Bussilinjaa 231 ei saa lakkauttaa!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: Linja 22
Linja 22:n siirto voisi menetellä Pohj. Lintuvaarantien präosan asukkaille, mutta Pohj. Lintuvaarantien poikkikaduilta ei ole kunnon kävely-yhteyttä Lintulaaksontielle. Pitänee hankkia lumikengät ja kesäksi eräsaappaat.
Katsokaa lintuvaaralaiset myös peiliin ja määrätkää siellä näkyvä "heppu" käyttämään bussia oman auton käytön sijaan.
Re:
Pohjois-Lintuvaaran katusuunnitelmat ovat parhaillaan teknisen keskuksen työlistalla. Piakkoin tulossa asukasilta suunnitelman tiimoilta. Silloin on vaikuttamisen paikka.
Linja 231 ei ole korvattavissa lisävuoroilla linjaan 510! Niiden reitti on vain murto-osaltaan sama.
Miksi Lintuvaaran yhteyksiä heikennetään ja siirretään tai lakkautetaan useita linjoja pois Lintuvaarasta?
Bussilinjaa 231 ei saa lakkauttaa!
Jos 231 lakkautetaan ja 22 siirretään uudelle reitille ei pohjoisen Lintuvaaran asukkaat enää pääse millään edes Leppävaaraan junalle. Rämpimällä metsäkaistaleen läpi uudelle päättärille? Ei ole päättäjät ilmeisesti katsoneet karttaa. Jos joskus harvoin erehtyy illalla Helsinkiin vaikkapa teatteriin tai ravintolaan, ei tunnin vuorovälein kulkeva juna houkuta, jos jatkoyhteys kotiin puuttuu. 231 yöllä ainoa turvallinen tapa päästä kotiin ilman taksikyytiä.
Haloo Helsinki!
Miten tulevaisuudessa onnistuu joustava liiikkuminen julkisilla Hämevaarasta Helsingin suuntaan? Hämevaara jakautuu entistä selvemmin kahteen osaan julkisten kulkuneuvojen käytettävyyden suhteen. Lähellä vihdin-ja rajatorpantietä asuvia eivät Espoon aikeet lakkauttaa Hämevaarasta kulkevia bussilinjoja kiinnosta. Huoli huononevista bussilinjoista pitäisi olla yhteinen, alueelle muuttoa pohtiville on merkitystä, sillä miten toimivat bussiyhteydet alueella on. Toimivilla julkisilla liikenneyhteyksillä on merkitystä alueen arvostuksen, ja asuntojen/kiinteistöjen hintakehityksen kannalta, edellämainittu kiinnostaa varmasti kaikkia alueella asuvia. Hämevaaraan on nyt muodustumassa "motti", julkisilla liikennevälineillä kulkemisen suhteen. Tänne on rakennettu kaksi liikenneympyrää, pitkälti bussien liikennöimisen helpottamiseksi. Hämevaaran toimivista bussiyhteyksistä hyötyvät myös Pähkinärinteen uudisrakennus alueelle muuttavat esim.231 myöhäis/yöliikenne. Asuntoja varmasti markkinoidaan toimivilla "yhteyksillä" Espoon/Helsingin suuntaan.
231 on ainoa toimiva yhteys Lintuvaarasta Taliin
231 on tosi tarpeellinen
Pitäähän Lintuvaaraankin bussiyhteys olla
231:n lakkauttaminen on käsittämätöntä, koska hitaudestaan huolimatta se on ainoa käyttökelpoinen suora yhteys paitsi Helsingin keskustaan, myös Helsingin länsiosiin! 22:n siirtäminen Helmipöllönmäelle on ihan pöllöä. Sen mukana viedään sitten se viimeinenkin toimiva bussiyhteys Leppävaaraan ja asemalle. Eihän täältä ole Helmipöllönmäelle edes polkua, saati turvallista, valaistua kulkutietä.
| This discussion has been closed. |