OIKEUDENMUKAISEN SIVIILIPALVELUSLAIN PUOLESTA

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista OIKEUDENMUKAISEN SIVIILIPALVELUSLAIN PUOLESTA.

Sampsa Alanen
Riihimäki

#2 Avaa silmäsi

15.06.2007 14:11

Edelleen minua hämmästyttävät tämän kaltaiset kommentit. Millä tavalla on isänmaallisempaa räjäytellä tuhansien eurojen ohjuksia ja opetella kaupunkisodankäyntiä "24/7" kuin tehdä - usein kaksi kertaa pidempään - työtä, joka aivan oikeasti auttaa Suomea valtiona selviämään suurimmista haasteistaan tänä päivänä? Sairaaloille, palvelukeskuksille, työpajoille, kuntoutuskeskuksille, kouluille ja päiväkodeille tarjotaan halpaa työvoimaa nuorista ihmisistä, jotka ovat valveutuneita ja joille rauhanaate on lähellä sydäntä. Oikeita ihmisiä, jotka auttavat oikeita ihmisiä.

Mutta kuinka suureksi luulet työmotivaation ihmisellä, jota syrjitään jatkuvasti? Siviilipalveluksen valinneet henkilöt ovat kokeneet siviilipalveluslain syrjiväksi. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea on todennut siviilipalveluslain syrjiväksi. Euroopan neuvoston ihmisoikeuselimet ovat todenneet siviilipalveluslain syrjiväksi. Tämä on asia, jota ei voi enää kiistää tai piilotella, ja asian on muututtava. Onko todella niin epäisänmaallista pyytää saada tehdä työnsä vailla syrjintää?

Mieti tätä: Mikäli valtio ottaa hoitaakseen siviilipalvelushenkilöiden asumiskustannukset, tuloksena on suoraan enemmän VoKT-erikoiskoulutuksen (Väkivaltaongelmien Konkreettinen Torjunta) saaneita siviilipalvelushenkilöitä kouluissa ja päiväkodeissa, joilla ei ole varaa maksaa sivarin asumiskustannuksia, mutta jotka haluaisivat ottaa kyseisiä sivareita laitoksiinsa. Nämä sivarit suoraan vähentävät ja ennaltaehkäisevät rasismia ja koulukiusaamista kouluissamme dramaattisesti.

Ja eikö kuri todella ole kovaa sivarissa, kun jo kahdesta myöhästymisestä saattaa saada vankeusrangaistuksen? Teitä siellä intissä ohjataan kädestä pitäen ja nostetaan aamuisin väkisin sängystä ylös palvelukseen. Kovaa on kuri, kyllä. Meidän sivareiden pitää aikuistua itse, yksinämme, vailla tupatovereita, ja hoitaa itse asiamme järjestykseen tässä toimimattomassa systeemissä. SE on rankkaa. Lisäksi työtämme ei yleisesti ottaen arvosteta, ja saamme kokea syrjivän lain ohella syrjintää myös työpaikalla työtovereiltamme. Yksin.

Miettikää kuinka hyvin teillä varusmiehillä asiat ovatkaan.
Henri Lillqvist
Helsinki

#3 Hohhoijaa

20.06.2007 05:34

^Kivankuuloista karkkimaailma-kakkaa taas. Sivari on vaihtoehto, joka on hyvä olla olemassa, ihan jo vain siksi, että tuskin armeija paljon tekee täysin motivoimattomilla sotilaanpuolikkailla, mutta henkisesti sekä fyysisesti siviilipalvelus ei ole asepalvelukseen verrattuna lähellekään yhtä raskas, ja se on fakta jota ei voi ohittaa tai piilotella. Lisäksi koska armeijassa ollaan "24/7" ainakin suurimman osan ajasta, tuntimääräisesti siellä vietetään enemmän aikaa kuin siviilipalveluksessa. 13 kk sivaria just oikein.
Johann Wolfgang Von Goethe
Grani

#4 Puoliksi oikein...

20.06.2007 14:03

...puoliksi väärin.

Siviilipalvelus on välttämätön vaihtoehto, joka vapaassa maailmassa tulee olla. Kortensa täytyy kunkin kantaa kekoon kuitenkin, joten tällä hetkellä nämä kaksi mahdollista vaihtoehtoa yksinkertaisuudessaan ovat armeija ja siviilipalvelus (aseettomat palvelukset, ym. huomioon ottaen).

