Maahanmuuttajien tuet
Ota yhteyttä adressin tekijään
MAAHANMUUTTAJAT HYÖDYNTÄVÄT MEITÄ SUOMALAISIA
KYLLÄ MINÄ LUOTAN OECD:N TUTKIMUKSIIN ENEMMÄN KUIN SINUN JA SINUNKALTAISTESI JÄRJENJUOKSUUN.
HUOM. RAPORTIN TULKINTA EI OLE MINUN. TÄTÄKÄÄN YKSINKERTAISTA ASIAA ET OLE YMMÄRTÄNYT.
Kun maahanmuuttajista valtiolle kertyvät tulot, kuten verot sekä sosiaaliturva- ja eläkemaksut, ynnätään yhteen, Suomi jää lievästi plussan puolelle. Maahanmuuttajat siis tuovat julkiselle taloudelle enemmän tuloja kuin saavat takaisin erilaisina palveluina ja tulonsiirtoina.
Maahanmuuttojohtaja Kristiina Stenman työ- ja elinkeinoministeriöstä pitää OECD:n tulosta odotettuna.
"Maahanmuuttajat ovat nuoria kantaväestöön verrattuna, joten sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeet ovat muita pienemmät. Lisäksi työmarkkinoilla alkaa olla aika paljon maahanmuuttajia", Stenman sanoo.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erikoistutkija Matti Sarvimäki on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa valtion isoimmat kulut tulevat vauvoista ja vanhuksista. Maahanmuuttajat tulevat maahan parhaassa työiässä. OECD:n raportin mukaan maahanmuuttajilta saadaan kohtuullisesti verotuloja
AIVAN SAMA
Re: AIVAN SAMA
Kaikki on siis sokeita paitsi pieni p@skaa suoltava "maahanmuuttokriitikkojen" klikki. (Käytetään nyt teidän omaa nimitystänne, vaikka kaikki tietävät mikä porukka oikeasti on kyseessä.)
Re: AIVAN SAMA
Kun maahanmuuttajista valtiolle kertyvät tulot, kuten verot sekä sosiaaliturva- ja eläkemaksut, ynnätään yhteen, Suomi jää lievästi plussan puolelle. Maahanmuuttajat siis tuovat julkiselle taloudelle enemmän tuloja kuin saavat takaisin erilaisina palveluina ja tulonsiirtoina.
MITÄ HELEVETIN HYÖTYÄ VALTIOLLE ON SIITÄ, ETTÄ SE ANTAA MAAHANMUUTTAJALLE 3500e kk JA SITTEN SAA SIITÄ 120e VEROINA TAKAISIN? USKOMATONTA MATEMATIIKKAA TIETÄMÄTTÖMILTÄ.
Re:
ÄLY HOI ÄLÄ JÄTÄ; Taisi jättää jo.
SIIS VIELÄ KERRAN.
OECD:n raportti käsittelee kansainvälistä muuttoliikettä ja sen taloudellisia vaikutuksia 27 maassa. Tutkimuksessa on muun muassa verrattu maahanmuuttajatalouksien keskimäärin maksamia veroja ja sosiaaliturvamaksuja siihen, paljonko taloudet saavat sosiaalitukia ja eläkkeitä. Tällaisella mallilla tarkasteltuna maahanmuuttajat tuottavat useimmille valtioille enemmän kuin he saavat valtiolta.
Kun maahanmuuttajista valtiolle kertyvät tulot, kuten verot sekä sosiaaliturva- ja eläkemaksut, ynnätään yhteen, Suomi jää lievästi plussan puolelle. Maahanmuuttajat siis tuovat julkiselle taloudelle enemmän tuloja kuin saavat takaisin erilaisina palveluina ja tulonsiirtoina.
Esimerkkisi on totuuden vastainen. Olet platoninen valehtelija. Eikä jo tarpeeksi monta kertaa väitteesi ole osoitetuksi pötypuheiksi.
HARHAA
OECD;n TUTKIMUKSET RAHOITETAAN VALTIOIDEN VAROISTA. Eli maksaja voi pyytää mieleisensä laisen raportin. Suomen kokoomusjohtoisen hallituksen etu on, että maahan tulee mahdollisimman paljon työvoimaa työttömäksi, että voisivat alentaa työstä maksettavia palkkoja. "Tässä olisi työpaikka ja palkka on ruhtinaalliset 5e tunnilta. Ota tai jätä, tulijoita kyllä riittää". Hei, elä anna niiden raporttien sokeuttaa itseäsi totuudelta, vaan katso itse maailmaa omin silmin ja tee ihan itse omat johtopäätöksesi, josta sinulle tulee sitä oikeaa totuutta. Mistä muuten luulet johtuvan, ettei Suomen hallitus ole vieläkään saanut aikaiseksi minimipalkka lakia Suomeen, joka takaisi myös liittojen ulkopuolisille työntekijöille edes esim. 9 euron tuntipalkan. Mieti sitä!
Re: AIVAN SAMA
Re: HARHAA
#1983: - HARHAA qEli maksaja voi pyytää mieleisensä laisen raportin. että maahan tulee mahdollisimman paljon työvoimaa työttömäksi. . "Tässä olisi työpaikka ja palkka on ruhtinaalliset 5e tunnilta. Ota tai jätä, tulijoita kyllä riittää".
