Ei pakkorokotuslaille

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Ei pakkorokotuslaille.

vieras
Vieras

#176 Kehosi on sosialisoitu

07.12.2010 17:22

Kehon itsemääräämisoikeus ei sovi nyky kuvaan, eihän kansa saa määrätä kansallisomaisuuksistaankaan. Nyt viranomainen määrää mitä vanhus tai koululainen syö laitoksessa. Hallitus olisi varmasti pitänyt kiinni jätevesilaistakin ilman vaalien läheisyyttä, nyt oli pakko hellittää siinäkin. Alle 15 vuotiaita yrittiin virkamiesten taholta koplata vanhemmilta salaa rokotetutkimuksen massaksi. Kyllä tässä alkaa silmät avautumaan missä kurimuksessa olemme. Tämän rinnalla on pientä se että Soklin miljardien eurojen uusiutumaton fostaattivaranto myytiin norjalaiselle Yaralle muutamalla sadalla miljoonalla. Ja mitä saivat nuo päätekijät. Uusia tehtäviä meidän edustajinamme. Kun kuolet elimesi saa vapaasti ottaa uuden potilaslain mukaan. Joten löytyy käyttöä näille rokotusten (marginaalisille ja virallisesti hiljaa kuolleille) uhreillekin. Rokoteasia on vähän kuin älykkyystesti. Tyhmät ottavat itseensä mitä vain tutkimatta sitä ensin.
juu ei

#177 ei

07.12.2010 17:39

Joo musta ei kans mitään pakkorokotuksia!Ihminen saa mun mielstä ihan ite valit haluuks ne rokotetuksi vai ei.
leit
Vieras

#178 jaa että mitä että?

07.12.2010 17:41

Yritin kovasti ymmärtää, että mikä hiertää rokottamisessa, mutta epäonnistuin. Monien oikeudet ajavat yksilön oikeuksien ohi. Jos maata uhkaa pandemia, ei ole väärin vaatia jokaista ottamaan rokotetta. Kun rokottamaton sairastuu, hän vaarantaa ympärillään olevia turhaan, ja lisäksi aiheuttaa yhteiskunnalle suhteettoman suuren kustannuksen verrattuna rokottamisen vaivattomuuteen.

Tätä voi verrata esimerkiksi siihen, ettei julkisilla teillä saa ajaa autoa ajokortitta. Suljetuilla teillä saa ajaa. Ihmiset kuitenkin arvostanevat liikkuvuudenvapauttaan sen verran, että mielummin ottavat rokotteen kun pysyvät karanteenissa, niin kallistuisin rokotteiden puolelle tässä.
Natsit tulivat takaisin
Vieras

#179 Kokemus auttaa

07.12.2010 18:30

Jotta ymmärtäisit sun täytyisi sairastua tai nähdä joku joka on sairastunut. Kokea miltä tuntuu kun lääkäri ei kirjoita ylös väitettäsi siitä että olet sairastunut piikistä. Kokea miltä tuntuu kun ei saa apua lääkäreiltä ainut apu on luontaishoidot jos on siis rahaa. Kokea kuukausia miltä tuntuu mennä nukkumaan ja katsoa lapsiaan ja miettiä että kuolenko näihin kipuihin ensi yönä. Työskennellä kipeänä. Saada diagnoosi luulotauti tai stressiperäinen oireyhtymä.

Toivon että otat kaikki piikit ja että kohtalo soisi sinulle sen todellisen "ilon# ymmärtää meitä sairastuneita tai vanhempia, joiden lasten ehkä koko elämä on pilalla THL:n ja Lääkeyhtiöiden voitontavoittelun vuoksi. Kiitos kuitenkin rehellisestä mielipiteestä. Niin minä olen tulevaisuudessa vaikka vankilassa ennemmin kuin otan tutkimatonta rokotemassaa itseeni. Tutki itse netistä, sillä media ei tästä kirjoita kuin syyllistää niitä jotka eivät piikkiä halua. Ensi vaaleissa kehoitan teitä nukkuvia uurnille, nykymeno on pelottavaa ja kauheaa perusoikeuksiemme kannalta. Katsokaa mitä lakeja on säädetty tällä hallituskaudella. Ne todella ajavat yksilöiden oikeuksien ja oikeudentajun ohi. Me yksilöt emme näköjään ole enää tärkeitä.
Vieras
Vieras