Omasta mielestäni siviilipalvelus on se nykyaikaisesti järkevämpi vaihtoehto, mikäli mielii ajatella tulevaisuuttansa – jollei ole suunnitelmallisesti hakeutumassa armeijan leipiin. Siviilipalveluksesta saa työkokemusta, joka on nuorelle ihmiselle yhtä tärkeää kuin koulutus. Aikaa jää myös normaalille elämälle, urheiluharrastuksille sekä sosiaaliselle kanssakäymiselle huomattavasti enemmän kuin armeijassa.

Armeijan osuus suomalaisen nuoren miehen (ja miksei, tottakai, halukkaan naisenkin) velvollisuuksissa valtiotansa ja kansaansa kohtaan on mielestäni oltava suurempi kuin siviilipalveluksen. Olemme kuitenkin pieni valtio väkiluvultamme, mutta väkilukuun verraten suuri maa pinta-alaltamme, jolloin maanpuolustus on erittäin tärkeä – varsinkin vanhojen kaunojen vallitessa rajan takana.

Tiedän toki, että Suomessa ei olla sodittu yli kuuteenkymmeneen vuoteen, mutten siltikään usko, etteikö olisi olemassa mahdollisuutta, jotta sota vielä joskus tulisi maatamme vavisuttamaan – selkeimpänä seikkana tälle ajatukselle on looginen tekijä: ihmisluonne.

Aika on kuitenkin merkittävä käsite tässä yhteydessä ja armeijan yleisimmät käyntiajathan ovat kaikki alle tuon siviilipalveluksen (6, 9 ja 12kk), mikä on aivan järkeenkäypää. Siviilipalveluksen lyhentämisen sekä muiden muutosten myötä uudet sukupolvet saattavat aikainsaatossa – kenties jo aivan näinä muutamina tulevina vuosina – tajuta asian ytimen hyvinkin murheellisella, tosin järkevällä tavalla: ”Hei, sivari on vaa 9 kuukautta! Ja, vaik siel joutuu olemaa hieman pitemmän aikaa ku armeijas lyhimpänä aikana, ni siel ei tartte kuitenkaa möyrii metässä ja saa olla viikonloput ja loppupäivät iha vapaal!” Siitä seuraa hyvinkin pian läntisen naapurimme kaltainen asetelma siviilipalveluksen ja armeijan käyneiden välillä – täysin päinvastainen kuin nykypäivän Suomessa. Ruotsissahan 20% käy armeijan, kun sitä vastoin Suomessa luku on 80% (Saksassa vastaava luku on n.50%).

Itse olen käynyt 6 kuukauden mittaisen palveluksen armeijassa hyvin normaalina panssarintorjujana, jääkärinä. Ensisijainen aseeni, RK-62, oli minulle jo entuudestaan hyvin tuttu, sillä olen käynyt sukulaisten kanssa metsästämässä ja tullut käyttäneeksi ko. kiväärin mallina ollutta AK-47- rynnäkkökivääriä semiautomaattisena. Toisin sanoen en oppinut armeijassa juuri muuta erityisen uutta kuin panssarintorjuntavälineet ja isommat konekiväärit ynnä muut pienet jipot – miinat sun muut. Normaalit elämäntavat eivät vahvistuneet tai muuttuneet mihinkään suuntaan – heräsin samaan aikaan jo aiemmin, toimin ryhmissä samalla tavoin kuin aiemmin, olin yhtä kuuliainen kuin ennenkin, jne. Syy siihen, että valitsin armeijan siviilipalveluksen sijaan oli aika – oikea elämäni odotti ja minä odotin sitä itse innokkaasti. Minut oli jo hyväksytty opiskelemaan korkeakouluun, minkä vuoksi en tarvinnut ylimääräistä ”johtaja”koulutusta. Hyvin ymmärsi asian myös luutnanttini, kun vastasin hänen tarjoukseensa johtajakoulutuksesta seuraavasti: ”Valitettavasti täältä ei löydy linjaa toimitusjohtajalle, joten en mene. Tulevaisuuteni työelämässä on vallan muualla kuin armeijan alaisena.”

