KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: KKY salaseura
#3872: Salaseura - KKY salaseura
Jospa ko. yhdistys ei haluakaan uusia jäseniä. Uusien ihmisten myötä tulee uudet riskit; voihan olla, että joku aidosti eläinrakas jäsen pitäisikin hädänalaisten kissojen puolia :) Nyt jäsenistö on pj:n ja hallituksen tahdon mukainen ja "harmonia vallitsee".
Re: Re: KKY salaseura
No tähänhän tuo kaikki ohjeistaminen tuntuu tähtäävän. Ettei kokouksessa synny mitään ylimääräistä keskustelua ja nuijaa saa rauhassa paukuttaa pään nyökytyksin säestämänä. Eli ei kyseenalaistamista, ei eriäviä mielipiteitä, eikä uusia "arvaamattomia" jäseniä....
Onhan jo liittymisprosessissa kohta missä pyritään eliminoimaan jäseneksi hakeutuva, jolla voisi olla muitakin mielipiteitä kuin hallituksen linjaus, jossa pitää vastata hyväksyvänsä yhdistyksen toimintaperiaatteet (helposti hyväksyttävissä), sekä kannatat hallituksen linjauksia kissojen auttamisen suhteen eli katastrofikissat jää ulkopuolelle, puutteelliset ja riittämättömät voimavarat omaavien viranomaisten hoidettavaksi. Vaikka yhdistys on nimenomaan perustettu niitä varten ja on kerännyt varoja siihen tarkoitukseen!!
"My way or highway"
Re: Re: Re: KKY salaseura
#3878: - Re: Re: KKY salaseura
Tämä linjamuutos tulisi olla myös mahdollisten lahjoittajien tiedossa. On todella surullista kun ihmiset eivät tiedä mihin rahansa laittavat. Tuskin rahoja on tarkoitettu pankkitilille makamaan, saati sitten säätiöhankkeisiin.
Toiminta tuntuu olevan suunnitelmallista ja harkittua jokaista yksityiskohtaa myöten. Jäsenistö tuntuu olevan enää välttämätön paha. Onhan se demokratiaa tämäkin.
kattimatista huomattua...
Kyllä näyttää touhu siltä, että halutaan muitten suurten elitististen joukkoon! Rahaa ja varoja on muttei kissojen auttamiseen. KKY olisi voinut olla suurin ja kaunein elänsuojelualalla.
Yhdistylakiin olisi saatava muutos yhdistysten toiminnan, varallisuuden ja keräyslupien suhteen, niiden balansoimiseksi. Jos yhdistys alkaa keräämään varallisuutta ja sitä kertyy yli omien tarpeiden on laitettava jonkinlainen katto sille kuinka paljon niitä saa olla. Jos yhdistys ei kykene jostain syystä niitä käyttämään, tai ei käytä, siihen mihin on kerätty niin ylimenevä osan käytöstä päättäköön vaikkapa eläinsuojeluviranomaisista koostuva lautakunta, joka jakaa sen niille yhdistyksille jotka tekevät vastaavanlaista vapaaehtoistyötä. Eli rahat niille, jotka tekee. Kysehän on tiettyyn yleishyödylliseen tarkoitukseen kerätyistä lahjoitetuista varoista. Tai sitten ei myönnetä keräyslupaa jos näyttää sille, että varoja aletaan hautomaan ja pankitetaan tai sijoitellaan.
Näitä kerättyjä varoja ei omista kukaan, lahjoittajat ovat ne antaneet yhdistyksen KÄYTTÖÖN ja halunneet, että niillä autetaan yhdistyksen toiminnan kohdetta eli tässä tapauksessa hädänalaisia kissoja!!
Jatkaako KKY:n jäsenyyttä vai ei?
Re: Jatkaako KKY:n jäsenyyttä vai ei?
#3881: Ollako jäsen vai eikö olla - Jatkaako KKY:n jäsenyyttä vai ei?
Samaa mietin itsekin, mutta maksoin nyt kuitenkin jäsenmaksun ja menen kokoukseen sanomaan oman mielipiteeni ja kyseenalaistamaan nykyisen toiminnan linjauksen. Siihen minulla on oikeus! On sinne tulossa muitakin samaa mieltä olevia iso liuta! Emme anna periksi hallituksen painostamiselle ja uhkailuille. He ovat yrittäneet kovasti tehdä meistä toisinajattelijoista ja kissojen puolustajista "mörköjä" vaikka olemme vain ja ainoastaan kissojen asialla. Joku oikeus ja kohtuus tässäkin pitää olla.
Vastassa on todennäköisesti jälleen sama joukkio vihaisia ja manipuloituja ihmisiä, jotka suorastaan sylkevät päälle naama punaisena. Tuori johtanee kallispalkkaisena puheenjohtajana kokousta. Kissoilta kaikki pois tyynni, kuten taloudenhoitajan Marko Karin älytön palkkakin. Mikäs tämä lomaosake homma oikein on? En tiennytkään, että yhdistys on hankkinut sellaisenkin - Miksi? Eiköhän niitä rahoja olisi tarvittu kissoillekin?
lomaosake!
