Merimetsot riistalinnuiksi
Adressin taustaa
Merimetsot riistalinnuiksi
Pitäisi huomioida lajisuojelussa tapahtuneet muutokset, eikä asennoitua niin että suojelu olisi ikuinen. Suojelussakin tilannetta pitää myös päivittää. Suomessa valitettavasti ei tohdita puuttua tälläisiin rauhoituksiin mitkä pitäisi ehdottomasti purkaa, eikä merimetso ole suinkaan ainoa suojeltu kohde Suomessa joka pitäisi päivittää.
Pohjanmaalla merimetsot ovat Tosi ISO ongelma saaristossa. Vaikka Ely antaisi lupa vähentää kantas niin aina joku valittaa lupamenettylystä ja sitter juttu kaatuu siihen. Onneksi Merimetsot valtaavat nyt saaret lähellä Vaasan keskustaa ja kehitys on todella mielenkiintoinen. Odotetaanko kaikki että he valtaavat puistot keskellä kaupunkia ennenkuin luvat myönnetään?
Terveisin
Ensio
Merikarvialla (missä mieheni veli perheineen asuu) viimeiksi kyläissessämme vuonna 2013 oli Lankosluodon edustalla uuseita harmaita saaria/luotoja täysin kuolleessa tilassa. Ei enää mitään kasvillisuutta vain karu maasto ja muutama kuollut puu merkkinä siitä, että paikka on ollut vehreää. Sama kun oleilimme rannalla lintujen rääkyminen oli välillä tuskastuttavaa. Ja melu yltyi varsinkin, jos veneellä meni saaren/luodon ohi.
Miksi lajia ei voida vähentää rajusti. Jo sillä perusteella, ettei laji kuulu suomen luontoon vaan on niin sanottu tulokas laji. Piina kuitenkin paikallisille asukkaille on suuri haitta luonnon käyttöön myös vapaa-ajalla.
Merikarvialla vieraillut savolainen Moilanen.
Lykkyä!
Lauri Tuominen
Pori Lankoslahti Trolssi
Re: Merimetsot
Merimetsoista tehtävä kansalaisadressi on toimitettava myös EUlle; Komissioille, parlamenteille,. puolueille ja mepeille,
Syynä mm invaasioon eun rahoitus väärin perustein. Lintu ei ole uhanalainen, vbaan vieraslaji alun perin Kiinasta.
Terveisin Lauri Tuominen Pori Lankoslahti, Trolssi#9: -
samalla isestään kasvanutta lihaa ruokapöytiin. Siinä tulisi kaksi hyötyä yhdellä "laukauksella". Kansantaloudellinen
hyöty oli suuri kaikin osin.
Terveisin,
Alex Sintonen
On todella hyvä asia, että ympäristöministeri tulee Uuteenkaupunkiin 317. toteamaan millaista törkyä merimetsot tällä ovat aiheuttaneet.
Noidanvainoa
Phalacrocorax carbo sinesis EI ole kiinalainen alalaji ja kuuluu Suomen luontoon. Se, että kyseessä olisi vieraslaji on kalatalousorganisaatioidentarkoituksenhakuisesti levittämä valhe.
Tällaista adressia tehtaillessa kannattaisi tutustua vähän faktoihin, eikä perustaa sitä laituriparlamentin keskusteluihin.
Merimetsosta on suurta hyötyä saaristollemme ja ns. ongelmat ovat paikallisia ja ohimeneviä. Metsojen ulosteiden "tappamat" saaret elpyvät taas, kun metsot siirtyvät muualle. Kanta on Suomessa n. 16000 kun Tanskan kanta on korkeimillaan n. 24000. Jos niinkin pieneen maahan kuin Tanskaan mahtuu 24000, niin 16000 ei tunnu vielä missään täällä Suomessa.
Re: Noidanvainoa
Niinkuin ammattikalastajilla ei olis tarpeeksi riesaa ilman että pitää ylläpitää ylisuuri mermetsokanta
METSÄSTYS ON AINOA OIKEA TAPA PITÄÄ KANTA KOHTUULLISENA!
Seppo Kurki