KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: Sijoittajat ja kissatalo
#1274: Pirjo Peltoniemi - Sijoittajat ja kissatalo
Pirjo, sinuna en enää edes odottaisi vaan laittaisin tutkintapyynnön menemään jo silläkin perusteella että tuota samaa panettelua ja totuuden vääristelyä siitä Oriveden kissatilasta on toistettu täällä jo niin moneen kertaan siitäkin huolimatta, että totuus asiasta on toinen se on tuotu julki ja siitä on dokumentit.
Tätä viestiketjua alusta asti lukeneena olen tehnyt sen huomion, että täällä joillakin kirjoittajilla on tietyt asiat joita he toistavat täällä papukaijan tavoin ja siitä saa sellaisen kuvan, ettei heille järkipuhe mene perille, ovat jo sen ulottumattomissa. Niitä toistoja ja jankutuksia lukiessa tulee sellainen olo, että heidän kanssaan lyö vain päätään seinään jos niihin erehtyy joku vastaamaan.
Sitten on vielä ryhmä ihmisiä, joiden elämän sisältö on "tapella" aina jonkun kanssa asioista, jotka eivät heille kuulu (näitä löytyy myös oikeassa elämässä ja he ovat viranomaisten riesa) ja joita ei kiinnosta pätkääkään asiat mistä kiistellään mutta heillä on vastustamaton halu ärhennellä ja puuttua asioihin joista eivät tiedä yhtään mitään ja se on myös täällä tullut esille. Siis sellaisia "ammatti kahnaajia" jotka siirtyvät paikasta toiseen hämmentämään eli sinne missä tapahtuu. Nyt näitä tuntuu olevan voittopuolisesti tuolla nykyisen pj,n puolella. Kovin on minimaaliset ne asialliset kommentit sieltä puolelta.
Uusi hallitus tai vaihdan jäsenyyden toisaalle
Aivan riippumatta ongelmista henkilökemioiden tasolla, mielestäni on pöyristyttävää, että pj ja hallitus käyttäytyvät kuin KKY olisi heidän yksityisomaisuuttaan. Kaikki keinot tuntuvat olevan sallittuja, kunhan uudistuksia ajavat aktiivit eivät pääse käsiksi heidän suuriin rahoihinsa, ja kunhan saavat itse pysyä vallan kahvassa! Yhdistyksissä lienee täysin normaali käytäntö, että puheenjohtaja ja hallitus vaihtuvat säännöllisin väliajoin -on todella harvinaista, että kukaan saa ylläpitää yli 30 vuoden diktatuuria. On surullista, että Kanervon ura kodittomien kissojen parissa saa näin ruman lopun. Tässä hallituksen jäsenistölle lähettämässä käsittämättömässä lehdykässäkin puhutaan "suurista rahoista", joihin uusi puheenjohtajaehdokas haluaa päästä käsiksi. Jäsenenä minua kiinnostaa kovasti, miten ihmeessä yhdistyksellä voi olla näitä "viisaasti sijoitettuja" suuria rahoja -miksei niitä käytetä kissoihin?! Mitä mahdollista tulevaa käyttöä varten niitä mahdetaan pantata?! Kun olen maksanut jäsenmaksuani ja antanut lahjoituksiani, olen aina ajatellut tukevani konkreettisesti kissojen auttamistyötä: jotta kissoille saadaan ruokaa, kissanhiekkaa, lääkkeitä, rokotuksia jne. En TODELLAKAAN ole antanut senttiäkään näiden vuosien aikana, jotta niitä pantattaisiin jossain tileillä ja hoideltaisiin suuria sijoituksia! Täältä on saanut lukea todella ikäviä totuuksia ensikotien tilanteesta, tuen puutteesta ja erityisesti kissojen hyvinvoinnista tinkimisestä! Jos yhdistys ei kerran elä kädestä suuhun vaan on vakavaraisempi kuin koskaan (kuten nykyinen hallitus mielellään mainostaa), niin kyllä pitäisi olla varaa hoitaa kissojen perusasiat kuntoon!
