Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä
Ota yhteyttä adressin tekijään
Nyt käännetään puukkoa haavassa!
Vastaus kysymykseen (#348)
Koska Outi kuitenkin näki ainoaksi "syylliseksi" ltk:n vasemmistoliittolaisen puheenjohtajan Olavi Stoorin, soitin asiasta Ollille. Ollin mukaan tarkastusltk:lla EI ole valtuuksia antaa KÄSKYJÄ lautakunnille eikä muillekaan. Sen sijaan suosituksia se kyllä antaa, ja korkeintaan kehotuksina niitä voi pitää. Paitsi raporttejaan valtuustolle, tarkastusltk. voi antaa suosituksia myös palvelualueille.
Tarkastusltk:n tehtävähän on valvoa, että kaupungin hallintoa hoidetaan Suomen LAKIEN ja ASETUSTEN sekä myöskin kaupungin elimissä tehtyjen PÄÄTÖSTEN mukaan. Tähän tehtävään ja nimenomaan laillisuus-näkökulmaan perustuen tark.ltk. kirjoittaa kaupunginvaltuustolle osoittamassaan v:n 2009 arviointikertomuksessa s.12 kohdassa 7.3. "Hankintojen strategiset linjaukset" seuraavaa:..."tarkastuslautakunta esitti näkemyksensä, että palvelualueiden tulee kiinnittää erityisesti huomiota palveluostojen asianmukaiseen hankintalain mukaiseen kilpailuttamiseen..."
Olavi Stoorin mukaan em. asia on saatettu myös kaikkien niiden palvelualueiden tietoon, jotka käyttävät kilpailuttamisen vaatimia ostopalveluja.
Olavi Stoorin mukaan JOKAINEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS ON SYNTYNYT YKSIMIELISESTI, niin myöskin tuo em. arviointikertomuksen kohta. Siksi on vähintäänkin paheksuttavaa sellainen menettely, että joku jäsen lautakunnassa on kehottamassa hallintokuntia noudattamaan lakeja (tässä tapauksessa hankintalaki) ja sitten jossakin toisaalla vaatimassa laittomuuksien noudattamista. Valitettavasti tämäntyyppisiä "lautakunnassa tai kh:ssa yhtä mieltä, julkisuudessa (esim. tällä palstalla) toista mieltä" -tapauksiahan tämän jutun tiimoilta on muitakin.
Uskon, että tarkastusltk:n puheenjohtaja ja jäsenet voivat antaa asiasta tarkempaa tietoa.
Re: Nyt käännetään puukkoa haavassa!
#352: - Nyt käännetään puukkoa haavassa!
huh huh. tähän ollaan menossa. SPR:n aikana on ensihoito ollut niin korkea laatuista.
Voisihan Tuija, Kaisu ja Tea nyt mennä ambulanssiin, kun kerran ovat niin asiantuntijoita. Taisi napsahtaa paikat auki:)
Re: Vastaus kysymykseen (#348)
#353: Ilkka Kapraali - Vastaus kysymykseen (#348)
Kiitos Ilkka vastauksesta. Todettakoon kuitenkin, että adressin tekstissä tai yhdessäkään tällä palstalla nimellä kirjoitetussa tarkastuslautakunnan jäsenen viestissä ei kritisoida sitä, että asia on kilpailutettu.
Ilkka se jaksaa
Loputtomasti perustelee kilpailutuksen aloittamiseen liittyviä yksityiskohtia vaikka siitä ei ole käyty keskustelua muuten, kuin liittyen työryhmän olemassaoloon tai tehtävien määrittämiseen. Koittais jo puhua asiasta.
Hyvä Ilkka
Pysytäänkö aiheessa?
Voisimmeko kuitenkin tällä palstalla pysyä aiheessa: Tornion ensihoito-ja sairaankuljetuksen laatu on säilytettävä.
Henkilökohtaisiin parjauksiin tai henkilöön kohdistuviin mielipiteisiin löytyvät suorat yhteystiedot Tornion kaupungin sivuilta varsin näppärästi.
Re: Pysytäänkö aiheessa?
#358: Äiti - Pysytäänkö aiheessa?
löytyykö sähköposti osoitteet.. puheluihin kun ei vastata..
Sen verran voipi varmasti aiheesta poiketa, kun pässit ei päästöstä peruneet ja laskivat sitten ensihoidon tason.
