Protesti KANSANEDUSTAJIEN 8,1% Palkankorotusta vastaan!

Mietteitä
Vieras

#1801 Ei ole oikein

06.10.2010 17:39

että kansanedustajat kahmivat itselleen kaikenlaisia sivutuloja - viittan vain esim tähän viimeiseen Jutta Urpilaistapaukseen esimerkkinä - palkan nosto tälle porukalle ei ole mitenkään puolustettavissa. Rahanahneus paistaa esiin, kun pitäisi tulla sellainen olo että edustajamme ovat kiinnostunieta Suomen asioista kokonaisuutena. Todella surulliseksi vetää kun ajattlee kaikki pienituloisia jotak kituuttelevat pienillä eläkkeillä ja palkoilla ja omaishoitajat, joiden arkipäivä on raskas ja rahanpuute jatkuva. Jotenkin kansanedustajien asenteet ja toiminta tuntuvat röyhkeiltä ja piittaamattomilta. "Kunhan itse saan viis muista" - kukaan heistä ei näytä esimerkkiä suoraselkäisyydessä. Nykyaika on jossain mielessä todella raskasta kun raha on kaiken mittapuu. "Raha on paha" - lopulta.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

06.10.2010 17:42


Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

06.10.2010 17:46


harja ja moppi
Vieras

#1804 Suuri epäkohta

06.10.2010 17:48

Vallitsee myös räikeä epäkohta, että siivooja joka on ollut kohta 30 vuotta alalla tienaa vain 2000 euroa, brutto, vaikka tekee välillä melkein ympäripyöreitä päiviä, mutta kansanedustaja huijarit, omaneduntavoittelijat lähemmäs 6000 euroa kuukaudessa.
Giljotiinilla voisi olla taas käyttöä.
Irja Häkkinen
Vieras

#1805 Ihmisyyttä peliin!

06.10.2010 17:53

Vasemmistoliiton kansanedustajat, muutkin kuin Esko-Juhani Tennilä, tulkaapas talkoisiin teidän ylisuuria palkankorotuksianne vastaan!
Kansa täällä käy kuumana ja on tyytymätön toimintaanne. Olen aina äänestänyt vasureita (äänioikeuttuna n.40v.) mutta nyt loppuu kannatus ainakin minun osaltani, ellette Arhinmäkeä myöten tule mukaan solidaarisuuskampanjaan ja riistokapitalismin yhtä ilmentymää vastustamaan. Teillä on valta ja teillä on vastuu!
Meeri Harju
Vieras

#1806 Edustajat palkkakuopassa?????

06.10.2010 18:39

Itse olen ihan hyvin toimeentuleva, mutta tunnet tosi sympatiaa pienituloisia työssäkäyviä sekä eläkeläisiä kohtaan tässä kalliissa suomen maassa. On kyllä uskomatonta touhua!! Kukaan ei ole uskaltanut kansanedustajista kommentoida moista korotusta, missä on Timo Soinin tai Sauli Niinistön murhadukset??? Jos yleislakko tulee, lähden mukaan varmasti. Mutta eihän sitä tule, me suomalaiset nielemme aina hiljaa kaiken vääryyden....
Veksi
Vieras

#1807 Puhdasta rosvousta

06.10.2010 18:42

Kyllä kelpaa puhua nollalinjasta tai maltillisesta palkankorotuksesta
kun on kyse rivikansalaisesta, omat edut vaan kehiin.
Ketä kuuluu siihen toimikuntaan jotka palkoista päättää?
Kaikki kansanedustajat vaan vaihtoon.
Jari Aho
Vieras

#1808 Palkkamaltti ?

06.10.2010 18:44

Tätäkö se sitten on ? Ja vielä kansan kustannuksella ?!
Marjatta Laukkanen
Vieras

#1809 Kansanedustajien palkat ja palkkiot

06.10.2010 18:44

Tosi törkeetä omaan pussiin vetämistä;(((((
Irja Häkkinen
Vieras

#1811 Re: Palkkiotoimikunta

06.10.2010 18:57

#1810: - Palkkiotoimikunta

Niin. Miten tuohon tavallinen kansalainen voi mitään sanoa. On ympäripyöreää, käsittämätöntä tekstiä, jonka voi lukea alusta loppuun tai lopusta alkuun oikein ja nurin päin, eikä tule hullua hurskaammaksi.

Noilla teksteillä on juuri se tarkoitus, että ne voidaan kääntää aina eri tilanteisiin sopiviksi.

sivustakatsoja
Vieras

#1812 kohtuuton työ suom. köyhien puolesta ????

