KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: Hiljasta on edelleen pelastusrintamalla
Pelkät henkilövaihdokset eivät takaa ko. yhdistyksen linjan muuttumista. On toiveajattelua, että yksi ihminen kykenee kääntään kymmenen muun päät. Teot puhuvat puolestaan, eivät kauniit puheet ja silmänkääntötemput.
Tietysti kaikki mitä hädänalaisten kissojen hyväksi tehdään on arvokasta, mutta nämä lain ja viranomaisten hylkäämät kissat ovat sen akuuteimman avun tarpeessa. Tämä tosiasia ei saisi unohtua kaiken nyanssipohdinnan keskellä.
Muistin virkistämiseksi; kirjataan joskus myöhemmin tämäkin oikein
KKY:n OIKEA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2010
TAPAHTUMAT TODELLISINA
1. Yleistä
Toiminta vuonna 2010 on jatkunut perinteisesti vireänä, kissoja on otettu talteen kuten muinakin vuosina. Vain villit aikuiset ja parantumattomasti sairaat on viety lopetukseen. Joulukuun alussa hallitus teki päätöksen jättää puolivillitkin kissat ottamatta . Pääsyynä tähän olivat hallituksen enemmistön mielestä liian suuret tautiriskit ja villiintyneiden kissojen aiheuttama kuormitus yhdistyksen ensikodeille.
Vuosikokouksessa 2010 jäsenet pitivät varsinaisen kissatalon sijasta tärkeänä vuoden 2010 aikana ensi vaiheessa oman kissatilan hankkimisen, mikä kirjattiinkin toimintasuunnitelmaan. Kissatilaksi hankittiin vuokrahuone Orivedeltä Ensin entisen kenkätehtaan tiloista. Tilaan rakennettiin häkit talkoilla ja se kalustettiin lahjoituksin ja avajaiset pidettiin, mutta hallituksen enemmistö päätti irtisanoa vuokrasopimuksen kissaruttoepidemian vuoksi ja romuttaa kaluston ja irtaimiston.
Yhdistyksen hallituksen enemmistö katsoi kokouksessaan 26.9.2010 Annika Fabritiuksen eronneeksi yhdistyksen hallituksesta. Fabritius on riitauttanut päätöksen, ja katsoo, että hän ei ole ilmoittanut eronneensa hallituksesta. Hän on kylläkin ilmoittanut ensikotien sähköpostilistalla haluavansa erota, mutta koska hän toimi tuolloin paitsi hallituksen jäsenenä ja sen sihteerinä, niin myös ensikotina, ei hän katso muilla olevan oikeutta tulkita hänen viestiään häntä itseään kuulematta.
Yhdistyksen hallituksen enemmistö on antanut varoituksen hallituksen jäsenelle Pirjo Peltoniemelle 26.9.2010. Varoituksen perusteena on luottamuspula, jolloin hän ei enää nauti yhdistyksen hallituksen enemmistön luottamusta. Pirjo Peltoniemi on riitauttanut varoituksen perusteettomana, hallituksen jäsenten toimivallan ylittävänä ja vetoamalla mm. siihen, että yhdistyslaki ja yhdistyksen säännöt eivät tunne varoitusta kurinpitomenettelynä.
Hallituksen enemmistö on antanut varoituksen yhdistyksen jäsenelle Timo Peltoniemelle 26.9.2010. Varoituksen perusteena on yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan uhkailu sekä muidenkin toimivien jäsenten häiritseminen ja painostaminen heidän eri tehtävissään. Timo Peltoniemi on riitauttanut varoituksen perusteettomana, hallituksen jäsenten toimivallan ylittävänä ja vetoamalla mm. siihen, että yhdistyslaki ja yhdistyksen säännöt eivät tunne varoitusta kurinpitomenettelynä.
Edellä mainitut päätökset tehneet hallituksen jäsenet ovat palkanneet asianajajan yhdistyksen nimissä.
Kertomusvuonna siirtyi osuutemme Lea Sunan perinnöstä yhdistykselle. Lisäksi olemme saaneet lahjoituksia sekä yksityishenkilöiltä että yhteisöiltä. Tampereen kaupunki on avustanut yhdistystä. Ruoka- ja hiekkalahjoituksia olemme saaneet Pirkanmaan rotukissayhdistykseltä.