#180 Re: Rikoslain 44 luvun 2 §: Terveydensuojelurikkomus

07.12.2010 19:31

#8: rokote - Rikoslain 44 luvun 2 §: Terveydensuojelurikkomus 

Aivan niin, eli näihin lakipykäliin Sosiaali -ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvointilaitos haluaa pakkorokotuslailla saada jokaisen suomalaisen nalkkiin. Pelottelutaktiikka ei ole uutta. On kuitenkin varmaa, että suomalaisilla on säilyttävä koskemattomuus. Meillä on vapaus kumota niiden lakialotteet, jotka käyttävät maksamiamme veroeuroja rikastuttaakseen itseään ja lääketeollisuutta, käyttämällä häikäilemättömästi väliineenä meidän ja meidän lastemme terveyttä.  

Vieras
Vieras

#181 Re: Toinen adressi aiheeseen liittyen

07.12.2010 20:14

#11: PLF - Toinen adressi aiheeseen liittyen 

 Toinen adressi -  Tämän tekstin kirjoittaja, kuka hän lieneekään, on syvällisesti asiaan tutustunut, selväjärkisesti ajatteleva henkilö, joka on ymmärtänyt yleisesti rokottamisen, sekä pakkorottamisen pintaa syvemmä strategian. Suomen kokonaisvaltaisen terveydenhuollon keskusliitto KTKL Ry on perustettu 2009 toimimaan suomalaisten puolesta sitoutumattomana kansalaisaktivistien tukijajärjestönä, eikä liittoa ole perustettu väliaikaista tarkoitusta varten. KTKL:n sivut ovat viittä vaille valmiit. Keskusliitto on perustettu ajamaan täydentävien hoitomuotojen asiaa, sekä vastustamaan julkisesti jokaista terveydenhoitoa koskevaa pakkotointa, nauttivatpa niiden ehdottajat sitten kuinka korkeatasoista arvovaltaa tahansa.

Tervetuloa Suomen kokonaisvaltaisen terveydenhuollon keskusliiton sivuille. Osoitte on www.ktkl.fi.

Vieras
Vieras

#182 Re: Näihin kysymyksiin ei ole vastattu! Avoin kirje peruspalveluministeri paula risikolle 11/11/2009

07.12.2010 20:37

#29: - Näihin kysymyksiin ei ole vastattu! Avoin kirje peruspalveluministeri paula risikolle 11/11/2009 

 Suomeen on perustettu 2009 Suomen kokonaisvaltaisen terveydenhuollon keskusliitto KTKL Ry, joka  toimii täydentävien hoitomuotojen edustajien etujärjestönä  sekä jokaista sellaista vastaan, joka pyrkii käyttämään pakkokeinoja terveydenhoitoa koskevissa asioissa, myös rokottamisessa. Liiton sivut ovat viimeistä silausta myöten valmiina. Toivomme keskusliitossa että voimme tehdä  yhteistyötä sellaisten tahojen kanssa, joilla on samat pyrkimykset edistää suomalaisten hyvinvointia ja terveyttä, sekä halu säilyttää kansalaisten oikeudet tehdä itsensä ja lastensa terveydenhoitoa koskevia päätöksiä ilman pakkoa tai leimatuksi tulemisen pelkoa.