Entä mitä tuo tullessaan valtiomme tulevaisuuden tuulet, jos siviilipalvelusta lyhennetään ja helpotaan liikaa; Kun vain harvat enää käyvät armeijan? Kuvitteellisessa tarinassa (jota toivon mukaan emme koskaan kohtaa) vuonna 2014 Kiinan kommunistinen tasa-valta on hyökännyt Eurooppaan sekä Pohjois-Amerikkaan täydellä arsenaalillaan kumppaniensa Pohjois-Korean sekä Venäjän avustuksella. Rajanaapurimme taasen on tehnyt askeleen kohti vanhaa suunnitelmaansa: vallata Suomi etulinjaksensa. Vuoden 2014 Suomen asukasluku on n.2,8 miljoonaa miestä, joista 18-65- vuotiaita on n.2,0 miljoonaa, ja joista n.190.000 – vajaa kymmenys potentiaalisista maanpuolustajista – ovat armeijan käyneitä. Lisäksi lukuun lasketaan n. 20.000 vapaaehtoisena asepalveluksen suorittanutta naista. Kun Suomi on sitten jäämässä auttamasti sinivalkopunaisen toverimme jalkoihin, mitä mahtaa siviilipalveluksen suorittanut henkilö tehdä. Tarttuuko hän aseisiin ja puolustaa isänmaatansa vai antautuu ilman minkäänlaisia takeita siitä antaako hyökkääjä kenties minkäänlaista armoa? Tuskin naapurimme kuuntelee tämän vakaumuksellisia aatteita kyyneleet silmissä – onhan hänelläkin varmasti perhe ja kotimaa, jota suojella ja vaalia. Ihmisluonne se on.

Loppujen lopuksi tuo maahamme hyökännyt (ja lopulta sen valloittanut) vihollisemmehan on paljon pahempi siviilipalveluksen sekä aseistakieltäytyjän aatteiden vastustaja. Toistan: he hyökkäsivät, he käyttivät aseita ensimmäisenä, he ampuivat ensimmäisen laukauksen, antoivat sodan julistuksen. Heidän kaltaistensa alamaisiksiko vakaumuksellinen rauhan toitottaja mieluummin ryhtyy kuin sotii vastaan mahdollisuutena pitää vapaa maa ja vaihtoehto valita? Kuinka raukkana voi ihminen silloin itseään pitääkään, kun on rauhan aatteensa takia menettänyt maansa ja joutunut orjaksi – vain, koska ei halunnut taistella vastaan? Olisiko Suomi itsenäinen, jos olisimme antautuneet?

Armeijassa oppii kuria, mikä vain vahvistaa kotona opittua kasvatusta. Armeijassa oppii ryhmätyöhenkiseksi, siis sosiaaliseksi. Armeijassa opetetaan vastuuta ja aatteita – ei niinkään ajatusta tarttua aseeseen heti, kun tilanne näyttää uhkaavalta, vaan suojelemaan lähimmäisiänsä miltä hyvänsä vaaroilta – niin fyysisiltä kuin psyykkisiltäkin. Armeijassa oppii käyttämään asetta. Tosin sen taidon oppii ihminen jo pilttinä pappansa polvella. Kun katsoo aamutuimaan takapihallensa, näkee lasten rientelevän ympäriinsä muovipyssyt kourassa osoitellen toisiansa. Ihmisluonne on se. Ihmisen itsesuojeluvaisto laittaa hänet ampumaan ennen kuin toinen ehtii painaa liipaisinta – oli hän sitten käynyt armeijan tai siviilipalveluksen tai kieltäytynyt kokonaan. Kuka muka todella haluaa kuolla toisen puolesta muualla kuin rakkauslauluissa? En minä ainakaan. Erona tietenkin kranaatin täysosuma ryhmän keskelle, jonka päälle yksi urhoollinen hyppää varmaan kuolemaan – pelastaaksensa muut. Se on ihmisluonne. Kunniasta viis, kunhan omaa järkiperäisen moraalin.

Omalta osaltani puollan siviilipalveluksen muutoksia parempien olosuhteiden, osaltansa myös asumiskustannusten (jotka eivät ole niin yksiselitteisen helppoja toteuttaa) ynnä muiden osalta. En kuitenkaan hyväksy siviilipalveluksen keston lyhentämistä, enkä myöskään heidän mahdollisuutta luopua aseista kokonaan – sodan aikana pidän jokaisen kynnelle kykenevän (vakavan sairauden, liikuntakyvyttömyyden, ym. omaavat tietenkin poislukien) olevan vastuussa maastansa sekä muista ihmisistä ja olevan velvollinen taistelemaan vastaan. Jos sanat ja asiallinen keskustelu riittäisivät ratkaisemaan maailman ongelmat, meillä olisi varmasti rauha. Jos aatteet olisivat enemmän kuin ideoita paremmasta ja ne muuttuisivat innovaatioista todellisiksi keksinnöiksi, meillä olisi varmasti rauha. Mutta jäljellä on yhä edelleen se ihmisluonne, joka sotii kaikkea – jopa toisiamme – vastaan.

