Ei kilometriverolle
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Ei kilometriverolle.
Vieras |
#62619.12.2013 15:52Todellakin Suomen kansan ajamista verotetaan jo ihan tarpeeksi muun muassa erittäin kalliilla polttoaineilla, jonka hinta on suurimmaksi osaksi veroa. Tämähän käytännössä tarkoittaa, että polttoaineen käyttö autossa on jo todellista "kilometriveron" maksamista kun kulutus on rinnastettavissa melko suorasti ajettuun matkaan. |
Vieras |
#62719.12.2013 16:19Ollilan ja Kommunisti Kyllösen hanke kumoon. |
Vieras |
#62819.12.2013 16:26ei lisä veroja, muutoinkin viedään tuhkat jo pesästä kaikki vain veroja |
Vieras |
#62919.12.2013 16:33Hyvän asian puolesta yhtykää! |
mummu |
#630 Herätystä!19.12.2013 16:34Hyvän asian puolesta kannattaa allekirjoittaa! |
Vieras |
#63119.12.2013 16:49Eduskunta ajaa ihmiset hulluuden ja kurjuden partaalle ajaen omia etuuksiaan saaden mukamas jotakin aikaiseksi sillä että saisivat omaa egoaan nostatettua vähempiarvoisten yläpuolelle vielä enemmän ja enemmän. Nuissa niitten ratkaisuissa ei ole päätä eikä häntää saatika käytetty mitään järkee tekisisvät työtä millä on tarkotusta eikä enempää sotkisi koko patlettia ihme päähänpistoillaan! |
Vieras |
#63219.12.2013 16:50Ei mitään autoveroja!! Veroja löytyy jo ihan tarpeeksi, ja nostakaa vaikka tupakka ja alkoholiveroja 100 % lisää!! |
Vieras |
#633 Re: Re: töissä kotipalvelulla19.12.2013 17:04#154: - Re: töissä kotipalvelulla Nimen omaan!!!! Jls sitä ei ruveta nostamaan ja laki pääsee voimaan niin kyllä meikäläisellä loppuu työn teko. |
Vieras |
#63419.12.2013 17:24kylläpä taas viisaat keksi miten saadaan vietyä tuhkatkii pesästä... |
vieras |
#635 Hätähuuto Suomen vesistöjen puolesta19.12.2013 17:30Tulkaa kaikki: Allekirjoittamaan Adressi : Vesistöjen Puolesta -Stop Talvivaara ! |
Vieras |
#63619.12.2013 17:43Ei enään yhtään lisämaksuja autoilijoille.Koska näistä on aina aiheutunut päivitys huolto ja korjauskuluja. myös lisämaksut katsastuksessa. |
Vieras |
#63719.12.2013 18:04Kyl taas yritetään kiusata kansalaisia!! revitää lisää autoilijoiden persnahasta!! |
Vieras |
#63819.12.2013 18:10Ei kilometriverolle |
Reino |
#63919.12.2013 18:12Ennen muutosta ostetut autot, joista on maksettu täysi autovero pitäisi vapauttaa uudesta kilometripohjaisesta verosta. Verotettakoon niitä vanhan systeemin mukaan eli käyttövoimavero säilyisi tällöin vanhoilla autoilla. Ensimmäisen vuoden aikana olisi tämän uuden systeemin piirisää enintäin 120'000 autoa toisena vuonna arviolta 250'000 autoa ja 20 vuoden kuluttua 2,5 milj autoa. Tavoitteenahan on"oikeudenmukainen" verotus (onko sitä aikaisemmin tavattu?). EI GPS:ÄÄ. Vain kilometrit ja sama hinta kaikille. |
Vieras |
#640 Uudet soveltamisalat19.12.2013 19:16Ennustan, että ensimmäinen lisäominaisuus, josta nyt ei vielä puhuta mitään on automaatinen nopeudenvalvonta. Sakko heilahtaa, aina kun rajoitus ylitetään. Ja toinen lisäominaisuus on sitten nopeuden säätely. Ai että sitä turvallisuuden lisääntymistä ja kukkahattujen aplodeja. Järkyttävä ehdotus! Tälle adressille soisi monta allekirjoittajaa |
Vieras |
#64119.12.2013 19:24Siis yksityisyyttä yritetään kokoajan viedä pois ja veroja lisätään. Aina keksitään joku vero lisää entisen veron päälle, kohta suomi nousee parrikaadeille. |
Vieras |
#64219.12.2013 19:40180km päivittäin ja 2 h ajomatkaa töihin tuntuu vanhenevalle jo liikaa ja sit vielä rangastettavais vielä jollakin idiootti veroilla. . Joukkokulkuvälineet vähäsillä. Hoitakaa ne kuntoon ensin. Ettei joudu vielä kävellä 5 km yhteen suuntaan bussille tai junaan |
Vieras |
#64319.12.2013 19:47!!! |
Don |
#644 Kansalaisaloite samasta asiasta19.12.2013 19:58https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/608 Allekirjoita ja jaa toisillekin: sähköpostilla, tekstiviestillä, FB:lla. 50 000 allekirjoitusta ja se menee eduskunnan käsittelyyn. |
Vieras |
#64519.12.2013 20:06miettikää että jos tuloo autoillessa kilometriä vuodes melekeen 40000 pelekästään tarpeellisissa matkoissa, ku ei pohjanmaalla ny nii paljo julukiset liiku jotta vois niillä kulukia, ja sitte joutuus maksamaan pari tonnia km veroa. ei mun autokaa nii paljoa maksa. |
Vieras |
#646 Kansalaisaloite19.12.2013 20:12 |
Vieras |
#647 Re :Tunkekaa sinne syvälle kyttäys veroille,,19.12.2013 20:36 |
Vituttaako ihan vähä häh? |
#648 Voi pyhä yksinkertasuus taasen!!!19.12.2013 20:49Voi päivää että ei taas etelän herrat ajattele maaseu´un ja lapin ihmisiä ollenkhaan! Kyllä sitä saapi selkä vääränä töitä tehhä että saapi kaikki verot autosta ja autoilusta maksaa! Ei meilä täälä kannata kohta lähteä töihin ollenkhaan ko tuntuu vain siltä että se on rangaistus! Kyllä son ihan eri asia etelässä ja kaupunkikeskuksissa töissä käyä ko paikalliset kulkee kohta 5 min. välein, meilä ko se linkkari saattaa mennä kerran päivässä ja välimatkat on vähä eri mallia ko sielä useimmiten! Tulkaa stana kokkeilemhaan ensiks tänne käytännössä miten asiat sujjuu ja tehkää sitte vasta niitä päätöksiä! Prkle sanon mie!!! |
Vieras |
#64919.12.2013 20:51Ei puutu kuin mikrosiru nahan alle. |
Vieras |
#65019.12.2013 20:54On nämä navit/gpssät hienoja laitteita. tarkka paikkatieto,kellonaika, sallittu nopeus, pysähdysmerkkien noudattaminen, jopa keskinopeuden valvonta pysähdyksineen tai vaikka keltaisen viivan ylittäminen.. Nyt kun kaikki menee poliisin tietokoneelle, käyttäjätietoineen on valvonta 100% tehokas. Printterit suoltaa sakkoa yotäpäivää. puhumattakaan muusta seurannasta. Isoveli on ovella!! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45533 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10624 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1738 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
250 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
173 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20870 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
139 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024