita ja vastoinkäymisiä, jolloin tarvitsee lohdutusta ja turvallista mieltä. On hyvä, kun jo lapsena saa oppia laittamaan kädet ristiin ja luottamaan Taivaan Isän hyvään tahtoon niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Minun asiani ovat "Isommassa Kädessä". |
Vieras Vieras |
#393 Re: sellerii23.11.2010 18:15Olet varmaankin ihan hyvä ihminen. Heitä on ateisteissa samalla tavalla kuin kristityissä. Kristinuskon peruskysymys on tosin se, että kukaan ei ole tarpeeksi hyvä Jumalalle. Jumalan rakkaus lähetti ratkaisun Kristuksessa: vain Hänen sovitukseensa luottamalla ja uskomalla pääsee yhteyteen Jumalan kanssa niin hyvät kuin huonot ihmiset. Ateisimi täyttää hyvinkin uskonnon kriteerin: otetaan kantaa onko Jumalaa vai ei ole. Ateistilla on usko, että Jumalaa ei ole ja kristityllä tai muslimilla on usko, että Jumala on. Jumalan olemassaoloa tai olettomuutta ei ole kukaan voinut tieteen avulla todistaa. Tiede on saanut länsimaissa uskonnon luonteen. Sen nimeen vannovat monet ikään kuin he tietäisivät miten tuo sana 'tiede' edes yksiselitteisesti määritellään puhumattakaan siitä, mitä monet tieteen alat ovat mistäkin löytäneet. Yliluonnollinen on eri ihmisille eri asia. Minulle on yliluonnollista, että maailma olisi saanut alkunsa siitä, että tyhjästä räjähti jotain pysyvää. Myös se on minulle yliluonnollista, että sattumalta tapahtuneet prosessit olisivat luoneet älykkään elämän. Se on matemaattisestikin (tiede) yliluonnollista. |
VIISAS TOTELLA JUMALAN TAHTOA Vieras |
#394 HEI ATEISTIT JA USKONVIHAAJAT23.11.2010 19:40MEITÄ ON JO YLI 8.300 ALLEKIRJOITTAJIEN RYHMÄ,JOKA TODISTAA RAAMATUN TARPEELLISUUDEN JA TARKOITUKSEN !ME HALUAMME TURVATA LAPSEN TULEVAISUUDEN USKONNON OPETUKSESSA.NYKYÄÄN TARJOTAAN VIHAA,HUUMEITA,PORNOA,KAIKKEA PAHUUTTA.MARIHUANAN ALLEKIRJOITETUT YHTEENSÄ JO 31.000 KANNATTAJIA LAILLISEKSI MARIHUANA ADRESSISSA.ITSARIT LISÄÄNTYVÄT.MONET NUORET JUOPPOTTELEVAT.......JNE SEN TÄHDEN ME KATSOMME PARHAAKSI JUMALAN AVUKSI TARJOAMAN RAAMATTUA. |
IRJA TURUNEN Vieras |
#395 Takaisin Jumalan Sanan Arvovaltaan23.11.2010 20:49Koulut,Oppilaitokset, Opettajat ja Oppilaat voivat huonosti kun Jumalan Sana jätetään kouluista pois |
juhana JA Airi Airasinen Vieras |
#39623.11.2010 21:30Kyllä tunnen suurta HUOLTA siitä miten on TÄMÄN TASAVALLAN ASIAT ON USKONOPETUKSESSA ON HÄVINNYT JUMALAN SIUNAUS KAIKISSA ASIOISSA ELETÄÄN PAATUMUKSEN AIKAA.KANSA ELÄÄ KÖYHYVESSÄ MITÄ VOITTE TEHDÄ ??? |
Uskovainen :)) Vieras |
#397 Re: Re: sellerii23.11.2010 21:40Samaa mieltä. Tiede ja uskonto eivät ole mielestäni mitenkään ristiriidassa. Esimerkiksi joku ajattelee, että maailma on syntynyt alkuräjähdyksestä, mutta Raamatussa sanotaan, että Jumala loi maailman. Mutta sanotaanko Raamatussa tarkalleen, yksityiskohtaisesti miten maailma luotiin? Itseni kohdalla tiede ja usko kulkevat käsi kädessä. Raamattu kertoo, että jokin on luotu. Tiede selittää tarkemmin, esimerkiksi että MITEN se on käytännössä luotu. On myös hyvä muistaa, että on paljon asioita, joita ihminen ei tiedä maailmasta, että siinä mielessä hyvin uskaliasta alkaa sanomaan että Jumalaa ei varmasti ole. Sitten myös kun ajattelee ihmistä niin ihminenhän on hyvin monimutkainen koneisto vai mitä? (Sisäelimet) Ja jokaisella elimellä on oma tärkeä tehtävänsä. Sitten ihminen osaa myös ajatella, ihmisellä on tunteet, tahto ja ihminen on kekseliäs. Miten jotain niin monimutkaista kuin ihminen on voinut syntyä pelkän sattuman kautta? Aina kun tiede saa selville uusia asioita, niin huomataan että maailma on entistä monimutkaisempi. Sen takia minusta tuntuu koko ajan epätodennäköisemmältä että tämä kaikki olisi olemassa pelkän SATTUMAN kautta... ps. Muistakaa myös että tiede on vain ihmisen havainnointia, jossa johtopäätöksiä tehdään parhaiden tämänhetkisten tietojen pohjalta. Errare humanum est. (Erehtyminen on inhimillistä) ja koska ihminen on erehtyväinen, niin voi tiedekin olla, sillä eihän tiedettä ilman ihmistä olisi. Muistakaa että tiedekin kehittyy aina, tulee uutta tietoa ja vanhoja käsityksiä kumotaan. Sen jatkuvan kehittymisen takia ei ole koskaan hyvä ajatella että JUURI NYT tiede tietää KAIKEN tästä maailmasta. |