Toivottavasti kusivat nyt omaan kenkään :)
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
Kaikki yhteystiedot osoitteesta www.tornio.fi
Voi hyvänen aika mihin ollaan menossa!!!
KYSYNPÄ VAAN MIHIN TÄTÄ TORNIOTA OLLAAN VIEMÄSSÄ?!?!?!???
Tähän varmaan joku viisas vastaa ettei Torniossa tilanne tule olemaan tällainen, mutta jos firma on sama niin eiköhän tämä olen myös Tornion kohtalo!!!
JOstakin pitää säästää. Ja nyt kyllä tullaan säästämään ihmishengillä!!!
Re: Voi hyvänen aika mihin ollaan menossa!!!
#362: - Voi hyvänen aika mihin ollaan menossa!!!
Tornion päättäjät ovat laittaneet positiiviset lasit silmilleen, eivätkä edes halua nähdä tekemiään virheitä.
Toivottavasti tämä ylimielisyys kolahtaa omaan nilkkaan.
Re: Pysytäänkö aiheessa?
#358: Äiti - Pysytäänkö aiheessa?
Hienoa nimimerkki "Äiti". Kannatan!
Noin kolmen viikon kuluttua on 1. päivä tammikuuta ja edelleen on epäselvää miten ensihoitopalvelun laatu turvataan kaupungissamme? Ensihoitopalvelun laadun keskeisiä tekijöitä olen tuonut esille aiemmissa kannanotoissani tällä palstalla.
Olemme esittäneet mielenilmaisussamme ja julkilausumassamme kysymyksiä päättäjille ja vastuullisille virkahenkilöille, mutta vastauksia kuntalaiset eivät ole saaneet. Johtavan lääkärin kannanotot lehtien palstoilla olivat lähinnä kuntalaisten rauhoittelua. Näissäkään emme saaneet vastauksia kysymyksiimme. Mielestäni on kuntalaisten aliarvioimista tällainen vaikeneminen.
Joissakin kannanotoissa on väitetty, että kaikki tämä julkinen huolen ilmaisu Tornion ensihoitopalvelusta johtuu ainoastaan työttömäksi jääneiden ensihoitajien henkilökohtaisesta hädästä. Valitettavasti näin väittäneet henkilöt ovat väärässä, sillä huoli ensihoitopalvelun tulevaisuudesta on osoittautunut aidoksi laajemminkin tarkasteltuna. Tästä osoituksena esimerkiksi ne yli 3200 henkilöä, jotka allekirjoittivat vetoomuksen.
Hienoa on ollut huomata kuinka työttömäksi jääneet ja työehdollisista syistä uudesta organisaatiosta irtisanoutuneet Tornion ensihoitajat ovat työllistymässä ensi vuoden alusta. On ollut jopa liikuttavaa havaita kuinka heidän ammattitaitoaan arvostetaan muualla Meri-Lapin alueen terveydenhuollon toimipisteissä. Tästä huolimatta nämä ensihoitajat ja heidän perheensä, sukulaiset ja tuttavat asuvat edelleen Torniossa ja jokainen heistä voi tarvita jossain elämänsä vaiheessa ensihoitopalvelua itse. Tällaisessa tilanteessa meistä jokainen varmasti toivoo, että auttamaan saapuvat ensihoitajat ovat kokeneita, motivoituneita työhönsä, turvallisesti tehtäviensä tasolla ja heillä on hyvät toimintaresurssit.
Tähän asti päättäjiltä, vastuullisilta virkahenkilöiltä ja tulevan ensihoitopalvelu-organisaation johdolta tulleet rauhoittelut ovat olleet pelkkää sanahelinää. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin kuullut toisenlaista ja huolestunutta kannanottoa eräiltä henkilöiltä, jotka ovat hyvin perillä Tornion ensihoitojärjestelmästä ja varsin keskeisessä asemassa siinä. Heidän arviointikykyyn luotan täysin!
Huolemme Tornion ensihoitopalvelun tulevaisuuden laadusta on eräissä piireissä tulkittu kiusanteoksi uudelle palveluntuottajalle ja meidät on leimattu jopa "terroristeiksi". Uskon kuitenkin vakaasti, että se "terroristi" löytyy peiliin katsomalla ihan muualta.
