KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Ota yhteyttä adressin tekijään
This comment has been removed by the author of the petition.
Kysykääpä mielipidettä niiltä, joiden rakas kissa on JUURI SE PUOLIVILLI, joita ei enää auteta.
Voin vannoa, että useimmat ensikodit eivät hamstraa kissoja. Hehän itse asuvat näiden kissojen kanssa. Tuskin kukaan kusen käryssä jaksaa kauaa olla. Emme hinkua Pohjanmaalle, toiminta-alueemme on Pirkanmaa. Kaikkia maailman kissoja emme voi pelastaa, mutta Pirkanmaalla olemme tehneet merkittävää työtä.
Useita sisäsiittoisia, sairaita, aggressiivisia jne. kissoja olemme tosin joutuneet viemään piikille, mutta ne joilla on vielä mahdollisuus kesyyntyä, jätetään henkiin.
Re: Vastuuseen päättäjät
#6: ompelukerho - Vastuuseen päättäjät
KKY on ottanut talteen kissoja vuodesta toiseen keskimäärin 500 kissaa vuosittain ja kuormittanut riittävästi ensikoteja. Kissarutto ei ole aikaisemmin levinnyt yhdistyksessä, mutta viime ja tämän vuoden puolella se levisi moneen kotihoitopaikkaan. Siitä saimme alan erikoiseläinlääkärin moitteet huonosta toiminnasta ja ruton levittämisestä. Sen johdosta hallituksen oli pakko tehdä jokin ratkaisu asiassa. Niinpä asia ratkaistiin yksimielisesti hallituksen kokouksessa, josta valitettavasti kaksi jäsentä oli poissa. Jatkossa rajoitamme villiintyneiden kissalaumojen ottamista yhdistyksen jäsenten koteihin eli ensikoteihimme ja pitäydymme perinteisessä mallissa ottamalla talteen yksittäisiä kissoja ilmoitusten perusteella, vaikka olisivat arempiakin. Missään tapauksessa kissalaumojakaan ei ole suinkaan tarkoitus jättää pakkaseen kuolemaan. Se on väärää tietoa, jota jotkut haluavat levittää. Villiintyneet kissalaumat kuuluvat kuntien vastuulle. Emme voi niillä hankaloittaa ensikotiemme perhe-elämää. Talteen kissat kuitenkin pitää ottaa, mutta ei toimittaa niitä ihmisten yksityisiin koteihin.
Turha teidän tässä on pelihousujanne repiä, vaan laatikaa ensi vuodelle uudenlainen toimintasuunnitelma seuraavassa jäsenkokouksessa. Ei hallitus yksin voi päättää yhdistyksen toiminnasta tässä mittakaavassa. Turhaa te hätäilette. Tsemppiä!
Kuka hemmetti piittaa KKY:N rahoista
NYT on kyse KISSOISTA. huom. KISSOISTA. Rahalla ei tässä asiassa ole mitään tekemistä. Ainoastaan sen verran puhutaan rahasta, että KKY:llä on MAHDOLLISUUS hoitaa niitä PUOLIVILLEJÄ kissoja ja pentuja, joita se on tähänkin asti ottanut.
Villejä kissoja ei varmaan KUKAAN ole yrittänytkään hoitaa, vaan ne on joka paikassa aina mennyt suoraan piikille. Ei KKY ole tässäkään poikkeus. Mutta miksi nyt on lakattu puolivillejäkin ottamasta? Mitä pahaa kissat ovat tehneet, että niitä näin rangaistaan?
Vastaus "sivulliselle". Eikö perusteluna käy juuri se että puolivillejä kissoja ei enää oteta talteen KKY:N toimesta. Vaikka ennen niin on tehty.Kunnalliset hoitolat ottavat niitä hylättyjä ja karanneita, miksi kaikkien pitäisi niistä tapella. KKY pystyy ja hoitajat suostuvat ottamaan niitä puolivillejäkin. Onko niillä joku erikoisasema, että ovat niinkuin pohjasakkaa, josta ei tarvitse välittää.?
kissarutto
Väärää tietoa ei pidä antaa, koska rutto ei ole poistunut pirkanmaalta lainkaan kokonaan.