Yhdistyksen hallitus järjesti ensikotikokouksen Peltolammilla 11.7.10, jossa keskusteltiin ensikoteihin liittyvistä asioista.
2. Toiminta
2.1. Varojen hankinta
Sammon Kirppiksellä on edelleen ollut yhdistyksen kirpputoripöytä, jonka tuotolla olemme kustantaneet varastotilamme vuokran Minivarastossa. Yhdistyksellä on ollut myyntipöytä PIROK RY:n näyttelyissä kahdesti kertomusvuoden aikana. Toinen oli 15.-16.5.10 Pirkka- hallissa ja toinen 4.-5.9.10 Raholassa. Tuotteita myytiin myös Keväisillä Kissan-päivillä 18.4.10 sekä internet-sivujemme kautta. Valistustilaisuus Kissanpäivät on järjestetty perinteisesti Tampereen Uintikeskuksen tiloissa..
Kuluvana vuonna on myynnissä ollut mm. T-paitoja, huppareita, kortteja, hiiri- mattoja, mukeja, pinssejä, uusia jääkaappimagneetteja sekä edelleen omaa postimerkkiä.
Jäsenemme ovat myös avustaneet Pirkanmaan Rotukissayhdistystä näyttely- järjestelyissä, minkä johdosta yhdistykselle on maksettu palkkioita.
Katulipaskeräyksiä on järjestetty perinteisesti kansainvälisellä eläintenviikolla 4.-10.10 sekä joulunalusviikoilla 10.- 22.12.10 sekä ensimmäistä kertaa lisäksi kukkaisviikoilla 23.-31.7.10. Yhdistyksen kiinteitä keräyslippaita on ollut Tampereella 12 paikassa ja lisäksi kahdessa paikassa Orivedellä ja sekä yksi Kangasalla.
Ideaparkissa oli edustajamme 29.5.2010 myymässä tuotteitamme, samoin kuin torilla 25.7.2010.
Tampereen kaupungilta on saatu 900 euron suuruinen avustus. Kissaliitto ry on lahjoittanut 100 euroa yhdistykselle samoin kuin Suomen Rotukissayhdistys ry 359 euroa.
2.2. Jäsenhankinta
Uusien jäsenten saamiseksi olemme jakaneet jäsenlehteämme Katti-Mattia keräysten ym. tapahtumien yhteydessä kaikille kiinnostuneille, samoin kuin yhdistyksen yleisesitettä. Facebookissa on ollut oma sivustomme joulukuuhun 2010 saakka. Sen jälkeen sivustoa ei ole ollut. Jäsenhankintakampanjoita on kohdistettu kissoja kauttamme ottaneille henkilöille. Jäsenkuntamme onkin kertomusvuonna ollut suurempi kuin koskaan toimintamme aikana, eli 744 jäsentä. Hallituksen enemmistö päätti puhelinkokouksessaan 14.12.2010 olla ottamatta yhdistykseen uusia jäseniä. Päätös on riitautettu yhdistystä vahingoittavana sekä kokouksen laittomuuteen vedoten.
2.3. Yhteistyötahot
Yhdistys on Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen jäsen ja vaikuttaa yhteistyössä sen kanssa. Kunnallisten löytöeläintalojen, kuten Nokialla, Orivedellä ja Valkeakoskella sijaitsevien kanssa, olemme olleet myös yhteistyössä.
Yhdistyksestä osallistuivat Vadelma- Aurora Salo ja Terttu Kanervo 16.11.10 Sampolassa järjestettyyn tilaisuuteen "Kaupungin ja yhdistysten välisen yhteistyön periaatteet - Tampereen kulttuuriteko 2010".
2.4. Tiedotus
2.4.1. Jäsenlehti Katti-Matti
Jäsenlehti on perinteisesti ilmestynyt kolmasti vuoden 2010 aikana. Lehteä on jaettu sopivissa tilaisuuksissa kiinnostuneille ihmisille. Jäsenistö on avustanut lehteä kirjoituksin ja kuvin.
2.4.2. Muu tiedotus
Tärkeä tietokanava lehden ohella ovat nettisivut, jotka sisältävät tietopaketin yhdistyksen toiminnasta. Esimerkkinä vaikkapa Kissapörssi, jonka kautta talteen otettuja kissoja sijoitetaan. Toimintavuoden aikana avattiin osio ensikodeille.