Vuonna 1979 olimme Oulussa Yes delatten luennolla. Siitä alkaen olemme jakaneet rokoteraporttia ja sen sanomaa jokaiselle henkilölle, joka on opiskellut täydentävien hoitomuotojen aloilla ja hakeutunut hakemaan hoitoja terapeuteilta. Voimme vain kiittää häntä ammattitaitoisesta ja perusteellisesta selvityksestään rokotteiden haittavaikutuksista jo tuolloin 32 vuotta sitten. Yves delatte kertoi yleisölleen vankkumatonta ja perusteltua tietoa myrkystä nimeltään rokote, jotka tainnutettujen virusten lisäksi sisältävät mm. kasvualustastaan (apinan munuainen, vasikan aivouute, kanan keltuainen jne.) mukaan lähteviä tuntemattomia viruksia (mm. HIV on näin tullut ihmiskuntaan isorokkorokotteen vätyksellä), sekä lukemattomia rokotteiden säilöntäaineina käytettäviä kemikaleja (fenolipuna, formaldehydi, elohopea) joista teollisuustoksikologian kirjat kertovat, että ne aiheuttavat syöpää. Delatten ansiosta olemme kyenneet herättämään lukuisan määrän suomalaisia näkemään rokotteiden haitat ja olemme siitä iloisia, että kansa on vihdoin herännyt "ruususen unesta" näkemään, mihin meidät ollaan jopa pakkokeinoin saattamassa lääketieteen kääriessä seteleitä meidän ja lastemme terveyden kustannuksella.

Tervetuloa tutustumaan keskusliittoon osoitteessa www.ktkl.fi

toimisto@ktkl.fi

Erittäin pettynyt kansalainen
Vieras

#183 Laki hyväksytty eduskunnassa toisessa käsittelyssä 7.12.2010

07.12.2010 22:48

26) Hallituksen esitys laiksi tartuntatautilain muuttamisesta

Toinen käsittely
Hallituksen esitys HE 243/2010 vp
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö StVM 33/2010 vp

Puhemies: Nyt voidaan hyväksyä tai hylätä lakiehdotus, jonka sisällöstä päätettiin ensimmäisessä käsittelyssä.

Keskustelua ei syntynyt.

Päätökset

Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyn lakiehdotuksen.

Lakiehdotuksen toinen käsittely päättyi.

Asian käsittely päättyi.

Vieras

#185 Keskustelupalstalla liikkui seuraavanlainen huhu:

08.12.2010 00:12

"Kausi H1N1:stä muuntui sika H1N1, ja nyt epäilyttää, että kausi H3N2:sta on liikkeellä jo sika H3N2 kanta (Mongolia, USA, Kanada, Meksiko), eli pieni pelko, että uusi pandemia saattaisi alkaa, ja uusi piikki pitäisi saada."

Alkaako kohta jo pelottelu, ties vaikka H3N2 olisi pahempi kuin aikaisempi sika...
Mediasirkus pyörähtää käyntiin ja WHO nostaa MUUNNELLUT pandemialuokituksensa ylätasolle..

Kohta nähdään mitä vastaan meitä seuraavaksi aletaan pakkorokottamaan tehokkaalla ja turvallisella rokotteella, vai??

"194 maata, Suomi muiden mukana, on allekirjoittanut IHR-sopimuksen (International Health Regulations). Artiklat 21 ja 22 sallivat pakkorokotukset väestölle, kun WHO antaa pandemiamääräyksen. Suomi on yksi sopimuksen allekirjoittaneista maista.

SAGEn kokoonpanon ollessa nykyisen kaltainen, pandemiamääräys on helppo antaa. Liian helppo."

Mikä olikaan yleinen pandemialuokitus ja muuttuiko se sikainfluenssan aikana ?????

Kuka, ketkä olivat luokitusmuutoksen takana? MIKSI?

Vieras

#186

08.12.2010 00:37

mitä te jauhatte täällä jostai yksilön oikeuksista ja lääketehtaiden rahanhimosta!! kansanterveydellä ja yleisellä hyvinvoinnilla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. ja toi who:han on täyttä huuhaata,ne mitään tiedä näistä hommista,te vaahtoajat olette perehtyneet varmasti rokottamiseen,kaikkien rokotteiden vaikutuksiin,kansalliseen ja kansainväliseen terveyteen, tartuntatauteihin ja niiden hoitamiseen ja leviämiseen, rokotteiden ja sairastamisen kautta saatuun vastustuskykyyn yms parhaiten koko maailmassa. joku uskomaton vielä kirjottaa että aito vastustuskyky tulee taudin sairastamalla. joo,teho-osastolla voit miettiä sitten, että olipa hyvä etten ottanu rokotetta(olet muuten hiton halpa hoidettava siinä vaiheessa ja arvaa kuka maksaa), että olen nyt saanut sen aidon ja oikean vastustuskyvyn kun täältä kotiin pääsen.jos sieltä koskaan muulla kun ruumispussilla johonkin liikut. ja sitten seuraavaksi tämä porukka varmaan rupeaa valittamaan tai tekee tällaisen hienon adressin, että minkä takia verovaroja käytetään niin paljon tartuntatautien hoitamiseen, että onpas kallista ja voisi rahat paremminkin käyttää.