Jäsenenä minua kiinnostaa myös, miksi hallitus ei suostu kommentoimaan esim. päätöstä olla ottamatta uusia jäseniä?! Huvittaa oikein, miten he ovat edes voineet kuvitella, että jäsenille lähetetty demokratialiikkeen muistio olisi raskauttava kellekään muulle kuin nykyiselle hallitukselle. Muistiossahan tulee ilmi toinen toistaan ikävämpiä faktoja hallituksen toiminnasta, jonka takia oppositio edes on olemassa. Muistion ja saatekirjeen lähettäminen jäsenistölle sinänsä on aivan käsittämätön tempaus -täysin hyvänmaun rajojen ulkopuolella vähintään, ja epäilemättä myös ihmisten yksityisyyttä ja mainetta loukkaavaa. Siis oikeasti, onko yhdistyksissä tapana lähetellä koko jäsenistölle kirjeitä, joissa listataan nimeltä yhdistyksen jäseniä, joihin pj ja hallitus ovat tyytymättömiä tai eri linjoilla?! Yleensä asiat riitelevät keskenään ja henkilökohtaisuuksiin voidaan mennä sitten privaatisti tai edes kasvotusten. Huoh... No tämä mahdollisuus on jo ohitettu, mutta vuosikokouksen puheenjohtajavaalia voi ajatella muunakin kuin vain henkilövaalina; siinä äänestetään yhdistyksen tulevaisuudesta, käytännön toimintatavoista, edellytyksistä, joilla aktiivit voivat jatkossa kissoja auttaa. ASIAKYSYMYKSISTÄ. Tässä ei ole kysymys siitä, kumpi ehdokas on kivempi tms.
Minä aion todellakin tulla vuosikokoukseen äänestämään KKYlle parempaa ja aktiivisempaa tulevaisuutta, ja minä haluan -kuten varmasti koko jäsenistö! -että yhdistyksen varat menevät KISSOILLE!!! Ja sanonpa vain, että jos pj ja hallitus eivät vaihdu, niin minun rahani menevät jatkossa toiseen osoitteeseen. En halua olla jäsen nykyisellä tavalla toimivassa yhdistyksessä enää yhtään kauemmin.
Re: Uusi hallitus tai vaihdan jäsenyyden toisaalle
#1278: KKYn rivijäsen v:sta 1996 - Uusi hallitus tai vaihdan jäsenyyden toisaalle
Suuret kiitokset sinulle tästä järkevästä ja asiallisesta kirjoituksestasi!
Re: Jäsenluettelon urkkijat!
#1259: Jäsen - Jäsenluettelon urkkijat!
Siis miten niin on laitonta, että yhdistyksen hallituksen jäsen (Peltoniemi) pääsee lukemaan yhdistyksen jäsenluetteloa?! Ai niin, tynkähallitus ei tunnusta hänen asemaansa... Voi morjens...
Re: Kotikissa-emolle ja kissojen ystäville
#1262: Pirjo Peltoniemi - Kotikissa-emolle ja kissojen ystäville
Evoluutio ja ravintoketju
pirjo hallituksen jäsen
Sen, joka tahtoo liittyä yhdistyksen jäseneksi, on ilmoitettava aikomuksestaan yhdistykselle. Jäseneksi hyväksymisestä päättää hallitus, jollei säännöissä ole toisin määrätty.
13 §
Yhdistyksestä eroaminen
Jäsenellä on oikeus milloin tahansa erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Jäsen voi myös erota ilmoittamalla siitä yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Säännöissä voidaan määrätä, että eroaminen tulee voimaan vasta määrätyn ajan kuluttua eroamisilmoituksen tekemisestä. Aikaa ei saa määrätä yhtä vuotta pitemmäksi.
14 §
Yhdistyksestä erottaminen
Yhdistys voi erottaa jäsenen säännöissä mainitulla erottamisperusteella. Yhdistyksellä on kuitenkin aina oikeus erottamiseen, jos jäsen:
1) on jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut;
2) on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä; tai
3) ei enää täytä laissa tai yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
15 §
Erottamismenettely
Jäsenen erottamisesta päättää yhdistys kokouksessaan, jollei säännöissä ole toisin määrätty. Päätöksessä on mainittava erottamisen syy. Jäsen ei ole yhdistyksen kokouksessa esteellinen äänestämään itseään koskevasta erottamisasiasta.
Ennen päätöksen tekemistä asianomaiselle jäsenelle on varattava tilaisuus selityksen antamiseen asiassa paitsi milloin erottamisen syynä on jäsenmaksun maksamatta jättäminen.
Jos erottamisesta sääntöjen mukaan päättää hallitus, voidaan säännöissä määrätä, että jäsenellä on oikeus saattaa erottaminen säännöissä määrätyssä ajassa yhdistyksen kokouksen ratkaistavaksi.
Säännöissä voidaan määrätä, että yhdistys voi katsoa jäsenen eronneeksi yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa säännöissä määrätyn ajan maksamatta.
