Kirkon tulee pitäytyä omassa arvopohjassaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kirkon tulee pitäytyä omassa arvopohjassaan.
|
Michail Jaction Jurmaa |
#122.04.2009 21:35Ehkäpä juuri konservatiivisyys ja suvaitsemattomuus ovat syitä joiden vuoksi ihmiset eroavat uskonnoista. Raamatun ongelmana on se, että tuomitessaan homouden se sotii omia ohjeitaan vastaan. Tarkemmin aiheesta Ateismi vs. Teismi-keskustelussa tällä sivustolla. |
|
| |
|
Jouko Nyman Tampere |
#2 Autuaaksi yksin suvaitsevaisuudesta? Ei välttämättä.22.04.2009 22:08"Ehkäpä juuri konservatiivisyys ja suvaitsemattomuus ovat syitä joiden vuoksi ihmiset eroavat uskonnoista." Tämä on usein esitetty väittämä, joka ei paljasta koko totuutta. Suomen luterilainen kirkko on yksi Euroopan (ja samalla maailman) maallistuneimpia ja suvaitsevaisimpia kristillisiä instituutioita ja se silti menettää tällä hetkellä jäseniään huomattavaan tahtiin. Sen sijaan, katolinen ja ortodoksinen kirkko, jotka ovat opeiltaan huomattavasti konservatiivisempia eivät menetä jäseniään Suomessa, tai muualla maailmassa, vaan kasvattavat niitä. Omaksuessaan ympäröivän yhteiskunnan vallitsevia ideologioita, ev. lut. kirkko antaa ihmisille kaksi mahdollista syytä erota kirkosta: a. Jos ei ole kristitty b. Jos on kristitty "Raamatun ongelmana on se, että tuomitessaan homouden se sotii omia ohjeitaan vastaan." Voisitko tarkentaa tätä? |
|
| |
|
Michail Jaction Jurmaa |
#322.04.2009 22:21Katso sitä antamaani keskustelua. |
|
| |
|
Iiro Wasen Turku |
#422.04.2009 23:01Koska Suomen nykyinen pääuskonto(ev.lut.) pitäisi opettaa lapsiamme elämään elämäänsä kaikkia yhteiskunnalle suotavia tapoja noudattaen on sen myös opetettava suvaitsemaan KAIKKIA joita joukossamme liikkuu. Tämä myös tarkoittaa sitä että sen pitäisi olla tasa-arvoinen jopa niille vähemmistöille, joita se ei hyväksy. Jos se ei pysty täyttämään tätä kriteeriä, se opettaa lapsillemme halveksivia tapoja, jotka eivät ole yhteiskunnalle suotavia. Myös haluaisin kuulla kohdan Uudesta Testamentista jossa syrjitään homoja. |
|
| |
|
Michail Jaction Jurmaa |
#523.04.2009 07:18room. 1:26-32. 1.kor. 6:9. Homot eivät saa omakseen "Jumalan valtakuntaa". 1.tim. 1:9-10. Lait ovat mm. homoja varten. Mutta hyvät kristityt(itse en ole), jos te allekirjoitatte tämän adressin te samalla tuomitsette homot ja unohdatte Jeesuksen opetuksen: "se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven". Tuomitsette vaikka ette itsekään ole virheettömiä. Tämä on mielestäni kristinuskon mätä osa(jonka vuoksi en siihen kuulukaan). Muita kyllä ollaan tuomitsemassa mutta omat virheet jätetään huomiotta. |
|
| |
|
Joona Sipi Joensuu |
#623.04.2009 07:32Minusta on sääli jos joku halveksii homoja, ovathan hekin Jumalan luomia ja yhtä arvokkaita ihmisiä kuin muutkin. Ymmärsin eddä adressin pointtina on kuitenkin herätellä pitämään AVIOLIITTO Jumalan sille tarkoittamana, miehen ja naisen välisenä liittona ja taistella kirkon oppejen oikeellisuuden puolesta. Tietty tästä "oikeellisuudesta" voidaan varmaan jatkaa maailmanloppuun saakka tällä keskustelupalstalla, eikä siitä päästä mihinkään, että raamatun jakeita voi tulkita hyvin monella tapaa. |
|
| |
|
Jussi Jaakkola Helsinki |
