Adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta

tukeniräsäselle

#3601 Re:

18.06.2014 04:47

#1: -

No juu samaa, kuin Räsänen ehdotti joku muu henkilö eli yliopiston professori ja se sai paljon myönteistä julkisuutta. Koko Räsäs asiasta ei edes mainittu siinä yhteydessä ja sitten joku on kehdannut perustaa tälläisen pelle adressin, jota jotkun tietämättömät tukee. Kyllä tämä Räsäsen ehdotus aukioloajoista olisi ihan hyvä. Ne ravintolat voisi ihan hyvin aukaista ovensa aiemmin, jotta nukkumaanmenoajat aikaistuisi ja ei ihmiset kerkeäisi niin paljon tehdä tuhoa. Miten tätä edes kehdataan laittaa perheväkivallan piikkiin. Jos perheessä on sellaista ongelmaa niin ne ei ainakaan poistu sillä, että joku menee ryyppäämään onnellisena ja luulee sillä kuittaavansa ongelmansa. Haha... Tässä on nyt joku muu syy taustalla, kuin mitkään todelliset syyt tämän adressin perustamiseen ja suomalaisten alkoholin viimeiseen asti tukemiseen. Heti jos vähän puuttuu ihmisten terveysongelman syyhyn niin on joku pelle tekemässä siitä numeroa ja tekee vielä Räsäsestä pääpirua, kun tämä olisi oikeasti hyvä idea vähän kontrolloida ihmisten juomista, jos he eivät itse sitä tajua tehdä.

Perheväkivalta on jo ihan hyvä syy siihen, että juomiseen tulisi puuttua ajoissa. Tätähän Räsäsen ehdotukset tukee, ettei ihmiset kokisi tätä pas*** alkoholin liikakäytöllä. Onko hän silti kieltänyt teiltä tätä Luojan luomaa eliksiiriä? Mielestäni hän lääkärinä on huolissaan ihmisten terveydestä, kun tiedetään millaiseksi juoppolaksi suomi on menossa ja minkälaisia ongelmia siitä on seurannut. Ei hän ole kieltämässä alkoholia vaan puuttumassa sen liikakäytön vaaroihin. Toki jokainen silti itse päättää loppupeleissä mitä asialle tekee. Haluan siis antaa tukeni Räsäselle täällä vihamiesten luukussa.


Vieras

#3602

24.06.2014 15:07

Kaiken kieltävä Päivi ei ole oikeassa asemassa kokeilua jotain missä pitää oikeesti kieltää kaikki.

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

25.06.2014 09:57



Vieras

#3604

25.06.2014 16:29

Ei voinut jättää väliin

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

03.07.2014 10:10


Vakautta politiikkaan

#3606 Räsänen presidentiksi!

12.07.2014 12:39

Räsänen on hyvä esimerkki poliitikosta joka ei käännä takkia tiukan paikan tullen. Luulisi suomalaisten pitävän tälläisestä poliitikosta. Ilmeisesti suomalaiset eivät enää ole niin suomalaisia kuin reilu kymmenen vuotta sitten, hih!
Ville

#3607 Re:

13.07.2014 10:27

#1: -

Itse olette täydellinen pelle.

Räsänen on uskollinen Raamattuun.

Happi

#3608 Re:

18.07.2014 02:59

#9: -

Räsänenkö ei osaa ajatella omilla aivoillaan? Ainoa kuuden ällän ylioppilas koko eduskunnassa!!! Montako sinä kirjoitit aikoinaan. Ihanaa ettei enää tarvii istuu tunkkasissa tupakansavun hajuisissa ravintoloissa, voi nauttia olostaan ilman savua... KIITOS PÄIVI RÄSÄNEN!


Vieras

#3609

18.07.2014 03:03

Tämä on Homojen kostoadressi,,, ei vois olla turhempaa!!!

Vieras

#3610

29.07.2014 17:22

jo vuosia olis pitänyt erottaa on sitten viimisen päälle tekopyhä julkisuuden kipeä säälistä saanut olla,mitään ei ole aikaan saanut muuta kuin hankaloittanut ihmisten elämää.kyllä hänen arvot tunnetaan muuttuu tilanteen mukaan.tässä näkee kuinka eduskunnassa pärjää tyhjällä päällä
oggy

#3611 Re:

29.07.2014 17:24

#3610: -

erotettava heti

oggy

#3612 Re: Räsänen presidentiksi!

29.07.2014 17:27

#3606: Vakautta politiikkaan - Räsänen presidentiksi!

hengellisyys muuttuu aiheiden mukaan siis varsinainen venkoilija

oggy

#3613 Re:

29.07.2014 17:29

#3609: -

homot siperiaan,eikä paluuta

oggy

#3614 Re: Räsänen presidentiksi!

29.07.2014 17:35

#3606: Vakautta politiikkaan - Räsänen presidentiksi!

varsinainen perheen äiti tähän tyyliin onhan se jupillekin joku teko mutta ei huvita kasvatus kyllä suku hoitaa,törkeää

Kuusi ällää, niggapliis...

