Kyläkoulut on säilytettävä EHDOTTOMASTI!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kyläkoulut on säilytettävä EHDOTTOMASTI!.
|
6 vuotta kyläkoulussa kiusattu |
#1 Ei mitenkään EHDOTTOMASTI!29.12.2013 09:21Kyläkouluissa on hyviä ja huonoja puolia. Kiistattomat edut ovat lähellä sijaitseva koulu sivukyläläisillä, ja julkista rakennusta voidaan käyttää siten myös muuhun kylää elävöittävään toimintaan. Usein kuullut väitteet kyläkoulujen ylivoimaisuudesta, turvallisuudesta, kiusaamisen puuttumisesta jne. ovat mielestäni perusteettomia. Kyläkouluissa on yleensä 2 opettajaa, toinen opettaa 1-2 luokkaa ja toinen 3-6 luokkaa. Todella vaikeaa käsittää, kuinka em. järjestely palvelisi oppilaiden tuntemista, kiusaamisen tunnistamista ja siihen tehokasta puuttumista paremmin kuin tilanne, jossa kullakin opettajalla on oma saman ikäisistä oppilaista koostuva luokka. Kyläkoulussa kaikki tosiaan tuntevat toisensa, ja kiusaamistilanteessa yleensä kiusattu on leimattu hylkiöksi kaikkien silmissä niin pitkäksi aikaa, kun asianomainen on ko. koulussa. Pienissä piireissä erikoinen persoona ei löydä sielunkumppania, kiusatuksi jouduttuaan joutuu eristetyksi kokonaan. Tilanteessa, jossa 2 opettajaa hoitaa suuren määrän eritasoisia ja ikäisiä lapsia ynnä kaikki hallinnolliset tehtävät, kiusaamisen tunnistaminen tavanomaisesta lasten kiusoittelusta, nahistelusta ja mellastuksesta voi olla mahdotonta. Kyläkoulu puolustaa paikkaansa varmasti monin paikoin syrjäseuduilla, mutta turha pitää 30 oppilaan koulua pystyssä, jos tarjolla olisi suurkoulu 10 kilometrin päässä. Ujo ja hiljainen, hieman erikoinen 8- vuotiaamme on nyt toista vuotta suurkoulussa, kokemukset ovat hyviä |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Älkää purkako toimivaa palvelua – säilyttäkää kasvatus- ja perheneuvonta sosiaalihuoltolaissa
10401 Luotu: 07.05.2026
Pelastetaan Martinniemen koulu – lähikoulu kuuluu lapsille
591 Luotu: 20.05.2026
Tuusulan lampaat laitumella - toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa
584 Luotu: 18.05.2026
Viittomakielisen kulttuurin rahoitus tulee turvata
485 Luotu: 19.05.2026
Kasakkamäen koulu säilytettävä – lakkautusperusteet arvioitava uudelleen
438 Luotu: 19.05.2026
Oikeutta Dinalle
360 Luotu: 18.05.2026
Ei 36-metristä makrotukiasemaa asutuksen keskelle Heikinlaaksoon päiväkodin viereen!
247 Luotu: 19.05.2026
Savon oikoradan Lusin linjauksen vastustaminen
231 Luotu: 18.05.2026
Ei ydinaseita Suomeen - Inga kärnvapen i Finland!
2269 Luotu: 02.04.2026
Kirje Helsingin perusopetusjohtajalle koskien erityisluokkien opettajien siirtoa
200 Luotu: 22.05.2026
Kauniin keskustan puolella – vastustamme Kauppahallin korttelin pilaamista ylimitotetuilla rakennuksilla!
197 Luotu: 21.05.2026
Vetoomus kulttuuritilojen säilyttämiseksi: älkää luopuko Galleria Vanhasta Kappalaisentalosta
1044 Luotu: 05.05.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
1317 Luotu: 13.04.2026
Raatti on säilytettävä uimahallina
2832 Luotu: 28.01.2026
Pelastetaan Kalervo Kallion ateljeetalo – ei enää leikkauksia kulttuuriperinnöstämme!
1401 Luotu: 08.05.2026
Vastuunkantoa Ilomantsin kaivospäätöksissä!
119 Luotu: 20.05.2026
Vetoomus energiajuomien myymisen rajoittamisesta alle 15-vuotiaille Liperissä
326 Luotu: 16.04.2026
Loppu rasismille - yhdessä vahvempia!
2982 Luotu: 17.03.2025
Suojellaan Järvelän kosteikko ja metsät kokonaisuutena
1904 Luotu: 28.04.2026
ADRESSI PUHTAAN VEDEN JA LUONNON PUOLESTA-EI KAIVOKSILLE
312 Luotu: 03.05.2026