"ensihoitohuligaani" ja tuleva apulaisosastonhoitaja
Juha
Lopettakaa ihmisten pelottelu
Lopettakaa nyt helvetissä tuo vastuuton ihmisten pelottelu ja hysterian lietsominen. Ettekö tajua että olette saaneet ihmiset jo aivan pois tolaltaan. Tornion kilpailutuksessa on vaadittu tasan samaa hoitotasoa kuin nytkin voimassa oleva, ei sieltä mitään lääkehoitoja ole jätetty pois. Ei se Punasen Ristinkään hoitotaso joka paikassa ole samanlaista, se taso riippuu mitä kilpailutuksessa on haluttu. Buskan ja muitten kirjottelusta päätellen Punasen ristinkään hoitotaso ei edes voi olla missään muualla yhtä hyvätasosta kuin Torniossa koska eihän missään muualla ole heän vertaisiaan ylivoimaisen asiantuntevia lähes jumalaan verrattavia henkilöitä. Laskeutukaa jo sieltä pilvilinnoista meän tavalisten kuolevien joukkoon. Jos sairastun niin paljon enemän luotan lääkäri Tea Taskilan kykyyn hoitaa minut kuin teän taitoihin. Yritän päästä hänen vastaanotolle en Buskan tai Suopajärven tai Keinäsen. Hävytöntä luettavaa hyvän lääkärin haukkuminen.
Kuka muu kuin Keinänen pystyy kilpailuttamaan jonku jutun sillälailla että oma suosikki varmasti voittaa. Varmaan Buska ja Suopajärvi. Mutta onko se kilpailu sitten lailista. Tuskin. Nytkin Tornion kilpailussa samaa tasoa tarjosivat kaikki muutkin kuin Medigrup, samaa tarjosi myös spr ei yhtään enempää.
Miettikää ihmiset vielä miksi SPR ei valittanu kilpailutuksesta. Varmaan sen takia että siinä ei ollu mitään valittamisen aihetta. Jos olisi ollu niin varmasti olisi valittanu sillä suurimmat intressithän sillä oli kyseessä kuin yksittäisillä hoitajilla.
Koittakaa nyt käsittää että tämä pelottelu kamppanja jota käytte alkaa kääntyä teitä itteänne vastaan. Omista työpaikoista pitää tapella mutta kyllä se pitää tapahtua vähän sivistyneemin. Aluksi olin ehdottomasti asianne takana ja kirjotin nimen adressiin mutta nyt on alkanu tympästä tuo teän touhu enkä ole ainoa.
Re: Lopettakaa ihmisten pelottelu
#365: Tympääntyny - Lopettakaa ihmisten pelottelu
Onkohan sulla lukemisen ymmärtämisessä vikaa vai mikä. Otappa itse vähän selvää niin moni asia selviää. Kyllä näillä ensihoitajilla on ihan oikeasti huoli tulevasta hoitotasosta.
Tämä päättäjien tapa toimia tulee varmasti muuttumaan, tämän jälkeen. Monia ihmisiä ärsyttää juuri tuo päättäjien tapa toimia. Jyrätään omat päätökset keinolla millä hyvänsä.
Minä luotan Teaan, jos tulee gynekologisia vaivoja:)
Re: Lopettakaa ihmisten pelottelu
#365: Tympääntyny - Lopettakaa ihmisten pelottelu
Suosittelen reilusti oman nimen käyttöä kannanotoissasi, jossa viittaat minuun ja muiden nimiin. Minuun voi myös henkilökohtaisesti olla yhteydessä.
Korostan lisäksi, että mielestäni en ole missään vaiheessa väittänyt Tornion tämän hetkisen ensihoidon tason olevan ylivertainen verrattuna muihin olemassa oleviin järjestelmiin. Suomesta löytyy paljon tasokkaampiakin järjestelmiä ja näistä meidän pitäisi täällä Torniossakin ottaa mallia. Meillä Tornion ensihoitajilla on myös paljon opittavaa ja jossain onkin todettu, että terveydenhuoltoalalla toimiminen on jatkuvaa opiskelua. Viittauksesi johtavan lääkärin aliarvioimiseen oli kohtuutonta. En missään kannanotoissani ole aliarvioinut hänen tieto-taitoaan lääkärinä.