Nämä tekstit myös toistavat samaa kaavaa. Oppositio on heistä rahananeita, mielenikaisia, riitaisia ja asioista mitään tietämättömiä vouhottajia täynnä, salaseura tai peräti mafia joka kiusaa viatonta tynkähallitusta, ja joiden pitäisi perustaa oma yhdistys tai mennä johonkin muuhun yhdistykseen toimimaan. Mitään järkevää ja perustelevaa kommentointia ei kukaan heistä ole pystynyt tekemään. Kirjoitukset ovat täysin vääristeltyjä ja valheellisia. Se johtunee siitä, että me oppositiossa puhumme vain faktoja ja kaikki on todistettavissa dokumentein tai henkilötodistajien avulla.
Minua suorastaan puistattaa tämä näiden tahojen törkeä itsekeskeisyys ja toisia valheellisesti mustamaalaava ja herjaava käytös. Missä on toisten ihmisten kunnioitus, yhteisöllisyys ja ennen kaikkea vilpitön halu tehdä eläinsuojelutyötä, joka tuntuu olevan varsin hukassa heiltä, kun koko yhdistyksen toiminta on ajettu aivan alas ja kissat jätetty näihin hurjiin pakkasiin kuolemaan!!
Uskon edelleenkin, että tekomme puhuvat puolestamme, vaikka tynkähallitus yrittäisi kuinka tahansa viedä meitä oppositiossa toimivia ihmisiä lokaan. Jokainen voi tulla henkilökohtaisesti tutustumaan meihin kaikkiin vielä ennen vuosikokousta järjestämäämme keskustilaisuuteen ja tehdä omat päätelmänsä meistä ihmisinä. Tarkemmat tiedot tilaisuudesta julkaistaan lähiaikoina täällä adressissa ja Pirjon vaalisivustolla heti kun saamme lyötyä ajankohdan ja paikan lukkoon. Sydämellisesti tervetuloa tutustumaan meihin ja toimintasuunnitelmaamme yhdistyksen kehittämiseksi. Mitä kaikkea saammekaan aikaan, kun voimme keskittyä hallituksen vaihduttua jälleen itse perustyöhön KKY:ssä?! Tämä konflikti on nimittäin myös hitsannut meitä hyvin yhteen ja osoittaa sen, että meissä on paljon monenlaista osaajaa ja käyttämätöntä resurssia. "Kovat olot" tuovat ihmisiä yhteen ja aktivoivat yhteistyötä! Ei siis niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin tästä seuranne! :D
Re: Ilmaiseksiko muka teette?
#1272: Rahaa te - Ilmaiseksiko muka teette?
Kirjoititte viestissänne, että
Ilmaiseksiko muka teette?
#1284: Köyhä yhdistys - Re: Ilmaiseksiko muka teette?
Kyllä on totta, että olen saanut osan kuljetuskustanuksistani yhdistykseltä. Olen jäänyt työttömyyseläkkeelle ennenaikaisesti, Eu:n rajojen auettua, yritystoimintani ei enää ollut kannattavaa ja eläkkeeni jäi kovin pieneksi. Tässä siis rahatilanteeni lyhykäisyydessään.
Koska minulla oli aikaa mutta ei rahaa, ajattelin auttaa kissoja, kun kuulin että omat kulut jäävät pieneksi KKY:n ensikotina. Jos ei kuluja olisi maksettu, en olisi pystynyt tähän työhön ryhtymään. Valitettavasti olen köyhä, mutta aina ollut rehellinen. Toisten rahoja en tarvitse, mutta työstä aiheutuneista kuluista on oikeutettua saada korvaus.
Tästä kuitenkin johtuen, en kykene ajamaan toistatuhatta kilometriä kuukaudessa näillä nykyisillä bensanhinnoilla, Yhdistyksen ajoja, maksoin kuitenkin aina osan kuluista itse, jos samalla hoidin muutakin asiaa kaupungissa. Koskaan en ole pyytänyt mitään puhelinkuluja , vaikka minulle niitä kyllä luvattiin. Jouduin soittelemaan melko paljon sijoittajan ominaisuudessa. Kissojen vuoksi. Omia puhelinkuluja ei ehtinyt edes tulla, aikani meni lähes kokonaan kissoihin. Puhelinikulut oivat kiireimpänä aikana 45-68 €. Siinäkin oli jo tiukkaa että pystyin pysymään budjetissani.
On hallituksen päätös, että bensakuluni maksettiin. Toivottavasti hallitusta ei syytetä väärästä päätöksestä?
