Adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta


Vieras

#3926

09.01.2018 16:17

Kolmeen vuoteen ei ko. henkilö ole ollut ministerinvirassa.

Uuslukutaidottomuutta. Lapsia, varhaismurrosikäisiä tai muuten vaan jälkeenjääneitä riittää.

Hevosetkin nauraa

#3927

03.04.2018 15:54

Ihan loputtomiin.


Vieras

#3928

02.01.2019 11:40

Täällä kirjoittelee ja kiroilee ne jotka kerran tulee katumaan ajatuksiaan ja mitä ovat möläyttäneet omissa uhoissaan.Käräjät käydään Kaikkein Korkeimmassa Oikeudessa,syytettyjä on pilvin pimein,kunhan en minä itsekin.Käräjillä tavataan.


Vieras

#3929 Re:

30.05.2019 18:08

#3901: -  

Kaiken pahan alku ja juuri on aivan jossain muualla. Jumalan vastustaja on kaiken pahan alku.

Meillä on sellainen sanonta Suomessa, että alkoi Hengessä ja lopetti Helsingissä. Se tarkoittanee esimerkiksi Helsingin yliopiston raamatuntutkimusta jms.


Vieras

#3930

31.05.2019 04:46

Mielestäni Helsingin yliopiston raamatuntutkimus ei pysty oikeastaan tutkimaan Raamattua, koska

https://www.youtube.com/watch?v=PVSYhR1tl9E

jo lähtökohta näyttäisi olevan pielessä! Ajattelen tuohon käytetyn rahan menevän hukkaan. Raamattu ei ole aivan tavallinen tutkittava kirja.

KYRPÄ

#3931 EU VÍTTUUN JA VASEMMISTO HOMO VIHER STALLARIT PERUSSUOMALAISET KANSSA

03.10.2019 01:19

ÄÄNESTIN ITE MUUTE PÄIVI RÄSÄSTÄ!

 

JA ÄÄNESTÄN EDELLEEN!

 

 l   ()    

 

HEIL HITLER!

 

EU VÍTTUUN!

 

MARKKA TAKAS!

 

MATUT HIRTEEN!

 

DEMOKRATIA ON KÚSETUS!

 

ISLAM ON HOMOK´PROPAGANDAA!

 

WHITE POWER!

 

RASISMI ON ROTU OPPI!

 

TURKISTARHAUS ON SUOMEN SELKÄ TARHAUS RANKA!

 

NEGRUT HÍRTEEN JA VASSARI PERSU M,AANPETTURIT KANSSA!

 

 <´l`>   WWW PVL . COM FI

 

'_' ___ _s

 

SUUR SUOMEN PUOLESTA!

    l         

SUOMI ENSIN!

 

...

 

VAIKO SITTENKIN? :

*

 卐         

            

            

UUS NATSI

#3932 Re: EU VÍTTUUN JA VASEMMISTO HOMO VIHER STALLARIT PERUSSUOMALAISET KANSSA

20.10.2019 18:27

#3931: KYRPÄ - EU VÍTTUUN JA VASEMMISTO HOMO VIHER STALLARIT PERUSSUOMALAISET KANSSA 

 

 

NIIN MÄKI ÄÄNES TIN PÄÄVI RÄÄSÄSTÄ!

 

:)

luterilainen

#3933 Re: Re: VINKKI: Päivillä juristit ja lakimiehet apuna, ei kannata enää kirjoitella mitä sattuu

22.03.2020 10:41

#3932: UUS NATSI - Re: EU VÍTTUUN JA VASEMMISTO HOMO VIHER STALLARIT PERUSSUOMALAISET KANSSA 

Et ole tainnut äänestää, koska Päivi on ollut ehdokkaana Hämeen vaalipiirissä. Et näytä kovin hämäläiseltä. Jatkuu vielä.

luterilainen

#3934 Re: Re: Re: VINKKI: Päivillä juristit ja lakimiehet apuna, ei kannata enää kirjoitella mitä sattuu

22.03.2020 10:48

#3933: luterilainen - Re: Re: VINKKI: Päivillä juristit ja lakimiehet apuna, ei kannata enää kirjoitella mitä sattuu 