Re: Lopettakaa ihmisten pelottelu
#365: Tympääntyny - Lopettakaa ihmisten pelottelu
Jos joku läheisesi tai ystäväsi saa sydäninfarktin puolen yön aikaan jonain yönä, niin soitatko Tealle? Hyvä lääkäri varmaan, kannattaa koittaa. Kun itse tiedät milloin tulet hoitoa tarvitsemaan, niin on tietysti loistavaa ennakoida se ja mennä lääkäriin. Eri asia on, jos joku ajaa liikenteessä ylitsesi?
Tea on erinomainen lääkäri, on hyvin hoitanut mua synnytysasioissa. Kyllä KOKEMUS on tärkeää lääkäreilläkin. Kiitos hälle siitä.
Re: Lopettakaa ihmisten pelottelu (tympääntyneelle)
No höpö höpö. Miksikäs se pinna nyt alkaa mennä:)
Tuskinpa tässä kukaan tolaltaan on minun tai muiden mainittujen tekstien vuoksi, kyllä ihmiset oleellisen osaavat poimia informaatiovirrasta. On ihmisten johtopäätösten vetämisen kannalta hyvä että informaatiota tulee muistakin kuin ns. virallisista lähteistä. Minä olen löytänyt kiinnostavaa uutta tietoa vaikkapa Outi Keinäsen, Ilkka Kapraalin ja Tea Taskilan kirjoittamista teksteistä. Jopa Kaisu Norrkniivilän lähes olemattomasta infosta asian tiimoilta olen oppinut ihan mielenkiintoisia asioita. (Jullin ja mun omat tekstit on niin tuttua asiaa että niistä en mitään uutta löydä - eli ne on minulle epäkiinnostavia.)
Tämä on ihan kesyä normi arvo- ja kehittämiskeskustelua joka olisi tullut käydä sairaankuljetuksen kilpailutuksen alla. Kun sitä ei silloin käyty niin käydään se nyt. Oikeasti juuri päättäjät ovatkin pikkuisen välillisesti vastuussa minun kirjoitteluistani. Kannattaa ens kerralla olla vähän kauempaa viisas, tai ainakin yrittää olla. Viisas.
Olet tainnut ymmärtää lääkärin ja ensihoitajien roolit terveydenhuollon kentässä väärin ja samoiksi. Kummallakin on terveydenhuollon kentässä ihan omat spesifit tehtävänsä, joita toinen ei voi eikä kykenekään tekemään. Tea Taskilan lääkärintaitoja emme missään vaiheessa ole kyseenalaistaneet - koita nyt ymmärtää edes tämä!
Kyse ei ole jostain ylimaallisesta SPR:stä tai jonkun hoitajan vertaseisauttavista kyvyistä. Kyse on siitä että tarjouspyyntöä suunniteltaessa ei otettu selvää nykyisestä hoidon tasosta KÄYTÄNNÖSSÄ ja lähdetty hakemaan saman tasoista palvelua. Lueppas adressiteksti!
Olemme huolissamme siitä että epäilemme hoidon tason TODELLISUUDESSA tulevan tipahtamaan. Koska vielä on mahdollisuus vaikuttaa, miksi emme tekisi sitä? Olemme paitsi ammattiylpeitä, myös kuntalaisia ja katsomme tietävämmekin asiasta aika paljon - hyppääpä viivalle keskustelemaan omalla nimelläs jos kiistät em. Tulemme IHAN VARMASTI seuraamaan hoidon ja uuden palvelun tasoa sittenkin, jos se sattuu alkamaan. Ole huoleti:).
Uskon, en voi tietää, että SPR tai joku muu olisi valittanut kilpailutuksen teknisistä rikkeistä jos olisi huomannut ko. rikkeet aiemmin. Markkinaoikeusvalitustie ko. rikkeen pohjalta on vaan jo mennyt.Eduskunnan oikeusasiamiesvalitustie on hallinto-oikeusprosessinkin jälkeen, vaikkapa mulle, avoinna...
Jos sinua ja kaveriasi alkaa tympäistä ja pelottaa tämä keskustelu niin älkääpä käykö enää täällä ja perustakaapa joku foorumi jonne vain te kaksi pääsette. Voin pyynnöstä ja pikku korvausta vastaan tulla käymään vierailemassa...
Kallio
Jos lauma lääkäreitä joukkoirtisanoutuu, on se iso uutinen. Olisi kiva, jos Tornion ensihoitajienkin joukkoirtisanoutuminen saavuttaisi samanlaisen huomioarvon isoissa lehdissä ja medioissa.