Kissojen asialla
Yksi oma kissani on aikoinaan KKY:ltä hankittu villikissa, jonka itse kesytin kotona. Kesytys vei toki aikaa, mutta oli sitäkin palkitsevampaa!! Ja kissastani tuli maailman ihanin kissa!! Järkyttävää ajatella, että jos se silloin 14 vuotta sitten olisi päätetty jättää pelastamatta hangesta joulukuussa...
Tarkoitukseni ei ole loukata kenenkään kunniaa, mutta koska Suomessa on sananvapaus, niin en myöskään täälä ala valehdella kky:n tai siihen kuuluvien toiminnasta. Ei ole kunnianloukkaus, kun kertoo totuuden.
ai niinkö?
"Lisäksi tuollaiset halventavat nimitykset julkisesti ja todella vääristeltyjen tietojen levittäminen on tosiaan rikosilmoitukseen ja kanteen nostamiseen oikeutettuja asioita."
Koska vedät tähän noin vakavan asian kuin rikosilmoitus, niin varmaan myös pystyt sitten yksilöimään ne rikosilmoitukseen ja kanteen nostamiseen oikeutetut seikat,siis näyttämään toteen.
- mitkä nimitykset? tarkentaistko?
- mitkä tiedot ovat vääristeltyjä? tarkentaisitko? (ilmeisesti olet KKY,n ytimessä kun voit sanoa noin?)
Minulla ainakin heräsi nyt uteliaisuus, totuus ja oikeat tiedot julki.
Puhut kuitenkin hyvin vakavasta asiasta kuin rikosilmoitus ja minun mielestäni, maallikkona ja maalaisjärjellä varustettuna, tuolta viestiketjusta ei löydy niin raskauttavia asioita, että niistä pitäisi nostaa kanne tai rikosilmoitus?
Mutta jos olet oikeusoppinut niin varmaan kerrot ne lakipykälät mihin nojaten em. toimenpiteet ovat oikeutettuja.
Kiinnostaa tietää tämä juridinen näkökulma tähän viestiketjuun.
Mutta totuuden nimessä, kyllä sinäkin puhuit hiukan arveluttavaan sävyyn "aktiiveista", etten sanoisi hiukan halventavasti. Kaikella ystävyydellä ja rakentavassa hengessä. Hyvää itsenäisyys päivää ja joulunalusaikaa.
Kuntien vastuu
Nimimerkki "Vieras" kirjoittaa, että "villiintyneet kissalaumat kuuluvat kuntien vastuulle." Entäs sitten ne kesyt kissat, jotka ovat virallisesti ns. löytöeläimiä, ja joiden talteenotto on kuntien pakko järjestää?
Ensiksikin, villiintyneet kissalaumat eivät mitenkään yksiselitteisesti kuulu kuntien vastuulle! Toisekseen, kesyt löydetyt kissat hoidetaan yhteiskunnan, tässä tapauksessa kuntien, varoin talteen löytöeläinkoteihin.
Miksi KKY nyt yhtäkkiä haluaa hoitaa vapaaehtoisvoimin sellaista työtä, joka selkeästi kuuluu virallisen löytöeläintoiminnan piiriin? Mitä järkeä siinä on? Ei kai sellaiseen tarvita KKY:tä, sillä jokainenhan voi ilmoittaa löytyneestä kesykissasta viralliseen löytöeläinkotiin!
Sitten ne villiintyneet kissalaumat: Onko nimimerkillä "Vieras" ollenkaan tiedossa, montako villiä kissalaumaa löytyy maakunnista vuosittain niin, että ne eivät olisi jonkun yksityisen ihmisen kotirauhan piirissä? Väärin: ei yhtään! Miten jonkun pihapiirissään ruokkimat puolivillit kissat kuuluisivat kuntien vastuulle? Eipä ole hääppöiset tiedot kirjoittajalla asiasta. Eläimethän ovat omaisuutta.