Uuden Katti-Matin jollakin sivulla on mainos tästä KKY lomaosakkeesta, siinä tarjotaan yhdistyksen lomaviikkoa jäsenille vuokralle ja lomaosaketta myös myydään samassa mainoksessa. Omaisuuden realisointia säätiöittämistä varten?
Re: Jatkaako KKY:n jäsenyyttä vai ei?
#3881: Ollako jäsen vai eikö olla - Jatkaako KKY:n jäsenyyttä vai ei?
Irwin Goodman lauloi aikoinaan, että " rrraha ratkaiseeeeee" :) ....eiköhän syy liene tässä ;)
Re: lomaosake!
Sitä itteensä juurikin eli säätiöittämistä puuhataan... Surullista toden totta!
Paljonko on vapaita varoja
Olipa kerran yhdistys, jonka vuosikokouksessa ei koskaan jäsen saanut luotettavaa selvitystä siitä, paljonko yhdistyksellä on vapaita varoja. Se tarkoittaa sellaisia varoja, jotka ovat yhdistyksen käytettävissä silloin kun halutaan. Että niitä ei ole sidottu mihinkään takauksiin eivätkä ne ole panttina jostain. KOSKAAN ei vastauksena ollut muuta kuin rahastonhoitajan sana.
Olipa kerran yhdistys, josta jäsen ei koskaan saanut kyselyistään huolimatta nähtäväkseen testamenttiluetteloa tai luetteloa lahjoituksista, jotka varmaan ovat kyseisen yhdistyksen tallelokerossa. Jäsen koki kuuluvansa sellaiseen yhdistykseen,jossa jäsenen oikeuksia poljettiin.
Olipa kerran yhdistys, jonka varoja pantattiin puheenjohtajan asunnon lainojen vakuudeksi. Eräs vanha entinen jäsen kertoi asiasta toiselle nykyiselle jäsenelle. Sellaiset varat eivät olekaan muuten sen yhdistyksen "vapaita varoja". Ne ovat panttina asuntoa vastaan.
Tässä vain esimerkkejä siitä, mitä eräissä yhdistyksissä on ollut salailun takana. Esimerkit eivät välttämättä tarkoita Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:tä.
Re: Paljonko on vapaita varoja
#3886: Totta vai tarua - Paljonko on vapaita varoja
HERRANJUMALA!!!
Yhdistyslakiin on saatava pikaisesti tiukennuksia ja muutoksia, sekä kaikenlainen henkilökohtainen keinottelu yhdistyksen varoilla jyrkästi kiellettävä ja se on katsottava rikolliseksi toiminnaksi, kavallukseen verrattavaksi! Jos noin on jossain oikeasti toimittu niin siinä on sitten käytetty raskaasti oman käden oikeutta!! Näinköhän jäsenet tuon olisivat hyväksyneet?!?
Re: Paljonko on vapaita varoja
#3886: Totta vai tarua - Paljonko on vapaita varoja
Katotaas mikä "koira" tästä kalikasta älähtää ;)
Re: Re: Paljonko on vapaita varoja
#3887: - Re: Paljonko on vapaita varoja
"Näinköhän jäsenet tuon olisivat hyväksyneet?!?"
Eivät olisikaan, mutta kun eivät saaneet tietää. Ei kerrottu kyselyistä huolimatta.
Re: Re: Paljonko on vapaita varoja
#3887: - Re: Paljonko on vapaita varoja
Nämä nykyiset jäsenet ovat valmiita hyväksymään varmasti kaiken - ovathan he "huolella valittuja". Riskihenkilöt ja kissaystävät on potkittu pois. Nykyinen jäsenistö palvelee hallituksen ja pj:n tarpeita ja tavoitteita täydellisesti. Katti-Matin liikuttavat kissakertomukset saavat eläinystävien lompakot aukeamaan ja pahaa-aavistamattomat lahjoittamaan varojaan. Asioista perillä olevat leimataan "anarkisteiksi" tai muuten "vihaa täynnä oleviksi". Tilanne muistuttaa pahinta painajaista! Lomaosakkeisiin löytyy kyllä rahaa muttei kissojen karanteenitilaan - on osattu tehdä kissojen varjolla ihmisten elämä mukavaksi!
Kyllä nämä edelliset kommentit sitä vihaa ei ainakaan vähennä. Vuosikokouksesta tulee varmasti mielenkiintoinen. Vastauksia tullaan vaatimaan, nyt on hyvät selitykset tarpeen!
Re: Jatkaako KKY:n jäsenyyttä vai ei?