Pentuseurantaa on jatkettu entiseen tapaan lähettämällä 934 vetoomuskirjettä kissojen leikkauttamiseksi niille, jotka etsivät ilmoituksin niille uusia koteja. Yhdistys esiintyi myös kahdesti radio Moreenissa kertomassa toiminnastamme. Haastateltavina olivat Eija Kattainen ja Terttu Kanervo. Kotivinkki-lehteen haastateltiin Terttu Kanervoa 4.12.2010. Oriveden Sanomat julkaisi 22.6. 2010 artikkelin kissatilan avajaisista, jossa haastateltiin Pirjo Peltoniemeä ja Terhi Saloa.
2.5. Kenttätyö ja ensikodit
Normaalin käytännön mukaan ilmoitetusta kissasta laitetaan tieto mielellään kuvan kanssa löytyneet/kadonneet kissat -rekisterimme kautta nettisivuillemme. Kissasta ilmoitetaan myös kunkin kunnan löytöeläintalon pitäjälle. Mikäli omistajaa ei löydy 15 vrk jälkeenkään, kissa leikkautetaan, rokotetaan ja tatuoidaan, jos se on sukukypsä.
Ensikodit lisäävät ja poistavat ilmoitukset netistä tapahtumien mukaisesti, joten sivut ovat aina ajan tasalla. Yhdistys tekee aina tapauskohtaisen ratkaisun asian hoitamiseksi
.
Yhdistyksen välitettäväksi tarjotaan usein omistuskissoja, joita esim, allergian tähden ei voida pitää. Pyydämme omistajia ensisijaisesti etsimään kissallensa kotia, mutta jos se ei onnistu, pyydämme heitä ottamaan uudelleen yhteyttä. Yritämme sitten parhaamme mukaan auttaa heitä, että kissaa ei tarvitsisi viedä lopetukseen. Kissa sijoitetaan kuitenkin suoraan kotoansa uuteen paikkaan. Yhdistyksen hoitoon tulleista kissoista huolehditaan ilman aikarajaa.
Tatuoitu kissa on yhdistyksen rekisterissä. Sen avulla selviää kissan omistaja. Tatuointinumeroa annetaan myös kissanomistajille ja eläinlääkäreille käytettäväksi leikkausten yhteydessä. Kertomusvuonna varattiin 181 tatuointinumeroa leikattaville kissoille.
Kissanottajan tulee allekirjoittaa luovutussopimus, kun kissa haetaan yhdistykseltämme. Sopimuksessa kissanottaja sitoutuu leikkauttamaan ottamansa pennun 8 kk:n iässä ja hoitamaan hyvin sekä aikuista että pentukissaa.
Löytyneet/kadonneet -rekisteriin tuli kuluneen vuoden aikana 186 ilmoitusta löytyneistä ja 212 ilmoitusta kadonneista kissoista. Alkuperäisen kotinsa löysi näistä 132 kissaa. Vuodelta 2009 oli hoitoon jäänyt 53 kissaa ja vuoden kuluessa niitä on tullut 461, joista 400 sijoitettiin uuteen kotiin. Lopetukseen vietiin 40 kissaa ja alkuperäisen kotinsa löysi tal- teenotetuista vain 7 kissaa. Sosiaalitapauksia oli 14. Hoidossa oli edelleen 67 kissaa 31.12.2010.
Kissojen leikkauskampanja järjestettiin tammi- kuun aikana Lempäälässä ja Orivedellä. Tavallista laajempi kampanja päätettiin järjestää heti seuraavan vuoden puolella edelleen Lempäälässä ja Vesilahdessa.
2.6. Kissatila
Yhdistyksen kissatila vuokrattiin keväällä 2010 Orivedeltä vanhasta kenkätehtaasta Ensintie 3:sta. Se oli kooltaan 26 neliömetrin suuruinen. Tila otettiin käyttöön toukokuun puolen välin jälkeen. Avajaiset pidettiin 19.6.2010. Avajaisissa oli n. 50 kävijää joille jaettiin yhdistyksestä kertovaa ilmaismateriaalia ja annettiin suullista valistusta. Avajaisissa yhdistyksen hallitusta edustivat Pirjo Peltoniemi, Terhi Salo, Annika Fabritius ja Marjo Toivonen. Tilaan pesiytyi kissarutto 3 viikkoa avajaisten jälkeen. Sen jälkeen tila oli käyttämättömänä, kunnes hallituksen enemmistö irtisanoi vuokrasopimuksen päättymään 31.10.2010. Hallituksen enemmistö päätti myös hävittää tilassa olleen yhdistyksen kiinteän ja irtaimen omaisuuden, arvoltaan n. 2200 euroa ja sen lisäksi maksaa ulkopuoliselle taholle purkamiskustannukset 200 euroa. Kissatilan tyhjennyksen toimitti vuokraisäntä Pasi Koivula Pasin tehdas Oy:stä. Uutta kissatilaa hallituksen enemmistö ei sen jälkeen ole pyrkinyt enää hankkimaan.