Kissojen pyydystäminen sellaisessa tilanteessa on täysin pihapiirin omistajan tai haltijan vallassa. Sieltä ei hae kukaan "Vieras" tai "Pohjalainen" yhtään kissaa, vaikka kuinka niin yrittäisi itselleen uskotella! Ei siis myöskään valvova eläinlääkäri, ellei hän selvästi havaitse kissojen olevan huonokuntoisia.
Ja vaikka eläinlääkäri saisikin luvan asukkaalta toimia kissojen poistamiseksi, niin maakunnissa on huutava pula eläinlääkinnän resursseista!!!!! Heidän avukseen tarvitaan vapaaehtoisia, jotka hoitavat kissojen loukuttamisen käytännön työn. Ei eläinlääkärit itse ehdi sellaista tekemään! Ettekö te jotkut raukat nyt millään suostu tunnustamaan tilannetta!? Se on oikeasti katastrofaalinen. Eihän KKY:tä tarvittaisi ollenkaan, jos tämä asia olisi kunnossa. Eihän? Oletteko yhtäkkiä muuttuneet tarpeettomaksi?
Myös tilanteessa, jossa kissojen pyydystämiseen ei saa asukkaalta lupaa, on vapaaehtoistyö erittäin tärkeää. Vapaaehtoinen voi loukutella niitä katteja tontin ulkopuolella ja käydä kokemassa loukkuja päivittäin tai sopia jonkun paikallisen ihmisen kanssa asioista. Tässä kyllä mennään joskus vähän laillisuuden rajoilla, kun aina ei ole selvää, ovatko kissat oikeasti asukkaan "omistamia".
Silloinkin vaaditaan osaamista: esim. jos on imettävä emokissa, on se päästettävä pois, sillä sen pennut jäävät muuten kuolemaan ilman emon hoivaa.
Puhumalla ette selviä virhepäätöksistä. Jos ei ole valmis niitä perumaan, on vain koetettava kestää päätöstensä seuraukset. Olen ymmärtänyt, että adressi on yksi niistä. Onneksi Suomessa on vielä sananvapaus. Kunnianloukkauspuheille voi näillä näytöillä vain nauraa!
This comment has been removed by the author of the petition.
valta harvoilla ja valituilla
Re: Re: KKY on kissojen katastrofiyhdistys
#36: Vieras - Re: KKY on kissojen katastrofiyhdistys
Kyllä jokaisen pitäisi tietää, että tauteja saattaa olla kissoissa kun kissoissa. On se sitten karannut kotikissa tai villiintynyt kulkukissa, taudin voi saada vaikka maasta. Kissarutto esimerkiksi on sellainen virus, joka ei häviä kovin nopeasti mistään ja saastunutta ulostetta haistellessaan kissa voi saada sen limakalvoilleen. Tampereellakin on tänä kesänä löydetty ainakin yksi kissaruttotapaus. Ulkona liikkuessaan kissa tapaa toisia kissoja ja kissaflunssa tarttuu helposti toisesta kissasta toiseen. Muita tarttuvia tauteja on lukemattomia ja niitä ei aina edes lääkäri tunnista.
KKY:lläkin on ollut jo vuosien ajan kissaruttoa, vaikka joku valehtelee rumasti ettei sitä muka olisi ennen ollut. Jopa puheenjohtaja on selvillä että Marja A:lla , joka toimi muutamia vuosia sitten KKY;ssä, oli silloin useamman kerran kissaruttoa kotonaan.
Villikissalaumoja EI suomessa ole. tämäkin pitäisi olla valistuneilla ihmisillä tiedossa. Jos KKY:N edustaja ei sitä tiedä ,pitäisi vaihtaa harrastusta tai alkaa ottamaan selvää asioista.
