Varhaiskasvatuksen tulevaisuus: EI kasvaville ryhmille!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Varhaiskasvatuksen tulevaisuus: EI kasvaville ryhmille!.
Vieras |
#140110.06.2015 12:19Lasten päivähoitoa on rapautettu suunnitelmallisesti jo 90- luvulta lähtien. Kun omat lapset olivat päivähoidossa vielä viitisen vuotta sitten, olivat päiväkotien hoitajat jo silloin jaksamisensa äärirajoilla. Noina aikoina tuli myös joku sääntöuudistus jonka mukaan käyttöneliöiksi päiväkodin tiloissa laskettiin mukaan myös mm. portaat ja hoitajien sosiaalitilat. Tämä johti siihen, että pieneen päiväkotiin oli pakko ahtaa aina vain enemmän ja enemmän lapsia ja esim. yksi ryhmä työskenteli entisessä jumppasalissa. Jumppasali ei sitten ollut siis enää siinä käytössä mitä varten se oli suunniteltu, vaan lapset joutuivat menemään lähikouluun jumppaan jos pääsivät. Yhdellä ryhmällä ei ollut nukkumatilaa joten päikkärit vedettiin patjoilla ruokailutilassa. Käytännössä lapsille yritettiin keksiä epätoivoisesti tilaa leikkimiseen, hoitajien sosiaalitiloista ja päiväkodin johtajan huoneesta tuli leikkitila. Sydäntä kylmäsi jo silloin ainakin Helsingin päiväkotien lasten tilanne. En tiedä millainen tilanne muualla maassa. Ei ole kyllä mitään järjen hiventäkään kasvattaa ryhmäkokoja suhteessa hoitajien määrään! Ei niillä hoitajjilla ollut silloinkaan aikaa edes pitää lasta sylissä! |
Vieras |
#140210.06.2015 12:58Kaikilla lapsilla oltava oikeus kokopäiväiseen päiväkotipaikkaan. 90-luvun säästöistä kärsineet eniten lapsiperheet. |
Vieras |
#140410.06.2015 14:17Varhaiskasvatuksen asiantuntijana näen ryhmäkoon kasvattamissuunnitelmat pöyristyttävinä. |
Vieras |
#140510.06.2015 14:24Miksi aina saavat lapset,nuoret,opiskelijat tai vanhukset kärsiä? Ei näin Suomi! Kiitos adressin laatijat,että puolustatte heitä!:) |
Vieras |
#140610.06.2015 15:12Tunnen jo nyt uupuneita päiväkodin tai leikkipuiston työntekijöitä |
Vieras |
#140710.06.2015 15:34Lapsiryhmät ovat jo nyt liian isoja yksilöllisen oppimisen ja kehittymisen kannalta. Pelkästään meteli yli 20 lapsen ryhmässä kohoaa usein niin suureksi, että sekä lapset että aikuiset stressaantuvat. Jos lapsi tekee jo päiväkodissa stressaavia ylipitkiä päiviä liian isossa ryhmässä, yleensä 8-10 tuntia vanhempien työpäivien vuoksi, miten voidaan odottaa, että hänestä kasvaa rauhallinen ja keskittyvä koululainen ja myöhemmin työntekijä? Kuka ottaa vastuun siitä, että isot ryhmät ruokkivat häiriökäyttäytymistä ja oppimisvaikeuksia? |
Vieras |
#140810.06.2015 16:51Lapsilla on oikeus hyvään ja lasta huomioonottavaan päivähoitoon. Poistetaan mielummin vaikka lapsilisä yli 70 000€ vuodessa ansaitsevilta. |
Vieras |
#140910.06.2015 16:54Päiväkotien lapsiryhmät ovat jo nyt liian isoja, lapset stressaantuvat ja hoitajat sairastelevat kun eivät jaksa. Erityislapsia integroidaan tavallisiin ryhmiin jolloin hoitamisesta ja kasvattamisesta tulee entistä vaativampaa. Yhä enemmän hoitajiin kohdistuu myös paineita, vaatimuksia ja jopa syytöksiä vanhempien taholta. Herrat ministerit ovat hyviä ja tulevat itse hoitamaan päiväksi 24 lapsen ryhmää. |
Vieras |
#141010.06.2015 17:08Lasten kehittyminen on tulevaisuuden vastuunottoa. |
Vieras |
#141110.06.2015 17:16lapsissa on tulevaisuus ja niihin tulee sijoittaa eikä leikata. TÄNÄPÄIVÄNÄ JO MENNÄÄN ÄÄRIRAJOILLA HENNKILÖKUNNAN JAKSAMISESSA JA LASTEN TURVALLISUUDESSA. |
Vieras |
#141210.06.2015 17:27Vaimoni on päiväkodissa töissä ja häneltä kuulen jatkuvaa avautumista lapsimääristä, lapsine tarpeista ja onglmista. |
Vieras |
#141310.06.2015 17:33Työskentelen itse päiväkodissa. |
Vieras |
#141410.06.2015 17:38Hyvän asian puolesta! |
Vieras |
