Jatkukoon Radio Suomen "Pop eilen - toissapäivänä"!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Jatkukoon Radio Suomen "Pop eilen - toissapäivänä"!.


Vieras

#126

09.10.2014 06:23

Ylen onnetonta välinpitämättömyyttä kuulijoiden mieltymyksistä.
Antsko

#127 Yle Q on saatava takaisin

09.10.2014 06:56

Yle on vuosia laiminlyönyt ylimielisesti ne kuuntelijat, joille Radio Suomen musiikkivalinnat (tuulipukurenkutukset) ovat suorastaan vastenmielisiä. On käsittämätöntä, että hyvän vastaanoton aikoinaan saanut Yle Q lakkautettiin sen sijaan, että siitä olisi tullut valtakunnallinen, kuten oli kaavailtu. Taajuus menikin valtakunnalliseksi, mutta Yle Puheelle, jota Yle on jostain syystä yrittänyt hehkuttaa.  Paitsioon jäi suuri kuuntelijaryhmä, joka haluaisi kuulla hyvin toimitettuja musiikkiohjelmia, joiden sisältö on kaikkea muuta kuin suomalaista iskelmää. Lisäksi Yle Q:n ohjelmatarjonta oli muutenkin mielenkiintoista, kaukana höpö-höpö Radio Suomesta. Jos nyt Heikki Harmankin ohjelmat lopetetaan, Yle menettää jälleen lisää kuuntelijoita. Kuvaavaa on sekin, että Ylen ruotsinkielinen kanava Vega heitti aikoinaan pellolle Mikael Wiikin toimittamat, todella laadukkaat muusiikkiohjelmat. Radio Helsinki sai sen jälkeen itselleen yhden suosituimmista ohjelmistaan Mikael Wiikin toimittamana.

Vieras

#128

09.10.2014 10:38

Radio Novalle olisi nyt oiva mahdollisuus. Tulisi kerrankin juonnettua, eikä näennäisjuonnettua, ohjelmaa Novallekin ja kuuntelijat siirtyisivät mukana. Ottakaa vielä Jake Nyman sinne mukaan niin suunnuntaina ei tarvitse avata Yleä ollenkaan. Jos Yle haluaa uudistua ja siitä syystä jotain pitää pudottaa pois sunnutaiaamusta niin se olisi ollut se älytön Kansalaisradio, jossa tyhmyyden tiivistyminen näyttäytyy kokreettisesti. Antropologisen tutkimuksen kannalta kiinnostavaa, mutta muuten kestämätöntä "ohjelmaa". Heikki Harman ohjelman tiimoilta Ylen ohjelmansuunnittelijoiden kannattaisi käydä yksi liiketoiminnan peruskurssi: se jossa opetetaan, että jos tuotteella on kysyntää ja siitä on muodostunut maanlaajuinen brändi niin sen tuotantoa ei kannattaisi ihan vain mutu tuntumalla lopettaa.


Vieras

#129

09.10.2014 13:45

En muista kuka se ylen muija sanoi että lisää suomalaista musaa täytyy saada tiskiin juuri enne Heikkiä on Kalevi Pollarin Iskelmäradio taas sitten sekä Heikki että Jake soittavat myös suomalaisia biisejä sen sijaan Susanna Vainiola kissankehto ja lakatut varpaankynnetTunaroi voisi poistaa!

Vieras

#130

09.10.2014 14:45

Se on niin hyvä ohjelma ja nuoruus tullee
mieleeen, joten lopettasitko kaikki hyvät ohjemat.
Hector on, niin hyvä siinä ohjelmassa ettei ole toista niin hyvää. Se ohjelma tuo hyvälle tulelle ihmisen kuinkavaan.

Vieras

#131

09.10.2014 18:31

Sunnuntaiaamun kolme musiikkiohjelmaa klo 9-12 ovat olleet minun jumalanpalvelukseni. Saan muistella, iloita, itkeä musikin mukana. Vältyn muistisairauksilta, liikun musiikin tahdissa ja valmistaa lounasta musiiikin maustamana. Älkää sairadtuttako meitä 6-kymppisiä musiikkiohjelmiimme kajoamalla.

Vieras

#132

09.10.2014 20:07

Väärin tekivät, aina ei ole uudet ideat hyviä.