Re: valta harvoilla ja valituilla
#37: perin kummallista - valta harvoilla ja valituilla
Hyvä"perin kummalllista" Hallitus ei sitä päättänytkään yksimielisesti, vaan vain osa hallituksesta oli koolla. Muut, jotka eivät ollet paikalla sattuneista syistä, olisivat olleet eri mieltä.
Yhdistyksen jäsenistöltä ei näitä asioita ole koskaan kyseltykään. KKY:N vanha väki on toiminut hyvin salamyhkäisesti koko olemassa olo aikansa. Asioita pyritään salailemaan ja kiertelemään totuutta. Uudet ihmiset olisivat halukkaita toimimaan avoimemmin, mutta siihen ei anneta mahdollisuutta, vaan sellaiset henkilöt häädetään tai erotetaan yhdistyksestä, jotka eivat ole samaa mieltä.
Ylimääräinen jäsenkokous on mahdoton järjestää, koska 700 jäsenestä pitäisi saada 10% kokoon ja heidänkin olla samaa mieltä kys. asiasta.
Re: Re: Vastuuseen päättäjät
#29: Vieras - Re: Vastuuseen päättäjät
Kuka uskaltaa olla näin TÖRKEÄ , ja valehdella räikeästi KKY:n tautitilanteesta. Yhdistyksessähän on ollut ruttoa jo vuosien ajan ja muutamassa hoitokodissa useampaankin kertaan. Mikään uusi asia se ei ole. Miksi silloin ei erikoislääkäri jo antanut moitteita? Salattiinko asia ? miksi se nyt on tullut julkiseksi? Ratkaisu ei tässä vaiheessa ole siis mitenkään perusteltua. Onko hoitokodit valittaneet kuormituksesta? Tai kieltäytyneet ottamasta kissalaumojen kissoja ?
"Kissalaumat" jotka elävät mammojen ja vaarien pihoilla eivät todellakaan kuulu kuntien vastuulle. Ne ovat ihmisten kissoja ja vain leikkaamattomina päässeet lisääntymään holtittomasti. Niitä pitäisi auttaa. Ne ovat yhtä lailla pakkasissa, koska useimmiten niitä ei päästetä sisätiloihin lainkaan. Vanha kansa kun katsoi kissan vain hiirikissaksi joka elää lämpimissä navetoissa. Nyt navetoita ei enää ole ja kissat ovat pulassa.
Näinkö jäseniä sitten tiedoitetaan, poistamalla epäilyt? Itse en usko ennen kuin hallitus ottaa kantaa, mutta onko oikea tapa poistaa keskustelut ja ryhmät.
Täällä on paljon jäseniä joita asia kiinnostaa, ihmeellistä salamyhkäisyyttä.
Myöskään nettisivuilla ei ole mitään tietoa asiasta.
Eläimen paras
Avointa keskustelua
Onko todellakin totta, että kky:ssä kiusataan kissoja auttavia aktiiveja ja savustetaan ulos kaikki sellaiset ihmiset, jotka uskaltavat ääneen ehdottaa uusia ideoita? Ei kai tälläistä herran jestas voi Suomessa olla?
Ja onko todellakin totta, että hallitus salailee kaikkea toimintaansa ja päätöksiään jäseniltä? Hallitushan on valittu "palvelemaan" jäseniä ja tuomaan jäsenien kannan asioista esiin. Yhdistyshän tämän pitäisi olla eikä mikään Hitlerin Saksa!
Avointa keskustelua asiasta! Kiusaamista ei enää kky:ssä, eikä tuolloisia rikosilmoituksilla uhkailua, vaan avointa keskustelua vaikka kotisivuilla.
Eikö hallituksen päätökset voisi tuoda esille kky:n kotisivuilla?
Kaisaliini on oikeassa - avointa keskustelua KKY:ssä
Tässä fakta suoraan yhdistyslaista: www.finlex.fi
-Päätösvalta yhdistyksessä kuuluu sen jäsenille.
