Helsingin nuorisolautakunnalle:Pakilan nuorisotaloa ei saa sulkea

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

30.04.2015 15:57



Vieras

#2

04.05.2015 06:59

Maunula ja muutkin lähiöt ovat saaneet Helsingiltä kulttuuri- ym. harrasterahoja erittäin vähän.

Kantakaupunki ja muut ns. paremmat alueet ovat kahmineet yhteisiä verorahoja suuret summat.

On väärin, että nuorilta otetaan ja varsinkin lähiöistä.

Helsingin omat verorahat tasaisemmin jakoon kaikkien yhteiseksi hyväksi.

Vieras

#3

04.05.2015 07:34

Olin Pakilan nuorisotalon johtajana, kun se perustettiin 1994. Jo silloin oli käyty keskustelua, että Pakila-Paloheinä -alueella ei olisi ollut tarvetta nuorisotilalle. Muutimme Paloheinän ala-asteelta Pakilan työväentaloon lisääntyneen käyttäjämäärän vuoksi. Älkää nyt hyvät ihmiset tehkö sitä virhettä, että suljette Stadin yhden parhaista nuorisotaloista! Pakilan nuoritalolla, nutalla tai kerzillä on aina ollut aivan oma tunnelmansa. Se on uniikki, nuorten olohuone-tunnelma, ja sitä on suojeltava!

Vieras

#4

04.05.2015 13:07

Lasten ja nuorten puolesta
Arja

#5

04.05.2015 13:44

Pakilan nuorisotaloa tarvitaan, valmistuvaan Maunula-taloon eivät Pakilan ja Paloheinän nuoret mahdu. Miksi ihmeessä halutaan lopettaa toimiva ja vuokraltaan edullinen nuorisotalo?!

Apua

#6 Rahaa!

04.05.2015 14:47

Ehkä talon omistaja ja NK voisivat hakea yhdessä lähiörahaa ja fiksata taloa kuntoon? Sata tonnia vaan remppaan!


Vieras

#7

04.05.2015 15:13

Taasko tämä rumba :(


Vieras

#8

04.05.2015 16:00

Todellakaan ei saa Pakilan nuokkaria lopettaa!

Vieras

#9

04.05.2015 17:15

Nutalla on hyvää toimintaa nuorison hyväksi. Aktiivista toimintaa, jota nuoriso kaipaa.

Vieras

#10

04.05.2015 21:14

HYvä asia ja Yrjö Hakanen vielä parempi.Best

Vieras

#11

05.05.2015 07:17

Koska säästetään väärästä paikasta.
Veronmaksaja

#12 Säätiön remontoitava talo kuntoon!

05.05.2015 10:52

Talo on vanha ja todella huonossa kunnossa, sekä sisätä että ulkoa. Pihakin aivan järkyttävä. On se kumma, että säätiö ei saa taloa remontoitua. Mihin kaikki vuokrarahat mm. Nuorisoasiainkeskuksen maksamat menevät?  Nuorisolle ja lapsikerhoille uudet korvaavat tilat joko koululta tai uudesta valmistvasta Maunulan monitoimitalosta! 

 


Vieras

#13

05.05.2015 17:11

Omat lapset kasvavat kohta sen ikäisiksi, että alkavat 'hengaamaan kartsalla'. Olisi kiva tietää, että tulevaisuudessa olisi edes joku paikka, missä lapset voisivat turvallisesti viettää aikaansa kavereiden kanssa.

Vieras

#14

06.05.2015 04:03

Lasten ja nuorten palvelut vaarassa Pakilassa, mikäli Pakilan nuorisotalon toiminta lakkaa.

Vieras

#15 Re: Säätiön remontoitava talo kuntoon!

06.05.2015 10:25

#12: Veronmaksaja - Säätiön remontoitava talo kuntoon!  

 Huonossa kunnossa sisältä? et ole tainnut talossa käydä?


Vieras

#16

06.05.2015 16:51

Pakilan nuorisotalo on tärkeä alueen teini-ikäisille, ja se tekee hyvää yhteistyötä Pakilan yläasteen kanssa.

Vieras

#17

06.05.2015 18:23

Kaksi nuoristamme on käyttänyt vuosien varrella aktiivisesti nuorisotaloa. Nyt 18-vuotias poikamme totesi juuri äsken, että nuorille nuta on aivan ehdoton paikka kadulla hengailun vastakohtana. Mikko kehui myös kovasti mukavia työntekijöitä, joiden ohjauksessa oli turvallista puuhata kaikenlaista ja viettää aikaa yhdessä. Poika totesi, että lakkauttaminen olisi "tosi paha juttu alueen nuorille". Myös nuorempi tyttäremme on ollut mukana nutalla järjestetyissä tapahtumissa.

Vieras

#18

07.05.2015 06:24

Tulevaisuutemme on nuorison käsissä! Ajatelkaa sitä, kansan palvelijat!
Tiina Hakonen

#19 Paikka nuorille

07.05.2015 08:01

Tätä tilaa ollaan sulkemassa, kun saman aikaisesti päivitellään, että nuoret viettävät aikaansa entistä enemmän netissä ja omissa koloissansa. Miksi sulkea paikka, joka kannustaa nuoria kohtaamaan toisiaan kasvokkain.


Vieras

#20

07.05.2015 15:17

Pakila on helsingin laajin lähiöalue, jossa on paljon lapsia ja nuoria. Nuorilla pitää olla turvallinen paikka mihin mennä. Nuorten oloja ei saa heikentää, kun samaa aikaan kirjoitetaan ja puhutaan erilaisista nuorten ongelmista. Nuoret ovat tulevaisuus. Kukaan ei lähde pakilan ja paloheinän alueelta Viikin nutalle saatikka maunulaan. Toiselta puolelta pakilaa tai paloheinästä on pitkä matka sateella ja talvella matkustaa nutille. Monille se edellyttää bussikorttien ostoa.. Pakilan nuta on ainutlaatuinen paikka.
christa

#21

07.05.2015 16:51

Koulussa juuri kerrottiin että Paloheinän-Pakilan alueella on 1000 ala-asteikäistä lasta. Nutalle todella on tarve ja mikään Oulunkylä tai maunula ei ole vaihtoehto vaikka olisi kuinka hienot uudet tilat niin ne vain on liian kaukana. 


Vieras

#22

07.05.2015 17:24

Asun Pakilassa ja omat lapseni ovat viihtyneet aikanaan hyvin nuorisotalolla.

Vieras

#23

08.05.2015 06:08

Juuri nuoret ovat yhteiskunnan tulevaisuus. Olen itsekin ollut töissä nuorisotalolla, tiedät miten tärkeä se on alueella.

Vieras

#24

08.05.2015 08:46

Koen, että päättäjät ovat pettäneet Pakilan lapset ja nuoret. Lakkautukselle ei ole pitäviä perusteita, se olisi lyhytnäköinen päätös, joka aiheuttaisi enemmän huonoa kuin hyvää. Ihana, kodikas talo on lasten ja nuorten kokoontumis- ja harrastamispaikka, jolle ei korvaajaa omalta alueelta löydy. Miksi Pakilan lapset ja nuoret eivät ole ansainneet omaa tilaa? Joka kaiken kukkuraksi tulee edullisemmaksi kuin monen muun alueen tila? On asioita joiden arvoa ei voi mitata rahalla ja tämä alueen sydän on yksi sellainen.

Vieras

#25

08.05.2015 14:27

Koska pakilan nuorisotalo on tärkeä paikka nuprille ja nutan työntekijöille voi puhua asioista