KKY:ssä maksetaan muillekin hallituksen toimijoille ylimääräisiä kuluja tai heillä on yhdistyksen puhelin tai muu liittymä KKY:n laskuun. Minulla niitä ei ole.
Viime kokouksen pöytäkirjaan tuli merkintä, ettei kenellekään enää bensakuluja makseta.!
Jos joku alkaa ajamaan omalla kustannuksellaan 1000-1300 km kuukaudessa, eikä oman kodin talous siitä kaadu, olen onnellinen kissojen puolesta. Minulla siihen ei ole varaa.
Jäseneksi
Käytäntöön on vedottu monissa muissakin asioissa. Yhdistyksellä pitää olla pätevä syy estää jäsenien ottaminen.
Re: Jäseneksi
#1286: Pirjo Peltoniemi - Jäseneksi
No eihän jäsentenottokiellolle ole mitään mitään järkevää syytä olemassa. Hallitus vain pelkää, että se menettää hallituspaikkansa, KUN TULEE UUSIA JÄSENIÄ! Jäsentulo on kuitenkin merkittävä osa yhdistyksen vuosittaisia säännöllisiä tuloja.VEROTTAJALLA ON TÄHÄN MYÖS SANOTTAVANSA. Yleishyödyllinen yhdistys ei ole enää yleishyödyllinen, jos se ei ota jäseniä vastaan. Voi tulla siten pieni sanktio asiasta.
KUTEN SANOTTUA, HALLITUKSELLA EI OLE OIKEUTTA PÄÄTTÄÄ MYÖSKÄÄN TÄLLAISESTA ISOSTA ASIASTA, SILLÄ SE VAATISI JO JÄSENISTÖN PÄÄTÖKSEN VUOSIKOKOUKSESSA! Hallituksen päätös on siten yhdistyslainvastainen!
mitä??
Miten yhdistyksen tilillä voi olla rahaa, kun kerran kaikki menee kissojen kuluihin?
Miten niin ei oteta jäseniä? kaikkihan ovat aina tervetulleita!
Re: Ilmaiseksiko muka teette?
#1285: Pirjo Peltoniemi - Ilmaiseksiko muka teette?
Mielestäni on täysin kohtuullista ja asiallista, että sijoittajien bensakuluja korvataan, kun ne ovat syntyneet yhdistyksen toiminnassa. Samoin on puhelinkulujen osalta. Nehän ovat yhdistyksen kuluja, yhdistyksen perustoiminnassa syntyviä, eivät kenenkään henkilökohtaisia menoja. Kyse ei ole mistään palkasta, vaan kulujen kattamisesta. Kyllä vapaaehtoistyötä täytyy pystyä tekemään joutumatta vararikkoon. Juuri yhdistyksen toiminnasta tulevien kulujen kattamiseksihan varainhankintaa tehdään! Eihän tällaisessa asiassa pitäisi joutua edes keskustelemaan! Itse kuljin erään toisen yhdistyksen johtokunnan kokouksiin pitkän matkan takaa, ja jopa nämä junamatkakuluni korvattiin yhdistyksen varoista. Tämä oli normaali käytäntö, josta kellekään ei edes tullut mieleen valittaa mitään tekopyhää. Käytäntö myös mahdollisti johtokuntatyöni, sillä tuolloin olin köyhä opiskelija.
Re: mitä??
Niin, paitsi ettei sieltä nettisivuilta löydy enää sanaakaan mitään jäseneksi liittymisestä... Ja hallitushan on myöntänyt, että rahaa on -ei taida kaikki mennä kissoille! Vaikka jotkut hullut yrittävätkin saada sitä rahaa kissoille, nuo rahanahneet yhdistyksenkaappaajat! :D
Nimettömät kirjoittelijat
Jäsentenottamiskielto
#1287: Jaana Vuorenpää - Re: Jäseneksi
Asiahan ei minulle ulkopuoliselle millään tavalla kuulu, mutta olen silti kiinnostuneena lukenut keskusteluanne. Yksi monista asioista, joka on jäänyt askarruttamaan, on juuri tuo kielto ottaa uusia jäseniä.