Ja ensimmäinen lause KKY:n omien kotisivujen etusivulta:
-Kissojen katastrofiyhdistys eli KKY auttaa kodittomia kissoja löytämään uuden kodin ja saamaan kissanarvoisen elämän.
Lukeeko tässä jonkun mielestä, että varaamme oikeuden päättää, että minkä kissan elämä on pelastamisen arvoinen? EI LUE!!!!
KKY:n kotisivuilta:
-KKY:n ensisijainen tarkoitus on auttaa kodittomia kissoja. KKY ottaa talteen löytökissoja ja pyrkii löytämään niiden alkuperäiset kodit.
Lukeeko tässä jonkun mielestä, että emme laske kodittomiksi emmekä löytökissoiksi hieman villiintyneimpiä kissoja, joten jätämme ne ulos pakkaseen? EI LUE!!!
Kissojen katastrofiyhdistys KKY ry:n säännöt (KKY:n kotisivuilta)
2 § Tarkoitus: Yhdistyksen tarkoituksena on kodittomista kissoista huolehtiminen.
Lukeeko tässä jonkun mielestä, että kodittomiksi kissoiksi emme laske sylikissoja villimpiä kissoja, joten hylkäämme ne ja huolehdimme vain kivoista kissoista? EI LUE!!!
Nyt tuntuu olevan tuo yhdistyksen ensisijainen tarkoitus unohtunut hallitukselta?!
Avoin keskustelu mahdotonta.
#45: Marko Kari - Kaisaliini on oikeassa - avointa keskustelua KKY:ssä
Hienoa Marko, olet kuule ymmärtänyt tämän tilanteen aivan oikein. Näin sen pitäisi mennä, mutta kun ei mene. KKy on aina ottanut jonkun verran puolivillejä kissoja talteen, mutta nyt se pistettin toppiin. Miksiköhän.? Sitä ei kukaan ymmärrä.
Avoin keskustelu on kuulemma aivan mahdotonta, Nämä muutamat hallituksen jäsenet ei vastaa jos kysytään eikä kukaan heistä edes puhu totta. Taitavat jo unohdella asioita.
Yhdistyksellä siis on rahaa, eikä sitä kukaan muu havittele, kun tämä nykyinen hallitus( tai osa siitä) Tosi tyhmää edes kuvitella että joku muu voisi niitä itselleen saada. Ne on tarkkojen simien alla yhdistyksissä.
Kissoja varten se pitäisi olla kerätty, mutta nyt se jää sinne mätänemään ja kasvamaan korkoa vuosikausiksi ja kissat palelevat ulkona. Kissat sen tarvitsevat eikä ketkään KKY:n perustajat. Heillä tuntuu olevan hirveä hinku saada enemmän ja enemmän rahaa, eikä sitä saa kuluttaa mihinkään, vaikka tarvetta olis yllin kyllin.
Vaikka puolivillit kissat kuluttavatkin enemmän ja ovat pitkä-aikaisempia hoitaa, mitä sitten? onhan yhdistyksellä siihen varaa. Sitä vartenhan me lahjoituksia annamme.
Re: yhdistyslaillisesti laiton päätös?
#7: tyrmistyttävää - yhdistyslaillisesti laiton päätös?
Viime keväänä KKY:n hallitus vuokrasi tilat kissojen väliaikaiseen hoitoon. Tämän piti olla vain väliaikainen paikka kissoille, mistä kissat piti edelleen sijoittaa KKY:n ensikoteihin.
Kolme viikkoa tilat olivatkin käytössä. Minkä jälkeen ruton vuoksi tilat suljettiin. Kukaan ei ollut halukas siivoamaan tiloja. Joillekin matkan vuoksi siivoaminen ei käynyt. Ja yhdistys maksoi tyhjillään olevasta tilasta koko ajan vuokraa.
Ihmettelempä miten tämän kaltainen parjaajien joukko kykenee siivoamaan kokonaisen talon taudin siellä puhjettua.
