Perniön lukion puolesta!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Perniön lukion puolesta!.
Vieras |
#2619.05.2015 06:21Kun kuntia yhdistetään pienet paikkakunnat kärsivät vaikka luvataan pitää peruspalvelut ! Kummipoika ja hänen veljensä asuu paikkakunnalla ! |
Hilkka Karimo |
#2719.05.2015 07:27Salon eteläiset alueet ovat tuottaneet hyvin menestyviä kansalaisia ja veronmaksajia vuosikymmenet. Perniön lukion merkitystä ei asiassa voi väheksyä. Perniön lukion säilyttäminen on siksi tärkeää, että Kemiönsaarelta, Särkisalosta ja Tammisaaren suunnalta tuleville oppilaille olisi kohtuullinen koulumatka. Heillä on Perniöön jopa 20-30 km ja Salo olisi niin kaukana, että sinne pitäisi muuttaa. Lukiolaiset ovat vielä niin nuoria, että heidän pitäisi saada asua kotona vanhempien valvovan silmän alla ja ruokahuollon lähellä. Lukion käyminen käy työstä. Siinäkään ei ole järkeä, että kotona asuvan lukiolaisen koulumatka kestäisi aamuin illoin useita tunteja, jopa 20-30 tuntia viikossa, eiväthän aikuisetkaan halua kulkea aivan päättömiä työmatkoja. Kaikki eivät nimittäin asu pääväylien varrella, vaan matkaa tulee myös bussipysäkille. Sen sijaan salolaisia voisi siirtyä käymään Perniössä lukiota. Puolen tunnin yhdensuuntainen koulumatka suoraa tietä Salosta Perniöön on aivan eri asia kuin 50 km saaristosta Saloon. Perniön lukio on Salon parhaiten menestyvä lukio, miksi juuri se pitäisi lopettaa? Lukiota tulisi ennemminkin kehittää. Sen vetovoimaa olisi mahdollista lisätä käyttämällä hyväksi Salon eteläisten alueiden osaamista. Matkailu, merellinen luonto, linnusto, maaseutuyrittäminen. Kun entisenä särkisalolaisena vierailen Salon keskustelupalstoilla minun on vaikea tunnistaa keskustelusta niitä asioita joista alueen tunnen: Särkisalon, Teijon ja Mathildedalin kukoistavia rannikkokyliä ja Perniön upeita viljelysaukeita. Salon pitää profiloitua uudestaan, ja sen eteen yritetään tehdä kovasti töitä. Annetaan yhdestä osasta vastuu Perniöön, ja pidetään siellä lukio. Olen huomannut vuosien varrella että jos opinahjo on vaikeasti saavutettavissa, tehdään helpommin väistöliikkeitä. Kun lukiota ei ole ollut lähellä, lapset on laitettu esim. maatalouskouluihin. Jos nyt Perniön lukio lopetetaan, vanhempien on varmasti erittäin vaikea motivoida nuorta muuttamaan Saloon. Salossa ollaan tekemässä kauaskantoista päätöstä, jonka seurauksena varmasti moni nuori syrjäytyy. Haluavatko nykyiset kuntapäättäjät ottaa vastuun tästä asiasta, kun on olemassa toinen parempi ratkaisu! |
Vieras |
#2819.05.2015 08:41Nuorten pitää saada kasvatusta lähellä kotiaan: Perniön lukion tulokset ovat kannustavia säästämään koulu tulevaisuuteenkin. |
Marjo Kuitunen Vieras |
#2919.05.2015 10:04Liian pitkä ja vaaraallinen koulumatka. Kantatiellä 52 ei ole pientareita eikä ohituskaistoja ja mopoautot vaarantavat kaikkien tiellä liikkuvien turvallisuuden. Nuorilla on oltava oikeus opiskellla turvallisen koulumatkan päässä kotoa. |
Vieras |
#3019.05.2015 16:17Teijolaisena ja Helsinkiläisenä näen elävän Perniön osana rikasta koulutuskenttää. Pieni lukio voi olla monelle aidompi ja parempi oppimisympäristö. Koulu nuorta varten, ei nuori järjestelmän osaksi |
Vieras |
#3119.05.2015 19:59Yksi kyläkoulu saatiin pelastettua tällaisen adressin avulla Viitasaarella; toivottavasti myös Perniön lukio! |
Vieras |
#3219.05.2015 20:23Ylioppilas v 1968 Perniön Yhteiskoulusta |
Lautturi |
#33 Kiinni vaan19.05.2015 20:34Koko pska. Perniössä on Suomen parhaat kebapit ja osuuskaupalla oma liikenneympyrä. |
Syrjäkylän Elli |
#3420.05.2015 08:03Tämä tarkoittaa yhtä naulaa lisää arkkuun. Entisestään karsitaan ja ihmiset siirtyvät esim. Kemiöstä Paimioon. Tenholasta Tammisaareen. Nuoret tuovat rahaa kuntaa, esim vanhempien hakiessa koulusta käydään samalla paikallisissa kaupoissa. Tämä pienikin rahavirta jää pois. Nuoret ei käy Perniön kaupoissa jne. Ei ajatella kokonaisuutta. Uusia työpaikkoja ei synny. Jottai tarttis tehrä? Karmivaa on tämä nykymeno! |