Bill Vieras |
#398 Re: HEI ATEISTIT JA USKONVIHAAJAT23.11.2010 21:47#394: VIISAS TOTELLA JUMALAN TAHTOA - HEI ATEISTIT JA USKONVIHAAJAT Vaikka teitä olisi 50.000 ei se todista mitään raamatun tarpeellisuudesta. ..tai jos sovelletaan samaa logiikkaa niin kannabis on hyvinkin tarpeellista! http://bit.ly/eks4cZ ..Kymen Sanomien vuodentakaisen uutisen mukaan ei itsarit ole olleet lisääntymässä ainakaan kolme vuotta sitten. Ja kaikkea pahuuttahan on aina ollut, tietyistä näkökulmista erilaisia pahuuksia. Minä tarjoan raamatun ja syyllisyydentunnon sijasta Bill Hicksin sanomaa: |
Jouko Tegelberg Vieras |
#399 uskonnon opetus ja elämä23.11.2010 22:25Se on kumma, että aina kun uskonnonopetusta uudistetaan, sen joku koettaa saada kauemmas todellisesta uskosta Jumalaan, eikö lapsilla saisi enää olla mitään turvaa, suojelusenkelistä puhumattakaan? Kyllä Jumalasta kuuleminen antoi minullekin jonkinlaisen turvan koululaisena ollessani, vaikken tiennyt mitenkään uskovainen olevani. Nyt sen sijaan tiedän ja uskon raamatun sanan olevan totta. |
Onnellinen päätöksestä! Vieras |
#400 ahhh....finally!23.11.2010 23:10pakko sanoo et vihdoinkin! ei ole paljoakaan ollut hyötyä noista uskonnon tunneista kun ei sellaiseen kaikki pysty uskomaan ja opettajatkin ovat sitä luokkaa, että pitäis jonnekkin perhmustettuun huoneeseen pistää. Itse kaikki pakolliset uskonnon kurssit käyneenä en ole siinä koskaan nähnyt mitään järkeä, enemmin voisi tuon uskonnon siirtää historian puolelle jossa voitaisiin sivuta vaikka jossakin kurssissa uskonnon historiasta tai kirkkohistoriasta, se olisi parempi järjestely. Ja todellakin vapaaehtoisena uskonto voisi olla okei, ettei kaikkien tarvitsisi kuunnella miten jumala on maan luonut jne jne. täyttä jotain jos on muut vakaamukset kuin uskonto. |
|
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kehitysvammaisten lasten oppimateriaaleille on turvattava riittävä rahoitus
23819 Luotu: 08.10.2024
Laadukkaan opiskelija- ja henkilöstöruoan puolesta Oulun yliopistossa
1125 Luotu: 10.10.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
17058 Luotu: 27.09.2024
Porvoolaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava ja kaupungin elinvoima säilytettävä!
408 Luotu: 07.10.2024
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
91 Luotu: 11.10.2024
Lahti, Renkomäki: Näkkimistö II -alueen metsä on säästettävä rakentamiselta
157 Luotu: 10.10.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
14551 Luotu: 15.07.2023
Ei tuulivoimaloita Pirttikylän (Närpiö) ja Kurikan rajalle
58 Luotu: 11.10.2024
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
6375 Luotu: 27.09.2024
Haukankallion erityiskoulun säilyttäminen – lasten tarpeet etusijalle
387 Luotu: 07.10.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
4493 Luotu: 27.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
377 Luotu: 18.09.2024
Tavoitteena turvallisempi huominen: Kevyen liikenteen väylä Karttulantielle välille Haminalahti-Pihkainmäki
442 Luotu: 25.09.2024
Orpon hallituksen on erottava
2395 Luotu: 21.02.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4520 Luotu: 30.06.2024
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
906 Luotu: 28.09.2024
Eteläisen Kouvolan koulujen säilyttämisen puolesta!
361 Luotu: 30.09.2024
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
1518 Luotu: 27.09.2024
Adressi: Orpon hallituksen leikkaukset seis!
15 Luotu: 09.10.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
1254 Luotu: 28.06.2024