Kolmiyhteiseen Jumalaan ja Hänen sanaansa Raamattuun uskovat, kuten siis itsekin uskon, ovat yleensä arvokonservatiiveja, eivät ole fasisteja, eivät ole natseja. Jatkuu vielä.

luterilainen

#3935 VINKKI: Päivillä juristit ja lakimiehet apuna, ei kannata kenenkään kirjoitella enää mitä sattuu

22.03.2020 11:09

Tässä adressissa on myös heikkoja kohtia. Kolikossa on aina kaksi puolta. Ei katsota suurempaa kokonaisuutta, kansakunnan tilaa. On tuijotettu pelkästään työpaikkojen määrään. Lisäksi vedotaan "tunnekuohun vallassa" ihmisten tunteisiin. Näin laumaihmiset on saatu allekirjoittamaan. Yksi edellä, toiset perässä.

luterilainen

#3936 VINKKI: Päivillä juristit ja lakimiehet apuna, ei kannata kenenkään kirjoitella enää mitä sattuu

22.03.2020 11:18

Kriittistä ajattelua myös puuttuu. Nykyään ihmiset eivät tietäne alkoholin, oluen yms. olevan liuottimia. Ne valitettavasti liottavat aivo/ja/t. Lopputuloksena eivät ainakaan viisaus ja harkinta lisäänny. Tämä vinkkinä nuoremmalle sukupolvelle.

luterilainen

#3937 VINKKI: Päivillä juristit ja lakimiehet apuna, ei kannata kenenkään kirjoitella enää mitä sattuu

22.03.2020 11:31

Tekopyhää-sanaa käytetään vääristävässä merkityksessä, mutta täytyy kuitenkin todeta, että monet eivät sitä tiedä. 

Tässä maailmassa on paljon tekopyhyyttä, mutta Päivin kohdalla sitä sanaa käytetään väärin, ilmeisesti pelkästään hänen vahingoittamistarkoituksessa. Vääristely on valitettavasti yleistynyt, koska Raamatun peruskäsitteistäkään ei enää yleensä olla selvillä.

luterilainen

#3938 VINKKI: Päivillä juristit ja lakimiehet apuna, ei kannata kenenkään kirjoitella enää mitä sattuu

22.03.2020 11:40

Jos yökerhot pidetään yötä myöten auki, joutuu miettimään, miksi näin? Eikö vähempikin rypeminen riittäisi. Ihmisen terveyden kannalta riittävä yöuni on hyväksi.

luterilainen

#3939 VINKKI: Päivillä juristit ja lakimiehet apuna, ei kannata kenenkään kirjoitella enää mitä sattuu

22.03.2020 11:49

"Viini on pilkkaaja, väkijuoma metelöitsijä: ei ole viisas kukaan, joka niistä hoipertelee." Sananlaskut 20:1

 

Tässä huomaamme jälleen, että Raamatun sana on totta!

luterilainen

#3940 VINKKI: Päivillä juristit ja lakimiehet apuna, ei kannata kenenkään kirjoitella enää mitä sattuu

22.03.2020 12:13

"Kenellä on voivotus, kenellä vaikerrus? Kenellä riidat, kenellä valitus? Kenellä haavat ilman syytä? Kenellä sameat silmät? 

Niillä, jotka viipyvät viinin ääressä, jotka tulevat mausteviiniä maistelemaan.

Älä katsele viiniä, kuinka se punoittaa, kuinka se maljassa hohtaa. Helposti se valahtaa kurkusta alas.

Lopulta se puree kuin käärme ja vuodattaa myrkkyä kuin kyy.

Silmäsi näkevät outoja, ja sydämesi puhelee sekavia.

Sinusta tuntuu kuin makaisit keskellä merta, kuin makaisit maston huipussa.