Hallitus hankki tehokkaan höyryimurin elokuussa, jolla desinfioidaan ensikotien kotitilat virusten ja bakteerien leviämisen estämiseksi.
2.7. Kokoukset
Kertomusvuonna yhdistyksellä on ollut sääntömääräinen vuosikokous ja 11 hallituksen kokousta ja yksi puhelinkokous, jonka laillisuus on riitautettu.
3. Jäsenistö
Vuonna 2010 jäsenmaksu oli 20 € ja sen maksoi 744 henkeä. Se on kaikkien aikojen ennätys ja jäsenkampanjoiden tulos. Vuosikokouksen 2010 päätöksen mukaisesti jäsenmaksu on vuonna 2011 25 €. Jäsenmaksu sisältää jäsenlehden.
4. Yhdistyksen hallinto
4.1. Vuosikokous ja kaikille jäsenille tarkoitetut yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 28.3.2010 Tampereen Uintikeskuksen tiloissa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Virpi Koivula ja sihteerinä Terhi Salo.
4.2. Hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet
Kertomusvuonna yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Terttu Kanervo. Hallituksen jäsenet ovat olleet Eija Lehtimäki, Anneli Repo, Vadelma-Aurora Salo, Pirjo Peltoniemi ja Annika Fabritius (26.9.2010 asti). Varajäseninä ovat olleet Terhi Salo (3.10.2010 asti) ja Marjo Toivonen.
Varapuheenjohtajana on toiminut EijaLehtimäki. Sihteerinä toimi Annika Fabritius (26.9.2010 asti) ja Anneli Repo (alkaen 26.9.2010).
4.3. Muut toimihenkilöt
Palkattuna taloudenhoitajana on toiminut koko toimintakauden KTM, ekonomi Marko Kari.
Kadonneet/löytyneet-rekisteriä on hoitanut Arja Salonen ja tatuointirekisteriä Sirkka Heikkilä. Jäsenrekisteriä on hoitanut Lilli Rautiainen. Luovutettujen kissojen maksuseurannasta on huolehtinut rahastonhoitaja Marko Kari.
Neuvova puhelin-palvelua on hoitanut Kirsti Hilden ja Pirjo Peltoniemi (alkaen 30.5.10). Toiminta päätettiin lakkauttaa erillisenä toimintona 28.11.2010.
Kissojen sijoittajina ovat toimineet Anneli Repo (Valkeakosken seutu), Pirjo Peltoniemi 28.11.2010 saakka (Tampere ja muu Pirkanmaa), Annika Fabritius 27.10.-28.11.2010 (Länsi-Pirkanmaa) ja Terttu Kanervo (alkaen 27.10.2010). Sijoittajia vähennettäessä poistettiin aluerajat paitsi Anneli Revon kohdalla. Hän sijoittaa edelleen Valkeakosken seudulla.
Ensikotivastaavana on toiminut Anu Kuoppamäki (30.5.2010 asti) ja siitä lähtien Anneli Repo.
Jäsenlehden päätoimittajana toimi vuonna 2010 Riina Kilpinen. Lehden taitosta on vastannut Toni Törrönen ja mainosvastaavana palkattuna työntekijänä Marko Kari.
Kotisivujen päivityksestä ja kehittämisestä on huolehtinut Terhi Salo. Hän on toiminut myös yhdistyksen tiedottajana vuoden 2010 ajan.
Yhdistyksen pysyvästä kirpputoripöydästä Sammon Kirppiksellä on vastannut Hanna-Reetta Paasonen (9.9.2010 asti), josta alkaen Heidi Nieminen apunaan Suvi Jokela (20.9.2010 alkaen).
