Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Ota yhteyttä adressin tekijään
Onnea skoteille!
Skotlannissa samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia avioliiton vielä tämän vuoden kuluessa. Kuningatar Elisabet II allekirjoitti asiaa koskevan lain keskiviikkona 13. maaliskuuta.
http://www.youtube.com/watch?v=vclZ7XYQ6ew
"Saarnat täynnä kehotuksia - evankeliumi puuttuu
Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Timo Junkkaala totesi, että "kirkkomme puhuu paljon rakkaudesta ja vähän totuudesta, mutta se on vaarassa menettää molemmat".
Junkkala siteerasi Kuopion piispa Jari Jolkkosta, jonka mukaan herätys on kanavoitumassa evankelis-luterilaisen kirkon ulkopuolelle. Esimerkiksi suuri osa Jolkkosen tapaamista uskoon tulleista vangeista oli löytänyt evankeliumin vapaakirkollisten liikkeiden julistajien kautta.
Junkkaalan mukaan "konnat" tai muutkaan ihmiset eivät löydä kirkon sanomasta Jumalaa, koska kirkko haluaa miellyttää ihmisiä totuuden kustannuksella.
- Nykykirkon kaitsijoiden sanoma on usein, että Jumala hyväksyy jokaisen sellaisena kuin tämä on. Ei tule tuomita, vaan tulee luoda tilaa, jossa kaikki saavat olla erilaisina.
- Kehotuksia saarnoissa on paljon: Raamatun sanoma pysyy elävänä vain jos me teemme siitä totta arjessamme. Valvominen on sitä, "että pitää silmänsä auki", "liikuttuu oleellisesta" ja unohtaa ennakkoluulojen vallan, Junkkaala luetteli.
- Kristuksesta puhutaan sellaisena, joka sovittaa erilaisuutta. Armo mainitaan usein, mutta sen sisältö jää epäselväksi.
Junkkaala katsoi, että kirkossa ei enää puhuta siitä, mitä mitä Uusi testamentti opettaa, eli "Kristuksen sovituskuolemasta, vanhurskauttamisesta, taivaasta ja kadotuksesta". Nykyajan saarnojen maailma on Junkkaalan mukaan "tämänpuoleinen".
- Enää ei sanota niin kuin Jeesus sanoi: Ellette tee parannusta, te kaikki hukutte.
- Puhe siitä, että Jumala hyväksyy ihmisen, ei ole kristillistä evankeliumia, jos Kristuksen uhri jää syrjään, Junkkaala määritteli.
"Ainoastaan sana rististä on ratkaisu ongelmiin"
- Sanoma syntien sovituksesta synnyttää yhä uskon ja luo rakkauden. Jos se sanoma katoaa kirkosta, kirkko jää omien valheittensa vangiksi eikä kykene auttamaan ketään."
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/4241/kirkkokansan_raamattupaiva_miksi_konnat_eivat_loyda_kirkostamme_jumalaaa
Kuinkas sitten .....jos..?
"Väkivaltaiseen ääri-islamiin liittyviä kansainvälisen tason ilmiöitä on nähtävissä Suomessa aiempaa enemmän. Tällaisia ovat muun muassa sosiaalisen median väkivaltaan kehottava propaganda ja ulkomailla toimivat radikaali-islamistiset mentorit, jotka pyrkivät vaikuttamaan muissa maissa asuviin henkilöihin lietsomalla vihapuhetta ja kehottamalla tukemaan terrorismiin kytkeytyvää toimintaa."
"Myös riski sellaisesta väkivaltaisesta radikalisoitumisesta, jonka seurauksena henkilö ryhtyy Suomessa rekrytoimaan muita, tukemaan kansainvälistä terrorismia tai itse käyttää väkivaltaa, kasvaa tuoreen raportin mukaan."
http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/aari-islamiin-liittyvan-terrorismin-uhassa-ei-muutoksia-suomessa/
Päivän mietelmä :
"Mitä enemmän uskomme ihmisyyteen ja siihen, että ihmiskunta on niin paljon viisastunut ja fiksuuntunut, että se hoitaa asiansa neuvottelemalla sivistyneiden ihmisten tapaan, sitä varmempaa on, että jostain nousee uusi Hitler, Stalin tai Tšingis-kaani: mutta tällä kerralla ydinasein varustautuneena. "
http://takkirauta.blogspot.fi/2014/03/paivan-mietelma_12.html?m=1
http://takkirauta.blogspot.fi/2014/03/ryhdy-rikolliseksi-laki-on-puolellasi.html?m=1
Re: Re: KÄY KERTOMASSA MIELIPITEESI!
#31596: - Re: KÄY KERTOMASSA MIELIPITEESI!
Ketkä vihaavat kristittyjä, tietty, heitä yhdistää sama henki, ei samat arvot.
Re:
kirkosta tulee ennepitkää kiinteistönhoitaja. Jumalan seurakunta ei ole onneksi Suomen evl. srk kirkko. Ei ole olemassa mitään kirkon oppia, vaan Jeesuksen evankeliumi Raamatun muodossa. Kirkko on tehnyt siitä oman sovelluksen, jonka vuoksi evl srk pistettiin pihalle mm. Kansainvälisestä toiminnasta homojen takia. Homot pilaa kaiken hyvän mitä isämme on rakentaneet.
