Adressit.com

SÄHKÖN SIIRTOHINTAA JA MUITA SIVUKULUJA ON ALENNETTAVA !

Talvi toi taas isot sähkölaskut !

Vieras#1 Mar 22, 2018, 14:17
Etenkin verojen osuudet järkyttävällä tasolla.Asun sähkölämmitteisessä ok talossa ja Elenian permä siirtohinta on kuukausitasolla n 30-40% suurempi kuin käytetty energia hinta!
Vieras#2 Mar 22, 2018, 14:30
Siirtohintojen korotus perustuu aika paljon siihen että nyt kaivetaan kaapeleita paljon maan alle entisten ilmajohtojen sijaan.
Se tietysti lisää varmuutta ettei myrskyjen aikaan kaatuneet puut katko sähköjä tms mutta kun niitä maakaapeleita alettiin kaivaa maahan niin silloin sähköyhtiöiden johtajat suureen ääneen sanoivat ettei niitä turhaan asenneta koska se tulee todella kalliiksi ja kun sähkölinjaa täytyy uusia niin siinä vaiheessa sitten kaivetaan uusi kaapeli maan sisään.
Kuinkas kävikään, nyt niitä kaapeleita vedetään urakalla joka paikkaan eli johtajien lausunnot eivät pitäneet ollenkaan paikkaansa ja tämä työ on kallista ja sähkönkäyttäjä maksaa kaiken
Vieras#3 Mar 22, 2018, 15:02
Sähkö on perushyödyke jonka siirto on oltava valtion hallussa, jotta kuluttajat saavat sähkönsä omakustannushintaan.
Myös sähkön veron vero on poistettava.
Vieras#4 Mar 22, 2018, 15:19
Täysin samaa mieltä! Allekirjoitan! Mauno Leppiniemi
Vieras#5 Mar 22, 2018, 15:27
Samaa mieltä!Leskeksi yhtäkkiä jääneenä kohta 5 vuotta sitten ok-taloon ja vielä nivelrikkovaivaisena,todennäköisesti isot leikkaukset pakosti edessä(niitä lykännyt talon takia) niin tänä talvena Oulussa ollut järjettömän ja pelottavan isot siirtomaksut.pdelottaa,etten jatkossa pysty hoitamaan laskujani,olen lähellä eläkeikää ja keväällä yritin myydä taloa siinä vielä onnistumatta mutta sähköpyörätuet pois ja tähän huomio!
Vieras#6 Mar 22, 2018, 15:28
kyllä, tälläinen helposti säädettävissä oleva asia mutta silti sallitaan ryöstöhinnoittelu. Ei ole päättäjillä puhtaat jauhot pussissa, jos tätä ei kuriin saada.
Kenenkään mielestä asia ei voi olla oikein että noi vuosikymmeniä roikkuvat johdonpätkät olisi 2x kalliimpia kuin itse sähkö. Varsinkin kun ei niin kauan sitten asia oli päinvastainen.
Kyrpiintynyt#7 Mar 22, 2018, 15:30

Viimekuukaudelta Helen Oy:n energia maksoi noin 100€.Haminan energia taas otti siirrosta reilun 200€.Olisi kivaa että nämä jollain tavoin järkevöityisi.Ei ole edullista asua vanhassa rintamamies talossa jota pitää yrittä samalla remontoida energia tehokkaaksi.

Hellu#8 Mar 22, 2018, 16:14

Haittaa haittaa

Tämän korkean sähkön- ja siirtohinnan vuoksi tulee uusia ongelmia, kun ihmiset yrittävät pihistellä sähkön käyttöään. Esim meidän taloyhtiössä erään asunnon omistajien nuukailu sähkölämmityksessä johti siihen, että kylmiin seiniin kertynyt kosteus aiheutti homevaurion.

Toinen seikka, mikä on mielestäni suorastaan laitonta: Siirtomaksuja perittiin monta kymmentä euroa viime kesänä yhtiöltä, vaikka kulutus oli tuolta ajalta puhtaat 0kw. Eli siirtomaksua peritään, vaikkei mitään siirry! Enkä puhu nyt perusmaksuista. 

Vieras#9 Mar 22, 2018, 16:51
Sanaa levitetty omalla FB-sivulla.
eläkeläinen#10 Mar 22, 2018, 20:36

verojen osuushan näissä on ihan käsittämätön askarruttaa myös että onko laillista "kaksinkertainen verotus!!!??? siirtolaskussa on tavallinen vero ja lisäksi arvonlisävero ????

