EI PAKOLAISTEN VASTAANOTTOKESKUSTA SUONSAAREEN MIKKELIIN
Ota yhteyttä adressin tekijään
This comment has been removed by the person who wrote it.
Re: NYT TEHTY PÄÄTÖS VASTOIN HYVÄÄ HALLINTOTAPAA
Suomen sisäministeriön ja kuntien virkamieskunta käy yli-innokkaana Suomen pakolaiskriisissä. Näin myös Mikkelissä. Sen sijaan että valmisteltaisiin oman maan kansalaisten turvallisuus ja eri kansanosien elinolosuhteet tässä nopeasti muuttuvassa ajassa, se on alkanut mm laatia hätälakiohjelmia sellaisten maahantulijoiden aseman varmistamiseksi, joiden todellisia tarkoitusperiä ei pystytä varmistamaan. Kuntalaki määrittelee kuitenkin selvästi, että kunnan perustehtävä on palvella kuntalaisia. Kuntalain henkeen soveltuu huonosti pakkokeinot Ja pakolla uhkaaminen. Lausuntoja ovat olleet antamassa sisäministeriön maahanmuuttovirasto. Kun virkamieskunta kautta Suomen, on näin innokas, tulisi kaikkien kuntapäättäjien olla nyt erityisen valveilla asian tiimoilta. Pakolla, kiireellä ja hätätilalla pelottelu eivät kuulu tämän päivän suomalaiseen hallintojärjestelmään. Mikkelin hallintojohtajan ja erään Suonsaareen tulevan pakolaiskeskuksen valmistelevan työntekijän lausuma Etelä-Savon radiossa antavat luvan ymmärtää, että valmistelu oli hyvissä ajoin tiedossa. Nyt tehty päätös ei ole missään nimessä hyvän hallintotavan mukainen.
PS: Länsi Savo ei ole julkaissut tätä mielidekirjoitusta pyynnöstä huolimatta
REIJO PAUNONEN
Muutaman vuoden päästä paljastuu vasta tämä islamin "troijalaisen" todellinen luonne!
Kyllä nuo tulijat tietää, että Suomessa saa raiskauksesta kaksi kuukautta ehdollista, jos sitäkään.
Ei ole naisen arvo yhtään mikään tässä maassa eikä lähtömaissaankaan. Raiskatut naiset ammutaan kuoliaaksi arabimaissa, koska ovat tuottaneet perheelleen häpeää.
| This discussion has been closed. |
Re:
#17: -
"Jatkossa kökötän vainoharhaisena kotona kun en uskalla lenkille lähteä....", juurikin niin, vainoharhaisena!