Säilytetään bussilinja 72 nykyisellä reitillä
Adressin allekirjoitukset ja kommentit postitettu HSL:lle
Vieras#2 Jan 29, 2015, 18:01
Itäkeskukseen pääsee Tapaninvainiosta useilla busseilla. Miksi myös 72 pitäisi ajaa sinne - niin kai reittimuutossuunnitelmassa kaavailtiin. Olen ollut tapaninvainiolainen lähes 40 vuotta, ja sekä 69 että 72 ovat palvelleet minua erinomaisesti keskustaan, Oopperan ja jäähallin suuntaan, Erä-talolle, Oulunkylään. Itäkeskus ei juurikaan houkuta. Mikäli hyvät suorat bussilinjat lopetetaan, ryhdyn käyttämään autoani, saastutan siis ilmaa.
Vieras#3 Jan 30, 2015, 06:08
Suurkiitos Salla omistautuneisuudestasi asialle!
Sait paljon hyvää liikettä aikaiseksi asian eteen.
Tämä yhteenvetosi oli hyvä ja kattava tiivistelmä.
Itse lähetin henkilökohtaisesti HSL palautelomakkeessani tammikuun alussa varsin saman sisältöisen viesti, johon olin lisännyt vielä toiveen, että jos muutos on pakko toteuttaa, harkittaisiin kuitenkin säilyttää 72 nykyisellä reitillä aamun klo 6-10 ja myöhäisiltapäivän klo 14-18 työ- ja koulumatkaliikennöinti.
Parasta toivoen
Sait paljon hyvää liikettä aikaiseksi asian eteen.
Tämä yhteenvetosi oli hyvä ja kattava tiivistelmä.
Itse lähetin henkilökohtaisesti HSL palautelomakkeessani tammikuun alussa varsin saman sisältöisen viesti, johon olin lisännyt vielä toiveen, että jos muutos on pakko toteuttaa, harkittaisiin kuitenkin säilyttää 72 nykyisellä reitillä aamun klo 6-10 ja myöhäisiltapäivän klo 14-18 työ- ja koulumatkaliikennöinti.
Parasta toivoen
Vieras#5 Feb 07, 2015, 13:03
Kiitän monien naapurienkin puolesta aktiivista työskentelyä ja nimien keräämistä adressiin bussilinja 72 säilymisen puolesta. Onneksi päättäjien järki on voittanut.
Kommentoi adressia
Pelastetaan varhaisiän taidekasvatus ja turvataan muskareiden tulevaisuus
11 070 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusKehitysvammajärjestöjen toiminta turvattava - Säkerställ verksamheten inom organisationerna för personer med intellektuell funktionsnedsättning
14 266 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusVETOOMUS: Jyväskylä–Mikkeli–Kouvola-reitti Harjulinjan eteläisen osuuden linjausvaihtoehdoksi
472 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusVetoomus Kouvolan ortodoksisen kirkon ikonostaasin säilyttämiseksi
177 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusKannanotto Ampialan luonnon puolesta – datakeskus- ja energiateollisuushankkeen valmistelu uudelleen arvioitava Keuruulla
3 430 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusEI siirretä Ounaskosken leirintäaluetta - se on osa meitä, ei kaavamuutokselle!
EI siirretä Ounaskosken leirintäaluetta - se on osa meitä, ei kaavamuutokselle!
1 261 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusItäinen koulu Peitsariin - lasten turvallisuus ja lähialueen tarpeet edellä
1 193 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusKansalaisadressi Hamina-Virolahti Museotien (tien 3513) kunnon puolesta.
1 967 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusVaadimme, että Suomen pohjavedet sekä vesistöt suojellaan pysyvästi
Vaadimme, että Suomen pohjavedet sekä vesistöt suojellaan pysyvästi
847 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusEI ampumaurheilukeskusta / ampumarataa Kokkolan Rajajärven alueelle!
EI ampumaurheilukeskusta / ampumarataa Kokkolan Rajajärven alueelle!
1 353 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusAloita oma adressi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu, jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin tekijä ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan varhaisiän taidekasvatus ja turvataan muskareiden tulevaisuus
11 070 allekirjoitusta
10 195 allekirjoitusta / 7 päivää
30.10.2026
Evijärven ikäihmisten palvelut turvattava – Pihlajapirttiä, Päkintupaa ja Kaislahovia ei saa lakkauttaa!
536 allekirjoitusta
536 allekirjoitusta / 7 päivää
01.11.2026
Säilytetään Pohjoisseudun koulu
411 allekirjoitusta
411 allekirjoitusta / 7 päivää
05.11.2026
Sonkajärven terveysaseman säilyttäminen kokoaikaisena
370 allekirjoitusta
370 allekirjoitusta / 7 päivää
02.11.2026
Ratkaistaan Hyvinkään / Viertolan koirauhka viranomaistoimin
345 allekirjoitusta
345 allekirjoitusta / 7 päivää
31.10.2026
Naapuruustalo Matinkylän toiminta on turvattava!
341 allekirjoitusta
341 allekirjoitusta / 7 päivää
02.11.2026
Vetoomus Turun kristillisen koulun perustamisen puolesta
1 387 allekirjoitusta
337 allekirjoitusta / 7 päivää
20.10.2026
Suojellaan Kukkarojärven metsä hakkuilta!
313 allekirjoitusta
313 allekirjoitusta / 7 päivää
03.11.2026
Pelastetaan Laajasalon arvokas kalliometsä!
296 allekirjoitusta
296 allekirjoitusta / 7 päivää
01.11.2026
Kannanotto Ampialan luonnon puolesta – datakeskus- ja energiateollisuushankkeen valmistelu uudelleen arvioitava Keuruulla
3 430 allekirjoitusta
231 allekirjoitusta / 7 päivää
17.10.2026
Vetoomus Tekova Areenan ja Tuusulan Urheilukeskuksen valaistuksen lisäämiseksi
207 allekirjoitusta
207 allekirjoitusta / 7 päivää
04.11.2026
Varmistetaan ikäihmisille hoito lähellä kotia Riistavedellä
193 allekirjoitusta
193 allekirjoitusta / 7 päivää
01.11.2026
Säilytetään Tuomalan kyläkoulu – lasten, kylän ja tulevaisuuden puolesta!
583 allekirjoitusta
181 allekirjoitusta / 7 päivää
26.10.2026
Ei sähkönsiirtolinja Harjulinjaa Kangasniemelle
315 allekirjoitusta
108 allekirjoitusta / 7 päivää
24.10.2026
SÄILYTETÄÄN VEHREÄ AMURI TAMPEREELLA
1 197 allekirjoitusta
99 allekirjoitusta / 7 päivää
25.09.2026
EI HARJULINJAA, Joutsa
299 allekirjoitusta
92 allekirjoitusta / 7 päivää
04.10.2026
Panelian datakeskushankkeen keskeyttäminen
597 allekirjoitusta
88 allekirjoitusta / 7 päivää
08.10.2026
VETOOMUS: Jyväskylä–Mikkeli–Kouvola-reitti Harjulinjan eteläisen osuuden linjausvaihtoehdoksi
472 allekirjoitusta
68 allekirjoitusta / 7 päivää
01.10.2026
Pelastetaan Paremmin yhdessä ry:n Jyväskylän toiminta
61 allekirjoitusta
61 allekirjoitusta / 7 päivää
06.11.2026
Puusto säilytettävä Alvan Kortepohjan lämpökeskusta purkaessa
59 allekirjoitusta
59 allekirjoitusta / 7 päivää
01.11.2026
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.
Sinikka Seilola