#3881: Ollako jäsen vai eikö olla - Jatkaako KKY:n jäsenyyttä vai ei?
Kaikki vähääkään kunnan löytöeläinpolitiikkaa ja resursseja tunteva varmasti tietää, että löytölät ovat jokseenkin ylibuukattuja. Monesti soittajille vastataan, ettei ole resursseja tulla loukuttamaan (ei ole loukkuja/loukuttajia) tai löytölään ei kerta kaikkiaan mahdu. Jäljelle jää vain kaksi vaihtoehtoa; jättää kissa oman onnensa nojaan tai soittaa eläinsuojeluyhdistykseen. Jos yhdistyksetkin lopettavat kissojen kriisityön, ei kissoille jää enää kuin yksi vaihtoehto.
On vastuutonta ja hurskastelua kuvitella, että kunta huolehtii näistä eläimistä - olisi toki miellyttävää tuudittautua tähän kuvitelmaan. On silkkaa harhaanjohtamista väittää ja levittää ko. kuvitelmaa totuutena, paitsi jos yhdistyksellä on muita päämääriä..
Re: Re: Re: Paljonko on vapaita varoja
#3889: Totta vai tarua - Re: Re: Paljonko on vapaita varoja
Voiko yhdistys kieltäytyä kertomasta jäsenilleen näin oleellista tietoa?
erityistilintarkastus
JOS jäseniä arveluttaa ja epäilyttää yhdistyksen talouasiat, eikä niitä selvitetä riittävästi jäsenille (kuten mistä koostuu mm. palkatun työntekijän palkka siis mitä tekee palkkansa eteen) NIIN HEILLÄ ON OIKEUS VAATIA ERTYISTILINTARKASTUSTA missä pitäsi kaikki "kuprut" kyllä tulla esille. JA jos ei ole mitään salattavaa, niin tähän suostutaan!! Maksakoon sitten mitä maksaa MUTTA jos on varaa kalliiseen taloudenhoitajaan ja lomaosakkeisiin (kuten kky,llä) niin kyllä hitossa pitää rahaa löytyä myös tähän millä voidaan jäsenille ja LAHJOITTAJILLE luotettavuus todentaa.
Re: Paljonko on vapaita varoja
#3886: Totta vai tarua - Paljonko on vapaita varoja
Tuollaista toimintaa harrastavan yhdistyksen luottohenkilöt (hallitus) on kylmäverisiä ahneita roistoja ja loisia! Myös tilintarkastaja on tainnut saada erityiskorvauksen tilintarkastuksen "sorvauksesta" siinä tapauksessa, että tuollaiset laittomuudet on "pesty"!
Mikä yhdistys sitten lieneekään kyseessä.
Re: Paljonko on vapaita varoja
#3886: Totta vai tarua - Paljonko on vapaita varoja
Kai sulla on selvää dokumenttia kirjoituksesi toteennättämiseksi. Muutenhan toi menee jo aika törkeeks parjaukseks puoleltasi.
Poliisikin voi jo puuttua syytöksiisi. Kaivappa todisteet esiin. Meikäläinenkin haluaa nähdä mistä päin puhaltaa.
Rikossyytteet on aina aika raskauttavia.
Re: Paljonko on vapaita varoja
#3886: Totta vai tarua - Paljonko on vapaita varoja
Kyllähän noista asioista aina selvän saa. Kuinka luotettavalta taholta tietosi on? Jos ne on tuulesta temmattuja ssat virkavallan niskaasi. Taas jos yhdistys on varoja väärinkäyttänyt, onkin asia päinvastoin.
Mietimpä vain kenen lääkitykset on pielessä?
Valikoivaa totuutta taas; kalikkako kalahti?
Parille viimeiselle kommentoijalle:
Ette ehkä lukeneet loppuun asti kirjoittamaani. Tai sitten luitte, mutta unohditte sen näin nopeasti:
"Tässä vain esimerkkejä siitä, mitä eräissä yhdistyksissä on ollut salailun takana. Esimerkit eivät välttämättä tarkoita Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:tä.
Re: Re: Paljonko on vapaita varoja
#3896: Kummaa porukkaa - Re: Paljonko on vapaita varoja
Kerroitte, että "kyllähän noista asioista aina selvän saa"
Odotan siis innolla selvitystä.
tulihan se sieltä!
Re: Re: Paljonko on vapaita varoja
#3896: Kummaa porukkaa - Re: Paljonko on vapaita varoja
Täällä ei ole keskustelun aiheena kenenkään lääkitys. Koitetaas pysyä asiassa. Tällaisia kommenttejako pj TK pitää asiallisina?
| This discussion has been closed. |
Re: Re:
#3874: - Re:
Näin on - pitää luottaa siihen, että ihmiset osaavat ajatella omilla aivoillaan. Siitä ohjeistamisesta ja valmistelemisesta kun on vain lyhyt matka varsinaiseen manipulointiin.