#141510.06.2015 18:09Jos ryhmiä kasvatetaan sen jälkeen lapsi joka tarvitsi kahden paikan niin ei pärjäisi enää ryhmässä joten pienet ryhmät kunniaan. |
Vieras |
#141610.06.2015 18:10Laadukas koulutus ja kasvatus ovat Suomen öljykentät. |
Vieras |
#141710.06.2015 18:13Päiväkotiryhmät ovat jo nyt ylisuuria...lapset menevät massan mukana, henkilökuntaa vähän. Sijaisia ei oteta, työntekijöiden sairaspoissaoloja paljon! Lapset kärsii ja eivät saa tarvittavaa hoitoa. Lapsille hoito on vain säilytyspaikka ja turvallisuus ei ole taattua kun henkilökunta ei riittävää. Tilanne menee entistä hullumpaan!!!!! |
Vieras |
#141810.06.2015 18:19MAAILMAN TÄRKEINTÄ!!! Olin mielenilmauksessa Tampereella. UPEAA!! |
Vieras |
#141910.06.2015 18:21Minulla on lapsenlapsia päiväkodissa ja sisareni on lastentarhanopettaja. Pelkään sitä miten työssäolevat lt-opet jaksavat . Myös lasten sietokyky joutuu koetukselle jos ryhmien kokoa kasvatetaan. |
Vieras |
#142010.06.2015 18:22Olen itse päiväkodissa työssä ja tiedän millaista tulee olemaan jos lapsiluku lisääntyy. |
helpointa on valittaa |
#1421 täysin naurettavaa pelleilyä, itse vastasyntyneen isänä en todellakaan allekirjoita tätä10.06.2015 18:23eiköhän paras lahja lapsillemme ole se että he eivät joudu elämään samassa tilanteessa kuin lapset kreikassa tällä hetkellä. lähtökohtaisesti lasten kasvattaminen on vanhempien tehtävä. on hienoa jos yhteiskunta pystyy auttamaan siinä. jos se kuitenkin tehdään velkarahalla ja niin ettei siihen oikeasti ole varaa, kyseessä lähinnä vanhempien itsekkyys ja välinpitämättömyys lapsiaan kohtaan. lapsille kun ne velat ja konkurssikypsä suomi jäävät. |
Vieras |
#142210.06.2015 18:24Ryhmä ovat jo nyt liian suuria. Lapsissa on tulevaisuutemme! |
Vieras |
#142310.06.2015 18:32Allekirjoitin, koska en voi käsittää noin lyhytnäköistä toimintaa. Eikö jo nykyisten nuorten pahoinvointi kerro jotain? |
Vieras |
#142410.06.2015 18:39Muutenkin päiväkodit ovat pulassa nyt jo suurten ryhmäkokojen kanssa niin miten helvetissä siellä pärjätään, jos viellä vähennetään henkilökuntaa ja suurennetaan ryhmäkokoja. Tästä kärsii kaikki! Lapset, vanhemmat, hoitajat ja koko suomen tulevaisuus. T. Kahden lapsen isä ja lastenhoitajan mies |
Vieras |
#142510.06.2015 18:41Törkeää yhteiskunnalta jälleen kerran säästää niiltä, jotka eivät pysty itseään puolustamaan! Säästetään johtajien palkoista, niissä on yllin kyllin varaa siihen! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10037 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
39695 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
644 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
483 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
354 Luotu: 14.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
625 Luotu: 06.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20783 Luotu: 20.03.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
63 Luotu: 13.06.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
951 Luotu: 08.03.2024
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
790 Luotu: 02.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
794 Luotu: 21.05.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
172 Luotu: 22.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1683 Luotu: 01.05.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
41 Luotu: 12.06.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
719 Luotu: 13.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
41 Luotu: 09.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2748 Luotu: 08.04.2024
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1134 Luotu: 16.05.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
152 Luotu: 30.05.2025