#3615 Re: Re:

01.08.2014 18:26

#3608: Happi - Re:

"Ainoa kuuden ällän ylioppilas koko eduskunnassa!!!"

Kuusi ällää ei nyt vaadi yhtikäs mitään muuta kuin hyvän muistin sekä täydellistä kuuliaisuutta koska lukiotason opiskelussa kyse on lähinnä ulkoaopettelusta ja boksin ulkopuolelta ajattelusta tai luovasta ongelmanratkonnasta ei tasan tarkkaan saa yhtäkään lisäpistettä.

Olen useita kuuden ällän ylioppilaita tavannut elämässäni ja yhdestäkään heistä ei ole kasvanut hyvää johtajaa, joillakin jopa hyvin vakavia ongelmia tunne- ja sosiaalisen elämän kanssa. Ja monilla juuri samanlaisia luonteenpiirteitä joita Räsäseltä tuntuu löytyvän eli halu kontrolloida toisia kun oma elämä tai oikeastaan maailma kokonaisuudessaan on liian monimutkainen hahmottaa kun siirrytään asioissa lukiotasoa syvemmälle.

Kuuden ällän ylioppilaaksi pääseminen nimenomaan vaatii sitä ettei ajattele omilla aivoillaan ja elää mahdollisimman pakkomielteiseisesti yhteiskunnan normien pelossa ja palkinnon toivossa (ehkä nyt poikkeuksena jotkut aikuislukion kautta kirjoittaneet, jotka ovat jo ylittäneet nuoruudelle ominaisen kyseenalaistamis-vaiheen).

Päivikin on varmasti ollut hyvin kiltti ja tunnollinen lapsi joka on hyvin riippuvainen auktoriteeteista. Nyt tosin se auktoriteetti onkin sitten Jeesuksen sana. Siksi on täysin oikeutettua sanoa ettei Räsänen ajattele omilla aivoillaan, tuskin on koskaan kovin pitkälle koskaan halunnutkaan näin tehdä.


Vieras

#3616

07.08.2014 06:11

Päivi Räsänen on paras ministeri miesmuistiin.


Vieras

#3617

30.08.2014 18:57

KIRKKO JA RÄSÄNEN EROTETTAVA POLITIIKASTA.SOTAA RAKASTAVA RÄSÄSEN AJATUS MAAILMA SEONNUT TÄYSIN.
Heh-heh...

#3618 Heh-heh

08.09.2014 13:10

Kun Susanna Huovinen, demari, ilmoitti, että hän haluaisi rajoituksia alkoholin myyntiaikoihin, tuli ennätyspiikki tuonne (katso tilastot) maaliskuulle 2014, jossa kansa vaatii Päivi Räsäsen (kristillisdemokraatti) erottamista ministerinvirasta! Ja vihapuheet yltyivät, ketäs muuta kohtaan, kuin Päivi Räsästä!

Ei ymmärrä kansa, että Päivi Räsänen on eri ihminen kuin Susanna Huovinen, ja ovat vielä eri puolueestakin!!:):) heh-heh.

Erotatteko te Jyrki Kataisen ja A. Stubbin toisistaan, ovat sentään samaa puoluetta, mutta toinen vaalea, toinen tumma kuten on Päivi Räsäsen ja S. Huovisenkin laita?

Typötyhjä, täpötäysi

#3619 Re: Re: Re:

08.09.2014 13:13

#3615: Kuusi ällää, niggapliis... - Re: Re:  

  Miespuolinen kuuden ällän ylioppilas on älykäs, mutta naispuolinen ulkoa paukuttava tyhjäpää.


Vieras

#3620

10.09.2014 07:52

Syntipukki löytyy aina.

Ehkä  ihminen ei voi elää, etteikö projisoisi kaikkia ongelmia, epäkohtia ja omaa pahaa oloaan johonkuhun henkilöön.

Ihmetellä täytyy

#3621 Re:

15.09.2014 10:56

#3617: -  

 Mitähän sinä tiedät kirkon ja valtion suhteista?


Vieras

#3622

17.09.2014 08:29

Jyrki Katainen pitäisi erottaa eikä Päivi Räsänen.


Vieras

#3623 Re: Re: Ministeriv

22.09.2014 02:54


Vieras

#3624 Re:

25.09.2014 11:04

#3622: -  

 Ja myös A. Stubb.


Vieras

#3625

07.10.2014 14:38

Tämä adressi on täysin hoopo. Ei ihmistä voi ministerin virasta erottaa, jos hän ei ole rikkonut lakia eikä tehnyt virkavirhettä. Suomessa on mielipiteen ja sanan vapaus, mutta tätä eivät näy ymmärtävän tämän adressin allekirjoittaneet. Muuttakaa tuonne pohjois-Koreaan, jos ette siedä eriäviä  mielipiteitä. Siellä ammutaan eri mieltä olevat.