miettikääpä oikeasti mitä rokotteilla on saatu aikaan vaikkapa sadan vuoden aikana ja rauhottukaa ton vaahtoamisen kanssa. asioita on hyvä tarkastella kriittisesti mutta ei tässä nyt aikuiset ihmiset ole kyse yksilön oikeuksien riistämisestä, rahanhimosta tai ihmisten tahalliseta steriloinnista. vaan kansallisesta ja kansainvälisestä hyvinvoinnista.
Vieras
Vieras

#187 Re:

08.12.2010 00:56

#186: -  

Eikö nyt viimeksi sikainfluenssapandemiassa, sen mediasirkuksessa, who:n toimissa tai pandemrix rokotteessa ollut mitään "kummallisuuksia", mitkä ihmetyttäisivät sinua?

Oliko kaikki ok? Eikö h1n1 härdellistä voi vetää minkäänlaisia arvauksia tai johtopäätöksiä?

Ei mitään hätää?

Ymmärrän, jos on jokin oikeasti todella paha tauti (mitä h1n1 ei ollut, mutta sitä "paisuteltiin" joka puolella, ja ymmärrän rokottamisen jos rokote olisi testatumpi ja turvallinen yms..

Mutta tehosteaineessa taisi olla jotain riskejä tutkijoidenkin mukaan?

THL varmaankin toimi oikein ja saamien tietojensa mukaan, mutta kuka kehitti h1n1 SKANDAALIN ja kuka vastasi tästä mahdollisesti joitain riskejä sisältävästä tehosteaineesta?

Vieras
Vieras

#188 Re: Miksi media ei uutisoi?

08.12.2010 03:06

#24: Aika Herätä - Miksi media ei uutisoi? 

 Vanha totuus jo on että Suomessa on aina mediaa ohjailtu valtaa pitävien taholta. Miksi uniklinikan professori sulki suunsa saatuaan kutsun Sosiaali- ja terveysministerön kuulusteltavaksi puheistaan narkolepsiasta siaflunssarokotteen jälkeen. Hänellä menee nyt hyvin ja tutkimuksiin on löytynyt rahoitusta, mutta kuka on kuullut uniklinikan professorista ja hänen mielipiteistään enää? Ostettiin hiljaiseksi. Media myllyttää sitä, mihin valtaa pitävät ja Terveyden- ja hyvinvointilaitioksen TerveysTerhit antavat luvan. Media ei puhu eikä kirjoita asioita, jotka asettavat TerveysTertut ja Risikot kyseenalaiseen asemaan, heidän kääriessä itselleen ja kavereilleen rahaa kansalaisten sairastumisriskeillä. Fasisitisia piitreitä alkaa olla aivan huolestuttavissa määrin demokratialla henkselitään aikaisemmin paukutellulla Suomella. Valkokaulusmafia ryöstää rahankiilto silmissä meiltä ja meidän lapsiltamme terveyden. Onko joku kuullut, että pakkokeinoja olisi käytetty jossakin todellisen hyvinvoinnin lisäämiseksi? Jos Sosiaali- ja terveysministeriö olisi oikeasti suomalaisten hyvinvoinnin asialla, niin ministeriö olisi välittömästi kieltänyt Terveyden ja hyvinvoinninlaitosta piikittämästä kansaa arveluttavalla rokotteella, jota ei oltu tutkittu.

Miettikääpä sitä!