"Löivät minua, mutta en tuntenut kipua, pieksivät minua, mutta en tiennyt siitä mitään. Milloinkahan herään? Tahdonpa taas hakea tätä samaa.""  Sananlaskut 23:29-35 

luterilainen

#3941 VINKKI: Päivillä juristit ja lakimiehet apuna, ei kannata kenenkään kirjoitella enää mitä sattuu

22.03.2020 17:22

"Järkevä näkee vaaran ja piiloutuu, mutta yksinkertaiset käyvät kohti ja joutuvat kärsimään."  Sananlaskut 22:3

Raamatun ohje koronaan ja muihin epidemioihin.

luterilainen

#3942 VINKKI: Päivillä juristit ja lakimiehet apuna, ei kannata kenenkään kirjoitella enää mitä sattuu

22.03.2020 17:58

"Inhotkaa kaikkia vesissä eläviä, joilla ei ole eviä eikä suomuja.

Näitä lintuja teidän tulee inhota, eikä niitä saa syödä, sillä ne ovat iljettäviä: kotka, partakorppikotka ja harmaa korppikotka,

haarahaukka ja suohaukkalajit,

kaikki korppilajit,

strutsi, pääskynen, kalalokki ja jalohaukkalajit,

huuhkaja, kalasääski ja kissapöllö,

sarvipöllö, pelikaani ja likakorppikotka,

kattohaikara ja muut haikaralajit, harjalintu ja l e p a k k o."  3. Mooseksen kirja 11:12-19

 

Raamatun koronaohje sinulle.

herra anti fa (A)

#3943

28.03.2020 12:48

#3934: luterilainen - Re: Re: Re: VINKKI: Päivillä juristit ja lakimiehet apuna, ei kannata enää kirjoitella mitä sattuu 

(卐)    ☮☪◤suomen anti fa

 

Vastustabn natzeja facsisteja persuja ja muuta racsisti roskaa

Ootteks te kaikki Kristityt ja Räsänen muuta aina saman laisia racsisteja ja homofoobikoita ja islamofoobikoita pakolais vastaisia ? Ja natzeja ?

 

Tässä muutamaa suvaitsevaisuutta ja anti fasistista toimintaa suoraan anarcismi käsiksestä:

 

Homojen oikeudet

Transujen oikeudet

Bii sexuaalien oikeudet

Homojen adoptio oikeudet

Homojen oikeus mennö avioliittoon kirkoissa

Maahanmuuttajien oikeudet

Pakolaiset ensin

Huumeen käyttäjien oikeudet

Ilmaset neulat ja piikki huoneet

Rasismin vastaisuus

Eläinten oikeudet

Stop turkistarhaus

Afirin ensin

Raamattu on racsismia

Islamo fobia on racsismia 

Pakolais lapset suomeen nazit kuoppaan

Palestiinalaisia pitää auttaa sortoa vastaan

Moniculttuurisuus on rikkaus

Pakolaisten kotoutukseen lisää rahaa

Ilmaston muutos pysäytettävä

Polttomoottorit ja autot  ja bensa alas

Hiili voimalat suljettava

Saastutus loputtava

Syökää soijaa älkä lihaa liha saastuttaa

Vegeä ei sotaa

Suomi kuuluu kaikille

Avoimet rajat

Kannabis lailliseks

 

 

Muute : Natzit ja homofoobikot ulos ja Refugees ja homot welcome action !

 

luterilainen

#3944 Re:

29.03.2020 11:33

#3943: herra anti fa (A) -  

Sellaista ei ole olemassa kuin homofoobikko. Sana on erittäin keinotekoinen yhdistelmä sanoista homo ja fobia. Homofoobikko-sana on kaiken kaikkiaankin epäonnistunut viritelmä, jolla pyritään vain mustamaalaamaan. Lopputuloksena syntyy väärä mielikuva kokonaisuudesta.

_ _

Ootteko natseja -kysymykseen jonkinlaisena vastauksena seuraavaa, kun Jumala on nyt rakkaudessaan joutunut meitä ihmisiä kurittamaan ja tiputtamaan taivaan niskaamme koronan muodossa:

Varsinaisena elämäntyönään uskonpuhdistaja Martti Luther puhdisti uskon, koska tilanne sitä vaati. Katolinen kirkko anekaupallaan (kolikko kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa), tätä Luther vastusti ja oli tässä hyvis.