Vieras |
#3520.05.2015 13:19Kävin Perniön lukion ja se oli hyvätasoinen lukio ja ammattitaitoiset opettajat! |
Vieras |
#3620.05.2015 15:22Liian paljon hyviä kouluja lakkautetaan. Niitä menee kumoon jo liikaa homevaurioiden takia. Ei tätä koulua, please !!! t cia |
Vieras |
#3720.05.2015 16:06Mielummin vien lapseni Perniöön kouluun kuin 30 km päähän Saloon. Ulkopaikkakuntalaisena, kaksi vuotta sitten Perniöön muutettuamme, voin sanoa, että tänne ei kukaan muuta jos täällä ei ole mitään palveluita. Tämä kylä kuolee kyllä pois, jos palvelut lähtee. Tällä menolla Salo ei säästä, vaan menettää viimeisetkin veronmaksajat. |
Vieras |
#38 Re:20.05.2015 16:44Tässähän on käymässä niin että Salo menettää rahaa jos lukio lakkautetaan. |
Vieras |
#3921.05.2015 12:46Vanha kunnon lukio, perinteikäs, uudistuva. Perniön lukion käyneenä olen ylpeä omasta koulustamme! |
Vieras |
#4021.05.2015 13:14Allekirjoitin adressin sentakia että lukio on tykätty sekä koululaisten/opettajien kuin myös vanhempien keskuudessa ja minusta pitää antaa koululaisille työrauhaa, näin he saavat elämälle tarkoituksensa, kehittyvät, uteliaisuutta uusien asioiden opetteluun joka kuuluu elämään. |
Vieras |
#4121.05.2015 15:03Koska on hävytöntä että kemiöläiset nuoret joutuisi lähtemään vielä pitempi matka voidakseen käydä lukiota!! |
![]() Anonyymi |
#4221.05.2015 17:19Olen kotoisin Perniöstä, pääsin ylioppilaaksi Perniön lukiosta vuonna 1963. Olin silloin ja olen edelleen ylpeä lukiostani! On äärimmäisen tärkeää säilyttää pieni, menestyvä ja turvallinen kotipaikkakunnan lukio, jossa nuoret viihtyvät ja saavat parhaan mahdollisen opetuksen omassa lähiympäristössään. On uskomatonta, että Salon kaupunki aikoo sen lopettaa! Taistellaan lukion säilyttämisen puolesta! |
![]() Anonyymi |
#4321.05.2015 18:15My wife comes from Perniö; I like the place very much and want it to stay alive! That means: the kids have to have a chance to get a good education close to home. Do the politicians really want everybody to move to Salo and leave the surroundings empty? |
![]() Anonyymi |
#4421.05.2015 18:27Äidin puoleinen sukuni on kotoisin Perniöstä. Se on minulle rakas ja tuttu paikka. Toivon, ettei se kuihdu pois, jos nyt monen muun palvelun jo siirryttyä pois sen hyvä lukiokin lopetetaan. Se on todella lyhytnäköistä politiikkaa! . |
Vieras |
#4523.05.2015 17:10Itse olen Perniön lukion käynyt. Pieni koulu on oppilasystävällinen ja siitä huolehditaan monin tavoin paremmin. Halvempi versio. |
Vieras |
#4625.05.2015 18:26Olen Perniöstä kotoisin ja sukulaisia on siellä paljon. Olen huolissani jos hyvä lukio kotipaikkakunnallani lopetetaan. |
Vieras |
#4726.05.2015 05:20Perniöön lukio on hyvinmenestynyt,sijoittuu maan maan parhaiden joukkoon.Pätevät opettajat ja innostuneet oppilaat luovat yhdessä osaavia huomisen rakentajia.Menesystä ja hyvää kesää!! |
Vieras |
#4826.05.2015 21:08Sain itse Perniön Lukiosta hyvät eväät maailmalle. Toivon että Lukio saa jatkaa vielä monta vuotta! |
Vieras |
#4927.05.2015 08:53Perniön lukio on maan parhaita ja palvelee myös Kemiön ja muidenkin lähialueiden oppilaita, joilla muuten olisi tolkuttoman pitkä koulumatka. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1410 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
818 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
564 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
400 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21242 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
984 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
174 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
161 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11141 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025