 

Maija-Liisa Pirttimäki
Vieras

#189 Pitää olla vapaus valita!

08.12.2010 11:53

Jokaisen ihmisen pitää saada itse päättä
haluaako rokotteita.
Itse olen vastaa näitä flunssarokotteita koska
ne on säilötty elohopeaan ja sehän on aine
jota ei elimistöön pitäsi joutua.

Vieras

#190 Ihannekansalaisen 10 käskyä

08.12.2010 12:53

Lähde Kärkkäisen lehti Iso mangneetti

1.Lopeta itsenäinen ajattelu. Vapauta avosolusi tästä turhasta, raskauttavasta työstä, ja jätä se niille, joihin me suomen kansalaiset voimme luottaa. Terveyden ja hyvinvoinnin Laitosta, eduskuntaa tai Eviraa sinun ei pidä koskaan epäillä.

2.Muuta kaupunkiin. Sillä ethän halua olla taakkana yhteiskunnallesi.Kaikki se teiden rakentaminen, nopeiden tietoliikenneyhteyksien järjestäminen ja julkisten palvelulaitosten ylläpitäminen on täyttä turhuutta alle 50 000 asukkaan taajamassa.

3.Elä velaksi. Ota ensin opintolaina, sitten asuntolaina ja kulutusluotto. Elämän kohdellessa sinua kaltoin, älä huoli, vaan lähetä tekstiviesti ja pyydä pikavippiä. Älä kysele, mistä lainaamasi raha tulee ja kenelle maksat sen takaisin. Tieto siitä, että pankit luovat rahaa tyhjästä ja että kaikki raha on velkaa yksityisten sukujen omistamille keskuspankeille, vaan rasitaisi sinua.

4.Pyri pois omavaraisuudesta, sillä ethän tahdo valtiosi menettävän verotuloja sen vuoksi, että kasvatat itse omat ruokasi tai omistat oman kaivon. Mitä riippuvaisempi olet valtiosta, sitä helpompi sen on hallita sinua ja tehdä päätöksiä puolestasi. Älä niskuroi Arkadinmäkeä vastaan.

5.Estä ilmastonmuutos. Älä välitä siitä, ettei ilmaston lämpötilassa ole tapahtunut tilastollisesti merkittävää lämpenemistä 15 vuoteen. Kävele siis paljon jolloin vähennät egologista jalanjlkeäsi. Jos sinulla on koira, eliminoi se, sillä se saastuttaa kahden auton verran. Älä käytä valoja, vaan sytytä kynttilät. Kuuliaisimmat kansalaiset hengittäkööt vain sisäänpäin, jottei syntyisi hiilidioksiidia. Piaraisu on kauhistus.

6.Kunniota jokapäiväisen leipäsi tuottajaa. Näitä ovat suomessa Atria, Valio, Raisio, Saarioinen, Fatser, ja Leaf. Pitäytymällä vain näiden tuottajien ruoissa varmistat, että pysyt terveenä läpi elämän. Ummetus,ihottumat,diapetes tai ms-tauti ovat tuntemattomia sairauksia viljojen ja jalostettujen maitotuotteiden syöjien keskuudessa.

7.Vaali perheesi terveyttä rokottamalla itsesi,lapsesi ja eläimesi. Jos sairastut, mene lääkäriin ja pyydä mitä tahansa reseptiä, jotta THL:ll rahoittava lääkeyhtiö GlaxoSmithKline ei joutuisi vararikkoon. Pysy loitolla vitamiineistä, hivenaineista ja luontaishoidoista, ne ovat sinulle iljetys.

8.Älkää enää lisääntykö, maa on jo täynnä. Minimoi mahdollisuutesi saada jälkeläinen käyttämällä paljon Fluoria, elohopeaa ja ftalaatteja sisältäviä tuotteita. Lapsettomuus on varmasti sinun helpompi kestää kuin tieto siitä, että koko maailman väestö mahtuisi asumaan kotimaahasi Suomeen siten, että jokaisella olisi oma 500 nelön tontti.