Joillain vain ei ole jalat maassa. Eikä tämä kyseinen joukko koskaan ole yhdistyksen keräyksiin osallistunut. Mistään muustakaan varainhankinnasta puhumattakaan.
Hyvä on vaatia muita tekamään työt. Eikä tämä joukko voi itse aivan omalla joukolla laittaa pystyyn oman yhdistyksen. Kerätä siihen varat ja siten toimia omalla tavallaan.?
Avointa keskustelua
EIKÖ YKSIKÄÄ TÄMÄN PÄÄTÖKSEN TEKIJÖISTÄ USKALLA OTTAA OSAA KESKUSTELUUN?
MITÄ SALATTAVAA TEILLÄ OIKEIN ON?
MIKSETTE VOI KÄYTTÄYTYÄ KUIN AIKUISET JA PUHUA ASIOITA SELVIKSI?
This comment has been removed by the person who wrote it.
Reason for the removal: Tyhjä viesti
Re: Re: yhdistyslaillisesti laiton päätös?
#47: Vieras - Re: yhdistyslaillisesti laiton päätös?
Ensikotien pitäjät eivät voineet tulla siivoamaan, koska jokaisella on kissoja joihin rutto olisi voinut levitä. Tästä on meitä (ja etenkin eräitä henkilöitä) syyllistetty jo tarpeeksi. Miksei kirjoittaja itse mennyt siivoamaan?
Mitä tarkoitat "kyseisellä joukolla"? Mistä tiedät ketä tässä keskustelussa mukana olevista ovat osallistuneet keräyksiin? Eikö ensikotina toiminen tai lahjoitusten antaminen riitä? Syyllistämälläkö kannustetaan mukaan keräystoimintaan. Se, että rahoja kerääntyy, mutta niitä ei käytetä lahjoittajien toivomilla tavoilla ei kannusta ketään mukaan keräystoimintaan.
Itse olen melko uusi ensikoti ja olin halukas toimimaan yhdistyksessä aktiivisesti. Nykyinen touhu tuli yllätyksenä eikä missään muodossa kannusta toimimaan tämän yhdistyksen hyväksi. Meillä on kuitenkin kissat vielä etusijalla.
Ainahan uusi yhdistys on mahdollisuus, mutta miksi heittää hukkaan KKY:n (ainakin vielä) hyvä maine? Eikö KKY (hallitus) aiheuta itselleen hallaa ajamalla ensikodit/jäsenet muihin yhdistyksiin?
Millä tarkoitat väitteelläsi "hyvä on vaatia muita tekemään työt"? Millä olet itsellesi todistanut, etteivät tässä keskustelussa/adressissa olevat ole tehneet mitään kissojen hyväksi? Oletko itse täydellinen? Mukana on opiskelijoita ja työssäkäyviä joilla ei ole montaa vapaata tuntia viikossa, eläkeläisillä toki on aikaa panostaa enemmän, mutta tulisi muistaa, että monella ei resurssit riitä auttamaan niin paljon kuin haluaa.
Avoin mieli on positiivinen asia! Luethan tämän ajatuksella ilman ennakkoluuloja ;)
| This discussion has been closed. |
Lakiakin on noudatettava
Villiintyneen kissa määritelmä on,että se/ne hankkii/hankkivat ravintonsa
PÄÄSÄÄNTÖISESTI luonnosta.
Villiintyneistä kissalaumoista voi jokainen ilmoittaa kunnan eläinlääkärille,terveystarkastajalle,kunnallisen sopimuksen tehneelle toimijalle,
joista 2 em.ovat myös eläinsuojeluviranomaisia.
Heidän tehtävänään on ENSISIJAISESTI huolehtia nämä villit kissalaumat luonnosta pois
lisääntymästä ja kärsimästä,sekä myös varsinaisina tarttuvien tautien kantajina
tauteja levittävinä.