#7 Niimpä23.04.2009 20:17Syytä kirjon jäsenkatoon usein perustellaan joko suvaitsemattomuudella tai liiallisella suvaisevaisuudella ja molemmat osapuolet tuovat aktiiviseti ajatusta esille tyylillä: Tässä se oikea syy. Rehellisesti pitää kysyä ja pyytää miettimään mitä kirkko ihmisille tarjoaa ja mitä ihmiset odottavat siltä. Kiireetöntä ihmistä tuskin tänään löytyy ja facta on se että paikalle jossa voisi hiljentyä, pysähtyä ja kokea hetken lepoa on kovasti kysyntää. Miten kirkko tähän vastaa tähän? Tarjoamalla täsmälleen samaa reseptiä kuin 250 - 300 vuotta sitten agraaliyhteiskunnan aikaan. Jumalanpalvelukset klo 10 aamulla sunnuntainna joissa todella muodolliset arki elämästä kaukana olevat puheet, järkyttävää urkumusiikkia ja virren veisuuta paatoksella. Varma on se että tilaa levolle, hijentymiselle, omille ajatuksille ja lähimmäisen rakkauden / yhteyden kokemiselle ei kirkoissa ole pätkäääkään. Kovasti on muotia tarjota "puhdasta evankeljumia" jossa pää osassa on ankara tuomiseminen ei homoja, ei tassia, ei sitä tai tätä. Pää asia että minä ja meidän porukka joka semppaa on suljettu muilta. Koko touhu on karannut käsistä ja koko kristinuskon ja evankeljumeiden keskeisimmän henkilön viesti "rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi" tai "uuden käskun minä annan teille että rakastaisitte toisianne" hukkuu täysin kuin kivi järveen. Ja vielä homoista. Raamattu puhuu homoudesta lähinnä irstailun muotona ei käsittele sitä parisuhteenna tai mitenkään sitoutuneenna tilanteenna. |
|
| |
|
Antero Svartgård Espoo |
#824.04.2009 12:04"Tuomitsette vaikka ette itsekään ole virheettömiä. Tämä on mielestäni kristinuskon mätä osa(jonka vuoksi en siihen kuulukaan)." - Tarkoitatko siis että tuomitseminen vaikka itse ei ole virheetön on kristinuskon mätä osa? |
|
| |
|
Teuvo Moisa Sammatti |
#9 Raamatusta oli väärää tietoa24.04.2009 12:13Kirkon uskon ja käytäntöjen sekä kirkkolain että -järjestyksen mukaan EI TARVITSE perustua Raamattuun, joka myöskään ei ole "Jumalan sanaa". Raamatun suhtautuminen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen on yksiselitteisen BARBAARINEN. |
|
| |
|
Michail Jaction Jurmaa |
#10 Svartgårdille24.04.2009 19:24Ei vaan se etteivät he itse noudata annettuja ohjeita mutta olettavat että kaikki muut noudattavat. |
|
| |
|
Antero Svartgård Espoo |
#1124.04.2009 20:09"Ei vaan se etteivät he itse noudata annettuja ohjeita mutta olettavat että kaikki muut noudattavat." - Ja näin teet täysin saman argumentaatiovirheen toistamiseen. Millä tavalla kristinuskon kannattajien asenne (vieläpä marginaaliryhmä) korreloi itse kristinuskon kanssa? |
|
| |
|
Michail Jaction Jurmaa |
#1224.04.2009 21:05No, uskonnon kannattajan luulisi noudattavan uskonnon kannattajalle tarkoitettuja ohjeita. |
|
| |
|
Antero Svartgård Espoo |
#1324.04.2009 23:49Täysin irrelevantti viesti sinulta, on aivan pakko sanoa. Millä tavalla juuri kommentoit uskonnon kannattajien ja uskonnon ohjeiden välistä korrelointia? Tyydyit vain kommentoimaan kannattajien toivottua käyttäytymistä, mutta kai nyt sentään ymmärrät ettei sillä ole tekemistä itse uskonnon ohjeiden kanssa? |
|
| |
|
Alpo Leppänen Laukaa |
#1425.04.2009 00:53"... homoseksuaalisuuden kanssa kamppailevaan henkilöön ..." Hoh. Ei voi kuin ihmetellä miten valtavan paljon vaivaa kristityt näkevät muuntaakseen kaikki omaksumansa aistihavainnot omaan ahtaaseen maailmankuvaansa sopiviksi. |