Mutta sitten vanhuuden päivillään Martti Luther teki suuren erehdyksen ja ryhtyi pahikseksi ja natsiksi. Sehän oli hänen iso erehdys. Lutherin seuraajat, luterilaiset, eivät tietenkään tätä suurta Lutheri erehtymistä kannata vaan varsinaista elämäntyötään uskonpuhdistusta, joka putsasi pölyt Raamatun päältä. Ihmisille annetaan nyt väärää mielikuvaa uskovista natseina, kun ei malteta katsoa kokonaisuutta. Asioita ei pitäisikään vääristellä.

Muut natsit polttivat todistuskappaleet, paperit, pöytäkirjat yms., ettei heitä pystyttäisi tuomitsemaan oikeudessa. Ainoastaan Luhter kuoli kesken kaiken ja häneltä jäivät dokumentit, joiden perusteella natseja vastaan käytiin myöhemmin oikeudenkäyntejä.

Siispä ei pitäisi tästä eteenpäin antaa virheellistä mielikuvaa asioista. Enää. 

luterilainen

#3945 Ihmisen ainoa todellinen turva on Jumalassa, vaan sitä ei monet tiedä

29.03.2020 12:04

Raamatun mukaan Jumala rakastaa syntistä (siis meitä ihan kaikkia maailman ihmisiä) ihmistä, vaikka Hän ei rakasta syntiä! Uskovana haluan siis kaikille ihmisille hyvää.

- -

Demokratiassamme on heikko kohta: enemmistön mielipide, valta versus totuudellisuus. Se, mikä tekee vaikutuksen, leviää - ei välttämättä se, mikä on totta! Ja mielipide ei ole sama kuin tieto. Ja nämähän sekoittuvat.

luterilainen

#3946 Re: Ihmisen ainoa todellinen turva on Jumalassa, vaan sitä ei monet tiedä

29.03.2020 12:26

#3945: luterilainen - Ihmisen ainoa todellinen turva on Jumalassa, vaan sitä ei monet tiedä 

Jatkankin edellisestä vielä vähän:

Esimerkiksi ylpeys ja homous ovat Raamatun "syntiluettelon" mukaan syntejä.

Kari Mäkinen on omana mielipiteenään sanonut aiemmin, että homous ei ole minkäänlainen synti.

Siispä Raamattuun verrattuna Kari Mäkisen sanominen on vain hänen mielipiteensä.

_ _ _ _

Laitankin tähän erään esitetyn kommentin, jossa valaistaan asioita:

"Päivi Räsänen on sanan- ja uskonvapauttaan käyttäen tuonut esiin kristinuskon muuttumattoman ydinsanoman ev.lut. kirkolle osoitetussa kysymyksessään ja arkkipiispa Tapio Luomalle osoitetussa kirjeessään. Ydinsisältö on perinteinen ja yhteinen koko kristikunnalle: Jotta me syntiset, (joita me kaikki olemme), ymmärtäisimme tarvitsevamme Jeesusta ja Hänen tarjoamaa armoa, meidän kaikkien täytyy myös ymmärtää syntisyytemme. Eksyneitä uskonveljiä ja -siskoja on paikallaan ohjata oikealle tielle. Kaikkien kirkonjäsenten on hyvä välillä kuulla totuus ja muistutus omista synneistämme. Jokainen joutuu viimeiselle tuomiolle, jossa jokaisen iäisyyskysymys ratkaistaan. Armo ei ole automaatio vaan armon saa se, joka on ymmärtänyt armoa tarvitsevansa ja Jumalalle syntinsä tunnustaa. Kirkon johdolta on vakava ja iso virhe kannustaa seurakuntalaisia ylpeilemään synnillä ja antaa ihmisten uskotella itselleen syntiä synnittömyydeksi. Asia on vakava, olipa kyse parjaamisesta, varastamisesta, aviorikoksesta, ylpeilystä tai mistä synnistä vaan - kaikki me tarvitsemme nöyrän sydämen, joka anoo Jumalan armoa ja syntiemme anteeksiantoa. Viimeisen tuomion langettaa Jumala ennakolta ilmoittamallaan tavalla. On lähimmäisenrakkautta muistuttaa tästä tuomiosta, jonka me kaikki ansaitsemme, jos haluamme vain ylpeillä synneillämme emmekä ota Jumalan armoa ja totuutta vastaan. Silloin sanomme Jeesukselle ”ei kiitos, työsi on tyhjänpäiväinen enkä tarvitse sinua”. Kristitty ei halua tietoisesti näin mennä sanomaan Kaikkivaltiaalle Tuomarillemme. Kirkkoon kuuluminen on vapaaehtoista. Uskontunnustus, katekismus ja kirkon omat säädökset ja pappisvalan sisältö ilmoittavat kyllä selkeästi, että ev.lut. kirkon virallinen oppisisältö edelleen todellisuudessa on Päivi Räsäsen ilmoittamien kannanottojen mukainen kuuluisuutta saaneista kapinapapeista huolimatta. Räsänen ei ole tehnyt mitään laitonta tai tavatonta, vaan esittänyt aiheellisen muistutuksen, jonka sisältö pitäisi itse asiassa jokaiselle kristitylle olla tuttua kauraa."
luterilainen