Sampsa Alanen
Riihimäki

#5 Lystikästä

23.06.2007 16:42

Hienoa, että myös armeijan käyneet puoltavat siviilipalvelukseen vaadittuja muutoksia monien kohtien osalta. Saanen vielä tarkentaa, että juuri siviilipalveluksen rangaistuksenomaisen keston takia Suomen siviilipalvelusvaihtoehto on jo useasti tuomittu ihmisoikeuksia loukkaavaksi. Samat tahot ovat todenneet, että ainoa mahdollinen mittapuu palvelusvaihtoehtojen pituuden ja rankkuuden vertailuun on palveluksen kesto vuorokausina.

Aiemmin tarjottu tulevaisuudennäkymä vuoden 2014 kolmannesta maailmansodasta oli varsin karmea ja toivoton. Muistelisin vuonna 2005 sivarikoulutuksessa kuulleeni silloisesta puolustusvoimien teettämästä tutkimuksesta, jonka mukaan armeijan ollessa vapaaehtoinen sen valitsisi silti jopa yli 80% 15 - 25-vuotiaista suomalaisista nuorista miehistä. Ainakaan tämän tutkimuksen perusteella tilannetta, jossa Suomen reservin koko olisi kutistunut 210'000 henkilöön, ei pääsisi syntymään.

Mutta jos tarkkailemme kuvitteellisen vuoden 2014 kolmannen maailmansodan sijaan kollektiivisen todellisuutemme vuotta 2007, voimme todeta, että suurin uhka Suomelle nyt ja lähitulevaisuudessa on ikäpyramidin kääntyminen päälaelleen, ja sitä kautta työvoiman väheneminen ja vanhustenhoidon ylikuormittuminen. Asiaa ei kovastikaan auta se, että kun kyseistä ongelmaa paikkaamaan voitaisiin osoittaa nykyistä enemmän siviilipalvelushenkilöitä, on sivarilaki itsessään asia, joka estää ja hidastaa ongelman korjaamista. Lisäksi siviilipalvelusmiehiä ei kohdella ihmisoikeussopimusten eikä suomen perustuslain mukaisesti, vaan heidät asetetaan eriarvoiseen asemaan sukupuolen, iän, asuinpaikan ja uskonnollisen vakaumuksen perusteella. Tällaiselle kohtelulla on termikin. Syrjintä. Edellä kuvailemani syrjintä on valitettavasti yleisesti hyväksyttyä - silti erittäin laitonta.

Ja Henri Lillqvistin vastaukseen nyt lienee turha edes vilkaista toista kertaa. "Hohhoijjaa, kirjoituksesi oli kakkaa. Minun mielipiteeni sen sijaan on faktaa ja sitä ei voi piilotella", hän toteaa vailla perusteluja. Argumentointia vailla vertaa.

Siteeratakseni itseäni siteeraamassa kunnioitettuja ihmisoikeuselimiä: "-- ainoa mahdollinen mittapuu palvelusvaihtoehtojen pituuden ja rankkuuden vertailuun on palveluksen kesto vuorokausina."

Kyllä minäkin olen kuullut intin käyneiltä ystäviltäni tarinoita P-kauden kovasta kurista ja loppuajan munkin mussuttelusta ja täydestä toimettomuudesta.
Kalle Laukkanen
Helsinki

#6

23.06.2007 23:14

Hyviä näkökantoja tulee puolin ja toisin. En kyllä itse ihan meinaa uskoa tuohon että 80% nuorista miehistä valitsisi armeijan vaikka se olisi vapaaehtoinen; tutkimustulos tai ei, tuo vain ei tunnu kovin uskottavalta. Jonkinlainen armeija kyllä on mielestäni pakollinen, mutta kuten Sampsa Alanen sanoi, paljon konkreettisempi ongelma on nykyään suurien ikäluokkien eläkkeelle jääminen. Asiaa helpottaisi tosiaan se, että useampi ihminen valitsisi siviilipalveluksen, jolloin hän armeijan sijaan tekisi oikeaa työtä. Puollan vähintäänkin sitä että valtio kustantaisi sivareiden asumiskustannuksia.

