Adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta


Vieras

#3876

15.04.2015 06:04

PÄIVI RÄSÄNEN SUCKS!!


Vieras

#3877

15.04.2015 10:59

Ei ole näköjään mitään käsitystä näillä nuorilla peruskoulun uhreilla.

Mitään ei koulussa opita, melutaan ja räyhätään mitään ei kuulla opetuksesta eikä läksykirjojakaan viitsitä lukea, koska sisälukutaito on kehno. Vanhanajan kansakoulun käyneet osaavat lukea.


Vieras

#3878 Re:

15.04.2015 12:42

#3877: -  

 Monilla on kirjoittamaasi alaspäinmenoa ja vinoutumista, mutta onneksi joukossa on mukana isänmaan toivoja. Murkkuikä on joillakin hankala vaihe, mutta kyllä heistä naisia ja miehiä taitaa kuitenkin kehkeytyä. Mutta totta, monet murkut ja muutkin seuraavat yhden esimerkkiä sopulilauman tavoin vaikkei koko touhussa olekaa päätä eikä häntää.

Osalla nuorista ei ole vielä käsitystä politiikasta ja demokratiasta. On olemassa erilaisia puolueita ja ihmisiä. Kaikki ei ole harmaata massaa. 

Oikeammin sanottuna Räsäsen Päivi on suksee (menestystarina, menestyminen, onnistuminen). Parempi olisi kaikkien yhdessä rakentaa tulevaa Suomea. Emme ole ruotsalaisia emmekä venäläisiä. Olkaamme siis suomalaisia.

Vaalien alla poliittiset vastustajat keksivät aina tuon saman, politiikkaa ja uskontoa ei tule sotkea keskenään. Kukaan noin sanova ei tosiasiassa ole ymmärtänyt tuosta oikein mitään. Muut muille ihmisille tärkeät asiat saavat hyvinkin vaikuttaa heidän päätöksiinsä. Mutta sitten ihan perusasia, Jumala ja usko pitäisi joidenkin mielestä laittaa viimeiseen komeroon ja lukko kiinni. Lieneekö noilla sellainen puupökkelöjumala, joka on kovin pieneksi muuttunut. Ihminen on kokonaisuus ja siihen kuuluu yksilöllisesti erilaisia asioita. Ei se aivan oikein mene silloinkaan jos vain ateistiset sallitaan.

 


Vieras

#3879 Re:

15.04.2015 12:51

#3876: -  

   Mielipidekirjoitus ja vastakommentti 3878. 


Vieras

#3880

20.04.2015 06:38

Vanhanajan kansakoulussa ja keskikoulussa opittiin, miten toimii demokratia.

Peruskoulu-uudistus oli täysi susi. Se nähdään nyt.


Vieras

#3881

27.04.2015 15:39

Miksi allekirjoitit adressin? Helvetin monesta syystä.

Vieras

#3882

29.04.2015 20:07

EI Tarvita Kumpaakaan!!!!!!!!!!!!!!!!

Vieras

#3883

05.05.2015 10:19

Lukiossakaan ei osata enää  probleemoja ratkaista. Nämä opetettiin vanhassa kansakoulussa neljännellä viimeistään.

Oppikoulun sisäänpääsykokeet kesti kaksi päivää. Tasan ja tarkkaan tuli haravoiduksi pois se aines, joka ei ollut mitään kansakoulussa oppinut.


Vieras

#3884

05.05.2015 10:21

Päivi Räsänen ei ole enää ministeri, koska uutta hallitustakaan ei ole vielä muodostettu eikä yhtään uutta ministeriä.

Mutta nimiä tähän hölmöläisadressiin jonon jatkoksi kertyy, kertyy. Näin moni on jäänyt saamatta yleissivistystä tuosta yleissivistävästä koko kansan koulusta. Opetus on tietenkin annettu, mutta on tämä porukka, jolle ei opetus kaaliin mene.


Vieras

#3885

07.05.2015 15:01

Tämä adressi joutaa lakkauttaa. Uusiin hallitusneuvotteluihin lähtivät keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus. Muut puolueet muodostavat opposition. Ministerinvirasta ei voi enää erottaa, koska vanha hallitus on jo istunut loppuun saakka.  


Vieras

#3886

12.05.2015 09:03

3885. Luuletko tosiaan, että yksikään tämän adressin allekirjoittajista ymmärtää tuon?


Vieras

#3887

02.06.2015 15:25

Hei haloo, nyt on Juha Sipilän hallitus 1.!!!!!!!!!!!!!!!

Ei Katainen eikä Stubbikaan ole enää pääministerinä.!!!!!!!!!!!!!!!


