Kesäaikaan siirtymisen lopettaminen
Ota yhteyttä adressin tekijään
Kellojen siirto on syvältä, siksi.
Ja juuri kun aurinko keväällä on noussut työhön lähtiessä, se ei enää näykään tuntia aiemmin.
Pysyvästi kesäaikaan
Yhden tunnin pysyvästi siirtäminen eteenpäin nykyisestä ns. normaaliajasta olisi paikallaan. Silloin illat olisivat myöhempään valoisia syys- ja talviaikaan. Kesällähän sillä ei ole merkitystä, koska normaaliin valveillaoloaikaan on muutenkin valoisaa.
Riita poikki! Siirretään kelloja vain 30min niin molemmat hyötyy, hyötyy talviajan ja kesäajan kannattajat.
Re: Hesarissa oli kirjoitukseni, toivottavasti joku päättäjä herää
#2: Sippe - Hesarissa oli kirjoitukseni, toivottavasti joku päättäjä herää
Tutkitusti ihmisten terveys EI kärsi kellojen kääntelystä. Muut väittämät ovat kesäajan vastustajien propagandaa vailla todellisuuspohjaa. Keinovaloistuksessa säästetään ihan yhtä monta tuntia yhä edelleen, vaikka muuta väitetäänkin. Yötön yö alkaa Utsjoellakin vasta toukokulla ja päätyy heinäkuun lopulla. Siihe turha vedota maalis- ja lokakuisina synkeinä iltoina.
Kun monet ihmiset joka tapauksessa elävät 24/7-rytmissä ilan säännöllistä vuorokausirytmiä, miten ihmeessä yhden tunnin heilahtaminen sinne tai tänne voi aikaasaada niin dramaattisia vaikutusksi. Esittäkää hei ihan oikeesti faktoja älkääkä kesäajan vastustajat vain väittäkö totuudenvastaisia juttuja!
Onneksi meillä on EU, joka pitää huolen siitä, että kesäajan valoisien iltoje tuoma virkistys säilyy tulevaisuudessakin.
Re: talviaika = oikea Suomen aika
#77: rva Jestasson - talviaika = oikea Suomen aika
talvi aika on suomen aika
TUNGE KESÄ AIKA PÉERSEESEEN !
*TALVI AIKA TAKAS !
FÚCK OFF KESÄ AIKA PERSU ANTI FA VIHER ÄSEEDPEET VASEMMISTO HUUME-HÖRHÖT
| This discussion has been closed. |