Vaikka yhdistyslaki sallii hallitukselle oikeuden mahdollisesti estää jonkun yksittäisen ihmisen liittymisen yhdistykseen, täytyy sille olla perusteet. Yleishyödyllisen yhdistyksen tunnusmerkistöön kuuluu kansalaisen oikeus liittyä siihen niin halutessaan. Vain erityisen painavasta syystä voi yhdistyksen hallitus evätä kansalaisen oikeuden jäseneksi liittymiseen. Syy voi olla esim. sellainen, että tuleva jäsen ei hyväksy yhdistyksen säännöissä mainittuja tarkoitusperiä tai että tuleva jäsen vaikkapa toimii jossain sellaisessa tehtävässä tai harrasteessa, joka vakavasti uhkaa yhdistyksen toimintaa ja menestystä.
On ainakin KOLME MUUTAKIN TAHOA, joilla on sanansa sanottavana yhdistyksen yleishyödyllisyyteen: verottaja, rahankeräysluvan myöntäjä ja yhdistysten avustusten jakaja. Yhdistyksenne tapauksessa se tarkoittaa sitä, että verottaja käsittelee eri tavalla yhdistystä, joka ei täytä yleishyödyllisen yhdistyksen tunnusmerkistöä.
Yhdistyksellänne on puheenvuoroistanne päätellen myös rahankeräyslupa. Siihen kuulunee koko Pirkanmaa? Rahankeräyslupia yleensä myönnetään yleishyödyllisille yhdistykselle verrattain helposti. Jos yhdistys ei enää täytä yleishyödyllisyyden tunnusmerkistöä, poliisiviranomainen luonnollisesti peruuttaa luvan tai ainakin keskeyttää rahankeräyksen tilanteesta heti tiedon saatuaan. Lisäksi tulee arvioitavaksi se, onko yhdistys syyllistynyt vilppiin esiintyessään yleishyödyllisenä yhdistyksenä. Sama pätee verottajan arviointiin; onko yhdistys syyllistynyt vilppiin ja mahdollisesti veropetokseen.
Todennäköisesti yhdistyksenne hakee myös avustuksia toiminnalleen yleisistä varoista. Koska yhdistyksenne kotipaikka lienee Tampere, niin avustuksia haettaneen Tampereen kaupungilta. Tampereen kaupunki myöntää avustuksia vain yleishyödyllisille yhdistyksille. On todennäköistä ja peräti varmaa, että avustuksia ei Tampereen kaupunki enää yhdistykselle myönnä, mikäli yleishyödyllisyys käsitteenä on kyseenalainen.
Mielestäni yhdistyksenne hallituksen ja jäsenistön olisi syytä nyt vakavasti pohtia syntynyttä tilannetta. Kukaties se johtaa suuriinkiin ongelmiin, sillä asioiden ilmitulo virallisille tahoille voi vaarantaa yhdistyksenne käytännön toimintaa viranomaisten käynnistämien tutkimustoimien ajaksi. Ja aiheuttaa ikäviä seuraamuksia, joka mahdollisesti vaikeuttaa käytännön toimintaanne.
Käytännössä tämä voi tapahtua koska tahansa, sillä yhdistyksenne tilanne on epäsuhtainen muihin yleishyödyllisiin yhdistyksiin nähden. Ja toisaalta, myös jäsenistönne eripura voi johtaa aktiiviseen toimintaan em. tahojen suuntaan.
Ei kovin järkeävää
On kovin lyhytnäköistä ilmoittaa, ettei yhdistykseen oteta uusia jäseniä. Tosin yhdistyksen hallitus voi valita kenet ottaa kenet lemppaa, ei sitä tarvitse perustella muille jäsenille, oli yleishyödyllinen yhdistys kyseessä tai ei. Jos olisin jonkin yhdistyksen hallituksessa ja joutuisin samaan ikävään tilanteeseen kuin tämä yhdistys on nykyisellään, ottaisin jäseniä, jopa haalisin niitä, mutta vain sellaisia, joiden tietäisin olevan puolellani. Luojankiitos olen ainoastaan asunto-osakeyhtiön hallituksessa. Meillä ei tälläisiä tilanteita tule vastaan, koska meidän on pakko ottaa yhtiöön kaikki jotka ostavat asunto-osakkeita. Tosin täälläkin vaihtuvuus on vain sitä että toisinaan joku delaa ja perilliset myyvät asunnon.