Vieras#11 Mar 23, 2018, 07:02
Kerron vain miten omassa laskussani sähkön KULUTUS on noin 6 euroa, ja LASKU kokonaisuudessaan (=2 laskua) SÄHKÖNSIIRTOINEEN noin 40 euroa! Sähkönsiirtolasku on suurempi kuin se toinen sähkölasku!
Vieras#12 Mar 23, 2018, 09:43
Moi! Oikeaan asiaan olet puuttunut!
Minulla,kuten kaikilla muillakin sähkölaskusta valtaosa on muuta kuin kulutusta!
Olen kilpailuttanut sähköni,mutta se ei vaikuta kuin n.10%:iin sähkölaskusta eli n.90% laskusta on vaan maksettava..eli kulutuksella ei ole mitään väliä.
En tiedä mitä tämmöselle kummalisuudelle voi tehdä..sähköä,kun kuitenkin on joka taloudessa käytettävä..eli eduskunta tai hallituskaan ei näköjään halua puuttua tämmöiseen epäkohtaan,että tyhjästä joutuu maksamaan..
Terv. Sisu Kemiönsaaresta...ps.olen allekirj.tämän aloitteen jo vuosia sitten.
Piit#13 Mar 23, 2018, 11:30

Pöyristyttävää ryöstöä.

Varmaan olen enemmistössä monen muun sähkölämmittäjän kanssa, kun sanon että nämä pitkät pakkasjaksot ovat olleet myrkkyä lompakolle. Caruna on hieronut samaan aikaan käsiään yhteen kun asialle ei kuluttaja voi tehdä oikein mitään. Meidän kuluttajien on tehtävä kaikkemme että tämä kuoliaaksi verottaminen ja siirtomasku saadaan pienemmäksi. Eihän tässä kohta voi uskoa enää mihinkään kun valtio tekee tällaisia, aivan älyttömiä ratkaisuja vaikka heidän pitäisi ajaa meidän kansalaisten yhteisiä etuja.

Toivotaan että asiaan suhtaudutaan vakavasti ja tämä pelleily ja kansalaisten pitäminen laskutusautomaattina saadaan loppumaan!

Loistava aloite ja seuraan mielenkiinnolla mitä saamme yhdessä aikaan!

Vieras#14 Mar 23, 2018, 11:43
olisiko kantaverkkojen korjauksiin syynä valmistautuminen suuriin uusiin ydinreaktoreihin
Jyllinkosken toloppa#15 Mar 24, 2018, 12:06

Direktiivi 2003/54/EY – 20 artikla 1 kohta

Olisiko syytä tehdä kansalaisaloite? Perusteet: Direktiivi 2003/54/EY – 20 artiklan 1 kohdan mukaan ostettaessa pörssisähköä, voidaan käyttää myös kolmatta osapuolta sähkön toimittajana kuin verkonhaltijana olevaa Carunaa tai Eleniaa. Kolmannen osapuolen pääsy verkkoon purkaa monopolin ja luo kilpailua sähkönsiirtoon.

Luin keväällä 2017 hallituksen esitystä joka koski kaasun-ja sähkönsiirron lakimuutosta ja jossa ehdotetaan verollista sähkönsiirron vuosittaista maksimikorotusta 15 prosenttia. Tämähän tarkoittaa sitä, että sähkön siirtohinta on viiden vuoden kuluttua kaksinkertaistunut ja kymmenen vuoden kuluttua nelinkertaistunut. Koko 15 prosentista on unohtunut pilkku välistä (1,5) varsinkin kun ajatellaan sitä, että itse tuotteen eli sähkön hinta on koko ajan ollut laskusuunnassa. Karunan karut tavat jo tuntien, tämä verkonhaltija tulee varmasti aina tekemään tuon maksimaalisen korotuksen vuosittain.

Lisäksi esityksen sivulla 148 ihmetystä aiheuttaa tälläinen kohta, "Asiakasryhmä- kohtaisessa tarkastelussa asiakasryhmään kuuluvien yksittäisten asiakkaiden prosentuaaliset korotukset voisivat ylittää 15 prosenttia ilman, että korotus katsottaisiin tällaisten asiakkaiden osalta säännöksen vastaiseksi menettelyksi.

Olosuhteita tai perusteita, jotka saattavat johtaa siihen, että korotus ylittää yksittäisten asiakkaiden osalta säännöksessä asetetun rajan, voisivat olla esimerkiksi asiakkaan poikkeuksellisen alhainen tai korkea sähkönkulutus asiakasryhmän määritelmään liittyvään keskimääräiseen sähkönkulutukseen verrattuna sekä asiakkaan kulutusprofiiliin huonosti soveltuva sähkönsiirto- tai sähkönjakelutuote tai sulakekoko."

Tämähän on naurettavaa varsinkin kun kannustetaan säästämään energiaa ja hankkimaan sähkön kulutusta pienentäviä laitteita tai esim. aurinkopaneeleita, jolla ensisijaisesti voidaan korvata osittain ulkopuolelta ostettava energia. Ennen "sulakekoko", "sulakemaksu" käsitti kokonaan sähkönsiirron maksun ja sillä verkkoa uusittiin, korjattiin ja huollettiin. Siirryttäessä kilpailutettavaan sähkön hintaan, jostain tyhjästä nyhjäistiin sähkölle vielä " siirtomaksu" ylimääräiseksi kiusaksi.