Johan Wolfgang Von Goethe ilmoitti armeijasta noita stereotyyppisiä asioita. Kuri kasvaa. Vastuuntunto kasvaa. Ryhmähenki kasvaa. Itse en ole armeijaa vielä käynyt (terveydellisiä esteitä; ilmeisesti odotan taas kaksi vuotta ja uudestaan arvioitavaksi), mutta mitä ovat muut sanoneet. Armeija opettaa että valehteleminen on Hyvä; siitä ei jää kiinni, ja se vain helpottaa asioita. Armeija myöskin opettaa ylipäätänsä luistamaan sieltä missä aita on matalin; jos ei luonne itsessään ole tätä vastaan niin armeijakaan ei estä tätä vaan suorastaan yllyttää tällaiseen. Osa siellä tehtävistä töistä on täysin turhia, olemassa ilmeisesti ihan vain siksi että ihmiset voisivat suorittaa sen palveluksen.

Ihmisillä tosiaan on ikäviä asenteita siviilipalvelusta kohtaan. Yksi opettajanikin sanoi suoraan että hänen mielestään sivarit ovat suorastaan rintamakarkureita. Muutenkin siviilipalveluksen käyneitä pidetään muita huonompina. Vaikka siviilipalvelusestakin on suoranaista hyötyä yhteiskunnalle.

Eniten olen adressin kanssa samaa mieltä tuon kanssa että kaikille aseistakieltäytyjäryhmille samanlainen kohtelu. Mielestäni on kohtuutonta, että Jehovan Todistajat saavat vapautuksen uskonsa perusteella, mutta yksittäinen ihminen eettisestä näkemyksestään huolimatta joutuu armeijaan. Joku voisi selittää minulle että mikä järki tässä on. Ovatko Todistajat vain sitkeämpiä väittämään vastaan kuin muut? Käsittääkseni ei sillä pitäisi olla lakisääteisesti väliä käskeekö Jumala että sota on Paha, vai onko itse tullut siihen päätökseen ettei halua olla missään yhteydessä sotaan.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

24.06.2007 23:20


Eero Nurmela
Mikkeli

#8

25.06.2007 15:55

Muutama huomio.

Siviilipalvelus ei ole aina niin auvoista ja helppoa armeijaan verrattuna. Olen lähipiiristäni ainoa sivarin käynyt (tai siis sitä käyvä), ja armeijan käyneet puhuvat kuinka ensimmäiset pari kuukautta oli vähän rankempaa ja sitten meni aika nopeasti kahvia juoden ja munkkia syöden, noin sopivasti karrikoiden. Etenkin pari soittokunnan käynyttä muistelevat armeijan lepokotiaikoja lämmöllä. Aika kului nopeasti, sai soittaa joka päivä ja livahtaa keikkojen jälkeen kaljalle. Jos jäi kiinni, sanomista saattoi tulla mutta rangaistusta ei. Harvemmin kukaan kysyi mitään. Lisäksi armeijassa ollaan porukassa, josta yleensä tulee kaveriporukka. Kukapa ei kaveriporukassa viihtyisi?

Sen sijaan siviilipalveluksessa käyvät ovat yleensä paikoissa, joissa työnteko ei ole aina niin helppoa ja rentoa, kuten vanhainkodeissa ja muissa hoitolaitoksissa. Ensihoitajaksi opiskeleva kaverini tietää mitä se on, eikä kateeksi käy. Itse teen "siistiä sisätyötä" rennossa työilmapiirissä ja olen sikäli onnekas, mitä nyt jatkuva näyttöpäätetyö käy terveyden päälle. Mutta aika kuluu hitaasti. Vaikka illat ja viikonloput on vapaata, oikean työn tekeminen (itsekseen toimistossa) ja silti jatkuvassa rahapulassa kamppailu käyvät hermoille. Ja tätä ihanuutta on jäljellä vielä 114 päivää. Täytyy tunnustaa että välillä olisin mielummin soittokunnassa tekemässä sitä mistä eniten tykkään ja pelaisin lopun ajan pleikkaria tai korttia kavereiden kanssa.

Mutta valitsin sivarin, koska mokoma pelleily isänmaallisuuden nimissä ei yksinkertaisesti tunnu mielekkäältä. Jos joku suurvalta päättää Suomen ottaa, se sen tekee oli täällä nykymuotoinen asevelvollisuus tai ei. Meillä ei ole mitään mahdollisuuksia. Onneksi maailmantilanne on nykyään se, että pieni ja harmiton pohjoinen länsimaa vailla juuri mitään rikkauksia (en nyt puhdasta vettä ja puuta jaksa laskea) tai sijaintinsa vuoksi omaamia hyötyjä ei suurvaltoja kiinnosta. Suomesta on enemmän hyötyä Venäjälle, Kiinalle yms. sellaisena kuin se on itsenäisenä. Nykymaailma pyörii täysin markkinatalouden ympärillä.

