Uusi koulurakennus Tuomelaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tuomelan koulu
Kustannuksista
Uuden energiatehokkaan ja tarkoituksenmukaisen koulurakennuksen rakentaminen tulee varmasti
halvemmaksi kuin vanhan parsiminen ja tekohengittäminen.
Kustannuksethan lasketaan koko rakennuksen elinajalle eikä pelkästään alkuinvestoinnin mukaan.
Ja niinkuin nimim. vieras (kommentti 4) totesi, toivottavasti ei mennä halvimman tarjouksen perässä...
Hölmöä
Koulun purkamiselle ei ole missään tullut ilmi faktisia perusteluita. Kaikkien tehtyjen tutkimusten perusteella rakennus on käyttökelpoinen. Sulkeminen oli poliittinen päätös, joka tehtiin mm. vanhempien painostuksen alla. Virkamies ei voinut sulkemispäätöstä tehdä, koska laillisia perusteita sille ei ollut.
Asbestilla ja rakennuksessa kiistatta esiintyneillä sisäilmaongelmilla ei ole mitään yhteyttä toisiinsa, eikä voi ollakaan. Ihminen kun ei aisti asbestia. Sisäilma oli myös tutkimuksissa ulkoilmaa puhtaampaa ja kaikki normit täyttävää. Useammat insinöörit, lääkärit ja muut asiantuntijat ovat olleet sitä mieltä, että koulunkäynti rakennuksessa voi jatkua ilman terveysriskiä.
Olisi mielenkiintoista tietää oireilleiden henkilöiden taustoista enemmän, onko joukossa tupakoivia/tupakoivien lapsia, lemmikkieläinten haltijoita jne. ja minkälainen sisäilma heidän kodeissaan on. Jos kotona altistuu kuormittaville tekijöille ja viimeinen pisara tulee koulusta, niin onko oikea toimenpide sulkea koulu? Ihmisten herkkyys kaikenlaisille asioille vaihtelee hyvin paljon, onko oikein aloittaa massiiviset toimenpiteet herkimpien saadessa oireita, joiden syytä ei pystytä todentamaan. Vai saataisiinko oireet vähenemään sittenkin kevyemmillä ratkaisuilla kuin koulun purkamisella?
Ratkaisu Tuomelan säilyttämisen ja purkamisen välillä tulee perustua rakennuksen kuntotutkimukseen, sitä kautta alustavaan peruskorjaussuunnitteluun ja kustannusarvion laskentaan. Jos näitä tehdessä tulee esiin asioita, jotka tekevät peruskorjauksesta lopputuloksen kannalta riskialtista tai kustannuksiltaan huomattavasti uuden rakentamista kalliimpaa, on uuden rakentaminen järkevä vaihtoehto.
Jos peruskorjaus todetaan teknisesti ja taloudellisesti järkeväksi ja kannattavaksi, niin sitä ei mielestäni saa missään tapauksessa torpata mielipidekampanjalla, jonka perusteena on huomattavasti vähemmän faktoja kuin asiaa suunnittelevillä henkilöillä on käytössä. Kaikella kunnioituksella vanhempia ja koulun henkilökuntaa kohtaan, teistä aika harvalla on erityistä asiantuntemusta rakentamisesta tai lääketieteestä. Älkää lietsoko paniikkia, se ei palvele ketään.
Nyt pitäisi keskittyä tukemaan oppilaita ja henkilökuntaa arkisessa koulutyössä. Se tulee syksyllä olemaan heille raskasta. Ja tottakai päättäjille saa ja pitääkin ilmaista mielipiteitään, mutta olisi hyvä ymmärtää mikä on mielipiteen ja faktapohjaisen perustelun ero ja arvo päätöksenteossa. Toivon kovasti ainakin kaupungin päättäjiltä löytyvän tuota ymmärrystä.
Vieras Mielipide #6 Hölmöä :lle
Lapsi/lapsen kodissa ei tupakoida, eikä kodissa ole lemmikkejä. Lapsella oli pienenpänä infektio-astma, oireet kuitenkin katosivat, kun lapsi kasvoi = tyypillistä infektio astmalle. Lapsi oli astmaoireeton kaksi ja puoli vuotta, kunnes eka luokan syksyllä astmaoireet alkoivat uudelleen. Tilanne paheni ajan kuluessa. Lapsi siirtyi helmikuussa muun luokan kanssa Wetterille väistötiloihin. Oireet alkoivat helpottaa välittömästi. Nyt kevään aikana lapsi on joutunut turvautumaan astmalääkkeisiin vain käydessään käsityötunneilla Tuomelassa. lapsella ei myöskään ole ollut koskaan ennen oireita siitepölystä, tänä vuonna se kuitenkin on alkanut vaivaamaan.
Toivoisin lapseni siis voivan käydä koulua tiloissa, joissa hän ei jatkuvasti joudu turvautumaan astmalääkkeisiin.
3-luokkalaisen äidille
Olisihan se hieno juttu, jos kaikki pärjäisivät ilman lääkkeitä ja voisivat käydä lähikouluaan. On kuitenkin paljon oppilaita, jotka syystä tai toisesta käyvät koulua kauempana.
Jo kerran Hätilästä hometta karkuun lähteneet
Terveys etusijalle
Eikös se ole tärkeää, että ääni toimii, keuhkoihin ei satu, nenästä ei vuoda verta, päätä ei särje, eikä lääkkeille ole tarvetta? Vai voiko nuokin oireet kuvitella ja selittää kaikella muulla?
This comment has been removed by the site administration.
Reason for the removal: spam
Sinä #Hölmöä
/ Teija
Re: Hölmöä
Niin, ehkä se onkin ollut vain huonoa ilmapiiriä, eikä huonoa sisäilmaa, jonka aiheuttamana moni opettaja on vuosien aikana sairastunut. En kestäisi sellaista johtamista työpaikallani, jossa työperäisen sairauden oireet ohitettaisiin ja mitätöitäisiin. Näinhän tehtiin lapsille Tuomelassa. Päätös sulkemisesta tapahtui juuri siinä kohtaa, jossa vanhemmat alkoivat vaatia lapsille tehtäviä oirekartoituksia.
Sulkeminen tehtiin asbektin varjossa, mutta kaikki tietävät, että asbekti ei aiheuta välittömiä oireita. Lasten välittömät oireet mitätöitiin, eikä niit koskaan kerätty tutkimista varten. Olisin mieluusti kertonut ihottumista, nenäverenvuodoista, tukkoisesta valkoisesta lapsesta, joka koulupäivän jälkeen valitti päänsärkyä ja väsymystä.
Sisäilma-asiantuntijat eivät tänäkään päivänä osaa yhdistää painovoimaisella ilmanvaihdolla toimivan talovanhuksen ilmastointisysteemiä koneelliseksi. Korvaavaa ilmaa otetaan listojen väleistä, likaisista savuhormeista, viemäreistä, avatuista ikkunoista. Uusi talo on paras vaihtoehto tällä "asiantuntija" -osaamisella
| This discussion has been closed. |