9.Vahvista uskoasi mediaan jokapäivä. Katso paljon televisiota, lue sanomalehtiä ja usko kaikki, mitä niissä sanotaan. Kaikki muu, vaihtoehtoisen tiedon esittämä lähde on turhuutta.

10.Älä varasta valtioltasi, sillä saisit vain omasi takaisin, tunne sen sijaan kiitollisuutta siitä, että kaikki ne verot,jota maksat, mahdollistavat niiden satojen kansasi edustajien matkustamisen ilmaiseksi työssä ja vapaa-ajalla ympäri maailmaa. Ethän halua etuasi ajavien ihmisten elävän sellaisessa puutteessa ja kurjuudessa, kuten itse elät.

Kirjoittaja on Jyväskyläläinen opiskelija.
Tollo Peloton
Vieras

#191 Illuminati (maailmaneliitti) suunnittelee massamurhia

08.12.2010 13:09

Tässähän ei ole kysymys mistään muusta kuin väestönvähennyksestä ja sikainfluenssarokotteet:

- heikentävät vastustuskykyä
- tekevät hedelmättömäksi
- sisältävät mm. syöpää aiheuttavia viruksia

jne.

Suurin rokotteiden rahoittaja on kukapas muu kuin maailman rikkaisiin kuuluva pankkirisuku Rockefeller ja heidän useat yhtiönsä jotka rahoittavat rokotteen valmistajia kuten sikainfluenssan pandemrix rokotteen levittäjää GlaxoSmithKlinea.

Rockefellerit ovat illuminati-eliitin tapaan saatananpalvojia kaikki ja heidän jumalansa on Lucifer ja käynnissä on nyt useiden miljardien ihmisten massamurha ja n. 2/3 nykyisestä maailmanväestöstä on tarkoitus massamurhata vuoteen 2025 mennessä, koska se kuuluu uuden maailmanjärjestyksen tavoitteisiin.

Arja Kortelainen
Vieras

#193 pakkorokotukset

08.12.2010 14:22

Tähänkö on tultu? Eiköhän meitä holhota ja manipuloida aivan tarpeeksi päättäjien taholta. Ketä tämä palvelee? Meiollehän on annettu vapaus valita, mitä teemme. t. arja
Raita Otala
Vieras

#194 ei

08.12.2010 15:50


Jokaisella pitää olla oikeus päättää omasta kehostaan,ja mitä sille tehdään.
Kukaan ei voi pakottaa ottamaan rokotuksia joiden jälkiseurauksista ei kukaan tiedä. Jos jokin haitta ilmenee, sitä tuskin myönnetään rokotteesta johtuvaksi. Näyttö olisi henkilön itsensä hankittava ja jokainen tietää kuinka toivotonta se olisi. Pieni ihminen vastaan lääketehtaita . Se on tuomittu epäonnistumaan. Jokaisella tulee olla vapaus päättää itse haluaako rokotuksia vai ei.


Vieras

#195 Koko viimeisimmän pandemian eteneminen oli täynnä hälytyskelloja

08.12.2010 15:50

"Suomalainen ongelma on, että meillä on valtava luottamus viranomaisiin ja mediaan. Jos ne eivät anna aihetta epäilyyn, ei osata olla varuillaan.

Sikaflunssapandemiafarssi osoitti kuitenkin, että moniin epäilyihin oli syytä.

Ihmettelenkin, mikä vielä saa suomalaisen ajattelemaan, että se on foliohattu, jos näkee rokotuksissa jotain epäilyttävää, kun koko pandemian eteneminen oli täynnä hälytyskelloja...

