Rovastinkankaan koulu säilytettävä kuusivuotisena
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Rovastinkankaan koulu säilytettävä kuusivuotisena.
Vieras |
#119.09.2014 12:29Sukulaisperhe muutti juuri Rovastinkaan koulun lähelle että lapset saavat käydä kuusi vuotta sitä koulua!! |
Vieras |
#219.09.2014 15:26. Muutimme Orivedelle Tampereelta muutama vuosi sitten ja taitaa paluujuna odottaa. Veroprosenttien ero taitaa ensi vuonna olla miltei 3%. Ei ole mitään järkeä maksaa olemattomista palveluista ylikallista veroa. |
Vieras |
#319.09.2014 19:07Olen itse käynyt Rovastinkangasta edeltänätynyttä Vehkalahden ala-astetta ja oman kokemukseni mukaan oli hyvä, että elämän- /koulupiirin muutos keskusta-alueelle tuli vasta vanhempana. Saman oikeuden soisin myös jatkossa nykyisille Rovastinkankaan oppilaille. Jos jostain syystä välttämättä halutaan siirtyä isompaan yhtenäiskoulukäytäntöön, olisi muutos tehtävä harkitummin ja koko ikäluokkaa koskien. En näe syitä, jotka puoltaisivat alakoulun katkaisemista 5-6.luokalla, koska parin vuoden kuluttua olisi taas muutos siirtyessä yläkouluun. |
Kirsi-Minna Saarinen Adressin tekijä |
#4 Re:19.09.2014 19:15Kävin myös aikanaan Vehkalahden, ja luokkamme jatkoi samana vielä yläasteenkin. Kasvoimme pienistä lapsista teini-ikäisiksi yhdessä, ja yhteisöllisyys on säilynyt yli 30 vuotta. Tutussa ympäristössä on turvallista kasvaa isommaksi, eikä tuolloin ole myöskään tarvetta "kukkoilulle", kun jokainen tuntee toisensa - niin oppilaat kuin opettajatkin. Toivon, että Oriveden kaupunki ei pakota Rovastinkankaan koululaisia kasvamaan isoiksi liian varhain, vaan antaa heidän "kypsyä" tutussa ympäristössä. Sen jälkeen on hyvät eväät siirtyä isompiin ympyröihin, eikä ole enää joka tuulen vietävänä. |
Äiti |
#5 Entinen Orivesiläinen21.09.2014 14:32Niin no kyllä ne lapset on muuallakin joutununeet tuossa iässä koulua vaihtamaan,kuka mistäkin syystä.Sanotaan että lapset sopeutuu nopeasti,mene ja tiedä,mutta Hirsilän koulua ei pidä lopettaa,samanlaiset oikeudet on Hirsilän koulun oppilailla,kuin rovastin kankaan.Sitä kannattaisi myöskin miettiä,että Hirsiläläisillä on pidempi koulumatka,kuin rovastinkankaan koululaisilla ja myöskin sitä kun kaikki laitetaan samaan kouluun ja oppilaita on liikaa ja ryhmät liian isoja,opetuksen taso varmasti kärsii siitä ei pääse mihinkään ja myöskin ongelmat ja koulukiusaaminen lisääntyy,kaikkia asioita ei voi mitata rahassa,ne päätökset pitäisi tehdä järjellä ja loppuun asti mietittävä mikä on oikea ratkaisu,eikä tehdä vääriä suunitelmia väärään aikaan.Loppupeleissä jos tehdään vääriä ratkaisuja mennään miinuksen puolelle ja lujaa. |
Kirsi-Minna Saarinen Adressin tekijä |
#622.09.2014 07:06 |
Lapset kunniaan |
#722.09.2014 12:51Vastakkain kuntatalous ja lapset! Pidetään lasten puolta, he eivät sitä itse kykene tekemään. |
JoopaJoo |
#8 Ideat taas päättäjillä vähissä23.09.2014 10:27Perinteistä idiotismia taas meinataan laittaa käytäntöön. Päättäjille tuntuu kunnassa kun kunnassa olevan helpointa ottaa aina heikoimmassa asemassa olevilta. Näillä päätöksillä suuntaus on selvä->On vain ajan kysymys koska Orivedellä on vain yksi koulu....Kaksinaismoraalia parhaimmillaan, kun joka paikassa ihmetellään, että nykynuoret sitä ja tätä... No näil ratkasuil viedään jo ne pohjatkin pois... |
Vieras |
#923.09.2014 11:26Adressi oikeella asialla. |
Vieras |
#10 Orivesi(rules)25.09.2014 00:40Mites ylä aste? Saatte pitää luokkanne? Itse vuosiluokkaa kun kultavuori sopeutettiin 5kv vs.15 kn.(kullannuppu) samaan luokkaan? Antakaa lapsien olla lapsia ja oppia elämään ja sopeutumaan. Ps. elämäni paras päätös oli muuttaa Orivedeltä pois. Pss.Tyttäreni käy yhtä suomen arvostetuinta lukiota jota ei ikipäivänä olisi tapahtunu Orivedessä. |
Vieras |
#11 Re: Ideat taas päättäjillä vähissä25.09.2014 00:44#8: JoopaJoo - Ideat taas päättäjillä vähissä Muhamed menee vuoren luokse. Näin se on aina ollu ja tulee oleen! |
Vieras |