Re: Lopettakaa ihmisten pelottelu
#365: Tympääntyny - Lopettakaa ihmisten pelottelu
Pelkoon ei ole aihetta, huoleen on.
Itseasiassa, kun kuulin, että jokainen valittu kokenut hoitaja on irtisanoutunut työehdollisista syistä, aloin huolestua tulevasta tasosta aivan kunnolla. Huoltani lisää vielä se, ettei ole ainakaan vielä kuulunut mitään miten asia aiotaan käsitellä käytännössä?
Ei tässä minun mielestäni ole mitään väliä kuka taho sen palvelun hoitaa mutta itsekin olen tyrmistynyt siitä, että kilpailutuksessa tasotavoitteeksi asetettiin olemassaolevaa alempi taso. Se on ihan samanlainen asia, kuin koulujen, hoitopaikkojen tai minkä muun palvelun hyvänsä vähentäminen. Tässä on tullut monilla väärinkäsitys, kun he argumentoivat, että tasovaatimus kilpailussa on sama, kuin mitä se oli SPR valittaessa. No niin on, se on totta mutta kyseppä ei olekaan siitä vaan siitä, että käytännön taso on ollut huomattavasti korkeampi mitä SPR:ltä on vaadittu. Eli saimme enemmän mistä maksoimme. Olisi tietenkin pitänyt verrata samanlaiseen palveluun, kun kilpailutettiin ja tähän liittyen olisi pitänyt käyttää niitä asiantuntijoita kilpailutusta suunniteltaessa. Nyt mentiin laadussa ja tasossa alaspäin ja romutettiin toimiva, tasoonsa nähden oikean hintainen järjestelmä.
(Tämä on tietenkin ok, jos säästöjen nimissä ollaan valmiita hyväksymään huonompaa hoitoa. Itse en olisi 150000,- säästöjen takia ottanut riskiä.)
Varsinainen vakava ongelma muodostui vasta siinä vaiheessa, kun alkoi paljastua miten kilpailun voittaja aikoo palvelun toteuttaa. Nythän se on täysi mysteeri kaikille, ei ainakaan täällä tai mediassa ole ollut infoa?
Toisekseen tässä ei ole ollut kai ollenkaan kysymys työpaikkojen puolesta taistelusta - valitutkinhan ovat lähteneet muihin töihin tai kilpailuttamisen vastustamisesta / SPR:n puolustamisesta. Lisäksi työntekijöiden aloitteen mukaan toiminta olisi ollut järkevintä tehdä omana toimintana? Eli toisin sanoen he yrittivät saada punaisen ristinkin pois välistä vaikka se oli heidän työnantajansa.
Adressissa kilpailutuksen ja päätöksen perumista vaadittiin ilmeisesti vain sen takia, että siihen olisi ehkä ollut teoreettinen mahdollisuus hallintosääntöepäselvyyden takia. Eli toisin sanoen portti päättäjille perua homma sievästi, kun ongelma ilmeni. Harmi kyllä ja varmasti yksi suurin ihmisiä ärsyttänyt asia oli se, että poliitikot eivät halunneet asiaan enää paneutua ja jättivät vastaamatta kysymyksiin. Tämä oli ainakin minun mielästäni ylimielistä ja osoitti välinpitämättömyyttä tärkeää asiaa kohtaan.
Toinen ärsyttävä (huolestuttava?) ilmiö on ollut se, että asiaan valmisteluun liittyvät (ei siis Outi K) poliitikot ja johtava lääkäri kääntävät aina keskustelun pois varsinaisesta kysymyksestä ja vastailevat asioihin, joita ei ole kysytty. Esim. Kysytään miten palvelun taso aiotaan varmistaa - vastataan: ymmärrämme huolen työpaikkojenne puolesta tai kysytään miksi ei ole käytetty ULKOPUOLISTA (esim JB ilmoitti tarjonneensa apua tällaisten löytämiseksi, muistaaksen 5 kpl muualta suomesta) asiantuntemusta - vastataan: hankintalain mukaan on ollut pakko kilpailuttaa ja olisi ollut laitonta ottaa SPR henkilökuntaa valmistelemaan tarjouspyyntöä. En ole ainakaan foorumilta löytänyt, että SPR, JB tai MS olisi tällaista vaatinut? Jää aina kaivelemaan, että onko tämä propagandaa vai eikö todellakaan ole viitsitty paneutua asiaan ennen lehtikirjoittelua vai voiko olla mahdollista, että asiaa ei oikeasti ole ymmärretty.