|
| |
|
Michail Jaction Jurmaa |
#1525.04.2009 08:30Yleensä uskonnon ohjeissa määritellään se toivottu käyttäytyminen. Mielestäni uskonnon ohjeiden tulisi korreloida(=vuorovaikuttaa) uskonnon kannattajien käyttäytymisen kanssa. |
|
| |
|
Antero Svartgård Espoo |
#1625.04.2009 17:01"Mielestäni uskonnon ohjeiden tulisi korreloida(=vuorovaikuttaa) uskonnon kannattajien käyttäytymisen kanssa." - Ihme että sinun pitää kierrellä vastauksiasi tällä tavalla. Koska esität toivomuksen tällä tavalla oletan että myönnät että näin ei ole asian laita nyt. Koska asian laita ei ole näin nyt, miten voit vetää parallellin ohjeiden ja kannattajien käyttäytymisen kanssa sillä tavalla kuin viestissä 5? Tuntuu kuin muuttaisit mielipiteitäsi koko ajan. |
|
| |
|
Michail Jaction Jurmaa |
#1725.04.2009 17:30Kyllä, uskonnon ohjeita ei noudateta(esim. homoja ei tapeta, kirkoissa on naispappeja). Se ei tosin aina ole huono asia, varsinkin jos ohjeet on tehty huonosti. Kommentti 5 oli esimerkki siitä kuinka uskonnon ohjeessa on ristiriita -> kaikki toimivat ohjeen mukaan väärin. Aina. |
|
| |
|
Antero Svartgård Espoo |
#1825.04.2009 19:18Sekä nämä "tapa homot" ja "naispappeus on väärin"-aiheet on käsitelty Ateismi vs. Teismi-keskustelussa, joten en aio puhua niistä sen enempää. Viestissä 5 sanot että kristinuskon mätä osa on nimenomaan se etteivät sen kannattajat toimi ohjeiden mukaan. Olen huomauttanut ettei kristinuskon mätä osa voi olla kannattajien toimet, koska nämä kaksi ovat eri asioita, etkä ole tätä kommentoinut. Lisäksi sanot nyt viestissä 17 täysin päinvastaisen asian, nimittäin että ohjeiden kannattaminen on huono asia. Minua vähän mietityttää mikä vastapuoleni oikea mielipide onkaan. |
|
| |
|
Michail Jaction Jurmaa |
#1925.04.2009 20:24Anteeksi, minun virheeni. Tarkoitus oli kirjoittaa kristittyjen, ei kristinuskon. Ja mielestäni on hyvä asia etteivät kristityt noudata kaikkia heille annettuja ohjeita, jos he eivät vaadi niiden noudattamista myöskään ei-kristityiltä. |
|
| |
|
Antero Svartgård Espoo |
#2025.04.2009 20:48"Anteeksi, minun virheeni. Tarkoitus oli kirjoittaa kristittyjen, ei kristinuskon." - Kiitos. |
|
| |
|
Jari Hujanen Kokkola |
#21 Pääongelma ei poistu11.05.2009 00:34Tässä on vain se ongelma, että vaikka adressin asia korjattaisiin, ev.-lut. kansankirkko jää silti epäraamatulliseksi. Tämän adressin allekirjoittaminen antaisi käsityksen, että muuten kys. kirkkolaitos olisi hyväksyttävä. Tästä syystä en taida allekirjoittaa adressia. Olen jättänyt tuon kirkon jo ajat sitten, sillä se ei anna minulle mitään. Kuulun Suomen Tunnustukselliseen Luterilaiseen Kirkkoon, www.luterilainen.com |
|
| |
|
Markku Heikkilä Turku |
#22 Mikä on pääongelma?12.05.2009 17:41Jari Hujanen: Eikö raamatullisuus ole rakkautta totuudessa? Tämän adressin viesti oli totuutta. Siksi minä, perheenisä, allekirjoitin sen. Haluan olla perheeni puolella! Voi olla, ja onkin niin, että kansankirkon ”virallinen” opetus on monelta osin irtaantunut Raamatun opetuksen ytimestä, Kristuksesta, mutta ei sen tarvitse estää minua ottamasta kantaa totuuden puolesta ”epävirallisesti” silloin kun tiedän, että virallinen kirkko on menossa harhaan. Voin myös (ainakin vielä) olla tällaisen kirkon jäsen. Jotta näin voisi olla tulevaisuudessakin, olisi piispojen hyvä ottaa huomioon tämän adressin viesti. Muuten Jumala, vaikka pitkämielinen onkin, voi laittaa piispat vaihtoon. |