Eläinsuojeluvalvojat ovat myös taho,joiden pitää valvojan toimensa mukaan tehdä ja edistää yhteistyötä eläinsuojeluviranomaisten kanssa.
Vapaaehtoiset järjestöt voivat toki tehdä tätä pelastustyötä mahdollisuuksiensa puitteissa.
Lain määräämää velvoitetta vapaaehtoisjärjestöillä tähän ei ole.
Jokainen yksityinen kansalainenkin voi ottaa näitä "villejä" kissoja hoitoonsa,
kuitenkin omalla vastuullaan.
KKY:ssä on tullut joillekin toimijoille utopistinen näkemys,että KAIKKI villitkin kissat voidaan pelastaa ja niille hankkia kunnollinen koti.
Lisäksi ihmiseen tottumattomalle kissalle EI ole onni,eikä autuus tulla väen väkisin
suljetuksi sisälle monen muun kissan kanssa samaan tilaan.
Tällainen "pelastus" on näille kissoille suoranaista kidutusta ja jopa voidaan puhua
eläinrääkkäyksestä.
KKY ottaa edelleenkin hoitoonsa kissoja,jotka on hylätty.Myös pienimuotoisia populaatioita ja emokissoja pentuineen.
Näistä jonkun nurkissa sikiävistä,sisäsiittoisista,ruokkimattomista,taudinkantaja-
populaatioista on jo nyt saatu esim.kissarutto,jota on tehokkaasti myös levitetty.
KAIKKIA ´kissoja ei mikään vapaaehtoisjärjestö pysty "pelastamaan",eikä se ole edes
tarkoitukseenmukaista.
Tarkoituksenmukaista on kyllä puuttua esim.näihin laumoihin,ja saada ne kaikki pois.
Kissatalo haave on hyvä,on vain liian paljon konkreettista näyttöä eri puolilta
maata,miten niille lopulta käy,kun ei pystytä hengen hurmassa pitämään myös järjellistä valintaa kissamäärissä.
Hyvänä esimerkkinä oli väen väkisin vaadittu ns."kissatila" Orivedellä,joka jouduttiin lopettamaan sinne pesiytyneen kissaruton takia.
KKY EI JÄTÄ KISSOJA PALELTUMAAN,se ottaa kissoja vastaan nimenomaan resurssiensa puitteissa.Onko oikein sulloa esim.yhteen huoneeseen 15-20 kissaa ja kuvitella,että
nyt niillä on hyvät oltavat.
Aika heppoista kissantuntemusta,kissan hyvinvoinnista ei ole näköjään kyse,ainoastaan väärästä ns.hyväntekemisestä".
Lisäksi tuollaiset halventavat nimitykset julkisesti ja todella vääristeltyjen tietojen levittäminen on tosiaan rikosilmoitukseen ja kanteen nostamiseen oikeutettuja asioita.
Kun tällaista tietoa levitetään(KKY jättää kissat paleltumaan) pitää moinen väite
pystyä myös toteen näyttämään.
Yhtä hyvin voivat nämä henkilöt syyttää julkisesti kunnaneläinlääkäreitä,ja muita eläinsuojeluviranomaisia.
Eri asia onkin se,että sinnepäin ei minkäänlaista yhteistyöhalukkuuta olekaan.
Meillä on kuitenkin laki ja siinä villiintynyt kissa kuuluu metsästyslain piiriin.
Rahan käytöstä huolestuneille:KKY on järjestämässa laajoja leikkauskamppanjoita.
Ainakin ne rahat menevät ennaltaehkäisevään työhön,joka tulevaisuudessa vähentää
heitteillejätettyjen kissojen/pentujen määrää radikaalisti.
Ne rahat eivät mene hukkaan-toisin kuin nyt näihin melko toivottomien kissojen
hyysäämiseen.
Pohjanmaalta te "aktiivit" voitte heti hakea ainakin 150 kylmissä navetoissa kituuttavaa kissaa.
Ennenkuin viranomaiset ehtivät hätiin.