Miksi SPR olisi valittanut päätöksestä? Sehän hävisi tarjouskilpailun aivan rehellisesti. Ei tässä siitäkään ole kysymys, kuten yllä jo ilmenee.
Toivotaan, ettei mitään isompaa satu tässä sinä aikana,kun odotellaan SHP:lle siirtymistä ja kuntien yhdistämistä.
Rauhallisia liikkeitä ja hyvää joulua
höh
Näköjään päättäjistä ei ole laadukkaan ensihoidon tilaamiseen/järjestämiseen. Ainoa keino taitaa enää olla erilaiset painostuskeinot/boikotit. Tai oikeastaan järkevämpäähän olisi vaihtaa alaa. Ei hoitoalalla taida olla kohta enää olla järkeä työskennellä oikein missään...
Re: Re: Lopettakaa ihmisten pelottelu (Isälle)
Aikapa tarkoin kuvailit tän casen eri puolia. Kun meillä poliitikotkin vielä viitsisivät ja kykenisivät moiseen.
"Eli toisin sanoen portti päättäjille perua homma sievästi, kun ongelma ilmeni."
Noin mie tuon suunnittelin:)
"Varsinainen vakava ongelma muodostui vasta siinä vaiheessa, kun alkoi paljastua miten kilpailun voittaja aikoo palvelun toteuttaa. Nythän se on täysi mysteeri kaikille, ei ainakaan täällä tai mediassa ole ollut infoa?"
Luulen ihan rehellisesti että jos lähtisin kertomaan kovinkin seikkaperäisesti omia otaksumiani saisin syytteitä niskaani. Jos joku lupaa hoidella ne niin täältä kyllä irtoaa...
"Toivotaan, ettei mitään isompaa satu tässä sinä aikana,kun odotellaan SHP:lle siirtymistä ja kuntienyhdistämistä."
Ei muuten odotella, vaan seurataan tilannetta koko ajan!!!
Kumma homma...
Onko ihmisillä oikeasti mitään kriittisyyttä netistä lukemiinsa teksteihin?
Kuinka paljon yrittäjää/työntekijöitä pystytään haukkumaan ja aliarvostelemaan ilman mitään konkreettisia perusteita ilman seuraamuksia?
Mikä motivaatio yksittäisillä ihmisillä on ylläpitää tällaistä yksipuolista keskustelua? (joo joo, N ihmistä on allekirjoittanut)
Kuinka voidaan verrata toisen kunnan ensihoidon asioita suoraan Tornion tilanteeseen linkittämällä keskusteluun tekstejä jotka ovat asiapohjalta puutteellisia?
ja kaiken kukkuraksi.
Miksi tämä keskustelu on jäänyt vain muutaman yksityisen huuteluksi eikä siihen vaivaudu vastaamaan edes asiasta vastuussa olevat?
...Toivottavasti et ole niiden muutaman ensihoidon tarpeessa olevan joukossa jotka tarvitsevat apua 1.1.2011 ja sinua auttamaan tulevat kunnan lääkärien tarkastamat, ensihoidon tentit SUORITTANEET, juridisesti pätevät hoitajat...
Minulle ainakin kritiikin kohteena olevat vastasivat aivan selvällä Suomen kielellä kun kysyin heiltä asiasta.
Lupasivat jopa vastata muillekkin asiasta asiallisesti kiinnostuneille sekä puhelimitse että tarvittaessa henkilökohtaisesti
Re: Kumma homma...
"Miksi tämä keskustelu on jäänyt vain muutaman yksityisen huuteluksi eikä siihen vaivaudu vastaamaan edes asiasta vastuussa olevat?"
Paha sanoa. Kovasti heitä on yritetty saada vastaamaan.
"Minulle ainakin kritiikin kohteena olevat vastasivat aivan selvällä Suomen kielellä kun kysyin heiltä asiasta.
Lupasivat jopa vastata muillekkin asiasta asiallisesti kiinnostuneille sekä puhelimitse että tarvittaessa henkilökohtaisesti"
No hyvä, mielenkiintoista että ovat tiedossasi. Laitapas yhteystietoja ko. henkilöistä mulle [email protected] niin minäkin kyselen...
| This discussion has been closed. |
This comment has been removed by the person who wrote it.