Haluaisin tietää, mihin Johann Wolfgang Von Goethe perustaa tulevaisuudenvisionsa.

"Kuvitteellisessa tarinassa (jota toivon mukaan emme koskaan kohtaa) vuonna 2014 Kiinan kommunistinen tasa-valta on hyökännyt Eurooppaan sekä Pohjois-Amerikkaan täydellä arsenaalillaan kumppaniensa Pohjois-Korean sekä Venäjän avustuksella. Rajanaapurimme taasen on tehnyt askeleen kohti vanhaa suunnitelmaansa: vallata Suomi etulinjaksensa."

Miksi ihmeessä Kiina lähtisi sotaan Eurooppaa vastaan, kun se on vihdoin päässyt hyötymään markkinataloudesta ja kehittymään? Miksi Venäjä tekisi sen, ja miksi Kiinan ja Pohjois-Korean kanssa? Ja jos tekisi, mihin Venäjä nykyisenlaisessa sodankäynnissä tarvitsee Suomea etulinjakseen (esim. viimeisimmät USA:n käymät sodat)?

"Vuoden 2014 Suomen asukasluku on n.2,8 miljoonaa miestä, joista 18-65- vuotiaita on n.2,0 miljoonaa, ja joista n.190.000 – vajaa kymmenys potentiaalisista maanpuolustajista – ovat armeijan käyneitä. Lisäksi lukuun lasketaan n. 20.000 vapaaehtoisena asepalveluksen suorittanutta naista. Kun Suomi on sitten jäämässä auttamasti sinivalkopunaisen toverimme jalkoihin, mitä mahtaa siviilipalveluksen suorittanut henkilö tehdä. Tarttuuko hän aseisiin ja puolustaa isänmaatansa vai antautuu ilman minkäänlaisia takeita siitä antaako hyökkääjä kenties minkäänlaista armoa?"

Mihin aseisiin tulisi tarttua? Jos sattuu selviämään hengissä ohjusmoukaroinnista, pitäisi sitten yrittää pyristellä vastaan vailla minkäänlaista tajua siitä, miten armeijassa tulisi toimia? Ota huomioon, että siviilipalvelus on jo olemassa, eli joka tapauksessa on miehiä, jotka eivät ole armeijan koulua käyneet. On myös miehiä, jotka eivät hyväksy tappamista. Sitten on myös valtava määrä reserviläisiä, jotka eivät taatusti enää hallitse tuota 18-19 kesäsenä oppimaansa (jos ehtivät tai kykenivät edes kunnolla oppimaan) sotimisen "jaloa" taitoa. Sen verran paljon tiedän täysiä idiootteja ja uusavuttomia jotka ovat armeijan käyneet, että en jaksa uskoa heidän ihan oikeassa sodassa osaavan vaikka sitä kävivätkin kuusi kuukautta leikkimässä.

"Loppujen lopuksi tuo maahamme hyökännyt (ja lopulta sen valloittanut) vihollisemmehan on paljon pahempi siviilipalveluksen sekä aseistakieltäytyjän aatteiden vastustaja. Toistan: he hyökkäsivät, he käyttivät aseita ensimmäisenä, he ampuivat ensimmäisen laukauksen, antoivat sodan julistuksen. Heidän kaltaistensa alamaisiksiko vakaumuksellinen rauhan toitottaja mieluummin ryhtyy kuin sotii vastaan mahdollisuutena pitää vapaa maa ja vaihtoehto valita? Kuinka raukkana voi ihminen silloin itseään pitääkään, kun on rauhan aatteensa takia menettänyt maansa ja joutunut orjaksi – vain, koska ei halunnut taistella vastaan?"

Jos rauhanaatteen taakse saadaan laajaa kannatusta, se alkaa vaikuttaa myös ylöspäin. Koko ajatushan on se, että mitään sotaa ei tarvitse koskaan syttyä. Ja Suomen kohdalla siinä asemassa ollaankin että sellaiset visiot ovat äärimmäisen epätodennäköisiä. Maailma on mennyt kauas toisen maailmansodan aikaisesta. Todella kauas. Sotimisen osalta ehkä kauemmas kuin tällaisia hieman propagandistisia tulevaisuudenvisioita maalaavat huomaavat kapeakatseiselta armeijanpuolustamiseltaan.