06.10.2010 19:05

laiskuus on muotisana kaikille kansaneduskuntalaisille,koska tekemättä niin tulee palkankorotuksia.katsokaa ja kuunnelkaa suomalaisia köyhiä ja huonosti palkkatuloisia.jos eduskunta ei tee, miksi saa automaattisesti palkankorotuksia????? siellä suuressa salissa ollaan onnellisimpia saati suurta nautintoa ja kaikenlaisia ilmaisia. ei vastaa mitään koulustuksentasoa ja sen mukaista palkkatasoa.ylioppilas??????kokoomus????sdp tai keskusta???? voi huijarit!!!!!!!! vihreät ovat nyt kirosana ja paskapuolue!!!!!koko hallitus palvelee pilkantekoa suomalaista köyhiä kohtaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
ruutiköyhä
Vieras

#1813 selkokielellä totuus

06.10.2010 19:07

http://www.adressit.com/uutisointi
Tästä osoitteesta selviää osin maamme ekonominen tilanne ja tulevaisuus. Ei ihme jos ei ole varaa nostaa kuin omia palkkojaan. Korotuspäätöksenhän olisi voinut myös hylätä ymmärtääkseni. Ja sensijaan korottaa työmarkkinatuet,työttömyyspäivärahat, Kela-korvaukset, jne. joilla on ratkaiseva vaikutus matalatuloisen elämänlaatuun.
jari grönroos
Vieras

#1814 Protesti KANSANEDUSTAJIEN 8,1% Palkankorotusta vastaan!

06.10.2010 19:21

no ei todellakaan enään yhtään enempää palkkaa ns.kansanedustajille päin vastoin palkka tason realisoiminen olis paremmin kohdallaan puhumattakaan kokous palkkioista
mielestäni on kohtuutonta että joillekkin maksetaan vielä palkkio palkan päälle jos sattuu tulemaan töihin ja toiset saa vaik ei tuliskaan.tehkää myös siitä adressi mä kirjotan ainakin
vähävarainen
Vieras

#1815 Re: Palkkiotoimikunta

06.10.2010 19:33

#1810: - Palkkiotoimikunta  

"Kansanedustajille maksetaan edustajantoimen asianmukaisen hoitamisen vaatima palkkio." 

Sana "asianmukaisen" tarkoittaa ymmärtääkseni että kansa olisi tyytyväinen (90%) tehtyihin hyvinvointia edistäviin muutoksiin ja yhteiskunnan kehitykseen, taaksepäin ajassa katsottuna esim. 2 vuotta. Kuten tilanne on nyt ei missään tapauksessa olisi aihetta palkankorotuksiin. Nythän on viety maata johonkin 1975 - 1980 tasolle.

Mummo 0,6 %
Vieras

#1816 Kukas parlamentaarikot onkaan äänestänyt eduskuntaan ?

06.10.2010 19:44

#1801: Mietteitä - Ei ole oikein

Niin, vaihdetaan seuraavissa vaaleissa kansaa edustavat henkilöt. Itsehän me olemme heidät Arkadianmäelle edellisissä vaaleissa valtuuttaneet. Vaihtohan käy niin, että emme kukaan äänestä ainakaan entistä ehdokastamme. Vaihtamalla ei  ainakaan huonommaksi mene vaan asioiden paranemisen pieni mahdollisuus on olemassa uuden äänestystuloksen myötä. Kyllä kyrsii kansanedustajien suuri palkankorotus vasitenkin, kun eri työehtosopimuksiin on menneellä neuvottelukierroksella saatu 0,6 - taikka korkeintaan 1-2 prosentin yleiskorotus sopimuksesta riippuen. Tämä mummo sai ensin mainitun prosentin - pitäisikö nauraa vai itkeä?.  Elintarvikkeiden hintojen kerrottiin juuri eilispäivän uutisissa  nousevan 3,5 prosenttia 2011 alussa. Yleiskorotukset ovat olleet mitättömiä, ja palkansaajien lähiaikojen palkkakehitys negatiivinen kulujen nousun tähden. TUPO-ratkaisujen aikaan ei käyty pitkällisiä, koko vuoden pyöriviä eri ammattiryhmien työehtosopimusneuvotteluja. Nyt touhu on kuin huutokauppaa. Rehellisyys ja työnteko ei maata peri nykyään. Jokaisessa pitäisi näemmä olla hiukan huijarin vikaa, kuten kansanedustajissa tai korkeissa virkamiehissä sekä yritysjohtajissa, niin paksusti voitaisiin. Vaan toistaiseksi vielä tarvitaan työntekijöitäkin, joille eivät tuommoiset ominaisuudet passaa ollenkaan. Työvoima on perustuslaissa valtiovallan erityisessä suojeluksessa, heh...