Re: Re: Ja
Putinillahan on Jumala puolellaan, patriarkka Kirill asiamiehenään! Ja kumpaisetkin ovat taas teidän kanssanne samassa juonessa homoja sortamassa.
http://roncea.ro/wp-content/uploads/2011/01/cei-trei-care-au-speriat-vestul-medv...
Re: Re: Re: Ja
Siksipä juuri, kannattaa pitää vähän pienempää meteleä ihmisoikeuksista, sorrosta ja syrjinnästä, Suomessa!
Kas, saattaa koittaa päivä, kun saamme sitä TODELLA kokea!
"- Nykyinen avioliittolakimme on siis täysin ihmisoikeussopimuksen mukainen. Viittaaminen ihmisoikeuksiin ei päde. Tästä voidaan päätellä, ettei avioliiton rajaaminen miehen ja naisen väliseksi ole syrjivää, Östman sanoi."
"Väkivaltaiseen ääri-islamiin liittyviä kansainvälisen tason ilmiöitä on nähtävissä Suomessa aiempaa enemmän."
http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/aari-islamiin-liittyvan-terrorismin-uhassa-ei-muutoksia-suomessa/
Homous on haureutta.
Eu ihmisoikeudet velvoittaa jäsenmaitaan ajamaan myös lasten oikeuksia ja homous ei ole euroopassakaan lasten etu.
Homot tulevat Suomelle kalliiksi
Re: Homot tulevat Suomelle kalliiksi
#31688: KTM - Homot tulevat Suomelle kalliiksi
Niinpä niin. Heteroihinhan Hiv ei tartukkaan.
Re: Onnea skoteille!
SINÄ TILASTONLÄHETTÄJÄ JA SKOTTIFANI ETKÖ OSAA KÄYTTÄÄ KONETTA VAI ONKO VIIME YÖN JUHLINTA JÄÄNYT PÄÄLLE KUN JÄTÄT NIIN PALJON TYHJÄÄ!
LAPSET TAAS LEIKKII KONEILLA!
Re: Re: Homot tulevat Suomelle kalliiksi
#31689: - Re: Homot tulevat Suomelle kalliiksi
HOMOHIV kansantauti leviää 41 kertaa tehokkaammin kuin muulla väestöllä.
Re: Re: Re: Homot tulevat Suomelle kalliiksi
Kiihkohomoilu yleistyy
Bilal Philips.
Re: "Viekää adressia rohkeasti eteenpäin..."
#31676: HIV leviää homojen parissa. - Ei homoliittoja
...bittiavaruuteen
Re: Kiihkohölmöily täällä yleistyy....
#31694: Kaikki peliin - Kiihkohomoilu yleistyy
Minkäs sille voi jos jonkun aivot ovat pysähtyneet ja levy toistaa samaa raitaa.Oikein hölmösti kirjoitetut mielipiteet eivät kyllä vaikuta mihinkään. Ette te niillä pääse muiden ihmisten elämää Suomessa hallitsemaan,paljastatte vain oman älykkyysosamääränne.Mielipiteillenne korkeintaan tuhahdetaan tai pyhähdetään-siinä kaikki...
Re: Onnea skoteille!
Nuapurin penikat ommaan leikkimökkiin leikkimmään niin ku olisitta jo. Ottakee nuket ja rattaat mukkaa voetta leikkiä issee ja äetiä . Nuket voep olla lapsija.
Aekuset halluu keskustella raahassa avioliitto ee kuulu pienille ipanoille.
Re: Re: Onnea skoteille!
#31698: koeranleuka - Re: Onnea skoteille!
Oohan ukko hiljaa siellä. Katso vaikka ennemmin tätä http://www.ustream.tv/channel/moskow-live
Vaikuttakaa suoraan kansanedustajiin
VIHREÄT HOMOT OVAT VALMIITA AJAMAAN JO INSESTIN LAILLISTAMISTA. NÄMÄ SAMAT VIHREÄT HOMOT INSESTIN KANNATTAJAT OLIVAT LAKIVALIOKUNNASSA PUHUMASSA KANSANEDUSTAJILLE OHJEITA LASTEN ADOPTOINNISTA. LAKI ALOITE TULEE KAATAA. VAIKUTTAKAA SUORAAN KANSANEDUSTAJIIN.
LAPSET EIVÄT TARVITSE SUKUPUOLETONTA KASVATUSTA, JOTA HOMOT AJAA.
HOMOHIV LEVIÄÄ 41 KERTAA TEHOKKAAMMIN. HOMOHIV ON KANSANTAUTI, JOTA EI TULE TUKEA AVIOLIITTO LAILLA.
| This discussion has been closed. |
Ei homoliittoja
Adressia eteenpäin rohkeesti. Avioliitto naisen ja miehen välinen ja Suomessa on tasa arvo.
HIV on homojen kansantauti ja HIV leviää 41 kertaisesti Suomessa homojen keskuudessa.
Homoille ei adoptio oikeutta, koska se ei ole lapsen etu. Lapset suojeltva HIV tartunnalta ja epäsosiaaliselta kasvatukselta.