Lipaskeräyksien vastaavana on ollut Kirsti Mikkola. Pentuseurantaa on hoitanut Katariina Saarti. Hän on lähettänyt 934 vetoomuskirjettä kuluneen vuoden aikana kissojen leikkauttamiseksi
Tuotepostittajana on toiminut Anu Leppilampi.
Yhdistyksen kirjanpidon on hoitanut Scantilit Oy.
5. Talous
5.1. Yleistä
Yhdistyksen taloudelllinen tilanne on kertomusvuonna ollut edellisvuoteen verrattuna hieman laskusuuntainen, mutta silti hyvä. Taloudenhoitaja on aktiivisesti hoitanut sijoituksia paremman tuoton saamiseksi, mutta yleisen taloustilanteen takia korot ovat olleet erityisen matalalla. Yhdistyksen varat on sijoitettu määrä- aikaisille sijoitustileille, jotka erääntyvät eri aikoina, mikä mahdollistaa varojen joustavan käytön esimerkiksi äkillisen rahantarpeen ilmaantuessa. Normaalista toiminnasta ei ole missään vaiheessa tingitty. Käyttörahaa on ollut riittävästi juokseviin menoihin, joista eläinlääkärikulut ovat edelleen suurimmat ja nousevat kaiken aikaa. Noussut jäsenmäärä ja tuottoisat katulipaskeräykset ovat kuitenkin tasoittaneet tilannetta samoin kuin osuutemme Lea Sunan perinnöstä, joka siirtyi yhdistykselle 14.11.10.
5.2. Tilintarkastajat
Yhdistyksen tilintarkastajana on toiminut HTM Raili Hannus, Tili- ja isännöintikeskus T.I.K. Oy ja varalla HTM Juha- Pekka Järvisalo Tampereen Tilitoimisto Oy.
Re: Muistin virkistämiseksi; kirjataan joskus myöhemmin tämäkin oikein
Re: Re: KKY vahvisti adressin mukaisen toimintalinjansa
#3988: Kky:n toimintaan syvästi pettynyt! - Re: KKY vahvisti adressin mukaisen toimintalinjansa
Ois välillä mielenkiintosta tietää mitä KISU ry tekee hädänalasten kissojen hyväks, muutakin ku parjaa KKY:tä toimimattomuudestaan?
Kaikkihan me voidaan vaatia tekeen muita työt ja itse vaan kököttää paikallaan parkumassa. Kukaan ei voi vapaaehtoisia tekijöitä vaatia tekeen minkään asian eteen töitä.Kiekukoon KISU ry miten paljon ku haluaa.
Jokainen yhdistys päättää itse toimintatapansa, adresseista huolimatta.
Re: Re: Tassuttimelle
#3955: vastauksia kyselevä jäsen - Re: Tassuttimelle
Paljonkohan KISU ry otti viimevuonna kissoja talteen? Ois kiva tietää.
Vai onko ny niin ettei nää sivut koske KISUlaisia, vaikka senjäsenet täällä suut vaahdossa möykkäävät muiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.
Re: Re: Re: KKY vahvisti adressin mukaisen toimintalinjansa
#4005: Vain rivijäsen - Re: Re: KKY vahvisti adressin mukaisen toimintalinjansa
"Kukaan ei voi vapaaehtoisia tekijöitä vaatia tekeen minkään asian eteen töitä". Aivan käsittämätön lause - edellyttäen että ko. henkilö toimii KKY:ssä! Onko tämä ajattelutapa siellä kovinkin yleinen? On hyvä muistaa, että KKY toimii jäsenistönsä, sekä ulkopuolisten lahjoittajien valtuuttamana ja velvoittamana! Onko KKY siis eläinsuojelujärjestö, jonka ei tarvitse tehdä mitään hädänalaisten kissojen hyväksi? Olisi todella mielenkiintoista tietää, että MITÄ niillä kissojen auttamiseksi lahjotetuilla varoilla sitten tehdään!
Taktiikkaan kuuluu myös nuolen kääntäminen asiaankuulumattomaan Kisuun. Hyökkäys on paras puolustus. Kisun sivustot ovat kaikkien luettavissa mikäli faktaseikat kiinnostavat. Mistään salatieteestä tai "members only" - toiminnasta ei ole siis kyse. Sitä on tietysti vaikea käsittää, vai mitä?