#1202.10.2014 11:44Minusta tämä Hirsilän ja Rokin koulun välinen juttu on jotenkin turha. Mietitään ensinnäkin sitä miten Hirsilän koulun lakkauttaminen vaikuttaa koko kylän toimintaan ja siihen miten lapset tulee sopeutuun isompaan kouluun josta tulee entistä ahtaampi. Jos Rovastinkankaan koulusta siirrettäisiin 5-6 luokat keskuskouluun, se olisi paljon helpompaa kun verrataan Hirsilän tilanteeseen. Kuljetukset tulee maksamaan, joka päivä n. 60 oppilaan kuljetukset keskustaan vain sen takia että Rokki pysyisi 6vuotisena olisi minun mielestä aika typerää. Ja onhan tässä sekin että Hirsilään muuttaa lisää lapsiperheitä juuri sen takia että heidän lapset voisivat käydä koulua joka on pienempi kuin muut ja on hyvällä paikalla jonne lapset voivat päivittäin itsekkin kulkea. Ja Rokin 5-6 luokkalaiset osaavat myös itse liikkua keskuskouluun ja kyydityksiä tuskin tarvitaan. En tiedä saiko kukaan selvää mutta mielestäni tässä koko jutussa ei ole mitään järkeä. Vielä vähemmän siinä olisi järkeä jos yksi kokonainen koulu lakkautettaisiin. |
Vieras |
#1302.10.2014 11:46Musta kaupunki voisi säästää jossai muussa kun lakkauttaa kouluja tai mitään kouluihin vastaavaa. Miettikää mikä on lapsille parasta. |
Minä |
#14 Re: Samaa mieltä02.10.2014 16:08Olen samaa mieltä,Ihmetyttää se että miten orivedelle rakennetaan kerrostaloja paljon,kyllähän orivesi siitäkin on varmasti rahaa saanut,koska tuskin ne tontit ilmaisia on ollut. |
Kirsi-Minna Saarinen Adressin tekijä |
#15 Re:02.10.2014 18:35Jos kumpi tahansa vaihtoehdoista valitaan, lapset ovat kärsijöinä. Koska tätä adressia lukevat myös ne lapset, joita tämä asia koskee, toivon, että vähättely jätetään väliin. Paras tapa puolustaa Hirsilän koulua on kirjoittaa nimi Hirsilän adressiin, ja paras tapa puolustaa ROKin 5.- ja 6.-luokkalaisia on kirjoittaa nimi tähän adressiin. |
Vieras |
#1602.10.2014 19:13Liikaa kouluja lakkautetaan eikä mietitä luokka kokoja eikä lasten parasta. Tässäkin ideassa näkyy taas päättäjien tyhmyys. |
Vieras |
#17 Kiitos!07.10.2014 19:13Oriveden kaupunki päätti, että säästöt sekä Rovastinkankaan että Hirsilän koulua ajatellen perutaan, ja säästökohteet haetaan muualta. Osaltaan tämä adressi täytti tehtävänsä. ISO KIITOS KAIKILLE ALLEKIRJOITTANEILLE! |
|
Riikka Purran erottava valtiovarainministerin tehtävistä!
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Pelastetaan Helsingin Vanhankaupunginkosken historiallinen pato
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
PIDETÄÄN KYMI SINFONIETTAN TOIMINTA TURVATTUNA KOUVOLASSA!
1059 Luotu: 21.09.2023
Laajakallion koulu säilytettävä!
748 Luotu: 19.09.2023
Helsingin yliopiston työntekijät leikkauksia vastaan – tukiadressi opiskelijoiden valtaukselle
730 Luotu: 22.09.2023
Mäki-Matin ja Yrttisuon perhepuistot sekä avoin varhaiskasvatus säilytettävä
2271 Luotu: 14.09.2023
Vastustamme vammaispalveluista leikkaamista ja vammaispalvelulain voimaantulon lykkäämistä
4753 Luotu: 09.09.2023
Muuratsalon ja Säynätsalon päiväkoti-koulut tulee säilyttää
427 Luotu: 22.09.2023
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle
5083 Luotu: 25.08.2023
Vetoomus Inkeroisten jäähallin säilyttämisen puolesta
1487 Luotu: 13.09.2023
Lastensuojelun jälkihuollon ikärajaa ei saa laskea!
2760 Luotu: 06.08.2023
Luolajan koulu säilytettävä!
1004 Luotu: 17.08.2023
Lapsille ja Nuorille on taattava oikeus olla valitsematta Setan ideologiaa
621 Luotu: 07.09.2023
Ulkomaalaisten kaivosyhtiöiden toimiminen Suomessa estettävä. tehtävä lakipykälä, joka rajaa kaivosrikkauksien kaivamisoikeuden yksin Suomen valtiolle ja suomalaisille yksityistonttien omistajille
160 Luotu: 21.09.2023
Inkeroisten uimahalli säilytettävä
1551 Luotu: 13.09.2023
Järvenpään kaupungin asukkaat Tytti Yli-Viikarin Järvenpään kaupungin hallinnollisia tehtäviä vastaan.
2254 Luotu: 09.09.2023
Virpi Ekholm erotettava kiinteistönjohtajan virasta
123 Luotu: 22.09.2023
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
104 Luotu: 23.09.2023
Ei yhtä yläkoulua Kemin keskustaan
767 Luotu: 13.09.2023
Kissantappaja Mikkel Näkkäläjärven erottava SDP:n puoluesihteerin tehtävästä
9275 Luotu: 03.09.2023
Perusturvan Nostaminen oikealle tasolle.
96 Luotu: 25.07.2023
Auttin kappelin säilyttäminen!
171 Luotu: 15.09.2023