Ehdoton vankeusrangaistus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
Ota yhteyttä adressin tekijään
Toiminta ei kestä arviointia
Pari päivää se siellä ehti olla, yhtään vastausta ei annettu, ja nyt kirjoitus on poistettu. Ryhmä ei siis ilmeisesti halua osallistua edes asialliseen keskusteluun asiansa tiimoilta.
Onneksi ymmärsin laittaa kirjoitukseni myös sellaisille foorumeille, joihin tällä ryhmällä ei ole moderointioikeuksia.
Koittakaas nyt ihmiset vähän katsoa, että minkälaisia adresseja ja aloitteita kannatatte. Suu vaahdossa ja pää kolmantena jalkana ryntääminen tukemaan kaikenlaisten kiihkoilijoiden loppuunasti ajattelemattomia aloitteita voi ihan oikeasti joskus saada aikaan pahaakin vahinkoa.
Re:
no mitäs jos itse tekisit paremmin niin ei tarttis täällä nillittää?
Saa kommentoida
Re: Re:
Ymmärtääkseni ihan kaikessa tässä yhteiskunnassa ei tarvitse itse lähteä tekemään paremmin voidakseen olla sitä mieltä, että joku muu tekee asian päin seiniä.
Eihän poliitikkojen toimintaakaan kukaan voisi arvostella, jos sen ehtona olisi se, että itse hankkiutuu eduskuntaan.
Joten ei, en ole lähdössä korjaamaan asiaa, joka jo nyt on lähtökohdiltaan vähintään kohtalaisella tolalla. Katson silti oikeudekseni kritisoida suhteellisuudentajuttomia vouhkaajia, jotka eivät ymmärrä vouhkaamansa asian päälle juuri mitään.
Re: Väärä tapa
No pedofiiliksi tuskin voi väittää kun ikäero reilu kolme vuotta. Lastensuojelu ei tehnyt ilmoitusta koska seurutelivat vielä silloin eli järkeä näissäkin saa käyttää. Normaalisti sosiaalitoimi tekee siis tommoisessa tapauksessa että lapsi tule eja vanhemmat ei seurustele ilmoituksen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Re: Re: Väärä tapa
Ryhmänne vastuuhenkilöt itse käyttävät kaikista hyväksikäyttötapauksista termiä perofiili/pedofilia, koska se kuulemma "kansan suussa on näin".
Koittakaa nyt jo päättää.
Re: Re: Väärä tapa
Eli katsoitte itse oikeudeksenne päättää missä raja omalla kohdallanne menee? Omalle kohdalle osunut tapaus "hyssytellään" pois vaikka ryhmän julkilausuma on "Ei hyssyttelyä pedofiileille - kaikki tiedot julkisiksi"?
Myöntäkää pois, mokasitte. Taas.
Re: Re: Julkinen rekisteri! :O
#51: Äiti - Re: Julkinen rekisteri! :O
mietippä hetki seuraavaa:
mulla on suomessa viisi täys-nimi kaimaa. arvaas huvikses tilanteeni jos joku heistä tekee tällaisen kuprun? sillä ei ole mitään väliä olenko syytön vai en.
Re: Väärä tapa
Se on hyvä, että pedofiliasta puhutaan ja se tuomitaan! Nimien julkaiseminen on eri asia, mutta tästä asiasta on puhuttava enemmän ja enemmän.Vaikeneminen on pedofiilin etu AINA! Näihin rikostuomioihin on saatava selvästi rankemmat tuomiot ja joka on siitä eri mieltä ei tiedä mistä on kyse tai on on samaa mieltä pedofiilien kanssa.
Tekijät tiedetään jo nyt lähipiirissä ja esim. uskonnollisissa yhteisöissä laajemminkin. Tekoihin puuttuminen kovalla kädellä ja näistä asioista julkisesti puhuminen ilman tekijöiden nimiäkin on erittäin tärkeää. Näiden rikosten lukumäärän selvittäminen ja tuomioiden vertailu on tehtävä, että Suomessa ymmärretään näiden tekojen laajuus ja esim. yhteistöt missä pedofiliaa tapahtuu on kartoitettava ja sitä kautta saadaan selvitettyä mikä kehitysvääristymä sitä aiheuttaa.Pedofiilien käyttäytyminen perustuu luottamuksen luomiseen viattomaan lapseen, lapsen vaikenemisen varmistaseen usein uhkailemalla esim. että jos kerrot joku lähiomainen kuolee. Käsien sitominen, suun peittäminen on hyvin tavallista. Siis täysin kiduttamista. On turha kuvitella, että pedofiili on joku namusetä, joka silittää lapsen päätä ja taputtaa pyllylle. Kyse on pahimmasta narsistisesta psykopatiasta ja tähän rikokseen pitää suhtautua erittäin suurella vakavuudella ja etsiä kaikki mahdolliset keinot millä se paljastuu ja saadaan vähitellen loppumaan. Esim. pedofiilien pakkohoito on otettava toimenpiteisiin vankilassa ja sen jälkeen. Uhrit joutuvat koko elämänsä olemaan "pakkohoidossa", jonka joku muu ihminen on heille aiheuttanut.
Toimikaa!