"Rivijäsenenä" olet osaltasi vastuussa KKY:n toiminnan linjauksista. Tuollainen asenne ja puhe tuntuvat pöyristyttäviltä itseään eläinsuojelijana pitävän ihmisen suusta. Toisaalta tuo kommentti on harvinaisen valaiseva :)
Samat vaahtosuut ovat näemmä palanneet pyörittään samaa rikkinäistä levyä.
Re: Re: Re: Tassuttimelle
#4006: Tasavertaisuutta odottava - Re: Re: Tassuttimelle
"Vai onko ny niin ettei nää sivut koske KISUlaisia, vaikka senjäsenet täällä suut vaahdossa möykkäävät muiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä."
Hohhoijjaa ....Juu ei, tää adressi ei koske kisulaisia, eikä muitakaan eläinsuojelujärjestöjä.. Lue adressin aihe jos meinaan et oo siihen vielä perehtynyt..taidat olla pelkkä ammattiräkättäjä, jolta on jo eväät ja aiheet loppu. Ja taidat olla noita-akka kun tiedät kuka on kisulainen kun kommetoi.
Re: Re: Re: Re: Tassuttimelle
#4008: - Re: Re: Re: Tassuttimelle
Siihen vissiin ne kissojen rahat menevätkin: palkattuihin räkättäjiin. Kaikki jotka uskaltavat olla näiden räkättäjien kanssa eri mieltä TÄYTYY olla kisulaisia. Voi pyhä yksinkertaisuus..
Re: Re: Re: Tassuttimelle
#4006: Tasavertaisuutta odottava - Re: Re: Tassuttimelle
Siellähän ne Kisun nettisivulla luvut ovat, ihan etusivulla. KVG eli Kisu löytyy netistä googlettamalla. Mikä siis on ongelma? Vai eikö äly riitä luetun ymmärtämiseen? Täällä voi "suu vaahdossa" kritisoida KKYn toimintaa myös muut järkevät ihmiset kuin vain Kisulaiset. Onko sellainen ajatus pälähtänyt mieleen...
Re: Re: Re: Tassuttimelle
#4006: Tasavertaisuutta odottava - Re: Re: Tassuttimelle
Kovin on ahdas ja ilkeämielinen katsantokanta, ei ole ketään muuta kuin KKY ja sen edustajat/puolustajat ja KISU edustajat/puolustajat jotka täällä kommentoivat...ja todellakin adressin otsikon ja aiheen mukaan nämä sivut eivät todellakaan koske mitenkään KISUa ja vielä vähemmän sen jäseniä..
Hyvä olisi myös ymmärtää se ettei minkään yhdistyksen jäsenistö ole vastuussa hallituksen toilailuista ja päätöksistä, jotka on tehty tiedottamatta KOKO jäsenistöä ja mielipidettä kuulematta.
Tietoa on jaettu mutta ei ole uskottu
#4011: - Re: Re: Re: Tassuttimelle
"Hyvä olisi myös ymmärtää se ettei minkään yhdistyksen jäsenistö ole vastuussa hallituksen toilailuista ja päätöksistä, jotka on tehty tiedottamatta KOKO jäsenistöä ja mielipidettä kuulematta."
Kyllä tietoa on jaettu varsinkin vuosikokouksessa 2011, mutta ei enemmistö uskonut muita kuin silloista hallitusta.
Joten jäsenistön enemmistön on ihan turha paeta vastuutaan. Tietoa on ollut tuolloin vuosikokouksessa kattavasti esillä mm. Timo Peltoniemen esittelemänä.
Yhdistyksessä valtaa käyttävät sen jäsenet. Jäsenten vallankäyttö perustui tuolloin mm. vastuuvapauden myöntämiseen vanhan hallituksen jäsenille ja valtaa jäsenet käyttivät myös valitessaan uudet hallituksen jäsenet. Ns. vaihtoehtoisista ehdokkaista ei ketään uuteen hallitukseen valittu. Vain parhaat ilmeisesti kelpasivat.
Jäsenistö kantaa siis vastuun yhdistyksestään. Niin se vain on. Myös siitä, että KKY:llä on edelleen oikeusprosessi käynnissä yhden v. 2011 erottamansa jäsenen kanssa. Jos jäsenistö ei halua jatkaa oikeudenkäyntejä, niin valitkoon sellaisen hallituksen vuoden 2013 vuosikokouksessa, joka myöntää vuoden 2011 alkuun asti toimineen hallituksen virheet ja lopettaa prosessin.