Vieras

#3888

11.06.2015 15:01

Viimeisille allekirjoittajille tiedoksi. Petteri Orpo on toiminut Sipilän hallituksen sisäministerinä toukokuusta 2015 lähtien. Ei kannata enää allekirjoittaa, koska adressi ei ole ajan tasalla.


Vieras

#3889

25.06.2015 14:56

Tuo nyt ei ainakaan kansaan jakeluun mene.


Vieras

#3890

28.06.2015 05:33

Koska Päivi Räsänen ei ole enää tässä todellisuudessa. Harmi että Kellokoski suljetaan..

Vieras

#3891

09.07.2015 06:34

Joka toista haukkuu on sitä itse.

LP

#3892 Päivi räsänen

19.07.2015 13:27

on fiksu ja ainuita politiikkoja jotka puhuu rehellisesti. Minä en allekirjoita adressia ,koska päivi ei enää ole ministeri ja mulle on ihan sama onko kapakka kiinni vai ei...

Viinan takia isäni tapettiin, kihlattuni hirttäytyi ja moni muu on kuollut viinan haittavaikutuksiin. 

Nyt on SSS hallitus joka kurjistaa köyhiä, eläkeläisiä,työttömiä ja opiskelijoita, heillä ei tunnu olevan moraalia lainkaan , miljönääri sipilä leikkaa kaikista köyhimmiltä loputkin pois...tämä on minusta erittäin ikävää ja ärsyttävää...laittakaa Adressi jossa vaaditaan sipilän eroa, stubb eroa ja soinin eroa...tuntuu että on siellä kuka vaan niin rikkaus muuttaa heidät sellaisiksi ,että vain oma napa pääasia ja eletään pilvilinnassa eikä tiedetä mitä "rintamalla" tapahtuu. 

lepe

#3893 Tosi tyhmää puhua päivistä tuollalailla

19.07.2015 13:29

#3890: -  

 Miettikää mitä puhutte ihmisestä joka on uskossa ja on rehellinen. Ite olisitte kellokoski kamaa näemmä


Vieras

#3894 Menolippu P-Koreaan

20.07.2015 09:37

Meillä on ollut keväällä eduskuntavaalit. Meillä on nyt uusi eduskunta ja uusi hallitus. KD-puolue ei ole hallituspuolue eikä P. Räsänen enää ole ministeri.  P. Räsänen on valittu laillisesti uuteen eduskuntaan. Ei ketään voi erottaa siksi, että on eri mieltä kuin joku toinen.

Jos et siellä ajatuksen ja sanan vapautta, niin muuta Pohjois-Koreaan! Siellä toisinajattelijat ammutaan.


Vieras

#3895

20.07.2015 09:40

Suomen sisäministeri on: Petteri Orpo.

Mistä Päivi Räsänen mitää erottaa? Kysyn vaan.....


Vieras

#3896

21.07.2015 09:12

No vastatakaa nyt jo: mistä P. Räsänen pitää erottaa?


Vieras

#3897

22.07.2015 06:36

P. Räsänen ei ole ollut ministeri puoleen vuoteen! Mikä on se ministerinvirka, josta hänet pitää erottaa???!!:):)

Tämä adressi todellakin on keskenkasvuisten, esimurrosikäisten finninaamojen pelleadressi.


Vieras

#3898 Heh-heh:):)

27.07.2015 13:54

Kun Päivi Räsänen sanoin tv:ssä, ettei hyväksy homoliittoja, 300.000 ihmistä erosi kirkosta.

P. Räsänen ei ole missään työ- tai virkasuhteessa kirkossa. Hän on vain seurakuntalainen, joka maksaa kirkollisveroja ja ehkä joskus käy kirkossa sunnuntaisin.

Kun Susanna Huovinen ehdotti oluenmyyntiin rajoituksia, niin taas suuri kirkostaeroamispiikki ja tämänkin adressin allekirjoituksiin tuli iso piikki. Susanna Huovinen ei edes kuulu kirkkoon, ja on ihan eri ihminen kuin Päivi Räsänen ja edustaa ihan eri puoluettakin.


Vieras

#3899 Re:

30.07.2015 15:48

#3896: -  

 Ei mistään. 


Vieras

#3900 Re:

30.07.2015 16:51

#3886: -  

 Kirjottelin 3885:n keväällä. Jospa jotkut vaikka ymmärtäiski. Toivossa on hyvä elää.

Alkoholi on Masenne ikävine haittavaikutuksineen ja monet nuoret ymmärtävätkin olla käyttämättä, ainakin viisaimmat. Tupakointi on älyttömyyden huippu sekin ja siitä älyttömyydestä vain tupakkateollisuus iloitsee. Käyttäkää nikotiinilaastaria ja lopettakaa hyvän sään aikana.