1) WHO alentaa ensiksi pandemian määritelmää keväällä 2009
2) Keinotekoiseksi myöhemmin osoittautunut virus lasketaan liikkeelle. Siitä saadaan aikaan WHO:n uusien määrityksien mukainen pandemia
3) Tuhansia annoksia sisältänyt saastuneita ja tappavia rokotteita sisältänyt rokote-erä saadaan kiinni Euroopassa
4) Ilmenee, että WHO:n rokotuksia suositelleilla asiantuntijoilla oli kytköksiä lääketehtaisiin, jolloin heidän suosituksensa joutuu epäilyttävään valoon
5) Useat maat kieltäytyvät rokotteista tai rajoittavat rokotteita pieniltä lapsilta ja raskaana olevilta naisilta
6) Nettikeskusteluissa ilmenee runsaasti rokotuksen jälkeisiä voimakkaita
oirehtimisia, keskenmenoja ja jopa kuolemia
7) Kuukausien päästä tulevat Suomessa esiin narkolepsia ja epilepsiatapaukset
8.Yhteensä 210 eurokansanedustajaa pyysi tutkintaa tavasta, jolla sikainfluenssaa hoidettiin Euroopassa sekä EMAn (European Medicines Agency) roolista valepandemian käsittelyssä. EMAn toimintaa rahoittavat mm. lääkeyhtiöt eli ns. BigPharma. EMAn puolueettomuus lääkevalvontaviranomaisena joutuukin vähintään outoon valoon.
8 b). EU:n parlamentin presidenttien kokouksessa 20. toukokuuta 2010 Strasbourgissa kuitenkin päätettiin ettei asiaa tarvitse tutkia.

Monille rokote ei ole aiheuttanut jälkiseurauksia. Toisille taas jälkiseuraukset ovat olleet vakavia.

Sikaflunssapandemian lyhyessä historiassa oli niin paljon hälyttäviä piirteitä, että sen pitäisi todella herättää ihmisiä olemaan varuillaan.

Lisäksi monet merkit viittaavat lisäksi siihen, että sikaflunssarokote oli vasta harjoituskierros seuraaville rokotusohjelmille. Koska moni ymmärsi olla ottamatta rokotetta ja selvisi terveenä, on aihetta oikeasti kysyä, ovatko tulevat sairastuttavat rokotteet pakkorokotuksina? Jos uusi pakkorokotuslaki hyväksytään, olemmeko sen jälkeen WHO:n (sikaflunssapandemian aikana epäluotettavien) pandemiahälytysten armoilla? Rakennetaanko nyt tuhoisia riippuvuuksia?"

lainattu keskustelusta

Vieras

#196 Jotain merkittävää on tekeillä 2011 alkaen maailmanlaajuisesti rokoterintamalla.

08.12.2010 15:55

Nimittäin esimerkiksi 7.11.2010 Infowars Irelan on uutisoinut, että venäläinen Alexander Gontšarov katosi mystisesti sen jälkeen, kun hän oli paljastanut uuden rokotusohjelman, joka on tarkoitus toteuttaa 2011 alkaen.

Russian activist disappears after exposing vaccination plans for Russia, Ukraine and Belarus: http://info-wars.org/2010/11/07/russian-activist-disappears-after-exposing-vaccination-plans-for-russia-ukraine-and-belarus/

Konekäännös
Venäjän aktivisti häviää paljastaen rokotussuunnitelmia Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjä
http://tinyurl.com/2vzs8kx
Soile Huumonen
Vieras

#197 Pakolliset rokotukset

08.12.2010 16:02

Kyllä haluan itse päättää mitä minuun tai lapsiini pistetään. Eikä luottamus päättäjien viisauteen päättää, mikä rokotus on hyväksi kansalla ja mikä ei ,ainakaan kasvanut sikainfluenssarokotus farssin jälkeen. kyllä muutan maasta ennen kuin suostun koekaniiniksi.
täti
Vieras

#198 nähty ja koettu

08.12.2010 16:03


Kuinkahan monta keskenmenoa saatiin aikaiseksi sikarokotteilla.
Tiedän tapauksen jossa keskenmeno tapahtui viisipäivää rokottamisen jälkeen.
Kaikille ei ole helppoa tulla raskaaksi ja jos se onkin ainutkertainen raskaus joka pilattiin rokotteella, eikö se ole kova hinta,ja kukaan ei ota vastuuta,mistään.
Vieras
Vieras

#199 Re: Mitä ei lääkefirmat keksisi?

08.12.2010 16:07

niina mänttäri
Vieras

#200

08.12.2010 17:29

en kannata pakkotoimenpiteitä