Vieras

#133

10.10.2014 06:06

Hectorilla on aivan ainutlaatuinen radioääni. Kuten hänen jälkeen ääneen pääsevällä Jake Nymanillakin. Jopa synkät pimeät ja taivaantäydeltä kuraa niskaan vihmovat sunnuntai aamut rauhoittuvat Hectoria kuunnellessa. Musiikkiyleissivistyskin kasvaa siinä sivussa. Että tietää vähän muutakin kuin mitkä artistit juuri nyt on listalla tai soittolistalla. Vastustan ohjelman lopettamista jyrkästi. Kati Blomqvist. Salo
Brina

#134 Hyvä - nyt taistellaan!

10.10.2014 11:30

Minunkin sunnuntaiaamuja ovat sulostuttaneet Heikki Haarma ja Jake Nyman omilla mahtavilla musiikkiohjelmillaan jo vuosia! Näpit irti niistä - YLE!!


Vieras

#135

10.10.2014 12:40

Kiitos hyvästä adressista. Hectorin ohjelmat ovat olleet päivän ilo.

Vieras

#136

10.10.2014 15:23

Eihän Harmaa saa hyllyttää, tää on törkeetä touhua,mistähän tääkin alasajo on lähtenyt....tsemppiä Hectorille!!!

Vieras

#137

10.10.2014 16:56

Paras ohjelma uhataan lakkauttaa. miksi?

Vieras

#138

10.10.2014 17:27

Harman ohjelma on Radio Suomen viimeisiä toimitettuja musiikkiohjelmia, jossa soitetaan myös unohdettuja hittejä 1950- ja 60-luvuilta. Harma on ohjelmansa ja kuulijansa ansainnut, joten toivon ohjelmalle jatkoaikaa.

Vieras

#139

10.10.2014 18:18

Hector on nuoruusvuosieni pop-idoli.Musatoimittajana alan huippu.Huutava vääryys jos ohjelma poistetaan ohjelmistosta.
Terveisiä Heikille.

Vieras

#140

11.10.2014 04:40

Ei saa lopettaa !!!! Ikäkautensa huippua , huumoria, tietoa

ei pakkosyöttö musiikkia tilalle
Vm-46

#141 Re:

11.10.2014 10:32

#140: -  

 Miksi aina toimitaan näin tyhmästi! Kun kerran tämä ohjelma on niin suosittu, niin on pelkkää kiusantekoa sen lopettaminen. Luultavasti päälliköiden mielestä kohderyhmä, eli hiukan varttuneemmat ihmiset, on väärä. Ja todellakaan en kaipaa lisää kotimaista nykyiskelmää, jolloin on ihan pakko sulkea radio, kun sitä ei kestä kuunnella, enimmäkseen. Nämä sunnuntaiaamun ohjelmat, Hectorin ja Jake Nymanin, ovat parasta mitä on, nautittavaa kuunneltavaa!


Vieras

#142

11.10.2014 15:27

Haluan että se Jataa se Radio_ohjelmiseet Minä aina kuuntlieen Joka Suunutaisen Heikki Harma on HYvää Radiojuontaja en halua se lopettva minä vastustan Ylesradion Säästön Minä tuen Heikki Harman

Vieras

#143

11.10.2014 21:05

Juonnettua musiikillista Radio-ohjelmaa...kuka tätä sitten tekisi ellei parivaljakko Harma & Nyman?
ihan sama

#144

12.10.2014 04:00

No eivät sitten typerämpää päätöstä keksineet?

Onko Ylenkin pakko soittaa sitä samaa soossia mitä nämä kaupalliset suoltaa IHAN koko ajan?


Vieras

#145

12.10.2014 06:47

hyvä ohjelma kuuntelen joka lauantai

Vieras

#146

12.10.2014 06:54

Ei missään tapauksessa pidä lopettaa!

Vieras

#147

12.10.2014 07:08

Mieluummin sitä iskelmäradiota Kansanradion tilalle, silloin menee radio aina kiinni!

Vieras

#148 Re:

12.10.2014 07:18

#6: 34 vuotias kuulija -  

 hienoa, että nuoretkin ovat meidän yli kuuskymppisten kanssa samoilla linjoilla!


Vieras

#149

12.10.2014 07:44

parhaita ohjelmia radio suomessa juuri viikonloppuna kun ehtii kuunteleen

Vieras

#150

12.10.2014 07:56

Todennäköisesti on kyseessä musiikkiohjelma jonka kuuntelijoiden ikäjakauma on suurin.