Jo on juttusi todella paksua. Olet todella harhainen.
Muuten jos et sattumalta tiedä, niin työnantajat pyrkivät palkkaamaan työhön parhaiten sopivan työntekijän, eikä halvin ole läheskään aina paras.
Uuden työntekijän palkkaaminen on sen verran kallis investointi ettei siihen kannata ottaa jonon hänniltä huonointa työntekijää.
Totean vain lopuksi "autuaita ovat vajaaälyiset, sillä he eivät tiedä mitä ajattelevat ja kirjoittavat"
Re:
Valtiolle on se hyöty maahanmuuttajista, että nettotulot ovat plussan puolella.
Meneekö ymmärrykseen.
Re: HARHAA
Olet näköjään päässyt jo putkasta perjantain kiekkopileitten jälkeen.
Re:
Hermostuttaako kun kaikki kirjoittamasi asiat on todettu väärinä ja valheellisina?
Re:
#1990: - Minä pärjään kyllä aina
Tommonen sossupummi enemmän käy rehellisen veronmaksajan kukkarolla kuin kukaan maahanmuuttaja.
Re: Maahanmuuttajan euro on ainakin kaksi euroa
Re:
#1990: - Minä pärjään kyllä aina, maksettakoot kelle mitä hyvänsä ja mistä hyvänsä
Olet näköjään pimeetä työtä tekevä meidän kaikkien elätettävänä oleva sossupummi.
Niin kyllähän sinä hyvin elät. Kiinnittäisit kuitenkin sinäkin huomiosi ja tarmosi asioihin, jotka todella vaikuttavat meidän kaikkien suomalaisten hyvinvointiin, kuten harmaan talouden kitkemiseen.
HUOM. TÄMÄKÄÄN EI OLE MAAHANMUUTTAJIEN SYYTÄ; NOH EHKÄ HYVIN PIENELTÄ OSIN.
SUOMALLAISET ITSE SIELLÄ HÄÄRÄÄVÄT JOKO SUORANAISESTI TAI TAUSTAVOIMINA.
KIINNITTÄKÄÄ HUOMIO ETTÄ 4-6 MRD ON VUOSITTAIN. KYMMENESSÄ VUODESSA YLI 60 MRD ELI 60 000 000 000 EUROA.
Alla oleva suoraan kopioitu Hesarista HS 9.12.2013
"Harmaassa taloudessa riittää kitkettävää
Harmaan talouden torjunta on hallituksen kärkihankkeita. Sen kitkeminen on myös kannattavaa. Harmaan talouden vuoksi vuosittain jää saamatta arviolta 4–6 miljardin euron verotulot. Tällä summalla kattaisi jo puolet hallituksen huolena olevasta julkisen sektorin kestävyysvajeesta.
Yleisintä harmaa talous ja pimeä työvoima ovat työvoimavaltaisilla aloilla: rakennuksilla, baareissa ja kampaamoissa. Harmaata taloutta esiintyy eniten siellä, missä kauppaa käydään käteisellä."
Re:
Re: HARHAA
#1983: - HARHAAHei, elä anna niiden raporttien sokeuttaa itseäsi totuudelta, vaan katso itse maailmaa omin silmin ja tee ihan itse omat johtopäätöksesi, josta sinulle tulee sitä oikeaa totuutta. Mistä muuten luulet johtuvan, ettei Suomen hallitus ole vieläkään saanut aikaiseksi minimipalkka lakia Suomeen, joka takaisi myös liittojen ulkopuolisille työntekijöille edes esim. 9 euron tuntipalkan. Mieti sitä!
Suomessa on minimipalkkasopimukset sekä yleissitovat työehtosopimukset, jotka takaavat minimipalkan kaikille; myös mihinkään työehtosopimukseen kuulumattomille eli työehtosopimuksen ulkopuolella oleville.
Re:
Älä viitsi puhua täyttä pötyä. Ei tota kukaan usko, sillä totuus on toinen. Selvitä tosiasiat ennen kuin lähettelet näitä perättömiä juttujasi.
Mistä kummasta näitä pöhköjä oikein riittää?
Takaisinperintään joutuvat vain väärennetyillä papereilla ja virheellisin tiedon anotut sosiaalietuudet. Jouduitko myös oikeuteen? Vai selvisitkö väärinkäytöksestäsi pelkällä takaisinperinnällä!
Re: Re:
#1998: PÖHKÖT MUUALLE - Re: Mistä kummasta näitä pöhköjä oikein riittää?
Hommafoorumilta. Siellä keksivät porukalla näitä tarinoita ja tulevat sitten palstoille levittämään niitä tosina. Kaiken tarkoituksena kerätä ääniä valheelle perustuvalle perussuomalaiselle puolueelle.
Re: Re: Re:
#1999: Mutta kyllä kansa nyt jo tietää - Re: Re:
Kiitoksia tiedostasi; alan hiljalleen uskomaan että näin on kuten kerrot.
| This discussion has been closed. |
Re:
#1969: -
RAHOJEN LOPPUMINEN EI JOHDU MAAHANMUUTOSTA. SYYT OVAT MUUALLA. KUTEN SUOMEN KILPAILUKYVYSTÄ YM. TÄYTYISI EDES SEN VERRAN YMMÄRTÄÄ