Tässä vaiheessa on ehkä hyvä korostaa, että itselleni sivari ei ole sinänsä sen suurempi jätkä kuin armeijan käynytkään, kyse on omasta valinnasta. Minulle armeijan käyneellä ja sivarin käyneellä ei ole miehenä mitään yleistettävissä olevaa eroa, koska en ole mitään eroa oikeassa elämässä nähnyt.

"Olisiko Suomi itsenäinen, jos olisimme antautuneet?"

Jaa nyt? Olisi. Esimerkki löytyy Suomenlahden toiselta puolelta. Hyvä silti ettemme antautuneet (tosin myös tuuria, muualla tapahtunutta ja politiikkaa itsenäisyyden säilymisessä oli mukana), ja arvostan sotaveteraanien taistelua suuresti. Kysymys tai sen vastaus ei kuitenkaan liity itse asiaan mitenkään. Tilanne nykymaailmassa on niin täydellisesti toinen; elämä ja politiikka pohjaavat eri asioihin, globalisaatio ja markkinatalouden ylivalta, jne jne... Esiteolliselta kaudelta digiaikaan, kullanvaihdosta tilisiirtoihin ja osakkeisiin. Asioiden, materian ja kansojen merkityssuhteet ovat täysin toiset läntisessä maailmassa, jonka liitännäisiä Kiina ja Venäjä ovat jo.

"Armeijassa oppii kuria, mikä vain vahvistaa kotona opittua kasvatusta. Armeijassa oppii ryhmätyöhenkiseksi, siis sosiaaliseksi. Armeijassa opetetaan vastuuta ja aatteita – ei niinkään ajatusta tarttua aseeseen heti, kun tilanne näyttää uhkaavalta, vaan suojelemaan lähimmäisiänsä miltä hyvänsä vaaroilta – niin fyysisiltä kuin psyykkisiltäkin."

Ja väität, että me sivarit ollaan vailla näitä taitoja, tai että armeijan käyneet ovat näissä taidoissa ja ominaisuuksissa sivareita parempia? Ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa ja piste. Näihin asioihin luodaan perustat jo niin kauan ennen armeijaa että se siitä. Ainakaan itse en koe olevani huono ryhmätyöihminen (päinvastoin, ja on siitä kiitostakin tullut matkan varrella), saati epäsosiaalinen. Sen sijaan tunnen ja tiedän paljon armeijan käyneitä jotka eivät näissä asioissa niin kovin loista. Aatteet, joita armeijassa opetetaan, kehtaan leimata osittain (juurikin sodan ja sen uhan kannalta, ym. propaganda) kyseenalaisiksi. Jokainen kunnon mies osaa huolehtia perheestään ja lähimmäisistään - siihen ei tarvita armeijan oppeja.

"Armeijassa oppii käyttämään asetta. Tosin sen taidon oppii ihminen jo pilttinä pappansa polvella. Kun katsoo aamutuimaan takapihallensa, näkee lasten rientelevän ympäriinsä muovipyssyt kourassa osoitellen toisiansa. Ihmisluonne on se. Ihmisen itsesuojeluvaisto laittaa hänet ampumaan ennen kuin toinen ehtii painaa liipaisinta – oli hän sitten käynyt armeijan tai siviilipalveluksen tai kieltäytynyt kokonaan. Kuka muka todella haluaa kuolla toisen puolesta muualla kuin rakkauslauluissa? En minä ainakaan. Erona tietenkin kranaatin täysosuma ryhmän keskelle, jonka päälle yksi urhoollinen hyppää varmaan kuolemaan – pelastaaksensa muut. Se on ihmisluonne. Kunniasta viis, kunhan omaa järkiperäisen moraalin."

Minun järkiperäinen moraalini sanoo, että sotaisa ihmisluonne ei ole sisäänrakennettua, vaan tilanteiden ja ahneuden luomaa pakkoa. Nykymaailmassa pakkoa ei enää olisi ja ahneus kanavoituu markkinatalouteen ja rahaan, joten miksi ihmisen ei tulisi pyrkiä kehittymään Neandertalilaisesta nuijanheiluttajasta muitakin kuin lähimpiä ihmisiä ymmärtäväksi, yhteistyökykyiseksi ja eettiseksi? Lapsuuden sotaleikit on nähdyn matkimista. Leikkisivätkö lapset pyssyillä jos ne eivät sitä mistään oppisi? Enpä usko. Ei sikäli en näe pyssyleikeissä mitään pahaa, se on vain leikkiä. Niin kauan kun ymmärretään leikin ja oikean ihmisen tappamisen ero, joka meille yleensä onneksi opetetaan. Me kaikki leikimme lapsena myös rallikuskeja, palomiehiä jne, eikä meistä kaikista ole niihin hommiin.