HAVAHTUKAA siis, KKY:n jäsenet!
Re: Re: Re: KKY vahvisti adressin mukaisen toimintalinjansa
#4005: Vain rivijäsen - Re: Re: KKY vahvisti adressin mukaisen toimintalinjansa
Jokainen yhdistys päättää itse toimintatapansa, adresseista ja kissoista välittämättä.
Re: Re: Re: Re: KKY vahvisti adressin mukaisen toimintalinjansa
013: nolo - Re: Re: Re: KKY vahvisti adressin mukaisen toimintalinjansa
Siinä tapauksessa yhdistyksen nimi tulee vastata toimintaa. Muutenhan se olisi yhdistyksen jäsenien sekä lahjoittajien harhauttamista. Yhdistys ei voi olla välittämättä toiminnan kannalta oleellisesta asiasta, moraalista.
Sisältönsä perusteella kommentti on ilmeisesti tarkoitettu provokaatioksi. Vai onko tämän kommentaattorin edustama yhdistys niin suuri ja mahtava, että se on yleisen mielipiteen ja moraalin yläpuolella?
Re: Re: Re: Re: Re: KKY vahvisti adressin mukaisen toimintalinjansa
#4014: - Re: Re: Re: Re: KKY vahvisti adressin mukaisen toimintalinjansa
HUOM! "...kissoista välittämättä."
Re: Re: Re: Re: Re: Re: KKY vahvisti adressin mukaisen toimintalinjansa
#4015: - Re: Re: Re: Re: Re: KKY vahvisti adressin mukaisen toimintalinjansa
Niin, "kissoista välittämättä" !
Yhdistyksen moraali häviää pankkitilin kasvaessa, näinkö se menee? Raha on pilannut monta hyvää asiaa, tämä lienee yksi niistä. Jotain on yhdistyksen toiminnassa pielessä, jos pankkitili vain kasvaa ja toiminta supistuu. Lihavan pankkitilin sijaan pitäisi rahan "kiertää" ja tehdä hyvää näille varsinaisille avun kohteille, eli hädänalaisille kissoille. Ainoastaan IHMISET hyötyvät näistä tileillä makaavista varoista! Saadaan taas lukea, että "talous on kunnossa" - sehän varmasti lohduttaa näitä avun tarpeessa olevia kissoja.
Imagon säilyttämiseksi napsitaan sopivia yksilöitä sieltä täältä, tehdään selektiivistä pelastustyötä ihmisten ehdoilla.
Sanoja
Graterttuli Hallow Kuivakanervo, Annelica Oldmaid Repotty, Wiha Wattu Lunatic Mucosalo, Seija Papartist Lehtimäki ja viimein Wit Markoness Kariliar -- > Don Kristos Tuorielactase --> ?
This comment has been removed by the person who wrote it.
Viestintä KKY:n puheenjohtajalle meni myös hänen miehelleen!
KKY:stä erotettiin Pirjo Peltoniemi v. 2011 sillä "perusteella", että hän olisi muka näyttänyt hallituksen pöytäkirjoja miehelleen.
Silloisen puheenjohtajan Terttu Kanervon sähköpostiliikenne sen sijaan on aina ollut miehensä luettavissa, sillä Kanervoilla on YHTEINEN sähköpostilaatikko ([email protected]). Sen lähettäjätietoihin tulee maininta Terttu ja Esko Kanervo! Siihen ohjautuvat myös Terttu Kanervolle lähetetyt viestit.
Mitenkäs tällaisen asian selittävät ne Pirjon erottaneet henkilöt, jotka olivat Terttu Kanervo, Anneli Repo, Vadelma-Aurora Salo ja Eija Lehtimäki??
Entä miten tämän selittää KKY:n nykyinen hallitus? Erotatteko nyt Kanervon, sillä onhan luottamus mennyt nyt häneenkin. Vai onko hän PYHIMYS, jota kohdellaan eri tavoin??
KKY:n on turha rimpuilla
Aamulehti 28.3.2011:
"Yhdistyksen puheenjohtaja Terttu Kanervo sanoo, että yhdistys pelastaa kesyjä kissoja."
