Päät sekaisin mediasta, ei taikasienistä.
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Päät sekaisin mediasta, ei taikasienistä..
Vieras |
#1 Vaarallinen ilmiö suomen metsissä, mummot nokallaan kanttarellimetsässä!24.09.2012 11:38Mummot sekaisin kanttarelleista! Joka syksy keski-ikäiset ja vanhukset valtaavat metsien kankaat sienipiirakan kiilto silmissään. Tänä syksynä on varsinkin etelä-suomessa ollut valtava buumi, sillä nämä trendisienet katoavat metsästä sitä mukaa kun uusia puskee maanpinnalle. Joka syksy sienestäjiä eksyy metsiin, vanhukset rikkovat lonkkaluitaan ja pelastuskeskukseen tulvii hätäsoittoja kaatuneista mummoista! Kanttarellit ovat myös iso syy alati kasvavaan nuorten pahoinvointiin, sillä vanhusten kerätessä kaikki sienet, jää haave sienipiirakasta nuorelle usein vain unelmoinniksi. itseoikeutettu metsänmulkkaaja kommentoi asiaa näin; "Kanttarellibuumi on verrattavissa vanhusten vakavaan alkoholin käyttöön, sillä murtuneet luut ja kaatuneet mummot tulevat yhteiskunnalle lähes yhtä kalliiksi. Eipä ole vain muutamia kertoja, kun papat ovat saaneet paistinpannusta syödessään viimeisen palan sienipiirakkaa, että on tällä riippuvuuspontentiaaliakin! Valtion lainsäätäjien pitäisi ehdottomasti puuttua tähän luonnon epäkohtaan ja kieltää kanttarelleja kasvamasta." |
Semi-P |
#2 Älkää sokaisko tietämättömiä valheilla!24.09.2012 12:05VAADIMME TOTUUTTA! |
Foxiefoxy |
#3 VALEHTELU EI TOIMI24.09.2012 13:32Peloittelu on propagandashaittia mitä media ja koulut syöttää, tietämättömät ja typerät sokaistaan valheella. Elämme 2000 lukua, PELOITTELU EI ENÄÄN TOIMI ! Mutta tämä mediabuumi saa aikaan sen, että tietämättömät, asiasta kiinnostuneet opiskelevat totuuden itselleen, eivätkä elä valheessa minkä media ja koulut heille syöttää.. Tämä toimii vain tiettyjen ihmisten keskuudessa, he ketkä ymmärtävät suurempaa ja huomaavat nykyjournalismin häpeän. Verrata sitten sieniä imppaukseen ja alkoholiin.. häpeällistä.. |
Parantaja |
#4 Ottaa pattiin.24.09.2012 14:50Kyllä vitutti tänäänkin ajella aamulla töihin kun radiossa suomipopin puolella Esko Eerikäinen taivasteli oikein olan takaa sienten popsimista ja Maria Kekkonen kehotti kaikkia juomaan alkoholia ennemmin. Kossupullon kumoaminen kerralla kurkusta alas voi tappaa, mutta yhtä hyvin 17 kiloa tuoretta taikasientäkin. Kumpi on helpompaa? |
Hjad |
#5 Hyvä sienien puolustaja.24.09.2012 16:19"Aiheeseen perehtyneet kuitenkin tietävät, että kyseisistä sienistä on enemmän hyötyä kuin haittaa." Kaikella kunnioituksella, voisitko hieman perustella tuota lausetta? Siinä missä media kykenee olemaan täysin kujalla, addressin alullepanija edustaa taas toista äärilaitaa, joka on helposti tulkittavissa siten, että sieniä voi viihdekäyttää ihan yhtä tiuhaan tahtiin kuin alkoholiakin, joka takuuvarmasti maistuu myös monille taikasieniä sokeasti ylistävälle taholle. Perusteluja ja faktoja tiskiin, puolin ja toisin! |
Hjad |
#6 Re: Ottaa pattiin.24.09.2012 16:53#4: Parantaja - Ottaa pattiin. Kaikella kunnioituksella myöskin, mutta tämmöiset menee taas aivan totaalisen hörhöilyksi. |
la luna |
#7 ups18.10.2012 11:39Hassun hauskaa hassuille:Decadent lifestyle-sivusto.(miks aina muistetaan että Portugalissa kaikenkäyttö on laillista muttei sitä että lähenpänä - Tsekeissä - on myös ollut niin jo kaksi vuotta) |
uuunot 3 |
#824.10.2012 19:41Robert Gordon Wasson |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1030 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2037 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18202 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
459 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1964 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
704 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024