1983
Vieras

#1817 porvarit

06.10.2010 19:44

Täytyy se sanoa että kyllä Suomen kansa teki "lievän" virheliikken kun valitsi porvari hallituksen. Saa katsoa siinä suhteessa peiliinkin. Tärkeää olisikin saada julkisuutta ennen seuraavia eduskunta vaaleja, ettei samanlaisia oman edun tavoittelijoita valittaisi jatkoon enään tulevalle kaudelle. Ja pressan vaalitkin olis tulossa voi voi voi....... niinistöt ja kataiset ja mitkä lie sinnekin hakee taas......
liisa luttinen
Vieras

#1818

06.10.2010 19:55


ahneella on paskanen loppu !!!!!
Veikko Saviniemi
Vieras

#1819

06.10.2010 20:03

Eiköhän niille valehtelijoille ja paskanjauhajille riitä mitä he saavat. Siinäkin on puolet liikaa.
Vieras
Vieras

#1820 Re: Ihmisyyttä peliin!

06.10.2010 20:13

#1805: Irja Häkkinen - Ihmisyyttä peliin! 

 Arhinmäki lähetti vastauksen.  

LAINAUS: "Kiitos viestistäsi. Vasemmisto pitää esitettyä korotusta kohtuuttomana. Olisimme halunneet kysyä asiasta viime kyselytunnilla, mutta puhemiesneuvosto kielsi kysymyksen, koska hallitus tai eduskunta ei päätä korotuksesta.

Toimme kuitenkin keskustelussa ilmi, että esitys on kohtuuton ja palkkionkorotusten pitäisi seurata keskimääräisiä palkankorotuksia.

Palkkiota maksetaan kaikille saman periaatteen mukaan, eikä siitä voi kieltäytyä. Moni edustaja käyttää osan palkkiostaan jo nyt tukeakseen erilaisia järjestöjä ja hyvää toimintaa. Suomeen ei kuitenkaan sovi amerikkalaistyyli, jossa näistä tehdään suuri numero.

Ystävällisin terveisin,

Paavo Arhinmäki " LAINAUS loppuu.

Kiitän kuitenkin näin nopeasta vastauksesta.

Ihmettelen vain miksi ei saa kieltäytyä ?????

veikko kukkonen
Vieras

#1821 Törkeys- ja ahneus huipussaan

06.10.2010 20:16

Onko tosi,että nämä valitsemamme kansanedustajat, jotka ovat ensinnäkin lomilla puolet työvuodesta ja vielä tekevät vajaata työviikkoa kehtaavat nostaa palkkojansa noin suurella prosentilla?
Ensinnäkin puolet näistä lorveista pois, koska viisimiljoonainen kansa ei tarvitse nykyistä edustajien määrää.
En taatusti äänestä nykyisiä vallassa olevia puolueita. Mitta on täysi tätä teatteripolitiikkaa kohtaan.Miksi hyväksymme tämän kusetuspolitiikan meitä oman maan kansalaisia kohtaan? Olemme mielestäni liian lepsuja.

Rasmus Heinonen
Vieras

#1822 Joko unohdettu taannoin 30 % korotus????

06.10.2010 20:16

Pari-kolme vuotta sittenhän NE sai 30% korotuksen!!! Ja todella, oikeat työttömyysluvut peliin mukaan, niin ollaan lähellä 500 000 toimeentulotuen varassa elävää.
Antti Linde
Vieras

#1823 HUOH...

06.10.2010 20:31

Ei tää tilanne korotuksilla parane vaan työlistämällä ja tekemällä suomalaisille KOTIMAISIA työpaikkoja että raha kans jää pyörimään tänne! ettei valu ulkomaille...
jorma vironen
Vieras

#1824 Palkankorotus

06.10.2010 20:32

Miksi hallitus ja eduskunta vaatii muilta maltillisia palkkaratkaisuja ja itse rohmuaa kunnolla?
Vieras
Vieras

#1825 Re: Re: Ihmisyyttä peliin!

06.10.2010 20:47

#1820: Vieras - Re: Ihmisyyttä peliin!

Mitä? ei sovi amerikkalaistyyli, sitähän suomen hallitus ihannoi. Kaikki vaan lihoiks heti, mulle tässä ja nyt. Sosiaaliturva romukoppaan ja sairaat kerjuulle.