Kansalaisaloite.fi
1.03.2013
Ehdoton vankeusrangaistus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
Keräys käynnissä 30.09.2013 asti
Kirjoitin kyllä
kunnioitus toista itseä ihmistä kohtaan
On turha väittää, etteikö yli 15v tai 15vuotias tietäisi nämä asiat. On tosiaan meistä vanhemmista kiinni, miten lapsemme suhtautuvat seksiin ja siihen miten toisia huomioi tässä asiassa.
On silti niin, että vanhemmalla osapuolella on se vastuu.
Typerää sanoa, että on teinin syy mikäli vaikka naukuisi seksiä vanhemmalta ihmiseltä, on silloinkin vastuu vanhemmalla ihmisellä.
Teineillä voi olla monia ongelmia, jotka voi ajaa väärille teille. Silti, silloinkin on sillä vanhemmalla nimenomaan vastuu.
Kaikista asioista voidaan vääntää nurin kurin ja että ratkaisu ei sovi sille ja tälle. , mutta järkikäteen, rikolliset vankilaan! Elinkautinen uhreilla. Miksi sen aiheuttaja päästettäisiin rangaistuksetta!!!
-äiti
kansalaisaloite
Käykää kannattamassa.
Äärettömän tärkeää.
Kuten myös alle 15v. Silloin on murrosiän ja esimurrosikäisten kasvu aika ja identiteetin vahvistuminen.
Otsikko
WHAT?
Siis HETKINEN!
Eihän tässä lakialoitteessa joka on nimenomaan tuolla kansalaisaloite sivulla, Ei hän tässä ole kukaan liittymässä minkään Puppelipoikien Kelkkaan!! Kyse on lakialoitteesta, joka kansalaisaloite sivulla. Siihenhän tämä adressi viittaa, vai?
Kansalaisaloitteen ehdotuksessa ei julkaista kenenkään kuvia miten sattuu, vaan niiden nimet jotka lain edessä rikollisiksi tuomitaan. Eikait näitä voi kuka tahansa nuita rikoksentekijöistä julkisia nimiä tehdä, kun ei ole tietoakaan niistä. Rikosrekisteriä tekevät eivät voi julkaista muutoin kuin rikosilmoituksen tehdyistä ja niistä tuomion saaneista nämä julkiset nimet. Näin minä uskoisin ja näin ymmärrän kansalaisaloitteessa olevan rikollisten nimien julkistamisen toimivan.
Katsoin poliisi-tv:n netistä ja siinä nimenomaan on kyse näistä Pedohunterseista. En itsekään lähtisi noin toimimaan eli ilman rikossyytteistä tuomitsemista julkaisemaan.
Valitettavaa on, että he ovat näin toimineet, mikäli siis ovat toimineet ilman lupia tai ilman että kuvat ja nimet joita julkaisevat eivät ole rikoksista tuomittujen nimiä/kuvia. Kuviin en lähtisi siltikään, vaikka olisikin rikoksesta tuomittuja. En myöskään missään nimessä uhrin nimejä enkä kuvia lähtisi näyttämään.
Mikäli on nyt eriasia tämä kansalaisaloitteessakin oleva(sieltä en löytänyt keskustelu sivuja, siksi tänne), täytyy Poliisin mielestäni ja mielellään kommentoida tuonne. Ehkä olenkin poliisiin yhteydessä, jotta asia selviää.
Tarkistettu
Soitin asianajajalle.
Kansalaisaloitteen Kannattajat eivät ole syyteharkinnassa.
*Kansalaisaloitteen Kannattajat ovat kannattamassa lakialoitetta,
*eivät kannattamassa ko aloitteen aloittajien eli Finnish Pedohunters Ry:n muuta toimintaa millään lailla.
*Kansalaisaloitteen kannattajat eivät ole kannattamassa ko ryhmän toimintaa Kansalaisaloite.fi sivuston ulkopuolella
kannattamalla tätä kansalaisaloitetta eivätkä siis millään lailla ole lähdössä heidän "kelkkaan".
*Ei ainakaan sillä, että kansalaisaloite sivulla on kannattamassa lakialoitetta.
Siellä ei ole kannattamassa heitä, vaan lakialoitetta.
Eli: Kansalaisaloitetta kannattavat, olkaa huoleti, Teitä ei olla syyttämässä siitä, että olette kansalaisaloitetta kannattaneet.
Kansalaisaloitteen kohta: rikosten tekijöiden nimien julkaiseminen: mielestäni tapahtuu siten, että kun rikoksesta on tuomittu tulee "julkiseen rekisteriin" nimi, joka ei ole jatkuvasti kaikkien kansalaisten silmien alla enkä usko, että Facebookissakaan FinnisPedohunterseilla olisi tulevaisuudessakaan ko rekisterin julkaisemiseen lupaa.
Julkinen Rekisteri on varmasti jossain Suomen laki mikälie se voi olla, en tiedä nimeä, mutta kyllä on sillain, että täytyy hakea tuo julkinen rekisteri itse silmiensä alle nähdäkseen sen.
Uhrien nimien julkaiseminen on ehdottomasti kiellettyä ja kiellettävä. Sitä en tajua ensinkään.
Siitä ei ole lakialoitteessakaan. Lakialoitteessa on Rikoksen Tekijöiden nimien julkaisemisesta.
| This discussion has been closed. |
Väärä tapa