Toinen kohta sivulta 21 joka pisti silmään, tarkoittaa mielestäni sitä että "amerikkalaisten" monopoli on murrettavissa sähkön jakeluverkossa. Nykyisin EU:n lait menevät kansallisten lakien ylitse:

"Yhteisön tuomioistuimen tuomio C-439/06 Yhteisön tuomioistuin on antanut vuonna 2008 ratkaisun asiassa C-439/06, jossa tuomioistuin tulkitsi toisen sähkömarkkinadirektiivin säännöksiä kolmannen osapuolen verkkoon pääsyn edellytyksistä. Tässä niin sanotussa Citiworks-tapauksessa sähkön toimittaja halusi toimittaa sähköä asiakkaalle, joka sijaitsi lentokenttäalueella.

Saksan liittotasavallan lainsäädännön mukaan yksityisillä, pienillä jakeluverkoilla oli kuitenkin mahdollisuus hakea poikkeusta verkkoon pääsyn järjestämisestä. Alueella oli yksityinen, lentoaseman omistama ja operoima jakeluverkko, jolle oli myönnetty kyseinen poikkeus.

Yhteisön tuomioistuimen ratkaisun mukaan kaikki verkot, riippumatta verkon koosta ja asiakastyypeistä, joilla siirretään sähköä asiakkaille ja jotka eivät ole siirtojännite- tai suurjänniteverkkoja, kuuluvat direktiivin 2003/54/EY – 20 artiklan 1 kohdan säännöksen soveltamisalaan ja ovat siten direktiivissä tarkoitettua sähkönjakeluverkkoa.

Yhteisön tuomioistuimen mukaan Citiworks tapauksessa myyjällä tulee siis olla oikeus toimittaa sähköä lentokenttäverkossa olevalle asiakkaalle. Direktiivi 2003/54/EY – 20 artiklan 1 kohtaa on yhteisön tuomioistuimen mukaan tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jolla tietyt energiantoimitusverkkojen haltijat vapautetaan velvollisuudesta myöntää kolmansille osapuolille vapaa pääsy mainittuihin verkkoihin sillä perusteella, että nämä verkot sijaitsevat yhteenkuuluvalla yritysalueella ja palvelevat pääasiallisesti energian siirtämistä yrityksen sisällä ja siihen sidoksissa oleviin yrityksiin."

www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2017/20170050.pdf

Koska Direktiivi 2003/54/EY - 20 artikla 1 kohta menee yli kansallisen lain. Esimerkiksi jos ostan Seinäjoen energialta sähköä, niin voin käyttää sähkön siirrossa myös kolmatta osapuolta eli Seinäjoen energiaa Carunan hallitsemassa sähkönjakeluverkossa.

Direktiivi 2003/54/EY – 20 artiklan 1 kohdan mukaan ostaessani pörssisähköä, voin käyttää myös kolmatta osapuolta sähkön toimittajana kuin verkon haltijana olevaa Carunaa.

Jyllinkosken toloppa#16 Mar 24, 2018, 12:30

Re: Direktiivi 2003/54/EY – 20 artikla 1 kohta

#15: Jyllinkosken toloppa - Direktiivi 2003/54/EY – 20 artikla 1 kohta  

Sähkön sisämarkkinat – Direktiivi 2003/54/EY – 20 artiklan 1 kohta – Kolmansien osapuolten vapaa pääsy sähkönsiirto- ja jakeluverkkoihin

https://curia.europa.eu/jcms/jcms/j_6/fi/

Hae asian numerolla:

C-439/06

Vieras#17 Mar 26, 2018, 03:20
Olen asiasta aivan samaa mieltä ja kuulun juuri tuohon suorasähköä käyttäviin ok asuviin, joilla juurikin sähkön sivukulujen suuruuden vuoksi vaikeuksia selvitä sähkölaskuista näinä kylminä talvikuukausina.
Kornia tässä on myös, ettei sähköä tuottavia paneeleita tueta, jolloin paneelien hankintamenot ovat vielä normi ok taloonkin n.20.000€. Noilla paneelimäärillä laskennalliaesti oltaisiin kuulemma läpi kauden sähkön tuoton/kulutuksen suhteen omavaraisia.
Sähkötalossa asuva
Vieras#18 May 29, 2018, 15:25
Tästä sähkön siirtohinnasta haluan kommentoida vielä sitä että kun maakaapeleita alettiin kaivamaan maahan eli korvaamaan ilmassa roikkuvat johdot niin silloin suureen ääneen puhuttiin että niitä kaivetaan maahan vain silloin kun ilmajohdot vanhenevat ja niitä muutenkin jouduttaisiin uusimaan.
Eipä asiat mennyt näin vaan nyt uusitaan täysin hyväkuntoisia sähköverkkoja jotka täytyy saada maan alle.
Tästähän tulee lisäkustannuksia aivan tolkuton määrä ja kaikkihan sen tietävät kuka senkin maksaa.
Sähkön jakeluvarmuus tietysti paranee kun ei enää myrskyt katko sähköjä mutta kalliin hinnan me siitä maksamme
,Marika#19 May 29, 2018, 17:20

Meilläkin oli viimeisin lasku 375 euroa. Se tulee joka toinen kuukausi. Nyt ei ole ollut lämpöpatterit päällä, niin saa nähdä, mitä se seuraava lasku on. 

Please comment on this petition

Please do not write personal information such as an address, phone number or email address in your comment. Do not write your own name or the name of any other person either.