Äitiä ja kolmevuotiasta Sämää ei saa käännyttää Suomesta.
Ota yhteyttä adressin tekijään
Elämme vuotta 2016.
Maamme pääministerikin on luovuttanut asuinneliöitään apuatarvitsevien käyttöön.
Järki käteen.
Ja mielellään torstaihin mennessä.
Kiitos.
perheen hajoittaminen on epähumaania eikä tällainen menettely saa mielestäni mitään oikeutusta - ainakaan Suomen valtiossa. E
on täysin rappeutumassa!
Hieman inhimillisyyttä (ja nopeuttakin oleskelulupien) päätöksentekoon. Vuosia asunut Suomessa, tekee töitä kuten suomalaiset, lasten asemaa ajateltava jne. Mietin että mitä jos oma perheeni olisi tässä kyseessä, huh-hui: järjetöntä tunteetonta ajattelematonta epäinhimillistä päätöksentekoa...
Minulle herää myös kysymys siitä, miten suomessa on laillista maksaa työstä niin pientä palkkaa, että katsotaan ettei palkka riitä perheen elättämiseen? Voiko valtio todella rajata lastensaannin vain hyvätuloisille? Voiko Suomen valtion lakianoudattava virkamies todeta, että matalapalkalla työskenteleville ei ole oikeutta syntyä lapsia? Että lapsia harkitessa olisi pitänyt huomioida epävarma päätös ja miehen pienet tulot. Suomessa on paljon matalapalkka-aloja. Jos virkamies toteaa, että on perheen oma vika kun joutuu eroon vauvastaan, kun on kerta sen tehnyt silloin kun siihen ei ole byrokratian antamaa suostumusta. En tiedä millainen valtio Suomi on jos laki todella on tälläinen, hyvinvointivaltio se ei ainakaan ole.
Surullista on, että tämä ei ole ainut raaka ja epäinhimillinen päätös. Toivon, että tämä tapaus osoittaisi päättäjille, että Suomen kansa ei hyväksy sitä kylmyyttä, mikä tässä maassa nyt vallitsee. Migrin linjauksia tulee muuttaa inhimillisemmiksi.
Kuuluu karkoittaa
Nämä olisi pitänyt kaikki karkoittaa. Ihan systeemin väärinkäyttäjäloisia.
This comment has been removed by the author of the petition.
Reason for the removal: Epäasiallista spekulointia ja eitodennettavissa olevia väitteitä sisältävä kommentti
| This discussion has been closed. |