Täysin kesykin kissa villiintyy aina jonkin verran oltuaan omillaan vaikka vain vähänkin aikaa.
Sitäpaitsi "kesyt kissat" ovat löytöeläimiä, jotka kuuluvat löytöeläimiä koskevan lain piiriin. Sen mukaan eläimen huostaan otto kuuluu lakisääteisille löytöeläinkodeille.
Eikä millekään KKY:n kissamummoille!
Re: KKY:n on turha rimpuilla
#4020: Totta vai tarua - KKY:n on turha rimpuilla
Useimmilla hädänalaisilla kissoilla on todellakin ollut joskus koti, joten vaatii melkoista asiantuntemusta erottaa kesykissa villiintyneestä. Toki voidaan kikkailla termeillä, jotta saadaan keinot pyhitettyä. Toivottavasti niitä "kesykissoja" riittää pelastettaviksi, että edes osa ko. yhdistyksen rahoista menisi kissojen hyväksi.
Ei kai kissan lähtökohdan perusteella voida määritellä sitä onko se "pelastamisen arvoinen" vai ei? Mitä tapahtuisi jos SPR tms. järjestö/yhdistys antaisi apua samoilla kriteereillä?
Ensikodeissa on kymmeniä upeita tarinoita näistä "villikissoista", jotka kuukauden päästä kiehnäävät ihmisen jaloissa ja pyrkivät syliin. Toivottomia tapauksia on ainoastaan pieni osa - niitäkin pitää auttaa muilla keinoilla.
Tulkoon joulumieli eläinsuojelutyöhönkin: enemmän auttamishalua, vähemmän ahneutta!
Miksi KKY:stä ei kuulu mitään?
"Yhdistyksellä on tällä hetkellä varoja 380 000 euroa. Rahaa on kertynyt vuosien mittaan jäsenmaksuista ja lahjoituksista.
– Olemme ajatelleet perustaa osalla rahoista säätiön, joka tukisi yksityisiä ihmisiä, jotka tekevät työtä kissojen hyväksi, Kanervo kertoo."
Mitäs kautta niitä rahoja voivat ihmiset anoa? Vai onko Kanervo, Repo, Salo ja kumppanit jo syytäneet ne rahat muualle? Vastauksia, sillä ei tätä työtä kauan jaksa ilman tukea!!!
Pitkästä aikaa katsomassa adressia
Itse olen vielä KKY:en ja Kisun jäsen, mutta tänä vuonna eroan KKY:stä, koska en ole vieläkään vakuuttunut, että KKY todella auttaa hädänalaisimpia kissoja. Ei ole todellakaan oikein tappaa loukkuun villiintyneitä kissoja varmistamatta, onko ne todella villikissoja.
Viime joulukuussa minun loukulla pyydystettiin kissa, joka oli ollut toukokuusta lähtien karkuteillä. Oli möykännyt loukussa oikein tosissaan ja sisälläkin juoksutti ihan kunnolla seuraavana päivänä, kun kissaa laitettiin kuljetuskoppaan kotiin lähtöä varten. Omistaja on liikuntavammainen, joten sivullisten piti pyydystää kissa.
Joissakin eläinsuojeluyhdistyksissä kissa olisi todennäköisesti tapettu villikissana heti loukkuun. Kotiin päästyään juoksi kiireesti sohvan alle, mutta jo ensimmäisenä yönä oli kavunnut emäntänsä sänkyyn. Talon koirat oli hyväksynyt heti, mutta poissaolon aikana tulleet kissasisarukset olivat kuitenkin saaneet kyytiä vanhemmalta karkurinartulta.
Re: KKY:n on turha rimpuilla
#4020: Totta vai tarua - KKY:n on turha rimpuilla
Eihän tuo tarkoita mitään muuta kuin sitä, että ottavat/valitsevat vain helppoja tapauksia löytöeläintaloista, kissoja joiden lakisääteinen 15vrk,n talteenottoaika on umpeutunut eikä omistajaa ole löytynyt.
| This discussion has been closed. |
Re: Hiljasta
#3998: Hiljanen - Hiljasta
Itsetyytyväisyyteen ei liene mitään syytä! Kysymysmerkki on enemmän kuin paikallaan tuon viimeisen lauseen jälkeen. Jotain konkreettista pitää näkyä ja kuulua, pelkät mielikuvat eivät riitä pelastamaan kissoja!