#3947 Re: Re: Ihmisen ainoa todellinen turva on Jumalassa, vaan sitä ei monet tiedä

29.03.2020 16:18

#3946: luterilainen - Re: Ihmisen ainoa todellinen turva on Jumalassa, vaan sitä ei monet tiedä 

Kommentti iteltä omaan kirjoitukseen.

Kristillisessä ihmiskäsityksessä ei millään tavalla vähennetä kenenkään ihmisarvoa. Luulenpa, että tässä kohdassa onkin suurimmat väärinkäsitykset.

luterilainen

#3948 Re: Re: Ihmisen ainoa todellinen turva on Jumalassa, vaan sitä ei monet tiedä

30.03.2020 17:27

#3946: luterilainen - Re: Ihmisen ainoa todellinen turva on Jumalassa, vaan sitä ei monet tiedä 

Voidaan esittää asiallinen kysymys, miksi esimerkiksi homous (joka on yleistynyt) on Raamatun "syntiluettelossa" oleva synti!?

Itse en ole asiaan enempää perehtynyt, joten esitän vain arvauksen. Jostain olen aikaisemmin lukenut:

"Peräaukko on suunniteltu toimimaan työntämään ulos ulostetta, ei niin että sen sisälle työnnetään jotakin edestakaisin hangaten. Tämä aiheuttaa sen, että peräaukon sulkijalihas vahingoittuu ja rikkoutuu helposti. Muita haitallisia seurauksia ovat peräsuolen pidätyskyvyttömyys, peräsuolen kalvon repeytymät, paikkojen rikkouduttua ja repeydyttyä bakteerit pääsevät verenkiertoon, peräaukon syöpä."

luterilainen

#3949 Re: Re: Re: Ihmisen ainoa todellinen turva on Jumalassa, vaan sitä ei monet tiedä

31.03.2020 10:11

#3948: luterilainen - Re: Re: Ihmisen ainoa todellinen turva on Jumalassa, vaan sitä ei monet tiedä 

Mitä tästä sitten seuraa?

Loogisesti päätellen tulisikin ajaa heteroiden oikeuksia, koska homoudella ja heteroudella on lopputulostensa seurauksena näin iso ero pahimmillaan tai parhaimmillaan, kuinka päin vaan ajatellaankin. Homojen oikeudet, ne on jo kunnossa. Turhaa uhriutumista päivästä toiseen.

luterilainen

#3950 Re:

31.03.2020 10:29

#3943: herra anti fa (A) -  

Kyllähän me ihmiset itsenikin mukaan lukien olemme aika epeleitä muuttamaan ja rikkomaan Jumalan antamat säädökset, jotka Hän on hyvän hyvyyttään säätänyt meidän suojaksemme ja turvaksemme.

herra anti fan listassa näyttää olevan 28 käskyä, mutta Jumalan listassa niitä on 10.

JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ

Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:

1. KÄSKY 
Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita Jumalia minun rinnallani.

2. KÄSKY 
Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

3. KÄSKY 
Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

4. KÄSKY 
Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.

5. KÄSKY 
Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.

6. KÄSKY 
Älä tapa.

7. KÄSKY 
Älä tee huorin.

8. KÄSKY 
Älä varasta.

9. KÄSKY 
Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

10. KÄSKY 
Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.

Pyhä Raamattu; 
Toinen Mooseksen kirja 20 luku jakeet 1-17 ja 
Viides Mooseksen kirja 5 luku