|
| |
|
Iiro Wasen Turku |
#23 Heikkilälle12.05.2009 18:13Olet ehkä oikeassa asiassa että raamatullisuus on rakkautta TOTUUDESSA. Tämä myös tarkoittaa sitä että ketä tahansa mies tai nainen saa rakastaa ketä ikinä haluaa olipa se sitten eri sukupuolta tai samaa kunhan tällä toisellakin henkilöllä on samanlaiset tunteet tätä toista kohtaan ja kunhan tämä rakkaus on totta. Kehotan myös lukemaan viestin #4 ja jos vielä on jotain epäselvää Raamatun näkemyksestä kehotan sinua myös vilkaisemaan Ateismi vs. Teismi-keskustelua. |
|
| |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
27.05.2009 03:43- Poiston ajankohta: 22.09.2011
- Poistamisen syy:
|
Michail Jaction Jurmaa |
#2527.05.2009 08:13Eli siis nyt meidän tulisi alkaa lahtaamaan homoja, koska Raamatussa lukee niin? Mutta eikö siellä myös lue että älä tapa? Eikö siellä myös kielletä tuomitsemasta syntisiä? Eikö siellä sanota että synnit ovat anteeksiannetut? Eli Raamatun mukaan on ihan sama mitä teet kunhan uskot Jeesusta. Mutta koska kuoleman jälkeisestä ikuisesta elämästä ei ole mitään muita takeita kuin usein lupauksensa pettäneen Jumalan lupaus, kannatan tämän nykyisen elämän elämistä niin kuin parhaalta tuntuu, en minkään epämääräisen ja ristiriitaisen opuksen mukaan. |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vetoomus S-ryhmälle israelilaisten tuotteiden palauttamiseksi myyntiin! / Vädjan till S-gruppen om att återinföra israeliska produkter i sortimentet
20643 Luotu: 21.11.2025
Kyllä Veikkolan juna-asemalle
1221 Luotu: 30.11.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
3477 Luotu: 14.10.2025
Portaan koulussa tulee säilyttää luokat 1-6
364 Luotu: 30.11.2025
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
7658 Luotu: 27.09.2024
Tampereen lukioiden rehtoreiden irtisanomiset tulee perua!
2702 Luotu: 27.11.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
23256 Luotu: 20.03.2025
Kuopion kielipolku- ja emo-luokkien lakkautussuunnitelmat peruttava
474 Luotu: 26.11.2025
Kasvipohjainen Korkeasaari - vetoomus eläinystävällisemmän tulevaisuuden puolesta
189 Luotu: 25.11.2025
Tohlopin yhteisöllisen saunatoiminnan puolesta – Turvataan edullinen ja kaikille avoin lähiliikuntapaikka!
636 Luotu: 31.10.2025
PELASTETAAN JALOTUKSEN KOTI
155 Luotu: 29.11.2025
Pullia pitää saada leipoa jatkossakin – Vetoomus Pirkanmaan hyvinvointialueelle vanhusten osallisuuden ja vapaaehtoistoiminnan vahvistamiseksi
3736 Luotu: 11.11.2025
Parolan terveysasemaa ei saa lakkauttaa
1583 Luotu: 25.11.2025
Vaalijalan valtakunnallisen osaamiskeskuksen erillisrahoitus on turvattava
1979 Luotu: 10.11.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1367 Luotu: 19.04.2025
Maantien 468 peruskorjaus
1663 Luotu: 14.09.2025
Säilytetään Hämeenkyrön päiväkodit ja koulut
666 Luotu: 07.11.2025
Ei tuulivoimaloita Horonkylän ja Närvijoen välille!
71 Luotu: 29.11.2025
Karsikon Lemmikkihotellin uudet toimitilat Joensuun keskusta-alueelle tai sen läheisyyteen
1265 Luotu: 07.11.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11732 Luotu: 03.02.2025