Re: Ei kovin järkeävää
#1293: Osakas, ei jäsen - Ei kovin järkeävää
Ei jäsenehdokastakaan voi ihan pienellä perusteella lempata. Siihen pitää olla todella painava syy. Esimerkiksi se EI riitä syyksi, että on eri mieltä hallituksen kanssa! ;)
Nimettömä kirjoittamiseen sen verran, että ymmärrän kyllä miksi kaikki eivät niin halua tehdä. Se on jokaisen oma asia. Jos kuitenkin haluaa uskottavuutta kirjoituksilleen, kannattaa seisoa kirjoituksiensa takana OMALLA NIMELLÄÄN! :)
Re: Nimettömät kirjoittelijat
#1291: Nimetön minäkin - Nimettömät kirjoittelijat
"Ja entä sinä joka väität oleesi vuoden jäsenenä ja pettyneesi. On vaikea tietää puhutko totta, vai onko kirjoituksesi mielikuvitusta, kun et uskalla laittaa tekstiin omaa nimeäsi."
Minuako tarkoitit? En ole aiemmin kommentoinut tänne, lukuunottamatta eilistä viestiäni, jossa en kylläkään esiintynyt nimettömänä. Tästä lähin, jos tarvetta kommentointiin tulee, laitan viestiin koko nimeni, jos se erottaa kirjoitukseni mielikuvituksesta.
Yhteistyötä luvassa Pesu ry:n kanssa?
Yleishyödyllinen yhteisö
Yhteisön on täytettävä seuraavat kriteerit, jotta sitä voidaan pitää verotuksessa yleishyödyllisenä:
1.Yhteisö toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi aineellisessa, henkisessä, siveellisessä tai yhteiskunnallisessa mielessä.
2.Sen toiminta ei kohdistu vain rajoitettuihin henkilöpiireihin.
3.Se ei tuota toiminnallaan siihen osallisille taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena taikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä.
Nämä on siis täytettävä verottajan mukaan. Miten sitten tulkitaan tuota 2. kohtaa? Nytkö KKY kohdistaa toimintansa vai rajoitettuihin henkilöpiireihin?
Uskomatonta?!?
Mielelläni kuulisin puheenjohtajalta tai muulta asiasta tietävältä vastauksia täällä esitettyihin kysymyksiin(mm. mistä taloudenhoitajan palkka koostuu), vaikken jäsen tai lahjoittaja olekaan. Ja jos joku nyt kommentoi tähän, ettei asiat minulle kuulu, niin haluaisin muistuttaa, että eikös lähes kaikki ole potenttiaalisia tulevia jäseniä ja lahjoittajia?! Tietenkin haluan ensin selvittää millainen yhdistys on kyseessä, ennenkuin sijoitan rahojani.
Kiitos jo etukäteen vastauksista!
Ps. Täällä olen saanut jo kattavan kuvan ns. opposition toimista ja ajatuksista, joten enemmän kaipaan "vastapuolen" kommentointia ja siis faktatietoja, kiitos :)
Re: Yhteistyötä luvassa Pesu ry:n kanssa?
#1296: - Yhteistyötä luvassa Pesu ry:n kanssa?
Laitetaan varmasti myöhemmin mitä yhteistyökuvioita on suunnitteilla muiden alan toimijoiden kanssa. Odottelehan rauhassa :)
Marjasta
Ystävälläni Marjalla oli tapana olla jakamatta kissoja heti eteenpäin. Hän tarkkaili niitä luonaan ja huomasi mahdolliset ongelmat ajoissa, eivätkä taudit tällöin levinneet ensikoteihin. Hän myös piti vasta tulleet kissat eri paikassa kuin ne, jotka olivat jo läpäisseet tarkkailun. Muistan jonkun sanoneen hänelle, että ne pitäisi heti viedä ensikotiin, että niille tekisi hallaa tottua ensin Marjan kotiin ja joutua sieltä tilapäiseen paikkaan mistä vasta pääsisivät lopulliseen kotiinsa, mutta Marja oli sitä mieltä että enemmän hallaa kissoille tulee siitä että mahdollinen sairas laitetaan terveiden joukkoon.
Marjan tapa oli oikea, koska hän sanoi, ettei tarkkailemattomia kissoja kuulu jaella ensikoteihin.
En tiedä onko noudatettu Marjan esimerkkiä vai tehty hätiköiden ja jätetty karanteenivaihe väliin. En ole Marjan kuoleman jälkeen ollut näiden asioiden kanssa tekemisissä, sillä olen hieman allerginen kissoille vaikka ei se meidän ystävyyttämme paljoakaan haitannut.
| This discussion has been closed. |
Re: Ilmaiseksiko muka teette?
#1272: Rahaa te - Ilmaiseksiko muka teette?
No tämä nimimerkki ei tiedä mistä puhuu, ei edes ole perehtynyt nimiinkään. Taitaa paukutella jonkun provosoimana.