Jos tappaminen on sisäänrakennettua, miksi sodissa olleilla on niin paljon mielenterveysongelmia? Miksi Vietnamin jenkkisotilaat kääntyivät sodanvastaisiksi? Tai Irakin?

Kyllä minusta armeijan jotenkin sivaria ylemmäksi asettavalle siinä on kyse vain ja ainoastaan jonkinlaisesta kunniasta. Perustelut ym. pyritään aina asettamaan niin, että sivari saataisiin tuntemaan itsensä vähemmän mieheksi, vähemmän isänmaalliseksi ja jostakin oleellisesta paitsi jääväksi. Kuitenkaan mitään näistä väittämistä ei voida todistaa. Ei mikään ihme, koska nehän eivät pidä paikkaansa.
Henri Lillqvist
Helsinki

#9

30.07.2007 07:18

"Ja Henri Lillqvistin vastaukseen nyt lienee turha edes vilkaista toista kertaa. "Hohhoijjaa, kirjoituksesi oli kakkaa. Minun mielipiteeni sen sijaan on faktaa ja sitä ei voi piilotella", hän toteaa vailla perusteluja. Argumentointia vailla vertaa."

No jos kuitenkin vilkaisisit siihen ja sitä ylempään viestiin uudestaan, huomaisit ehkä, että tuo "fakta jota ei voi kiistää tai piilotella" oli lainattu edellisen kirjoittajan viestistä, iskin siis vain takaisin omilla aseilla. Kirjoitukseni oli toki lyhyt, kärjistetty ja provokatiivinen, mutta onhan siinä argumentoitukin.
Henri Lillqvist
Helsinki

#10

30.07.2007 07:21

Niin, ja vielä. "Siteeratakseni itseäni siteeraamassa kunnioitettuja ihmisoikeuselimiä: '-- ainoa mahdollinen mittapuu palvelusvaihtoehtojen pituuden ja rankkuuden vertailuun on palveluksen kesto vuorokausina.'" <--- Tuohon haluaisin kuulla jotain perusteluja? Miksi näin? Koska se tukee mielipidettäsi?

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

14.08.2007 16:54


Julius Valve
Helsinki

#12 ihmetyttää

15.08.2007 13:48

mikä ihme siinä on ettei suomalainen ylpeä isänmaallinen ihminen voi olla väkivallaton? ihan mielelläni minäkin autan tämän hypoteettisen sodan aikana siellä haavoittuneita tai vastaavaa. Mutta että olisin epäisänmaallinen oman väkivallattoman vakaumukseni takia? Tälläisen maan takiako suomen sotilaat taistelivat. Ihan tiedoksi vaan että niitä sotaveteraaneja hoitaa myös siviilipalvelusmiehet.

En ole hippi enkä anarkisti, että siltäkin siivet sitten pois.
Mårten Dahlman
Helsinki

#13

28.08.2007 02:52

Lähtikö keskustelu nyt sitten oleellisesta aiheesta ihan omiaan pyöräilemään?

Olennaista tietoa: Siviilipalvelus on vaihtoehto armeijalle. Siviilipalvelus kestää kauemmin kuin armeija. Siviilipalveluksen aikana työnantaja maksaa siviilipalvelusmiehen vuokran...
Vai maksaako? Laissa lukee että sivarin vuokran tulee maksaa. Tämä kierretään syrjimällä sivarit ketkä eivät asu kotona enää, eikä sivareille myönnetä sotilastukea.
Tasa-arvoa suomalaisittain...
Hans Hellén
Helsinki

#14 Adressi suljetaan

22.10.2007 21:44

Adressi suljetaan lähipäivinä. Vetoomus on luovutettu AKL:n sivaridemossa puhumassa käyneille eduskuntapuolueiden kansanedustajille. Nimiä kertyi näiden adressit.comissa kerättyjen n. 1300 nimen lisäksi n. 500 paperilomakkeisiin allekirjoitettuina, eli yhteensä lähes 1800.

Vieras

#15 :D

31.03.2011 17:38

Voi herranjumala...

Kommentoi adressia